Mä rakastan historiaa, joka on osa tämän hetken arkipäivää. Kun voi kävellä kaduilla, jotka ovat olleet olemassa satoja vuosia. Katsella yhtä vanhoja taloja, joissa eletään yhä edelleen. Ja saa ihailla maisemaa, joka on todistanut ajan vääjäämätöntä kulkua jo tuhansien vuosien ajan. Joten jos keväinen Ranska tarjosi upeita maisemia historian keskellä patikoimiseen, niin olivat myös alueen kylät ja kaupungit täynnä menneiden aikojen havinaa.
Mä kävin Etelä-Ranskassa Auden ja Ariègen alueella, Pyreneiden vuoriston juurella, osana Katalonia-Andorra-Carcassonne -roadtrippiä, ja pistäydyin yhtenä päivänä useammassa kylässä aistimassa niiden keskiaikasta tunnelmaa ja ihmettelemässä niiden ympärillä kerrottavia legendoja.
Ristikkotalojen Mirepoix
Mirepoixin keskiaikainen kaupunki poikkeaa alueen muista kylistä melkoisesti. Kaupunki on jälleenrakennettu 1200-luvulla tapahtuneen suuren tulvan jälkeen, ja sen keskusaukiota reunustavat mun rakastamat ristikkotalot. Värikkäät talot on rakennettu poikkeuksellisesti pylväiden päälle, ja niiden alle jää puisten holvikaarien muodostama kuja. Näkymä on todella hieno.
Maanantai on paras päivä vierailla Mirepoixissa, silloin siellä on markkinat. Mä kävin kaupungissa hiljaisena ja sateisena sunnuntaiaamuna, jolloin suurin osa liikkeistä oli suljettu. Sain kuljeskella näillä keskiaikaisilla kaduilla lähes itsekseni, mutta sehän passaa mulle.
Mysteerien Rennes-le-Châteu
Rennes-le-Châteun muutamien kymmenien asukkaan kylä sijaitsee korkealla mäen päällä, ja näkymät alas laaksoihin ja läheiselle vuorelle Bugarachille ovat hienot. Kylän nykyisestä ilmeestä saa kiittää 1800-luvun lopulla siellä vaikuttanutta pappi Berenger Saunièria, joka salaperäisesti rikastuttuaan kunnosti ränsistyneen kirkon täyttäen sen eriskummallisilla teoksilla ja rakennutti Villa Bethanian sekä Magdalan tornin.
Siitä, miten Saunière sai omaisuutensa, on esitetty useita teorioita. Hänen kerrotaan löytäneen kirkon alttaria kunnostaessaan jotakin niin arkaluontoista, että katolinen kirkko osti hänen vaikenemisensa. Todisteet kuningas Salomon aarteesta ja Graalin maljasta? Tai kataarien salaisuuden Jeesuksen ja Maria Magdalan avioliitosta ja jälkeläisistä? Vai löysikö hän temppeliherrojen kätkemän aarteen tai visigoottien piilottamaa kultaa? Kukaan ei tiedä, mutta kirkon salaperäisten esineiden sanotaan sisältävän vihjeitä Saunièren löydöksestä. Kuulostaako jotenkin tutulta?
Rennes-les-Château nousikin ihmisten tietoisuuteen viimeistään Dan Brownin Da Vinci -koodin myötä. Amerikkalaiskirjailija kerrotaan vierailleen kylässä 90-luvun lopulla ja inspiroituneen sen legendoista niin, että päätti tehdä tarinasta kaikkien tunteman romaanin.
Minä päädyin kylään kaikkien näiden mysteerien houkuttelemana, ja kiertelin innokkaana tutkimassa kirkkoa, Saunièrin puutarhaa ja kipusin Magdalan torniin. Mutta suoraan sanoen kylä ei lopulta ollut mun mielestä ihan maineensa veroinen. Kaikki tuntui keskittyvän vain tarinoiden ympärille, vähän kuin olisi kävellyt kulisseissa. Aito elämä puuttui.
Kylpyläkaupunki Rennes-les-Baines
Pohdin aika pitkään jaksaisinko enää ajaa Rennes-les-Bainesiin. Reitti sinne mutkitteli melkoista pikkutietä ja päivä oli jo pitkällä. Enkä oikeastaan tiennyt mitä periltä löytäisin. Olin nähnyt jossain maininnan roomalaisesta kylpylästä ja kuumista lähteistä, jotka houkuttelevat aikoinaan kylään matkailijoita parantelemaan jos jonkinlaisia sairauksiaan. Ei kuulostanut järin houkuttelevalta.
Mutta kun en keksinyt parempaa ideaa, päätin lähteä katsomaan mitä sieltä löytyisi. Ja onneksi menin, sillä Rennes-les-Baines oli minusta huomattavasti kiinnostavampi kuin aiemmin käymäni paljon tunnetumpi Rennes-le-Château. Kylpylätouhuja en tosin lähtenyt tutkimaan, vaikka kuumia lähteitä alueelta edelleen löytyy. Sen sijaan kuljeskelin pitkin kylän kapeita katuja ja joen reunalla kulkevaa kävelytietä. Kurkistelin sivukaduille ja harmittelin miksen varannut täältä itselleni majoitusta, sillä olisin viihtynyt täällä pidempäänkin. Jos tähän seutuun haluaa tutustua roomaanin merkeissä, kannattaa lukaista Kate Mossen Krypta, jonka tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun sekä nykypäivän Rennes-les-Bainesiin.
Aidon arkinen Quillan
Quillaniin päädyin ihan vahingossa. Olin tavoistani täysin poiketen liikeellä reissussa ilman suunnitelmaa, ja lopulta majapaikakseni valikoitui suloinen kyläpahanen Belvianes-et-Cavirac ja siellä ihastuttava L’Envolée. Sesongin ulkopuolella kylässä ei ollut yksikään ravintola auki, joten emäntäni suositteli minulle illallista läheisessä Quillanissa. Kaupunki, jossa ei varsinaisesti ollut mitään nähtävää, mutta jonka kaduilla kuljeskelin tunnin jos toisenkin nauttien illan myöden hämärtyvästä tunnelmasta.
@toisiinmaisemiin
Facebook I Instagram I Twitter
4 Comments
Voi miten ihania kyliä! Meidän viime vuoden suunnitelmissa ollut mini road trip Ranskan maaseudulla ei toteutunutkaan, ja näitä kuvia katsellessa se kyllä harmittaa. Ehkä vielä tulevaisuudessa ihastelen erilaista Ranskaa. :)
Tänä vuonna Ranska onkin matkasuunnitelmissa. Tässä linkki, niin pääsee kurkkaamaan millaisia suunnitelmia meillä on Ranskalle (oletkin jo käynyt kurkkamassa): http://hiemanvino.blogspot.com/2018/09/syksyn-suunnitelmia.html?m=1
Ranskaan kannattaa ehdottomasti lähteä muuallekin kuin Pariisiin. Eikä turhaan kannata jännittää kielenkään suhteen. Mä osaan sanoa kiitos ja näkemiin ranskaksi, mutta hyvin siellä on pärjätty joko englannilla tai elekielellä.
Ihanaa lukea toisen kataarifanin seikkailuista! Innostuin jo muinoin opiskeluaikoina kun yhtenä tenttikirjana oli Emmanuel Le Roy Ladurien Montaillou ja ajattelin, että tuonne on päästävä! Muutama vuosi sitten vihdoin käytiin kylässä ja paikathan jopa tunnisti kirjan perusteella (joka sentään sijoittuu 1200-1300-lukujen vaihteeseen) ja hautausmaalla hautakivissä oli edelleen samoja sukunimiä! Käytiin myös Montsegur, Niaux ja Carcassonne mutta monta paikkaa jäi vielä näkemättä. Tykkään myös Kate Mossen Citadel ja Winter Ghosts -kirjoista joita ei oo ikävä kyllä suomennettu, varmaan oletkin lukenut? Samoihin seutuihin liittyy myös Luolakarhun klaanin myöhemmät osat, joten seuraavalla reissulla voisi yhdistää zelandoniluolat ja kataarit.
Kiitos kommentista! Mä uppouduin näihin historiallisiin kertomuksiin ihan totaalisesti, ja oli todellisen työn takana etten kirjoittanut jokaiseen täältä kertovaan juttuun hirmuista historiapläjäystä. Yleensä ne osuudet kun ei lukijoita kovin paljon kiinnosta.
En itse asiassa ole lukenut kuin nuo suomennetut Mossen kirjat, pitääkin tsekata löytyykö kirjastosta nuo muut. Luolakarhun klaanin fiiliksiin pääsin Niauxin luolissa. Tykkäsin ylipäänsä Pyreineiden vuoriston kummastakin puolesta tosi paljon, joten tuskin jäi ainoaksi käynniksi noille seuduin.