Vanha Varkaus

Käväistiin lauantaina naapurikaupunki Varkaudessa kiertämässä Vanhan Varkauden kävelykierros. Retkipäivän lopuksi ehdittiin vielä tornikahvilaan, joka sekin on ihan viihtyisä vierailukohde. Jos olet suuntaamassa Varkauteen, tässä meiltä muutama vinkki.

Varkaus on aika pieni kaupunki. Asukkaita on jotain 21 000 eli vain muutama tuhat enemmän kuin Pieksämäellä. Silti Varkaus vaikuttaa jonkin verran vireämmältä paikalta. Ainakaan tyhjiä liiketiloja ei ole niin silmiinpistävän paljon kuin nykyisessä kotikaupungissamme.

Edellisen kerran käytiin huviretkellä Varkaudessa neljä vuotta sitten, jolloin asuttiin Mikkelissä. Silloin pääkohteemme oli Mekaanisen musiikin museo ja tornikahvilan näköalojakin ehdittiin ihastelemaan. Tällä kertaa päätettiin jättää Mekaanisen musiikin museo väliin, koska kävelymatka on tunnetusti ”hirmuinen” niille, jotka saapuvat kaupunkiin julkisilla. Vai tunnetusti, hehe, eihän Suomessa meidän lisäksemme ketään muita hulluja ole, joita jalat kantavat joka paikkaan? Yleensä ainakin tuntuu, että kaikki muut ajavat autolla ohi. Meillä vain kunto kasvaa kohisten, tai ainakin niin luulisi… Neljä vuotta sitten sattui olemaan aikamoinen helle ja kävelymatka tuntui siksi melko pitkältä ja tuskalliselta. Tänä kesänä tappohelteet ovat jatkuneet jo vähän turhankin pitkään, joten päätettiin museon sijasta valita jokin muu kohde. Tarkoitus olisi kyllä mennä Mekaanisen musiikin museoon vielä uudestaan, koska siellä on sen verran kreisi show, että sen joutaisi kyllä toisenkin kerran kokemaan.

Mitä muuta nähtävää Varkaudessa sitten on? Sinne kun on kuitenkin kohtuullisen lyhyt matka Pieksämäeltä.

Ainakin Vanhan Varkauden kulttuurihistoriallisesti merkittävä tehdas- ja asuinalue. Varkauden museo. Taipaleen kanavamuseo. Kanavamuseotakin mietittiin, mutta sinne olisi ollut ehkä hieman vaikeampi päästä. Eli päätettiin sitten lähteä tutustumaan Vanhaan Varkauteen. Matkustettiin Varkauteen tällä kertaa junalla ja matka suuntaansa kesti noin puoli tuntia.

Varkauden keskustahan on levinnyt eri puolille kuin pannukakku, tai ainakaan se ei ole yhtä selkeä kuin Pieksämäki. Kävelymatkaa paikasta toiseen on enemmän. Vanhan Varkauden alue on hieman erillään ja kauempana ns. kauppakeskustasta. Haettiin ensialkuun Hotelli Oscarin aulasta kävelykierroksen kartta. Karttaa seuraamalla kaikki kohteet tuli nähtyä. Kierros alkoi kaupungintalon ja Tyyskän talon kohdalta. Siitä se sitten jatkui tehtaanpiippujen suuntaan.

Tyyskän talo vuodelta 1859 toimi Varkauden tehtaiden lääkärien asuntona vuoteen 1947 asti. Nykyään siinä toimii Varkauden kotiseutukeskus, jonka pihapiirissä on kaikenlaisia rakennuksia. Esimerkiksi tuon punaisen rakennuksen yhdessä ovessa luki ”ETSIVÄTOIMISTO DETEKTIVBYRÅ”. Keltaisessa talossa olisi ollut ravintola ja kahvila, mutta oltiin juuri syöty ennen kierrokselle lähtemistä, niin ei tehnyt sillä hetkellä mieli mitään.

Tykkäsin kovasti Taidekeskus Väinölän iloisennäköisestä talosta, jonka seinään nojasi iso päivänkakkara. Siellä olisi ollut naivistien taidenäyttely ja sisään olisi maksanut viisi euroa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi pitänyt mennä sisään johonkin, ehkä juuri tuonne Väinölään. Kierroksesta ja sen sisällöstä ei vain ollut hirveän paljon tietoa etukäteen, niin ei oikein tullut sitten mihinkään mentyä, kun sitä vain ihmetteli, että mitäköhän tässä nyt vastaan tulee…

1876 paikalleen siirretty ruukinpatruunan asuinrakennus Villa eli virkamiesklubi ei oikein avautunut minulle. Ison vaalean rakennuksen oven edessä seisoi asuntoauto, jossa luki ”kirjamobiili”. Eli kiertävä kirjakauppa. Sivu- tai takapihalta löytyi mm. kanoja häkissä, hieman keskeneräisen näköinen terassi, erikokoisia polkupyöriä ja lastenvaunut täynnä vaatteita. Minusta tuntui, että olin hiiviskellyt kuokkimaan jonkun (hieman sotkuiselle) kotipihalle tai johonkin sellaiseen, mikä on vähän kesken. En uskaltanut tutustua taloon sen lähemmin. En siis tiedä, olisiko sinne voinut mennä sisään tai jotain. Tai mitä siellä yleensä olisi ollut. Karttalehtinen ei hirveästi informoinut rakennusten nykyisestä käytöstä, vaan enemmänkin pelkästä historiasta.

Jostain syystä pitkään jatkunut trooppinen säätila oli päättänyt pitää yhden välipäivän ja Varkaudessa tuntui itse asiassa melko viileältä. Lämpötila oli jonkin verran yli kahdenkymmenen plusasteen ja helteisiin tottuneena minua jopa paleli. Pieksämäellä oli selvästi lämpimämpää, vaikka välimatka on vain nelisenkymmentä kilometriä.

Päätin poseerata ’uima-altaan’ reunalla helteen väistymisen (tai ainakin hetkellisen väistymisen) kunniaksi. Oikeasti olin ottanut varmuuden varalle mukaan mm. kaulahuivin ja valkoisen paidan kietaistavaksi hihattoman päälle, ja sitä paitaa kyllä tarvittiin. Ihan hyvä. Ei tuota kierrosta olisi kyllä missään tappohelteessä jaksanut kävelläkään. Tuo paikka on siis Walterin puisto ja leijonanpäällä varustettu suihkulähde. A. Ahlström Osakeyhtiön pääjohtajan Walter Ahlströmin rintakuva löytyy puiston toisesta päästä.

Tehtaan kohdalla humisi ja kolisi, ja tuore sellun tuoksu leijaili nenään vähän väliä. Karhulan tyttönä tunnistan kyllä sellun tuoksun vaikka unissani.

Aluetta alettiin kehittää voimakkaasti joskus 1910-luvulla ja asemakaavan mukaan eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset asuivat omilla asuinalueillaan. Lähimpänä tehdasta sijaitsivat alempien virkamiesten asuinrakennukset. Mitä korkeammalla hierarkiassa oli, sitä enemmän asunnossa oli huoneita. Työläisillä oli esimerkiksi vain yksi hellahuone. Tehtaanjohtajilla taas oli omat huvilansa Kosulanniemen puutarhakaupunginosassa. Huvilat näyttivät olevan yksityisomistuksessa.

Jotkut vanhoista työläisten asuintaloista vaikuttivat tyhjiltä ja asumattomilta, jotkut taas siltä, että niissä asui ihmisiä. Asutun näköiset talot olivat ulkoa päin ihmeen huonokuntoisen ja rapistuneen näköisiä, kun taas jotkut sellaiset, jotka näyttivät tyhjiltä, vaikuttivat olevan paremmassa kunnossa. Kaikilla taloilla on tietysti omat nimensä.

Varkauden kirkkokin sijaitsee tällä alueella ja ovesta oli juuri hääpari astumassa ulos saippuakuplasateeseen. Aina me näköjään satutaan jonkun kirkon ovelle töllistelemään ventovieraiden elämän suuria hetkiä.

Kirkko on tosiaan ulkoasultaan vähän erilainen kuin monet muut kirkot ja se on vuodelta 1939. Sinne ei päässyt sisään (kokeiltiin hääporukan mentyä).

Vanhan Varkauden jälkeen ehditiin vielä ihmettelemään Varkauden kauppakeskustaa, vaikka nilkkani ja jalkapohjani valittivatkin jo liiasta kävelystä. Ei tainnut olla parhaat mahdolliset kengät jalassa. Lopulta käveltiin kuitenkin vielä tornikahvilalle asti, kun aikaa kerran oli. Kaikki muut kahvilat olivat tietysti menneet lauantaina jo kahdelta kiinni. Tornikahvilassa syötiin vohveli kermalla ja hillolla ja minä join mehua ja mies olutta. Siellä näytti olevan jos jonkinmoista syötävää ja juotavaa tarjolla.

Kattoterassilla on mukavia pöytiä, sekä sohvia ja lepodivaaneita. Myös vilttejä löytyy, jos sattuu palelemaan. Hieman siellä ylhäällä tietysti tuuli kävi, mutta pilvisen päivän päätteeksi alkoi sitten aurinkokin pilkistelemään. Näin sateettomalla säällä 15. kerroksen terassikahvila on tietysti ihan kiva ja viihtyisä, mutta jos sataisi, se olisi tietysti eri juttu, koska paikkoja katoksen alla näyttää olevan melko niukasti. Lisäksi muistin oikein, että kahvilassa on vain yksi vessakoppi. Mutta viihtyisä kahvila ja hyvät näköalat. Tykkään.

Tornikahvilassa minä ja vanhat jalkani saimme nauttia kovasti kaivatun lepohetken.

Vaikkei Varkaudessa ehkä loputtomasti nähtävää ole, niin kyllä siellä silti jotain juttuja löytyy, joiden takia siellä kannattaa hyvinkin vierailla. Se Mekaanisen musiikin museo nyt on sellainen, mitä suosittelen ehdottomasti kaikille, vaikka tällä kertaa ei siellä käytykään. Sellaista paikkaa ei kyllä toista Suomesta löydy. Vanhan Varkauden kierros on ihan kiva historiasta kiinnostuneille. Etenkin nyt kun sää oli mukavan pilvinen ja lämmin, ei satanut, eikä ollut liian kuuma, siellä oli oikein kivaa ja mielenkiintoista kävellä ja katsella.

Tornikahvila on ihan toisella suunnalla kuin Vanhan Varkauden kierros, mutta tornista on hyvät näkymät tehdasalueen suuntaan, niin kuin muihinkin suuntiin.

Oltaisiin mielellään käyty nyt kesällä myös esimerkiksi Savonlinnassa (jossa minä olen käynyt vain kerran nuorena), mutta sinne on samalla tavalla huonot yhteydet kuin Joensuuhun, eli jos haluaa päiväretkelle, aikaa paikan päällä pyörimiseen jää liian vähän. Siellä siis pitäisi pakosti yöpyä yksi yö hotellissa ja se ei sovi enää tämän kesän suunnitelmiin. Koska olen elänyt suurimman osan elämääni etelärannikolla, joko Kotkassa tai pk-seudulla (ja reissaillut erityisesti niiden väliä), minulle on tullut aikamoisena yllätyksenä, ettei muualla Suomessa pääsekään liikkumaan yhtä vapaasti näinkään lyhyillä välimatkoilla.

Näin sivumennen mainittuna, aika usein saa todeta, että tässä maassa kannatetaan vain yksityisautoilua. Vaikka junaratoja menee täältä joka suuntaan, junia ei kulje. Ainoastaan etelän suuntaan on kohtuullisesti vuoroja. Esimerkiksi Kuopiosta ja Jyväskylästä on hankala päästä ilta-aikaan kotiin, mikä on minun mielestäni jokseenkin käsittämätöntä. Entä jos joku haluaisi esimerkiksi harrastaa jotain sellaista, mitä löytyy vain isommasta kaupungista, tai käydä vaikka jossain tapahtumissa tai tilaisuuksissa? Minun mielestäni myös kansallispuistojen pitäisi olla kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Esimerkiksi Etelä-Konneveden kansallispuisto olisi meiltä kohtuullisen lyhyen matkan päässä, mutta autottomilla ei ole sinne mitään asiaa. Mikä kansallispuisto sellainen on, minne tavallinen kansalainen ei pääse? Ei kaikilla ole varaa autoon ja sellaisen ylläpitämiseen.

Pieksämäellä ollaan ehditty tähän mennessä käymään jo kahdessa museossa, kun kulttuuripappilan jälkeen käytiin myös Savon radan museossa, joka on myös auki kesäisin. Sehän siis sijaitsee Pieksämäen vanhassa asemarakennuksessa ja keskittyy rautatieliikenteen historian esittelyyn. En tehnyt siitä mitään blogijuttua, mutta viihdyttiin siinä museossa hyvin ja se on ihan mielenkiintoinen ja suositeltava käyntikohde, jos nyt joku Pieksämäelle eksyy.

Tämä kesä on tosiaan ollut kotimaapainotteinen ja mikäs siinä, kun säätkin ovat suosineet. Pari viikkoa sitten Kotkan suunnalla oleillessa käväisin myös helteisessä Haminassa ystävääni moikkaamassa.

Tietysti meidän olisi vielä tänä vuonna tarkoitus päästä ulkomaillekin… Valitettavasti alkuperäinen kolmen yön bussimatka Pietariin peruuntui. Sen tilalle on kuitenkin varattu toinen matka, joka on risteily, koska viisumien kanssa olisi tullut vähän turhan kiire siinä vaiheessa, kun saimme selville, ettei päästäkään nauttimaan ryhmäviisumista. Olisi kuitenkin kiva päästä siihen kohteeseen, mitä oli alunperin suunniteltu, eli onneksi viisumivapaita risteilyjä on olemassa. Kerron sitten myöhemmin lisää tästä aiheesta.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply