Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Suomi

Matkaopas: Tampere

  • Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 12.12.2023
Tampere sopii sijaintinsa puolesta helposti matkakohteeksi lähes kaikille suomalaisille.

Tampere on Suomen rakastetuimpia kaupunkeja

Pirkanmaalla Pyhäjärven ja Näsijärven ympäröimänä sijaitseva Tampere on suosittu kotimainen matkailukaupunki, missä järjestetään runsaasti urheilu- ja kulttuuritapahtumia. 

Tampereen tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Särkänniemen huvipuisto, Näsinneula sekä Pyynikin ulkoilualue. Kaupungissa on myös monia mielenkiintoisia museoita ja kauniita ulkoilualueita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Visit Tampere/Laura VanzoPispala, Tampere
Pispalanharju on Tampereen kauuneimpia alueita, ja parhaimmillaan kesäkuukausina.

Matkailijat suuntaavat kaupunkiin niin tapahtumien kuin nähtävyyksien perässä. Tampereella on erinomainen hotelli- ja ravintolatarjonta, minkä lisäksi rento paikalliskulttuuri houkuttaa viettämään lomapäiviä Tampereelle.

Tampereen kaupunki perustettiin Tammerkosken kartanon maille 1770-luvun lopulla. Vesivoimaa tuottava koski oli tärkeä tekijä kaupungin sijainnin kannalta, ja merkittäväksi teollisuuskaupungiksi se kasvoi 1900-luvun vaihteessa.

Nykyisin Tampere on noin 250 000 asukkaallaan Suomen kolmanneksi suurin kaupunki ja viriili kasvukeskus. Sen historia näkyy katukuvassa edelleen. Tammerkosken teollinen miljöö onkin julistettu suomalaiseksi kansallismaisemaksi.

Tampere on kaupunki, jossa rakastetaan sekä kulttuuria että urheilua. Tampereen teatterit kuuluvat Suomen parhaimpiin, ja tapahtuma-areena Nokia Arenalla järjestetään konsertteja, pelejä ja tapahtumia.

Intohimoisimmin tamperelaiset suhtautuvat jääkiekkoon, jossa kannatus jakautuu Tapparan ja Ilveksen kesken. Kaupungissa pelataan toki myös esimerkiksi jalkapalloa ja pesäpalloa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tampere on myös opiskelijoiden suosiossa, sillä kaupungissa on yliopisto, ammattikorkeakoulu sekä Suomen ainoa poliisiammattikorkeakoulu.

Tampereen ilmasto

Tampere on hyvä matkakohde läpi vuoden, mutta paras aika matkustaa Tampereelle on kevät ja kesä, jolloin kaupungissa järjestetään runsaasti tapahtumia ja säät ovat matkailijan kannalta otolliset. Samalla kaupungin lukuisat puistot täyttyvät piknik-vilteistä, tori markkinaväestä sekä keskusta kaupunkilaisista ja matkailijoista.

Visit Tampere/Laura VanzoKaupinojan sauna, Tampere
Maailman saunapääkaupungissa kiuas lämpenee läpi vuoden esimerkiksi Kaupinojan saunalla.

Syksyn tullen ruska värjää puut ja talvisin Tampereella pääsee nauttimaan kunnon lumimaisemasta. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvätkin loistavasti kaikkialla Tampereella.

Tampereen kauniit puistot, harjualueet ja ympäröivät järvet luovat kaupungille sen ominaisen tunnelman. Näsijärven ympäristö, Pyynikin ja Kaupin reitit sekä Pispalanharju ovat suosittuja ulkoilualueita.

Tampereen hintataso 

Matkailijalle Tampereen hintataso ei poikkea Suomen yleisestä hintatasosta. Keskitason hotellista voi varautua maksamaan reilut sata euroa yöltä sesongista riippuen, poikkeuksena tapahtumaviikonloput, joita Tampereella on tiuhaan. Silloin perushuoneen hinta voi nousta jopa 250–300 euroon. 

Ravintoloiden hintataso on niin ikään linjassa muun maan kanssa, ja lounaan saa 10–15 eurolla.

Käteisen käyttö on myös Tampereella jäänyt viime vuosina vähälle, ja matkailija pärjääkin kaupungissa mainiosti myös ilman käteistä rahaa. Ainoana poikkeuksena ovat jouluisin Keskustorilla järjestettävät joulumarkkinat, missä kaikki kansainväliset myyjät eivät hyväksy maksuvälineeksi käteistä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tampere on hyvä ostoskaupunki, ja parhaat ostosmahdollisuudet löytyvät kaupungin keskustasta Hämeenkadulta ja Aleksis Kiven kadulta, missä on runsaasti ketjuliikkeitä ja pieniä putiikkeja. Isoimmat ostoskeskukset ovat Koskikeskus ja Ratina.

Visit Tampere/Laura VanzoTampere
Tampereen keskustan shoppailumahdollisuudet ovat hyvät, ja pieniä putiikkeja löytyy esimerkiksi Aleksis Kiven kadulta.

Myös Tullintori sekä Tampereen ulkopuolella sijaitseva Lempäälän Ideapark ovat monipuolisia ostospaikkoja.

Paikallisia tuotteita voi ostaa esimerkiksi kotimaisten brändien tuotteisiin erikoistuneesta Miela Designroom -myymälästä, Taito Shopista tai Tallipihan putiikeista. 

Hyviä tuliaisia ovat esimerkiksi tamperelaisen Sidosteen sukat tai Finlaysonin tuotteet. Parhaat ruokatuliaiset löytyvät Tampereen kauppahallin kojuista. 

Tapakulttuuri ja turvallisuus Tampereelta

Tamperelainen puheenparsi ja paikallisten rento olemus tuovat oman lisänsä Tampereen-lomaan, ja lomalla pääseekin matkustamaan Nyssellä sekä kuuntelemaan surahtelevaa r-kirjainta. Suuria kulttuurishokkeja matkailija ei kuitenkaan Tampereella kohtaa.

Matkakohteena Tampere on varsin turvallinen, eikä kaupungilla esiinny ikäviä lieveilmiöitä. Matkailijalle riittää maalaisjärki, eikä turvallisuudesta tarvitse sen kummemmin kantaa huolta. Tampereella ei myöskään ole erityisen turvattomia alueita tai kaupunginosia, vaan kaikkialla on melko turvallista kulkea vuorokaudenajasta riippumatta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Visit Tampere/Laura VanzoTampere
Tampereen terasseilla on turvallista istuskella yömyöhään riippumatta majoituksen sijainnista – perille pääsee turvallisesti.

Esteettömyyttä edellyttävän matkailijan näkökulmasta Tampere on hyvä matkakohde, ja kaupungissa on huomioitu esteettömyys niin katujen suunnittelussa kuin joukkoliikenteessäkin. Useimmat alueet ovat tasaisia ja tiet pääsee ylittämään ilman suuria kynnyksiä, minkä lisäksi joukkoliikenteessä erityisesti raitiovaunu on esteetön. 

Esteettömyyttä kehitetään kaupungissa jatkuvasti, ja esimerkiksi vanhoja rakennuksia remontoidaan juuri esteettömyysnäkökulma silmällä pitäen.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on Tampereella melko hyvä, eikä julkisia hellyydenosoituksia tarvitse välttää. Sateenkaarilippuja näkyy kuitenkin melko maltillisesti katukuvassa, pois lukien kesäkuun Manse Pride -viikon. 

Lasten kanssa Tampereella

Tampere on erinomainen matkakohde kaikenikäisille lapsille, sillä kaupungin vetonauloja ovat muun muassa Särkänniemen huvipuisto, maailman ainoa Muumimuseo sekä Pikku Kakkosen leikkipuisto. 

Ravintoloissa, museoissa ja muissa julkisissa tiloissa on tarjolla lastenhoitohuoneita ja joissakin ravintoloissa ja hotelleissa on myös erilliset leikkihuoneet lapsille.

Visit Tampere/Laura VanzoRauhaniemen sauna, Tampere
Kaupungin uimapaikat ovat erityisesti perheen pienimpien mieleen. Kuva Rauhaniemen saunalta.

Lapsiperheelle riittää suosikkikohteita Tampereella. Tärkeimpiä kohteita ovat ainakin nämä:

  • Muumimuseo
  • Poliisimuseo
  • Vakoilumuseo
  • Pelimuseo
  • Särkänniemi
  • Irti maasta -kiipeilykeskus
  • Kissakahvila Purnauskis
  • Lastenkulttuurikeskus Rulla
  • Rahtarit-liikennepuisto

Tampereella on runsaasti hyviä perhehotelleja, ja keskustan alueella leikkihuoneella varustetteuja hotelleja ovat esimerkiksi Original Sokos Hotel Ilves, Scandic Tampere Koskipuisto ja Solo Sokos Hotel Torni. Myös kaupungin kylpylähotelli Holiday Club Tampereen kylpylä sopii mainiosti lasten kanssa matkustavien tarpeisiin. 

Visit Tampere/Laura VanzoTampere
Tampere tarjoaa monia mieleenpainuvia elämyksiä perheen pienimmille.

Lastenrattaiden kanssa liikkuminen onnistuu pääsääntöisesti ongelmitta, sillä erityisesti keskusta-alue on hyvin esteetön eivätkä esimerkiksi risteykset aiheuta haasteita. Julkinen liikenne on ilmaista lastenrattaiden kanssa matkustaville, ja lapset matkustavat maksutta seitsemään ikävuoteen asti. 

Leikkipuistoistaan Tampere on jopa kuuluisa, sillä kaupungissa riittää hyviä leikkipaikkoja. Loman aikana kannattaa piipahtaa ainakin näissä: 

  • Pikku Kakkosen leikkipuisto (keskusta)
  • Emil Aaltosen leikkipuisto (Tammela)
  • Tiitiäisen satupuisto (Näsinpuisto)
  • Ratinan riemu (Ratina)

Matkustaminen Tampereelle

Tampereelle on helppo matkustaa kaikkialta Suomesta, sillä maitse yhteydet ovat erinomaiset. Kaupunki sijaitsee rautatiekiskojen keskittymänä niin, että yhteydet toimivat mainiosti kaikkiin ilmansuuntiin. 

Esimerkiksi Ouluun on parhaimmillaan alle neljän tunnin junamatka, Helsinkiin puolentoista ja Rovaniemelle vajaan seitsemän tunnin matka raiteita pitkin.

Rautatieasema sijaitsee aivan Hämeenkadun päässä, joten siitä on helppo siirtyä kaupungille. Linja-autoasema sijaitsee muutaman sadan metrin päässä rautatieasemasta, myöskin keskustan välittömässä läheisyydessä.

Junien lisäksi bussiyhteydet toimivat mainiosti.

Tampere-Pirkkalan lentoasemalta on talvikaudella 2023–2024 suora lentoyhteys Kittilään, ja vaikka muita kotimaan sisäisiä yhteyksiä ei ole, asema on aktiivisessa käytössä, sillä sieltä liikennöi runsaasti kansainvälisiä lentoja. Lentokenttä on latvialaisen Air Balticin solmukohta, ja yhtiö tarjoaa suoria reittilentoja Tampereelta muun muassa Amsterdamiin, Riikaan ja talvikaudella Teneriffalle.

Visit Tampere/Laura VanzoTampere
Tampereen lyhyet etäisyydet mahdollistavat, että loman aikana voi liikkua paikasta toiseen pelkästään jalkaisin.

Lentokenttä sijaitsee 18 kilometrin päässä keskustasta, ja sinne pääsee helpoiten julkisen liikenteen bussilla numero 103. Bussit lähtevät keskustasta noin kaksi tuntia ennen lennon lähtöä, ja matka kestää puoli tuntia. Tarkat lähtöajat löytyvät reittioppaasta. ABC-vyöhykkeiden lippu maksaa 4,50 euroa ja sen voi ostaa joko Nysse-sovelluksessa tai lähimaksulla bussissa. 

Taksimatka lentokentältä keskustaan kestää noin 20 minuuttia ja maksaa noin 40 euroa. 

Majoitus Tampereella

Tampereen majoitustarjonta on runsas. Hotelleja on tarjolla monipuolisesti kaikista hintaluokista, ja ketjuhotellien lisäksi Tampereella voi majoittua myös pienissä yksityisomisteisissa majapaikoissa.

Majoituksen hinta on linjassa muiden kotimaan kaupunkien kanssa, eli hotelliyö Tampereella maksaa hieman yli sata euroa. Tapahtumaviikonloppuina on kannattaa varautua jopa kaksi kertaa kalliimpiin huonehintoihin. 

Inka KhanjiTampere
Lapland Hotels Arenassa voi valita halutessaan huoneen, josta on suora käynti katsomossa sijaitsevaan miniaitioon.

Suurin osa hotelleista sijaitsee keskusta-alueelle, mikä on matkailijan kannalta kätevää.

Hyviä vaihtoehtoja Tampereen-loman majoitukseksi ovat esimerkiksi: 

  • Solo Sokos Hotel Torni Tampere
  • Lapland Hotels Arena
  • Lillan Hotel & Kök
  • Radisson Blu Grand Hotel Tammer
  • Courtyard by Marriott Tampere City

Lue lisää: Tampereen 10 kiinnostavinta hotellia – mikä näistä sopii sinulle?

Liikkuminen Tampereella

Kompaktin kokonsa ansiosta Tampere on hyvin käveltävissä, ja jos matkaohjelmassa on pääasiassa suosituimpia nähtävyyksiä, ei lomalla tarvitse omien jalkojen lisäksi välttämättä muuta kulkupeliä. Tarpeen vaatiessa kaupungissa on kuitenkin erinomainen julkisen liikenteen verkosto, joka kattaa bussit ja pikaraitiovaunut.

Tampereen julkisen liikenteen verkostoa hallinnoi Nysse, jonka sovellus kannattaa ladata ennen matkaa. Sieltä löytyvät niin reittiopas kuin tiedot siitä, minkä vyöhykkeen lippu kyseiselle reitille tulee ostaa.

Visit Tampere/Jukka SalminenTampere
Tampreen julkinen liikenne toimii matkailijan kannalta näppärästi.

Matkailijalle riittää pääasiassa AB-vyöhykkeen lippu, joka maksaa 2,70 euroa ja on voimassa 90 minuuttia. Lipun voi ostaa Nyssen sovelluksella tai lähimaksulla bussimatkan alkaessa. 

Kauemmaksi keskustasta pääsee Tampereen joukkoliikenteen busseilla, joista suurin osa lähtee Keskustorilta.

Raitiovaunuliikenne alkoi Tampereella vuonna 2021. Ensimmäisenä valmistuneet linjat kulkevat Pyynikintorilta Hervantajärvelle ja yliopistolliselta keskussairaalta Sorin aukiolle.

Tampereella on myös hyvä pyörätieverkosto, joten erityisesti kesäkuukausina polkupyörä on loistava väline kaupungin sisäisten välimatkojen taittamiseen.

Tampereella voi liikkua paikallisten taksien lisäksi myös Uber- ja Bolt-kyytisovellusten avulla, ja jolloin kyydit ovat usein hieman perinteisiä takseja edullisempia. 

Omalla autolla on helppo liikkua Tampereella, ja keskustassakin on hyvin parkkipaikkoja. 

Ravintolat ja ruokakulttuuri Tampereella

Tampereen omaa kansallisruokaa on tietysti mustamakkara, jota voi ostaa kojuista esimerkiksi Tammelan torilla. Nykyisin Tampere on kuitenkin kaupunki, joka sopii kulinaristinkin matkakohteeksi.

Mustamakkaran lisäksi tampereen erikoisuuksiin kuuluu 50-luvun työläisten pikaruoka peremets-lihapiirakka, jota saa esimerkiksi kauppahallista.

Inka KhanjiRavintola Pons, Tampere
Tampereen ravintolatarjonta ei jätä kylmäksi. Hämeenkadulla sijaitseva ravintola Pons tarjoaa loistoruokaa huippunäkymillä.

Tampereella ei suinkaan tule unohtaa myöskään siipiä, joita tarjoillaan useissa ravintoloissa ympäri kaupunkia. Kahden jääkiekkojoukkueen kotikaupungissa siivet ovat perinteisesti muodostuneet helpoksi pelievääksi, ja Tampereelta on kehuttu löytyvän koko maan parhaat wingsit.

Perinteisten paikalliserikoisuuksien ei kuitenkaan kannata antaa piirtää kokonaista mielikuvaa Tampereen ruokakulttuurista, sillä kaupunki on täynnä ravintoloita eri maailman kolkista, ja kaupungista löytääkin niin viimeisimpiä trendiherkkuja kuin perinteisiä suomalaisia makuja. 

Hienompiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraukset etukäteen ja tarkastaa aukioloajat. Fine dining -ravintolat saattavat olla avoinna vain puolet viikosta.

Paras valikoima ravintoloita on keskusta-alueella, ja kävelymatkan päässä rautatieasemalta kaikkiin suuntiin löytyy varmasti mieleenpainuvia ravintolakokemuksia. 

Erikoisruokavaliot huomioidaan useimmissa tamperelaisravintoloissa hyvin, ja esimerkiksi vegaanista ruokaa saa hyvin monesta paikasta. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja on hyvin tarjolla, mutta esimerkiksi illallisvarauksen yhteydessä erikoisruokavaliosta on hyvä mainita jo etukäteen.

Ehdottomiin Tampere-klassikoihin kuuluvat myös Pyynikin näkötornin munkit. 

Lue myös: Ravintolavinkit Tampereelle – 25 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Tampereen nähtävyydet

Useimmat Tampereen nähtävyydet ovat nimen tai ulkonäön perusteella tunnettuja kotimaan matkailijoille, ja kaupungin ikonisimpiin kohteisiin lukeutuvat Näsinneula, Särkänniemi ja Pyynikin näkötorni.

SärkänniemiSärkänniemi
Useimmat lapsiperheet suuntaavat Tampereella Särkänniemeen. Tornado on myös aikuisten makuun.

Punatiilinen tehdasalue ja kaupunkia halkova Tammerkoski, Tampereen molemmin puolin sijaitsevat järvet sekä kauniit luonnonpaikat takaavat silmiähiveleviä maisemia läpi vuoden.

Kaupunki on täynnä kiinnostavia museoita, ja Tampereen tapahtumat myös mahdollistavat valtavasti elämyksiä. Maailman saunapääkaupungiksi vuonna 2018 nimetty Tampere tarjoaa myös monenlaisia saunaelämyksiä hiljaisesta jurttasaunasta keskustassa sijaitsevaan savusaunaan.

Tampereen parhaat nähtävyydet

  1. Näsinneula
  2. Särkänniemi
  3. Museokeskus Vapriikki
  4. Pyynikin näkötorni
  5. Tampereen kauppahalli
  6. Pispalan kaupunginosa
  7. Tallipiha
  8. Amurin työläismuseokortteli
  9. Näsijärven ja Pyhäjärven risteilyt
  10. Sara Hildénin taidemuseo

Tampereen alueet

Tampere on kompakti kaupunki, mutta kaikki matkailijan kannalta kiinnostavat kohteet eivät suinkaan sijaitse keskustassa. 

Visit Tampere/Laura VanzoPyynikki, Tampere
Pyynikin ulkoilualue on suosittu vierailukohde kaikkina vuodenaikoina.

Eri alueiden nimet vilahtelevat sujuvasti paikallisten puheessa, ja ennen lomaa kannattaa tutustua ainakin näihin kaupunginosiin:

  • Pispala: Kaunis puutaloalue, josta avautuu näkymä Pyhäjärvelle, erikoisuutena värikkäät puutalot. Paras maisemapaikka on Pispalanharju-kadulla.
  • Pyynikki: Näkötornin ympärillä sijaitseva kaunis metsäinen alue vie luonnon keskelle kaupunkikiertelyn lomassa. Pyynikki on luonnonsuojelualuetta, joten paras tapa tutustua maisemaan on merkittyä rengasreittiä pitkin. 
  • Hervanta: Raitiovaunumatkan päässä sijaitseva yliopistokaupunginosa, jossa on runsaasti etnisiä ravintoloita. Kansainvälinen alue, missä sijaitsee myös Poliisimuseo. 
  • Viinikka: Viehättävä puutaloalue lyhyen matkan päässä Tampereen yliopistolta. Paikallisena nähtävyytenä toimii Viinikan kirkko. 

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää