Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Talvinen viikko Napapiirillä luonnossa liikkuen

torstai, 4 helmikuun, 2021

Lähdenkö reissuun? Oma sisäinen ääneni kuitenkin sanoi, että jaksan olla kotona tämän kuusi viikkoa, onhan koronatartunnat taas lähtenyt nousuun päin…. Sitten tuli soittoa töistä, että lomien päätteeksi (joudun taas) lomautetuksi. Eli kuusi viikkoinen lomani venyy 9 viikkoiseksi! Voi Paviaani! Nyt saa kotona oleminen riittää, pakkohan se on reissuun lähteä. Johan tässä hajoaa pää, olla yksin kotona vailla tekemistä monta viikkoa.

Kaikki, jotka olette joutuneet nyt korona-aikana olemaan paljon kotona, kenties työtkin loppuneet tai jatkuvalla lomautuksella, tiedätte; jokainen tarvitsee sitä taukoa arjestaan, olkoon se arki sitten työntekoa tai kotona netflixiä katsellen. Siksi päätin lähteä reissuun, olen kuitenkin jokaisella reissulla ollut äärimmäisen varovainen enkä ole riekkunut baareissa, hyvä kun olen edes ravintolassa syömässä käynyt.

Rovaniemi kohteena on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa; joulupukin tapaaminen monen vuoden tauon jälkeen, lapin luonto, talvi…

ONNIBUKSELLA HELSINGISTÄ ROVANIEMELLE

Kyllä, 11 tuntia bussissa, jiihaa!!

Bussimatka meni hyvin ja yllättävän kivuttomasti. Onnibuksella olen tykännyt matkustaa; penkit tuntuvat hyvältä, on mahdollisuus valita paikka. Ja mikä parasta, onnibuksella on mielestäni AINA edullista matkustaa. Onnibuksella on säännöllisesti matkoja kampanjahintaan ja parhaimmillaan, matkalle voi päästä euron maksulla! KYLLÄ, EUROLLA! Ja kappas kummaa, minäkin pääsin Helsingistä Rovaniemelle EUROLLA (plus maksoin kaksi euroa paikan valinnasta) eli yhteen suuntaan matkalle tuli hintaa 3 euroa! Ihan käsittämätöntä että tällä hinnalla voi päästä!

Rovaniemelle saavuttuani menin hampurilaisen kautta majoituspaikkaani, Forenomiin. Päädyin Forenomiin vertaillessani hintoja, yksin matkustavana henkilönä halusin majoittua tietenkin edulliseen vaihtoehtoon. Myös tärkeitä asioita olivat sijainti ja huoneen monipuolisuus (kokkaamismahdollisuus). Viikon reissun aikana päänsääntöisesti kokkasin huoneessa. Viikon majoitus Forenomilla maksoi n. 280 euroa.

Viikon aikana tutuksi tuli Rovaniemen keskusta; joka näin talviaikaan loisti erilaisilla jouluvaloilla, kuusia oli paljon ja iso plussa myös että maskillisia ihmisiä näki äärimmäisen paljon! Kauppakeskuksessa hädin tuskin tuli ketään vastaan ilman maskia, uskoisin että maskin käytettävyys oli tuolla n. 90 % luokkaa! Iso peukku!

NOH, MITÄS TÄÄLLÄ VOI SITTEN TEHDÄ?

Talviaikaan täällä voi hiihtää, ajella moottorikelkalla, kävellä Ounasvaaran talvikävelyreitillä, käydä museoissa (Arktikum, tiedekeskus Pilke), harrastaa erilaisia talviurheilulajeja ja tietenkin käydä katsomassa Joulupukin Pajakylää! Myös eksoottisempia retkiä on tarjolla; revontuliretkiä, husky – ja poroajeluita.

Itse kävin parina päivänä kävelemässä Ounasvaarassa ja mykistyin luonnon kauneudesta. Ounasvaaralla on hiihtolatuja, luontopolkuja ja talvisin ”talvikävelyreitti”, jolla tulee matkaa n. 6 km, jos lähtee sillan läheltä ja menee reitin kokonaisuudessaan sekä siihen vielä päälle muutaman kilometri takaisin.

Tässä kävelemäni talvikävelyreitti, matkaa majoituspaikalta reitin kanssa tuli reilu 8 kilometriä, tosin pieni pätkä jäi pois mittarista kun kännykkä jostain syystä sulki ohjelman. Oma veikkaus että talvikävelyreitillä oli matkaa n. 7 kilometrin luokkaa

Ounasvaaralle on matkaa keskustasta n. 2 kilometriä ja helpoiten Ounasvaaran reiteille pääsee (jos liikut kävellen) kun kävelee Jätkänkynttilä siltaa pitkin ja heti sillan jälkeen alkaakin olla kylttejä reiteille. Autolla, muistaakseen hyvä parkki oli kun jatkaa autolla matkaa jätkänkynttilä sillan yli ja kohti Santasport urheiluopistoa (ja jatkaa matkaa pikkasen siitä ohi).

Talvikävelyreitin varrella löytyy pari laavua, näköalatorni ja näköalapaikka. Ounasvaaran reiteillä meni myös reitti mitä voi ajaa fatbikeilla.

Yhtenä päivänä pidin ns. ”kulttuuripäivän” ja kävin tutustumassa Artiklumiin ja tiedeskeskus Pilkkeeseen. Nämäkin sijaitsivat kävelymatkan päässä keskustasta.

Viikon aikana vietin melkosen paljon aikaa huoneessa varsinkin iltapäivästä lähtien, aurinko laski jo kolmen aikoihin päivällä ja pimeää tuli pian. Rovaniemi oli piristävä kokemus näin lomautuksien/lomien keskellä ja sää oli miellyttävä lähes koko reissun ajan. Kesällä minua kiinnostaisi pari luontopolkua siellä suunnistaa, mutta musta tuntuu että kesällä/syksyllä suuntaan mielummin Lapin muihin kohteisiin kuin Rovaniemelle.

Tässä yksi mahdollisuus mistä aloittaa Ounasvaaran Talvikävelyreitti, paikalla oli parkkipaikka!

Ounasvaaran Tottorakan näköalatornilta

 

Tässä hiukan listattuna Forenom (Valtakatu 35) plussat ja miinukset:

+ Hyvä sijainti, keskustassa. Plussaa myös että naisille/miehille oli saunavuoroja alhaalla kolmesti viikossa!

+ Helppo varata majoitus, kirjautuminen onnistui mihin aikaan tahansa, koodilla pääsi jokaisesta ovesta sisään (Koodi lähetetään tekstiviestillä saapumispäivänä klo 16.00 mennessä, jolloin huone on käytettävissä).

+ Huone oli miellyttävä, tv ja kokkaamisen mahdollisuus

+ Rauhallinen, soveltuu erityisesti yksinmatkustaville, pariskunnille, kaveriporukalle ja työmatkalaisille.

– Keittiöstä puuttui leikkuulauta (tai en ainakaan löytänyt sitä)

– Tv:n kanavatarjonta oli niukka

Lopuksi kuvia Forenomin huoneesta, Smart studio kahdelle:

Tästä Forenomilta löytyi myös sauna, joka lämpeni kolmesti viikossa. Naisten vuoro klo 17-19 ja miesten 19-21. Jos nyt oikein muistan! Saunomispäivät olivat ma, ke ja pe.

Kirjoitan seuraavassa postauksessa Joulupukin Pajakylästä ja siitä minkäverran minulla meni rahaa viikon aikana (mukaanlukien majoitus ja matkat) 🙂

Jos mielessäsi on Rovaniemen matka tai haluat muuten vaan katsella, mitä Rovaniemi voisi sinulle tarjota, niin itse sain parhaimman avun tästä sivustosta: https://www.visitrovaniemi.fi/

Enemmän kuvaa/videota/tarinaa löytyy Instagram tililtäni, jonne laitan lähes jatkuvalla syötöllä kuvia 😉 More photos/videos/stories you can find from my instagram account: https://www.instagram.com/tinttitutkimusmatkalla/

Oletko käynyt Rovaniemellä? Yllätyitkö jostakin? Kerro kommentein <3 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply