Mekaanisen Musiikin Museossa

Mitä sinulle tulee mieleen mekaanisesta musiikista?

En itse asiassa muista ollenkaan, mitä ennakko-odotuksia minulla oli nelisen vuotta sitten, kun vierailin Mekaanisen Musiikin Museossa ensimmäistä kertaa. Jälkeenpäin olin kyllä varma siitä, että kyseessä oli elämäni erikoisin ja mieleenpainuvin museokokemus.

”Museo” lainausmerkeissä.

Näin ilmastonmuutoskeskustelun pauhussa on taas hyvä liputtaa lähiseutumatkailun puolesta…? Nyt kun asumme taas näin lähellä, tai vieläkin lähempänä, päätimme käväistä tässä erikoisessa ”museossa” uudelleen. Mies on tosin tehnyt tänne ensimmäisen retkensä jo 90-luvun lopulla eli hänelle tämä oli jo kolmas kerta.

Mekaanisen Musiikin Museo taitaa olla Varkauden nähtävyyksistä kaikkein tunnetuin. Kesällä kävimme köpöttelemässä läpi myös Vanhan Varkauden kierroksen. Jätimme mekaanisen musiikin suosiolla viileämpään vuodenaikaan, koska liikumme julkisilla ja museoon päästäkseen täytyy kävellä, enemmän tai vähemmän. Ne, jotka liikkuvat omalla autolla, pääsevät tietysti sillä portille saakka.

Mekaanisen Musiikin Museossa elämä on suuri sirkus, ja toisinaan tuntuu, että ihmeelliset soittokoneet eivät ole vain historiaa, vaan melkeinpä kuin jostain toisesta maailmasta. Löytyy gramofonia, posetiivia, jukeboxia ja itsestään soivia pianoja. Kaikkea soittorasioista jättimäiseen 75 muusikon orkesteria matkivaan orkestrioniin, Goliathiin. Ja löytyipä yksi sellainenkin laite, jolla oli soitettu musiikkia mm. Kotkan kuuluisassa satamaravintola Kairossa.

Parasta tässä museossa on nimenomaan vauhdikas showhenkinen opastus, jonka aikana kävijät johdatellaan seitsemän salin läpi eri aikakausiin, aikaan ennen sähköisiä äänentoistolaitteita. Laitteet, joilla musiikkia ennen esitettiin ja tallennettiin saattavat näyttää nykyajan ihmisen silmään hieman kömpelöiltä, mutta toisaalta ne voivat olla myös nykylaitteita helpommin ymmärrettäviä levyineen, nystyineen ja rullineen. Osa laitteista on hyvinkin omituisia ulkoasultaan, esimerkiksi nyt vaikka se, jonka päälle on kasattu täytettyjä eläimiä, käpyjä, kuivia lehtiä ja heiniä. Opastetut kierrokset pyörivät non stoppina eli joukon jatkoksi voi liittyä missä vaiheessa vain. Erikoisilla esineillä täytetty talo on tosiaan kuin sirkus, jossa on omanlaisensa kiehtova ja puoleensavetävä tunnelma. Museon ovesta sisään astuessa arki jää hetkeksi kauas taakse.

Vanhoja kuvia selatessani, huomasin, että olen onnistunut nappaamaan kuvat melkein samasta kohdasta, sekä nyt syksyllä 2018 että kesällä 2014. Molemmissa kuvissa ollaan juuri kävelemässä museon portille.

Museon piha-alue vaikutti jonkin verran tyhjemmältä kuin neljä vuotta sitten. Syksykin on jo pudotellut lehtiään, mutta ainakin tuo vasemmalla näkyvä vene oli kadonnut, samoin kuin pihatien varrella pilkottava mökki. Tilalle oli ilmestynyt mm. kirjojenvaihtopisteenä toimiva puhelinkoppi. Neljä vuotta sitten tavattiin myös kaksi papukaijaa ja ihmeteltiin, eivätkö ne karkaa puutarhasta omille teilleen. Kierroksella esiteltyjen mekaanisten lintujen jälkeen minua mietitytti pitkään, olivatko pihalla poseeranneet linnut edes oikeita. Papukaijat toivat puutarhaan varsin eksoottista tunnelmaa. Ihan kuin ei olisi ollut edes Suomessa. Itse asiassa, museon Facebook-sivulta löytyy tieto, että harmaan papukaijan nimi on Iivo. Vihersiipi ara sen sijaan oli nimeltään Laura, mutta se on päässyt jo autuaammille laitumille. Varmaankin papukaijojen on parempi oleilla sisätiloissa näin kylmällä, mutta tällä vierailulla emme kyllä törmänneet yhteenkään elävään lintuun.

Papukaijojen kuvat ovat siis vuodelta 2014.

Tällä kertaa emme ehtineet astua pihalla montakaan askelta, kun valkopartainen mies jo huhuili meille ovelta, että kierros on juuri alkanut. Tuo mies oli tietysti Jürgen Kempf. Kierroksen alkupuolen veti Jürgenin poika Pawel. Puolivälissä opas vaihtui vanhempaan Kempfiin, jonka viljelemä poliittinen satiiri on erityisen vauhdikasta ja mieleenpainuvaa. Saattoi olla, että hypyt ja syöksähtelyt olivat aavistuksen varovaisempia kuin neljä vuotta sitten, mutta kyllä esityksessä silti vauhtia riitti. Sellaistakin olen kuullut, että herkempiä vanhemman Kempfin opastustyyli saattaa jopa hirvittää.

Show on sen verran kreisi ja talo täynnä kummallisen värikästä katseltavaa (ja tietysti kuunneltavaa!), että paikka houkuttelee puoleensa useammankin kerran. Pidän paljon myös erikoisista ja värikkäistä tauluista, jotka on signeerannut Kempf. Ylen sivuilta löytyy juttu, jossa kerrotaan vanhemman Kempfin haaveilleen nuorempana taideopinnoista, mutta päätyneen kuitenkin ammattiupseeriksi. Mekaanisen musiikin museon Kempfin perhe päätti perustaa Suomeen 80-luvun alussa. Varkaudessa museo on toiminut vuodesta 1988 lähtien, eli kokonaista 30 vuotta.

Mekaanisen musiikin museo esiteltiin joku aika sitten myös Egenland-ohjelmassa. Juttua löytyy tästä linkistä Ylen sivuilta.

Kierroksen jälkeen ihmeteltiin vielä jonkin aikaa museon pihakoristuksia. Enpä muista, milloin olen viimeksi käynyt tuollaisessa puhelinkopissa tai edes nähnyt sellaista. Ovea auki kiskoessa tuli kieltämättä nostalginen olo. Kopissa ei ollut puhelinta, vaan siinä toimi kirjojenvaihtopiste. En tiedä, minkälaisia puhelinkoppeja Suomessa on kaikenkaikkiaan ollut, mutta minun lapsuudessani ja nuoruudessani kopit olivat nimenomaan tämännäköisiä. Harmaa lasikoppi saattoi seistä vaikka missä kadunkulmassa. Alkujaan puhelimet toimivat kolikoilla ja myöhemmin ns. puhelinkorteilla. Jossain vaiheessa yleisöpuhelimet katosivat kokonaan. Muualla Euroopassa yleisiin luureihin saattaa kuitenkin vielä nykyäänkin törmätä. Jossainhan me vasta nähtiinkin sellainen… missähän se mahtoi olla? En nyt kyllä muista, mutta onhan tässä tullut aika monessa maassa käytyä viime vuosina.

Suomen holhous ja Suomen kateus olivat saaneet oman muistokivensä museon pihalle 😀

Nyt lokakuussa ”museo” oli vielä auki tavalliseen tapaan, niin että kävijät voivat vain ilmaantua paikalle aukioloaikojen puitteissa. Jo marraskuussa tilanne muuttuu. Aukioloajat kannattaa itse tarkistaa museon sivuilta. Sieltä löytyy myös tietoa museon historiasta, pääsymaksuista ynnä muuta mukavaa.

Niin kuin jo taisin mainita, julkisilla liikkujille museon sijainti ei välttämättä ole kaikkein helpoimmasta päästä, mutta ei myöskään mitenkään mahdoton. Me siis jätimme museokeikan ihan tarkoituksella kesähelteiden ulkopuolelle. Viime kesän helteistä voi halutessaan vetää mielessään viivan jo kertaalleen mainittuun ilmastonmuutokseen. En osaa sanoa, kuinka paljon näillä asioilla on tekemistä toistensa kanssa. Mutta tuleehan näitä mietiskeltyä. Ollaan esimerkiksi ehditty pohtia ensi kesäksi suunniteltua interreilausta, siis lähinnä sitä, kuinka paljon säästäisimme aikaa, ja ennen kaikkea rahaa, jos lentäisimme takaisin. Voisimme siinä tapauksessa edetä Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Hollannin lisäksi jopa Belgiaan asti. Mutta romuttuisiko koko ympäristöystävällisen matkan idea, jos sisällyttäisimme reissuun yhden lennon? Vaikea kysymys. Etenkin kun en muutenkaan tykkää lentämisestä.

Tällä kertaa matkustimme Varkauteen bussilla. Se oli järkivalinta, koska tulimme Pieksämäeltä ja pystyimme jäämään bussin kyydistä vain noin puolen kilometrin päässä museosta, mikä ei tietysti ole matka eikä mikään. Neljä vuotta sitten kävelimme museolle parisen kilometriä keskustan suunnasta ja silloin sattui tosiaan olemaan aikamoinen helle. Jürgen Kempf piti meitä hulluina. Silloin saimme häneltä poislähtiessä kyydin kaupungiin. Neljä vuotta sitten kesällä opastuksessa vuorotteli kolme ihmistä (ainakin valokuvistani voi näin päätellä), jolloin Jürgenillä ehkä oli hyvin aikaa kävästä kaupungissa asioilla omalla huilivuorollaan. Tällä kertaa kävelimme museolta reippaasti keskustaan asti ja takaisin Pieksämäelle matkustimme junalla. Meille tosin jäi Varkaudessa useita tunteja luppoaikaa ja ruokailun jälkeen totesimme, ettei koko kaupungissa ole turisteille enää yhtään mitään, ei ainakaan kahden jälkeen lauantaipäivänä. Tornikahvilakin oli jo tähän aikaan vuodesta suljettu. Ravintolatarjonta vaikutti jopa Pieksämäkeäkin köyhemmältä. Nautimme maistuvat ateriat Iskender Kebap Pizzeriassa, joka on kuulemma Varkauden paras lajissaan. Olimme syöneet samassa paikassa myös neljän vuoden takaisella reissulla, mutta minä en sitä muistanut, ennen kuin astuin sisään ja paikka näytti tutulta. Sen jälkeen oli vielä jotain keksittävä ja päätimme kävellä ensin Prismaan ja sitten Citymarkettiin. Aikamoista notkumista.

Nyt syksyllä tämä blogi on pitänyt jonkin verran hiljaiseloa ja olen yrittänyt keskittyä enemmän muihin projekteihin. On tässä kyllä jotain pientä reissua vielä näillä näkymin tulossa tämän vuoden puolella.

Oletko käynyt Mekaanisen Musiikin Museossa ja minkälaisia muistoja sinulla on sieltä?

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply