Suomi

Kulttuuria ja maailmanperintöä. Museokortilla ja ilman

sunnuntai, lokakuu 22, 2017

Hankin viime syksynä suurin elkein museokortin tarkoituksenani alkaa vihdoinkin panostaa kulttuurikohteiden kiertämiseen ja lupauksena oli tehdä joka kuukausi vähintään yksi kulttuuripläjäys. Vuosi on kulunut, ja on aika tehdä katsaus kulttuurivuoteen. Mitä luulette, tuliko museokorttia  käytettyä suunnitellun ahkerasti?

Lokakuu

Upea aloitus Visavuoreen Emil Wikströmin taiteilijakotiin. Linkki juttuun tässä.

Marraskuu

Tyttären kanssa museopäivä Kiasmassa ja HAM:ssa. Vaikka Kusaman pilkut olivat hauskat, vaikuttavinta päivässä oli Meeri Koutaniemen ja Arman Alizin yhteistyöstä syntynyt Pahan jälkeen  -näyttely.

Joulukuu

Lintsasin kokonaan kotimaan kohteiden osalta. Pistetään tämä joulumatkailun piikkiin.

Tammikuu

Kultuurin tehokulutus alkoi vauhdikkaasti Helsingin kaupunginmuseossa ja
Lux Helsingissä
. Unescon maailmanperintökohteeseen Suomenlinnaan päädyin kauneimpana mahdollisena talvipäivänä.

Tosin nämä kaikki olivat ilmaisia, joten lopulta museokortti pölyyntyi tämänkin kuun käyttämättömänä.

Helmikuu

Kortti tuli vihdoin taas käyttöön Luonnontieteellisessä museossa, Luomuksessa. Tämä on yksi suosikkimuseoistani Helsingissä.

Maaliskuu

Bloggaajaporukalla Kansallismuseossa Come to Finland -julistenäyttelyssä. Pääsimme näyttelyyn Kansallismuseon vieraina, joten korttia ei tarvittu.

Huhtikuu

Hesarin jutun innoittamana Taidehallissa Anu Pentikin Kolme tilaa-näyttelyssä sekä päivän päätteeksi vielä Designmuseossa.

Fazerilaan kortti ei sen sijaan kelvannut, mutta söin taatusti koko pääsymaksun edestä suklaata.

Toukokuu

Koko kuukausi kului enimmäkseen ulkomailla. Kuukauden kulttuuriteko oli lähinnä ne hetket, jotka ehdin olla kotona.  Ja näinhän minä Kölnin tuomiokirkon.

Kesäkuu

Sama meininki jatkui. Ei kotimaan kulttuurikohteita, mutta maailmanperintöön tutustuttiin tällä kertaa neljän kohteen verran Portugalissa.

Heinäkuu

Kotimaan matkailun ja museokortin juhla-aikaa. Saldona kolme ja puoli maailmanperintökohdetta, kolme museokorttikohdetta ja roppakaupalla muuta kiinnostavaa Suomi-nähtävää.

Maailmanperintökohde Verlan puuhiomo ja pahvitehdas on ainutlaatuinen tehdaskokonaisuus Suomen metsäteollisuuden varhaisvuosilta. Museo on avoinna toukokuusta syyskuun loppuun. Sisätiloihin pääsee tutustumaan vain oppaan johdolla, joten museokortille oli käyttöä.  Ulkoalueilla voi kuljeskella maksutta

Sammallahdenmäen pronssikautiset hautaröykkiöt sijaitsevat Rauman Lapissa, ja ne ovat päätyneet maailmanperintöluetteloon ainutlaatuisena esihistoriallisena muinasjäännöksenä. Alueelle ei ole pääsymaksua, mutta suosittelen opastettua kierrosta (opas paikalla heinäkuussa, maksu 2€). Sillä ilman opasta kiviröykkiöt näyttävät enimmäkseen vain kasalta kiviä.

Vanha Rauma on Suomen ensimmäinen maailmanperintökohde, ja edustaa tyypillistä pohjoismaista puukaupunkia. Rauman pitsiviikkojen aikaan järjestettävän pihakirppistapahtuman yhteydessä siellä pääsee kurkistamaan myös yksityisille sisäpihoille.

Struven ketjun avulla laskettiin aikoinaan maapallon muotoa. Mittauspisteitä oli Suomessa kaikkiaan 90, mutta vain 6 niistä kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Pisteet merkittiin poraamalla kallioon muutaman sentin halkaisijaltaan oleva reikä. Kesäloman viimeisenä päivänä ajelin kohti Verlaa, ja tarkoitus oli köydä matkalla katsastamassa miltä tällainen piste näyttää. Porlom II sijaisee korkean kallion huipulla, ja maanmittauslaitoksen mukaan maasto on haastava: ”Polku on kohtalaisen vaikeakulkuinen ja nousua Tornikallion päälle on lähes 50 metriä”. Tyydyin järkyttävässä nälässäni katselemaan vain opastaulua.

Kesäretki Turkuun piti sisällään kaksi museokorttikohdetta.

Turun linnan vanhimmat osat ovat 1280-luvulta, ja se rakennettiin alunperin hallintolinnaksi. 1500-luvulla Juhana Herttuan renessanssihovin myötä linna kasvoi nykyisin nähtävillä olevaan kukoistukseensa.

Ars Nova & Aboa Vetus on erikoinen yhdistelmä nykytaidetta ja historiaa. Nykytaiteen näyttelyn parasta antia oli kurkistus Rettigin palatsin suljetulle sisäpihalle, sillä itse näyttely ei tällä kertaa puhutellut. Aboa Vetus sen sijaan jaksaa kiinnostaa, sillä palatsin alla pääsee astelemaan keskiaikaisen rauniokorttelin keskellä.

Heinäkuussa toteutin vihdoinkin kakkostien nähtävyyskierroksen. Pori-Helsinki tie on tullut kovin tutuksi, ja olen vuosia tuijotellut sen varrella sijaitsevia nähtävyyskylttejä, ja miettinyt minkälaisiin paikkoihin kyltit ohjaavat. Nyt tiedän. Näihin kohteisiin ei museokorttia tarvittu, sillä ainoastaan yhteen oli pääsymaksu, mutta sitä ei voinut kuitata kortilla.

Pyhän Birgitan kirkon rauniot, Vihti. Harmaakivinen kirkko rakennettiin 1500-luvun alussa pehmeällä maaperälle, jonka vuoksi kirkkoa jouduttiin korjaamaan lukuisia kertoja jo koko sen 300-vuotisen käytön ajan. Nyt jäljellä on enää kaksi metriä korkea osa kivisistä seinämuureista sekä sakaristo.

Hiidenlinna, Somerniemi. Hiidenlinna on 1990-luvulla somerolaisen taiteilijan Reino Koivuniemen itselleen rakentama keskiaikaiselta näyttävä kivilinna. Linnassa on esillä taitelijan näyttäviä puukoristeita sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Hiidenlinnan nykyinen omistaja Sami Uotila avasi vuonna 2015 alueelle seikkailupuiston, ja nykyisin linnaan pitää ostaa 12€ maksava pääsylippu, joka ei sisällä seikkailupuiston ratoja. (Aluelippu sisältäen seikkailupuiston 24€)

Tapulimakasiini, Jokioinen. Tänne minut oikeastaan kuljetti kyltti, jossa lukee Elonkierto. Olin jo matkalla tähän Luonnonvarakeskuksen esittelypuistoon oppimaan miten ihminen ja luonto toimivat yhdessä, kun näin Jokioisten keskustassa huomattavasti kiinnostavammalta näyttävän rakennuksen. Jokioisten tapulimakasiini on peräisin 1700-luvulta, ja on toiminut Jokioisten kartanon jyvämakasiinina. Kesällä makasiinissa oli esillä paikallisten taiteilijoiden näyttely.

Museorautatie, Jokioinen. Jokioisten museorautatie on 14km mittainen kapearaiteinen rautatie Jokioisten ja Humppilan välillä. Radalla liikennöidään kesäaikaan höyryveturin vetämillä museojunilla, sekä vuokrattavilla resiinoilla. Mun tutustumiskohteeksi valikoitui tällä kertaa Minkiön asema, jossa varsinainen museo sijaitsee.

Pyhän Henrikin Saarnahuone, Kokemäki. Hirsiaitta, jossa perimätiedon mukaan piispa Henrik vietti elämänsä viimeisen yönsä ennen kuin Lalli surmasi hänet Köyliöjärven jäällä. Myöhemmin tutkimukset ovat osoittaneet hirret vuosisatoja nuoremmiksi, ja moni kyseenalaistaa koko Piispa Henrikin ja Lallin tarinan aitouden. Ja sitä paitsi aittarakennusta suojaa tiilinen kappeli, jonka avaimen saisi jostain Kokemäen virastosta. Jäi noutamatta ja aitta näkemättä.

Elokuu

Bloggaajapäivä Keravalle kuljetti graffitinäyttelyyn Keravan museoon. Museokortille ei tällä kertaa ollut tarvetta, sillä Sinkka tarjosi sisäänpääsyn.

Syyskuu

Sata tuntia kultturia, jos kulttuuriksi lasketaan kaikki työtunnit messuhallissa. Museokortille siellä ei ole käyttöä.

Lokakuu

Sunnuntaipäivän vierailu Espoon WeeGeessä, joka on itse asiassa neljän museon kokonaisuus. Kaupunginmuseo Kumussa oli kiinnostavasti esitelty tuhat tarinaa Espoosta. Modernin taiteen museossa Emmassa Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely Kosketus sävähdytti, muut osiot eivät. Lelumuseo Hevosenkenkä ja Kellomuseo jäivät pikavisiitin tasolle.

Museokorttia tuli siis käytetyttyä vuoden mittaan kymmenen kertaa. Useampi kerta on ollut sellainen, että tuskin olisi ilman korttia tullut mentyä. Lisäksi on tullut käytyä lukuisissa maksuttomissa kulttuurikohteissa sekä paikoissa, joihin kortti ei kelvannut. Todellakin siis tartun pari päivää sitten sähköpostiin kilahtaneeseen tarjoukseen uusia museokortti seuraavaksikin vuodeksi. Museokortti on erittäin jees!

@duunireissaaja
Facebook  I  Instagram  I  Twitter

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana sunnuntai, lokakuu 22, 2017 at 20:50

    Paljon on mahtunut kulttuuria yhteen vuoteen! Harmittaa, kun ei tullut laskettua viime vuoden Museokortti-käyntejä. Vaikka välillä oli parikin kuukautta taukoa, niin sitten saattoi lyhyessä ajassa käydä monessa näyttelyssä. Selvää on, että museokortti haukkui hintansa kevyesti enkä todellakaan olisi käynyt niin monta kertaa ilman korttia. Nyt oli kiva viedä lapsia katsomaan osaa näyttelystä ja kipaista myöhemmin itse uudelleen oikein ajan kanssa. Näin saa lapsillekin vaivihkaa pakkosyötettyä kulttuurista nauttimista. ;)

    • Reply duunireissaaja sunnuntai, lokakuu 22, 2017 at 23:19

      Voin tunnustaa, että jutun runko oli kirjoitettu jo keväällä. Ja vielä kameraa selaamalla varmistin missä kaikkialla tuli käytyä. Meillä on muuten ne Suomenlinnan museot vielä käymättä?

    Leave a Reply