Vaellusreitti: GR7 – Matka: 30km
Kävimme kuuden päivän kesälomamatkalla Andorrassa. Odotukset olivat korkealla, koska olin nähnyt paikasta upeita valokuvia. En joutunut pettymään, Andorra oli kaikkea mitä odotin, ja vielä enemmän! Tykästyimme molemmat paljon, ja olen varma että palaamme heti tilaisuuden tullen. Mielenkiintoni tätä pientä valtiota kohtaan kasvoi huimasti matkan aikana, on mielenkintoista miten Andorra oli tunelmaltaan niin erilainen kuin Espanja, vaikka virallinen kielikin on katalaani. Jotenkin pohjoismaalaisempi, ”järjestäytyneempi”.
Paras tapa tutustua tähän vuoristoiseen valtioon on ehdottomasti kävellen. Andorra on tehty ulkoilmaelämää varten: kävely, kalastus, retkeily ja laskettelu, kaikkien ulkoilusta pitävien must kohde. Vaellusreittejä on useita, mutta päädyimme eteläosassa sijaitsevaan Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaan Madriu- Perifita- Claror – laaksoon. Varasimme vaellukselle aikaa kaksi yötä, ensimmäisenä päivänä olimme valmiita lähtöön noin klo. 14-15 aikoihin. Lähdimme pääkaupungista Andorra la Vellasta, ilman tietoa mistä löydämme oikean reitin. Onneksi andorralaiset ovat todella ystävällisiä, ja yhde hotellin ja ravintolan työntekijöiden opastuksella löysimme viimein luonnonpuiston alun, josta eteenpäin kaikki ulkoilureitit olivat erittäin hyvin merkittyjä.
Varoituksen sana: kun kävelreitissä lukee että se on vaikeustasoltaan vaikea, se pitää paikkansa! Tämä tuli opittua viimeistään nyt. Ensimmäinen kävelyetappi oli suoraan sanottuna tuskainen: Pelkkää jyrkkää kivistä polkua ylöspäin, ja joka mutkan takaa ylämäki vain jatkui. Ilman rinkkaa ei varmaan olisi ollut niin hankalaa, mutta painon kanssa kulkeminen oli hidasta ja varsinkin minä tarvitsin jatkuvasti taukoja. Kävelimme vain alle 10 kilometriä, mutta se tuntui tuplalta. Olisi kai pitänyt tajuta, että jos tarkoituksena on nousta vuorta pitkin 1080 metristä 2500 metriin, sen myös huomaa jostakin. Onneksi lopulta pääsimme ensimmäiseen yöpaikkaan 1800 metriin (refugi Fontverd), joka sijaitsi upealla aukealla. Joki solisi vieressä, näimme lumihuippuiset vuoret ja vehreän metsän. Majatalo oli hyvin hoidettu ja kaunis, mutta halusimme silti nukkua teltassa. Ensimmäinen osuus oli ehdottomasti vaelluksen rankin. Kesällä laaksoon saapuu laidutamaan lehmiä ja hevosia, mutta niiden näkeminen olisi ollut jo liian täydellistä. Ainoat lehmät näimme laiduntamassa vähän alempana sijaitsevalla laitumella.
Seuraavana päivänä herättiin aikaisin ja olimme taas valmiita jatkamaan matkaa. Kuten ensimmäisenä päivänä, matka toiselle taukopaikalle oli ylämäkeä. Nyt kuitenkin ylämäkien välissä oli mahdollisuus hengähtää tasaisemmalla maastolla, eikä reitti viettänyt niin jyrkästi ylös. Polku kulki edelleen metsässä joen varrella, jonka kosket tarjosivat upeita maisemia. Vähän ennen seuraavaa majataloa (refugi Riu dels Orris) metsä loppui ja avautui isoksi niityksi. Niin kaunista! Tässä vaiheessa olimme taas jo väsyneitä, mutta onneksi matkaa oli vain vähän jäljellä. Lepo ja ruoka tuli tarpeeseen ennen päätepaikkaan etenemistä.
Kolmas etappi vaellukselle oli helpoin. Olimme jo korkealla, ja maisemat muuttuivat täysin. Ei kannata kääntyä takaisin ennen kuin näkee koko reitin! Metsä vaihtui karumpaan luontoon, järviin ja lumisiin vuoriin. Näimme murmeleita! Lopulta kävelimme lumessa, mikä tuntui uskomattomalta. Kävimme tutustumassa hotelliin (refugi de L’Illa), joka oli siellä vuorenhuipulla. Kivan näköinen paikka ja mukavat omistajat, jotka esittelivät meille tilat. He kertoivat viettävänsä siellä 15 päivää kerrallaan, jonka jälkeen vuoso on toisella omistajapariskunnalla. Näissä maisemissa töihin tulo täytyy tuntua kuin lomamökille saapumiselta. Stressiä ei voi olla, koska ympärillä ei ole mitään mitä voisi tehdä.
Päätepisteessä levättyä päätimme lähteä laskeutumaan vuorelta. Matka sujui sen verran kevyesti ja nopeasti, että pääsimme takaisin ensimmäiseen yöpaikkaan. Yövyimme jälleen siellä, ja seuraavana aamuna kävelimme loppumatkan takaisin Andorra la Vellaan.