Monthly Archives

toukokuu 2018

Kuopion parhaita

Puijon tornin luo ylämäkeä kiipeäminen ottaa koville, mutta tornista avautuvat maisemat ovat kiipeämisen arvoiset. Minne silmänsä vain kääntää, siellä lepää suomalainen järvimaisema: Kallavesi ja sitä täplittävät vihreät saaret, kaukana häämöttävät kukkulat. Näille näkymille antaisin kirkkaasti ykkössijan, jos Suomen näkötorneista puhutaan. Olenhan minä toki muutamassa muussakin piipahtanut. Katso vaikka tästä: ”Suomen kootut näkötornit” (osa tuon jutun kuvista on kyllä auttamattoman huonoja).

 

Suomen paras näkötorni on minun mielestäni Puijon torni.

75 metriä korkea Puijon torni kohoaa yli 300 metriä merenpinnan yläpuolelle. Korkein näköalatasanne on 306 metriä merenpinnan ja 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Tiesitkö muuten, että ensimmäinen Puijon torni rakennettiin jo vuonna 1856 ja se oli 16 metriä korkea puutorni? Toinen torni rakennettiin vuonna 1906, se oli kiveä ja korkeudeltaan 24 metriä. Nykyinen torni valmistui vuonna 1963.

Me kävimme Kuopiossa viimeksi kunnon päiväreissulla neljä vuotta sitten. Se oli meille vähän niin kuin ”häämatka”. Päätettiin nyt tehdä samanlainen päiväretki, kun Kuopio on taas sopivasti lähellä. Muuten minun visiittini Kuopiossa ovat olleet lähinnä junan vaihtoja. Kuopio ei siis ole vielä minulle mitenkään kovin tuttu kaupunki. Tiedän suurin piirtein, missä on rautatieasema, missä päin tori, missä päin satama. Ja Puijon torni näkyy kyllä asemalta, jos ei sen sijaintia satu muistamaan.

Tällä kertaa kohdalle ei osunut yhtä tukahduttavan helteistä päivää kuin neljä vuotta sitten. Aurinko kyllä paistoi, mutta tuuli puhalsi jokseenkin jäätävänä. Kiipeäminen ylämäkeä Puijon tornille suurten tuuheiden kuusten reunustamaa tietä pitkin kävi silti jonkin verran voimille. Sinnehän ei ilmeisesti mitään busseja kulje, eli jos et omista autoa, niin rautatieasemalta tornille taitaa olla sellainen 1,5 kilometriä ja suurin osa ylämäkeä. No, kaikki muuthan toki auton omistavat tai muuten vain pääsevät kyydillä, eikä kävelijöitä meidän lisäksemme muita näkynytkään. Yksi pyöräilijä vain. Mietin jo yhdessä vaiheessa, että kannattaisikohan tässä mäessä ruveta liftaamaan, mutta ei: Pieksämäki-kunnossa pystyn kyllä kiipeämään tällaiselle pikku mäen nyppylälle.

Mitään suurta ruuhkaa tornissa ei ainakaan näin toukokuussa ollut, mikä oli ihan hyvä, koska hissit ovat aika hitaat (jos vertaa esimerkiksi vaikka Näsinneulan hisseihin). Erimaalaisiin turisteihin törmättiin kyllä. Kuultiin ainakin saksan ja venäjän kieltä, ja aasialaisen näköisiäkin ihmisiä ylhäällä pyöri, vaikka heidän kieliään ei tunnistetukaan.

Tuuli kävi ylhäällä navakkana ja kovin kauaa ei ulkoilmatasanteella pystynyt ainakaan minun hepenissäni oleilemaan, kun jo alkoi pikkuhiljaa jäätyä kalikaksi. Haha, no, ei sentään kesällä kalikaksi jäädy, mutta kuitenkin. Tornissahan on myös kahvila ja ravintola ja alhaalla tietysti matkamuistomyymälä.

Seuraavassa kuvassa näkyy muuten oikealla Niuvanniemen sairaala…

Tornikeikan jälkeen käveltiin kaupunkiin. Alamäki sujui tietysti huomattavasti sutjakammin.

Käytiin tällä kertaa syömässä ravintola Kreetassa, jossa on nimensä mukaisesti tarjolla kreikkalaista ruokaa. Nam. Ravintolassa soi kreikkalainen musiikki ja sisustuksen yksityiskohdatkin olivat teemaan soveltuvia ja kivoja. Olen minä kerran Kreikassa käynyt, ja vaikka siitä on jo aikaa, tässä ravintolassa kreikkalainen tunnelma palasi mieleen ihan oikeasti. Sellainen rento, letkeä, lämmin. Annokset, joita pöytiin kannettiin näyttivät kauniilta ja taidolla tehdyiltä. Minä valitsin ”monastirin”, eli jonkinlaisen luostarin kasvispadan. Annokseen kuului myös lohkoperunoita ja kreikkalaista salaattia. Mies otti ”kotopulo a la kreman” eli kanaa. Ruokalistalla oli sen verran paljon houkuttelevia vaihtoehtoja, että oli vähän vaikea päättää, mitä kokeilisi, mutta päätin valita tällä kertaa kasvisruuan. Ruuat olivat erittäin maistuvia.

Jälkiruokalistakin oli sen verran houkutteleva, että ihan pakko oli maistaa, vaikka masu olikin jo aika täynnä. Minä valitsin ”Kadeifin” ja mies otti ”Baklavan”. Näyttävät kuvassa melko samanlaisilta, mutta Kadeifissa on nauhamaista fillotaikinaa, pähkinä- ja mantelitäytteinen rulla, jäätelöä ja kermavaahtoa. Miehen annoksessa puolestaan on lehtitaikinaa ja se oli myös makeampaa, koska siinä oli siirappia. Jälkiruuat olivat kyllä suussasulavan ihania. Ruokalistassa niitä kuvailtiin sanalla ”äkkimakea”.

Tällä kertaa emme menneet museoon, emmekä satamaan. Museossahan olisi asustellut myös se mammutti, joka lienee piakkoin muuttamassa toiseen huoneeseen. Näin olen lehdestä lukenut. Käveltiin kyllä museon ohi ja huomattiin, että se olisikin ollut sunnuntaisin kiinni. Neljä vuotta sitten päädyimme museoon hetkeksi hellettä pakoon. Viileä mammuttihuone tähtitaivaineen ja humisevine musiikkeineen teki minuun silloin suuren vaikutuksen. Olen tässä viime aikoina piirrellytkin mammutteja jonkin verran. Niitä kuvia löytyykin pari Instagramista.

Tällä kertaa aikakaan ei olisi välttämättä museoon riittänyt. Suunnattiin torille, jossa ehtittiin jopa kuulla hetken aikaa elävää musiikkia. Ystävä sä lapsien rokkiversiona, jee. Kuopiossa oli sinä viikonloppuna Lähetysjuhlat.

Kuvassa on yksityiskohtia Kuopioin kauppahallista, suihkulähteestä ja patsaasta. Joku oli tainnut vähän pesuainetta suihkutella tuonne altaaseen.

Minä halusin kuitenkin nähdä sen ufon teräspallon, johon olin ihastunut jo neljän vuoden takaisella kaupunkikierroksella. Kyseessä on valotaideteos, jonka nimi on Muuntamo no 149. Ilmeisesti valo loistaa pimeässä pallon seinässä olevasta lasiaukosta. Minulla ei vain ole ollut mahdollisuutta nähdä palloa valaistuna, koska aina kun minä satun olemaan Kuopiossa, aurinko paistaa kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Nyt oli kyllä kylmä, kali-kali. Tai ehkä minulla oli, toukokuun helteisiin jo tottuneena, liian vähän päällä. Pääsin kuitenkin poseeraamaan pallon kanssa. Sehän siis sijaitsee torin laidalla kaupungintalon vieressä. Minulle tulee tästä tietysti mieleen avaruuden muukalaiset, jotka ovat vihdoin lähettäneet pallon noutamaan omansa  takaisin 😀

Tosin minähän en lennä…? En ainakaan ihmisten laitteilla. Hahaha.

 

 

Uuhilammen valloitus ja luonnonmukaiset hyttyskarkotteet

Jos metsään haluat mennä nyt…

Minähän tietysti haluan. Pieksämäellä riittää sopivan pyöräilymatkan päässä niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa, että enpä ole sopivien säiden saavuttua paljon malttanut sisällä istua. Tykkään yleensä ajella sellaisia parin tunnin lenkkejä ja välillä on kiva myös parkkeerata pyörä johonkin ja tallustella metsään seikkailemaan.

”Metsäjoet” näyttävät erityisen houkuttelevilta. Esimerkiksi vaikka tämä ”Kirkkojoki” Kuopiontien kupeessa. Kaunis näkymä avautuu ihan pyörätien laidalta. Tekisi mieli mennä tuohon metsään ja seurata tuota idyllistä pientä jokea vaikka heti. Ja pilkottaahan siellä myös outoja ja salaperäisiä rakennelmia, jos ei pelkkä soliseva virta ja metsän hämy riitä luomaan tunnelmaa.

Kartta paljastaa, että jossakin metsän keskellä piilottelee Uuhilampi. Sen kun vain seuraat idyllistä pikku jokea. Matkaa lammelle on arviolta pari-kolmesataa metriä. Ainoa ikävä puoli ovat itikat, hyttyset, tai mitkä lie verenimijät, jotka hyökkäävät kimppuun suurin laumoin heti ensimmäisellä sekunnilla, jos ihminen vain uskaltautuukaan puiden varjoihin.

Uuhilammelle ei todellakaan ole tällä hetkellä asiaa ilman asianmukaista hyttysvarustusta. Itse asiassa jo parin metrin eteneminen ilman verkkohattua ja muuta suojaa on melko mahdotonta. Tämän olen ehtinyt lähipäivinä todeta useampaan kertaan. Jos astut metsän puolelle, ympärillesi pöllähtää heti sakea pilvi nälkäisiä inisijöitä.

Mikä siis neuvoksi?

Osta verkkohattu. Pukeudu vaaleisiin ja pitkälahkeisiin vaatteisiin (vaikka olisikin tosi kuuma, niin kuin tämä toukokuu on ollut). Käytä hyttyskarkotetta.

Seuraavassa kuvassa poseeraan täydessä metsävarustuksessani. Mitään selkeää polkua ei joen vieressä kovin pitkälle riittänyt ja maasto oli paikoin hieman vetistä ja upottavaa (isoja suoalueita riittää muuten tälläkin puolen Pieksämäkeä). Pääsin silti etenemään varvikossa pitkävartiset lenkkarit jalassa, ehkä minä olen vähän ”sissi”, hienohelma kaupunkilaistyttö kyllä, mutta koko lapsuuteni metsissä juoksennellut. Itikoista huolimatta koen metsät rauhoittaviksi ja ystävällismielisiksi ympäristöiksi. Menen metsään mielelläni. Uuhilammen luota löytyi sitten mm. tällainen silta ja joitakin epämääräisiä tienviittoja erilaisilla poluille tai reiteille.

Luonnonmukaiset ja kotitekoiset hyttyskarkotteet

Jos kaupassa myytävien myrkkyjen suihkuttelu ja levittely iholle tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta, niitä korvaamaan voi kokeilla myös luonnonmukaisia vaihtoehtoja.

Monien eteeristen öljyjen sanotaan karkottavan hyttysiä. Ainakin citronellan, teepuuöljyn, laventelin, eucalyptuksen, seetrin ja piparmintun väitetään olevan hyviä tähän tarkoitukseen. Eteerisissä öljyissä on tietysti muistettava, ettei niitä saa laittaa suoraan iholle, vaan kannattaa sekoittaa ne sopivassa suhteessa esimerkiksi johonkin ihoöljyyn. Itse päätin ensin kokeilla sitronellaa (pullon inci: cymbopogon nardus, eli sitruunaruoho). Sitronellan tuoksu on omaan nenääni miellyttävämpi kuin monen muun eteerisen öljyn, tosin tuoksu on aika voimakas. Myös öljyn aromaterapeuttiset vaikutukset (väitetään, että se kohottaa mielialaa ja rauhoittaa) ja esimerkiksi mahdollinen migreeniä lievittävä vaikutus houkuttelivat. Enhän halua saada tuoksustani päänsärkyä. Monet eteeriset öljyt ovat kuitenkin sen verran hintavia, että jos ostaisin useampia kerralla ja sekoittelisin niitä, niin kuin monessa ohjeessa neuvotaan, hintalappu kotitekoiselle hyttyskarkotteelle alkaisi olla jo huomattava ja kiusaus tarttua päivittäistavarakaupan edulliseen Off-puteliin kasvaisi.

Hyvinä (tai ainakin jonkinlaisina) luonnonmukaisina hyttyskarkoitteina mainitaan monin paikoin myös mm. neem-öljy, mausteneilikka, vanilja, tai pelkän ruokaöljyn käyttö iholle levitettynä. Villasukista olen myös kuullut olevan suurta iloa. Suurin osa paukamista löytyy ainakin minulta aina nilkoista. Eivät kai ne otukset sitä kammottavaa imukärsäänsä sentään saa paksun villan läpi tungettua. Jokainen varmasti löytää kokeilemalla itselleen sopivan karkotteen.

Googlaamalla löydät varmasti monia ohjeita luonnonmukaisen hyttyskarkotteen tekoon. Omat kokeiluni selostan tässä seuraavaksi…

Itse tein tällä kertaa kahta erilaista hyttyskarkotetta, suihketta ja iholle levitettävää öljyä. Öljyyn valitsin pohjaksi manteliöljyn, vaikka tavallinen ruokaöljykin varmasti käy. Itse kyllä käyttäisin siinä tapauksessa mieluiten kookosöljyä, jota muutenkin käytetään ihon hoidossa. Tuntuu nimittäin minusta vähän hassulta ajatukselta alkaa levitellä iholleen vaikka rypsi- tai oliiviöljyä. Jos nyt ajatellaan, että haluaisi samalla reissulla piipahtaa metsän lisäksi jossain ihmisten ilmoilla. En haluaisi tuoksahtaa esimerkiksi oliivilta, vaikka laadukkaiden oliiviöljyjen ystävä ruuanlaitossa sekä ruokiin lorautettuna olenkin. Ehkä jossain vaiheessa kokeilen pohja- tai sekoiteöljynä myös kookosöljyä, lähinnä siksi, että se on manteliöljyä edullisempaa. Kookosöljyhän muuttuu +25 asteen lämpötilassa juoksevaksi.

Minulla sattuu olemaan kotona manteliöljyä ihonhoitotarkoituksiin. Eli sekoitin pari  tippaa (tai muutaman tipan) sitronellaa noin ruokalusikalliseen manteliöljyä. Minulla on pieniä muovipurkkeja (ns. matkapurkkeja), en tosin tiedä, onko muovi eteeristen öljyjen kanssa mitenkään suositeltava vaihtoehto. Ei näitä sekoituksia viitsi säilöä kovin kauan, eli sellainen pieni määrä kerralla on hyvä. Tämän öljyn levitin niihin kohtiin, joihin itikat mieluiten hyökkäävät, eli lähinnä nilkkoihin ja ranteisiin ja tietysti paljaaksi jääviin kämmenselkiin. Kaulaa, kasvoja ja päätä minun ei tarvinnut suojata muulla kuin verkkohatulla.

Tein myös suihketta. Laitoin pieneen suihkepulloon noin puoli desilitraa vettä ja 10-20 tippaa sitronellaa. Ihmettelen, miten myös vaniljan väitetään karkottavan hyttysiä. Ennemminkin kuvittelisi niin makean tuoksun houkuttelevan hyönteisiä, ainakin joitakin niistä. Päätin kuitenkin lisätä joukkoon myös vähän vaniljauutetta, koska näin oli tehty yhdessä netistä löytämässäni ohjeessa. Lähinnä tein tämän sen takia, että suihkeen tuoksu olisi minulle itselle miellyttävämpi. Tätä saatoin sitten suihkia hatulle ja vaatteillekin (en suosittele suihkimaan, jos vaatteiden mahdollinen tärveltyminen tai tuoksahtaminen tai jokin muu yllätys ei innosta!). Jotta öljyt ja vesi sekoittuisivat, pullo pitää ravistaa AINA ennen suihkuttamista.

Käytin siis öljyseosta suoraan iholle ja suihketta suihkutin vaatteiden päälle.

Ikävä kyllä suihkepulloni hajosi juuri ennen lähtöä. Jouduin teippaamaan sen, että kestäisi edes tämän yhden reissun. Muutenkin kuljetin nämä voimakkaasti tuoksahtavat sekoitukseni polkupyörän tavarakorissa, etteivät ne päässeet valumaan mihinkään.

Suihke ei minusta ollut mikään kovin tehokas, koska ainakin suihkuttelemani verkkohatun ympärillä itikat inisivät itsepintaisesti koko sen ajan, mitä metsässä vietin. Välillä suihkuttelin lisääkin. Öljyseos tuntui sen sijaan ensialkuun tehoavan yllättävän hyvin. Itikat aivan selkeästi välttelivät paljaita kamerakäsiäni. Vasta loppuvaiheessa, kun olin viettänyt metsässä lähemmäs tunnin, itikat alkoivat jo istahdella sormillekin, ikään kuin hikoilu, öljyn haihtuminen tai jokin muu olisi yhtäkkiä tehnyt sormistani turvallisia paikkoja lekotella. Pään ympärillä ne pyörivät ja inisivät koko ajan itsepäisinä, mutta verkkohattua vastaan niillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Koko metsäreissun aikana onnistuin saamaan vain yhden paukaman käsivarteen. Joku yksilö oli onnistunut pistämään minua pitkähihaisen puseron läpi.

Näin jälkeenpäin ajateltuna voisin valita sekoitukseen mukaan vielä jonkin toisenkin eteerisen öljyn ja kokeilla, lisääkö se tehoa. Täytyy selvitellä, mikä yhdistelmä voisi olla hyvä. Tietysti luonnonmukaisia karkotteita saa myös ostettua valmiina sekoituksina, mutta itse en nyt ryhtynyt mitään tilailemaan, kun en löytänyt sellaisia ennestään tutuista nettikaupoista. Ostin siis luontaistuotekaupasta vain pullon Citronellaa (Frantsilan) ja testasin sen.

Luultavasti jätän seuraavalla kerralla suihkeesta vaniljauutteen pois. Mietin myös, mahtaisiko oreganoöljystä olla mitään apua näissä sekoituksissa, koska sellaista minulla sattuu olemaan kaapissa, eikä minulla oikeastaan ole sille paljon muutakaan käyttöä. Sitäkin voisin testata, koska jossain taidettiin mainita ötököiden yhteydessä myös oregano. Olisiko se kuitenkin paukamiin ja auringonpolttamiin parempi?

Pääsin kuin pääsinkin Uuhilammelle asti! Ja olihan se upea paikka. Tosin täällä maasto tuppaa olemaan sen verran märkää, ettei ihan lammen reunalle ole kauheasti asiaa.

Muutetaanko risumajaan?

Jostain syystä nämä metsät ovat täynnä kaikenlaisia risumajoja ja muita jänniä rakennelmia. Myös Kirkkojoen varrella näitä rakennelmia tökötti vastassa useampia. Tämä viimeinen risumaja on kuvattu yhdellä aikaisemmalla retkellä Kuopiontien varressa. Maja näkyy hyvin pyörätielle asti. Ensin nämä rakennelmat vaikuttivat minusta jotenkin pelottavilta tai jopa uhkaavilta, kun en ole tottunut sellaisia täynnä oleviin metsiin, mutta jossain vaiheessa aloin tottua niihin, eivätkä ne enää häirinneet. Ei niissä ainakaan ketään erakkoa majaillut väijymässä 🙂 Vain iso lauma verenhimoisia hyttysiä seurasi minua metsästä pyörätielle, ja minun piti ajaa jonkin matkaa, että sain ne karistettua kannoiltani.

Myös juttuni Vedenjakaja-reitistöstä kannattaa vilkaista, jos luontoretkeily Pieksämäellä kiinnostaa: linkki

Mitä tehdä Rovaniemellä toukokuussa?

1. Mene tapaamaan Joulupukkia. Ja laula pukille vaikka Hard Rock Hallelujah…

Rovaniemen keskustasta pääsee bussilla numero 8 kätevästi Joulupukin pajakylään. Pajakylässä voit tavata Joulupukin joka päivä ja ylittää Napapiirin rajan. Ennen pajakylää bussi pysähtyy myös Santa Parkin edessä.

Helatorstaina pajakylä vaikutti hyvinkin hiljaiselta. Niin kuin olisi kulisseissa kuljeskellut. Ei ihmisiä eikä elämää missään. Myös poroaitaukset ammottivat tähän vuoden aikaan tyhjinä. Nuolella varustettu”poroja”-kyltti oli itse asiassa piilotettu kuvassa näkyvään kotaan. Loppujen lopuksi emme onnistuneet tällä Lapin reissulla näkemään yhtään elävää poroa.

Matkamuistomyymälöiden keskellä törmäsimme muutamiin ulkomaalaisiin turisteihin, jotka napsivat innoissaan Napapiirin ylityskuvia, mutta mitään ruuhkaa ei ollut. Mittarin luona lämpötila oli aamupäivällä ja keskipäivän paikkeilla vielä kohtuullinen, +17 astetta. Tuuli kävi aika kylmästi korviin ja minä ainakin tarvitsin vielä takkia ja villapuseroa. Iltapäivällä alkoi lämmetä.

Me olimme molemmat ylittäneet Napapiirin ennenkin, joten siinä ei, ainakaan minulle, ollut tällä kertaa mitään kovin maagista, mutta tulipahan kuitenkin viivalla pyörittyä ja napattua muutama kuva. Aika harvoin sitä kuitenkaan näin pohjoiseen lähdetään.

Minä en ollut etukäteen suunnitellut Joulupukin tapaamista, mutta mies halusi välttämättä mennä pukin luo. Ihmettelin vähän, että sinnekö se nyt ihan oikeasti painelee… Ehdin katsoa, että tuossa on pari tonttua tiskin takana, tervepä terve. Oli vain pakko seurata perässä. Timantit hehkuivat, rattaanpyörät kääntyivät ja portaitakin kiivettiin. Reitti pukin luo oli jännittävä, mutkitteleva ja kivasti tehty. Aikuistakin alkoi vähän pelottaa. Siis ihan positiivisella tavalla, koska ainahan Joulupukin tapaaminen vähän jännittää.

Siellä se pukki sitten lopulta istui monen mutkan takana. Tonttu huikkasi ovelta iloisesti ”hello”, ja tuntui yllättyvän, kun oltiinkin Suomesta. Minä puristelin kameraa käsissäni, mutta en uskaltanut ottaa kuvaa pukista, koska tiesin, että täällä on kuvaajatonttu ja kuvista veloitetaan. Niin paljon pelotti, etten uskaltanut edes kysyä. Päästiin pukin viereen istumaan ja tonttu otti meistä kuvia. Pukin kehotuksesta mies kiekaisi vielä lopuksi pätkän Lordin Hard Rock Hallelujaata.

Poistumisreitillä meidät pysäytti kassakonetonttu, joka kauppasi vierailustamme tallennettua kuva- ja videopakettia hintaan 40 euroa ja yhtä kuvaa hintaan 30 euroa. Täällä osataan selvästi tahkota turisteilta rahat pois, mikä on tietysti ihan hyvä. Köyhät suomalaiset uskaltavat tietysti olla ostamattakin. Pelkkä pukin tapaaminen on ilmaista, mutta sesonkiaikoihin voi tietysti olla paljon jonoakin. Ostimme lahjatavarapuodista perinteisen jääkaappimagneetin muistoksi vierailustamme.  Siinä on kuva Joulupukista, joka istuu kamarissaan vähän samannäköisenä kuin oikeastikin istui.

Olimme muuten näkevinämme samassa kylässä toisenkin oviaukon, jonka päällä luki, että tapaa pukki täällä. Hmm… kaksi pukkia?

Santa is here, and there and everywhere…!?

Ja täällä voi tietysti myös ihastella joulukuusia keskellä kesää…

Luulenpa, että Joulupukilla olisi ollut hyvinkin tylsä ja kiireetön päivä, ellei oltaisi menty häntä tapaamaan. Lapsiperheillehän tämä olisi tavallaan ihan hyvä ajankohta Joulupukin luona vierailuun. Missään ei ollut minkäänlaisia jonoja ja Joulupukilla oli aikaa jutella meidän vanhojen naamojenkin kanssa jopa 7 minuuttia. Mehän ollaan molemmat aina oltu kilttejä ja kyllä se pukki sen tiesi. Jos taas haluaa nähdä poroja, niin kuin minä olisin halunnut, ajankohta ei ole ihan niin hyvä. Pajakylässä ei sentään kannata ruveta kiukuttelemaan, koska tonttuja kurkistelee joka puolella… 😉

Peikkojakin pajakylässä on ja Joulupukki kertoi niiden tekevän remonttia 🙂 Joku kolkutushan siellä taisi kuulua. Näin sesonkien välissä voikin olla korjaustöille hyvä aika.

Lähellä Pajakylää sijaitsee myös maanalaiseen luolaan rakennettu teemapuisto Santa Park. Sitä en osaa sanoa, oliko siellä tähän aikaan vuodesta miten paljon väkeä, koska me emme sinne menneet.

Kuvaan pääsi täytetty poro Joulupukin pajakylästä matkamuistomyymälän edestä. Jotenkin tämä yksilö vaikutti vähän kärsineen näköiseltä… Sarvetkin on kursittu kokoon langalla…?

No, samapa tuo onko poro elävä vai kuollut, kunhan se on Petteri Punakuono? Ehkä kesällä ei nenä punoita, joten sovitaan, että se on Petteri.

 

2. Vieraile Arktikumissa

Arktikum on museo ja tiedekeskus, jossa voi tutustua pohjoiseen luontoon, kulttuuriin ja historiaan. Ehdimme tutustua Arktikumiin helatorstai-iltana. Arktikum meni kiinni kuudelta ja meillä jäi pari tuntia aikaa kiertelyyn. Aikaa olisi kyllä voinut tähän kohteeseen varata vähän enemmänkin, eli sanoisin, että pari tuntia riittää juuri ja juuri. Arktikumissa löytyi täytettyjä poroja. Olipa siellä lapinkoira, karhu ja jääkarhukin. Ja paljon muuta.

Tykkäsin kovasti todella kauniista Polar Opposites -videosta, joka esitteli Lapin luontoa eri vuodenaikoina ja jota sai katsella isolta screeniltä. Älyttiin mennä sinne kyllä vasta ihan lopuksi, hyvä, että ehdittiin.

 

Arktikum on hienolla paikalla ja rakennuksessa on pitkä kaarevalla lasikatolla varustettu tila, jossa oli auringon porottaessa kuuma kuin saunassa. Näyttelytiloihin avautui ovia molemmin puolin kahdessa kerroksessa, enkä ole ihan varma, missä järjestyksessä ne olisi pitänyt kiertää, kuten en ole varma siitäkään, tulivatko ne kaikki kierrettyä. Museokaupan katseluun meillä ei enää jäänyt juurikaan aikaa.

 

3. Kiipeä Ounasvaaralle

Ylitä Jätkänkynttiläsilta ja ihan lyhyen matkan päässä siitä alkavat jo Ounasvaaran polut. Nyt toukokuussa metsässä ja rinteillä oli vielä paikoitellen lunta. Etenkin hiihtoladun kohdalla, vaikka ei siinä sentään enää hiihtäminen olisi onnistunut. Ylhäällä maasto on aika kivistä ja kivipoluilla kulkemiseen kannattaa varata hyvät kengät. Vaaran laelta löytyy mm. näkötorni. Poroja ei täälläkään nähty, vaikka löydettiin jonkinlainen aitaus, joka sekin oli tyhjä. Tähän aikaan vuodesta positiivista on se, ettei itikoita vielä ollut. Säät sattuivat kuitenkin olemaan kesäisen lämpimät. Perjantaina oli vieläkin lämpimämpää kuin torstaina.

 

4. Syö poroa (ja muita Lapin herkkuja)

Olimme päättäneet jo etukäteen juhlistaa seuraavalle viikolle osuvaa hääpäiväämme syömällä yhtenä iltana vähän hienommassa ravintolassa. Valitsimme Rovaniemen keskustasta ravintola Nilin. Se on tosi kiva lappilaisteemainen ravintola, joka tarjoaa Lapin herkullisia makuja. Sisustus ja musiikki kuljettaa ajatukset mukavasti Lapin maisemiin ja erämaihin. Valittiin molemmat perinteiset poronpaistikäristykset. Enpä ole tainnut niin hyvää poronkäristystä ennen syödäkään. Annos oli myös ihan hyvän kokoinen.

Jälkiruuaksi valitsin ”Saagan suussa sulavaa suklaakakkua, pohjanvariksenmarjasorbettia ja valkosuklaamysliä” ja mies otti ”Aapasuon aatelin”, jossa on karpalovalkosuklaakakkua ja tervakinuskia (kuva löytyy tästä jutusta suklaakakkujen kohdalta).

Muuten yritimme päästä tällä reissulla ruokakuluissa vähän halvemmalla.  Söimme mm. Rovaniemen Torikeitaassa (grilli) ja Subwayssa. Hotellissa (Sokos Hotel Vaakuna) oli tarjolla erittäin hyvä aamiainen, josta löytyi Lapin erikoisuuksina mm. lappapuuroa (vispipuuro, jota meillä lapsena kutsuttiin ihan vain marjapuuroksi), leipäjuustoa ja lakkahilloa. Kuvassa lakkahillo näyttää kyllä erehdyttävästi appelsiinimarmeladilta, mitä se osittain onkin, koska lappasin sitäkin juustojen päälle…

 

5. Maista hienoja suklaakakkuja

Suklaakakut olivat suussa sulavan ihania.

Joulupukin pajakylässä…

suklaakakkua pajakylässä

Choco Delissä, joka on suklaaseen erikoistunut kahvila ja konditoria ja maailman pohjoisin suklaapuoti. Kyllä voi kakku olla päältä kaunis, mutta olipa se myös taivaallisen hyvää. Konvehteja emme ostaneet, mutta valitsimme mieleisen kakkupalan, kaakaon ja kahvin, joita nautittiin lämpimässä säässä Rovaniemen keskustassa.

Pihistelyyn taipuvaisina raaskimme ostaa yleensä vain yhden yhteisen kakkupalan, mutta ravintolassa, hienolla illallisella, molemmat valitsivat tietysti oman jälkiruoka-annoksensa.

 

6. Ota itsestäsi kuva Lordin aukiolla

Sovita käsiäsi Lordi-yhtyeen kädenjälkiin Lordin omalla aukiolla keskellä Rovaniemeä.

 

7. Ihmettele Kemijoessa kovaa vauhtia kohisevia jäälauttoja

Helatorstaina jäälautat kohisivat ohitse hurjaa vauhtia, mutta perjantaina niitä ei enää näkynyt. Uutisissa sanottiin, että seuraavalla viikolla pohjoiseen voi tulla ennätyksellisen pahoja tulvia.

 

8. Töllöttele televisiota revontulivalaistuksella varustetussa huoneessa Sokos Hotel Vaakunassa

Meillä oli huone Sokos Hotel Vaakunassa, joka sijaitsee keskustassa lähellä Kemijoen rantaa. Minulla ei ollut tässä hotellissa ja huoneessa juurikaan valittamista. Aamiainen oli myös erittäin hyvä. Croissantit maistuivat minulle erityisen hyvin. Ja sitten oli tietysti vielä Lapin erikoisuuksia, kuten lakkahilloa, leipäjuustoa ja lappapuuroa, joista jo mainitsinkin. Herkkulettujakin löytyi toisena aamuna.

Miehen aamiaisannos on usein aika ”terveellisen” näköinen… (nakkeja, yök)

Televisioruudussa näkyy muuten Euroviisulava. En seuraa Euroviisuja kovinkaan usein. Nykyajan musiikki tuppaa olemaan muutenkin minun korviini aika mitäänsanomatonta, mutta Euroviisuissa se oli sitä jo viime vuosituhannella. Tänä vuonna tuli kuitenkin vähän seurattua noita viisuja. Matkan aikana oli menossa semifinaali.

Melko lempeä tuo revontulivalaistus oli, niin ettei se yhtään välkkynyt, vaikka värit vaihtuivatkin. Minullakin kun on vähän migreenitaipumusta, niin ei tuo valaistus ainakaan minua mitenkään häirinnyt. Eihän sitä tietysti ole pakko laittaa päälle, mutta onhan se mukava ja eksoottinen lisä huoneessa. En ole nähnyt oikeita värillisiä revontulia vielä koskaan. Etelässä kotipihalla muistan nähneeni vain kerran lapsena jotain haaleita ja värittömiä revontulentapaisia pohjoistaivaalla. Jos ne nyt revontulia edes olivat. Lapissa olen käynyt vain kesällä, jolloin on revontulien sijasta yöttömän yön vuoro.

 

Toukokuussa Rovaniemellä

Toukokuu, talvi- ja kesäsesonkien välissä, on Rovaniemellä vähän hiljaisempaa aikaa. Turisteja ei ole ruuhkaksi asti, mutta Rovaniemi on silti melkoisen eloisa kaupunki ja nuorta väkeä näkyy katukuvassa paljon. Kaduilla kuljeskellessa huomaa hyvin, että Rovaniemi on matkailukaupunki. Pienellä alueella on paljon hotelleja ja ravintoloita ja kaikenlaisia safarijuttuja mainostetaan siellä täällä. Shoppailuunkin on ihan hyvät mahdollisuudet. Joulupukin naamatauluun ei myöskään voi olla törmäämättä. Sillä myydään vähän kaikkea.

Näin toukokuussa oli vähän vaikea päättää, minkälaisia vaatteita olisi ottanut mukaan, kun sitä tietysti ajattelee, että pohjoisessa voi olla kylmempää, vaikka lämmintä sinnekin oli luvattu. Nyt sattui olemaan jopa poikkeuksellisen lämpimät ilmat. Mitään kesähepeniä en laukkuuni varannut, vaikka lämpö sitten yllättikin. Hyvä, etten sentään ottanut pitempää mustaa kevättakkia, koska sitä ei olisi tarvittu ja se olisi vienyt vain turhaa tilaa. Viileämmät hetket pärjäsin ihan hyvin farkkutakilla ja villapuserolla.

Helatorstaiaamuna, kun astuttiin yöjunasta Rovaniemen asemalle aamulla seitsemän aikaan, oli vielä jonkin aikaa viileää ja tuuli puhalsi kylmästi. Iltapäivällä lämpeni huomattavasti ja perjantaina oli vielä lämpimämpää. Lauantaina, kun käväisimme kotimatkalla Oulussa, oli jo suorastaan tukahduttavan kuuma.

Perjantai-iltana oli mukava lähteä vielä iltakävelylle, kun pahin paahde ja kirkkaus oli ohi. Käytiin katsomassa Rovaniemen kirkkoa ja vanhoja hautausmaita.

Rovaniemi on minusta mukava ja kivankokoinen kaupunki. Olin käynyt Lapissa aikaisemmin vain kerran nuorempana. Silloin ajettiin Rovaniemen ohi pohjoisemmaksi, käytiin mm. Levillä, Saanalla ja Norjassa Jäämeren rannalla. Rovaniemen keskustassa en siis ollut koskaan aikaisemmin käynyt.

Haluaisin matkustaa Lappiin myös joskus syksyllä. Niin ettei itikoita enää olisi, mutta ei vielä luntakaan. Mikähän se oikea hetki olisi? Kuusamo ei kuulemma ole Lappia ollenkaan, mutta Kuusamo on kuitenkin yksi sellainen paikka pohjoisessa, mihin saattaisin haluta mennä. Sinne on kuitenkin vähän hankala päästä Pieksämäeltä julkisilla kulkuvälineillä.

Matka pohjoiseen on pitkä ja rasittava ja siksi olisin toivonut, että aikaa olisi ollut tällä kertaa enemmän. Olisi ollut kiva päästä näkemään enemmän pohjoisen maisemia, ja tietysti myös poroja. Tämä oli ehkä enemmän pelkkä kaupunkiloma, vaikka luontoonkin päästiin, koska Rovaniemellä se on lähellä. Paluumatkalla vaihdoimme vielä junaa Oulussa ja siellä oli aikaa kierrellä reilu tunti. En ollut Oulussakaan koskaan ennen ydinkeskustassa käynyt. Söimme jäätelöt ja ennätin käydä jopa pikaisilla pikku ostoksilla.

 

 

Finland, bog, nature

Vedenjakaja-reitistö: seikkailua pitkospuilla

Kiinnostaisiko sinua luontoretkeily ja ulkoilu monipuolisissa maastoissa ja maisemissa? Pieksämäellä siihen tarjoutuu erinomainen mahdollisuus uudella Vedenjakaja-reitistöllä, johon kuuluu mm. vaellus- ja maastopyöräilyreittejä. Reitistö liittää yhteen kolme erilaista luontoaluetta: Tahinsuon, Nikkarilan ja Partaharjun, ja sen avulla Pieksämäkeä kehitetään varteenotettavaksi luontomatkailukohteeksi.

Vedenjakaja-reitistöön voi tutustua täällä. Sivustolta löytyy mm. reittikartta, jossa on tietoa reiteistä ja alueelta löytyvistä palveluista. Erilaisia ja eripituisia reittejä voi valita oman kunnon ja kiinnostuksen mukaan.

Nämä kuvat olen ottanut Tahinsuon maisemissa.

Nyt toukokuussa, kun pahimmista lumista on vihdoin päästy, kävin tutustumassa Vedenjakajareitistöön ekan kerran Tahinsuolla. Pyörähdin paikalla ensin yksinäni ja sitten muutaman päivän päästä, vähän perusteellisemmin, yhdessä miehen kanssa. Olin tosi innoissani hienoista suomaisemista ja eri suuntiin lähtevistä pitkospuista.

Suomaisemissa on jotakin mystistä. Värit, äänet, tuoksut ja lampien syvänmustat vedet. Suonsilmäkkeet, jotka voivat imaista varomattoman kulkijan syvyyksiinsä.

Tahinsuon lähtöpaikka sijaitsee Tahinlammen rannalla ja sinne on Pieksämäen asemalta vain pari kilometriä. Tahinsuo on siis näistä ulkoilualueista selkeästi helpoimmin saavutettavissa. Itse ajoin lähtöpaikalle pyörällä, mutta koska mies ei omista pyörää, hän saapui paikalle kävellen. Autoilijoillekin siellä on jotain parkkipaikkoja.

Tahinsuo on tosi hieno luontoalue, josta ei ihan heti uskoisi, että se sijaitsee niin lähellä keskustaa. Sieltä löytyy Tahinlammen lisäksi useita pienempiä lampia, joilla on hassuja nimiä, kuten Ruutana, Silmä, Kossu ja Sintti. Ainoa miinus tässä ulkoilualueessa oli Tahinlammen uimaranta, joka sijaitsee tien ja lähtöpaikan puolella. Uimaranta ja sen ympäristö oli niin täynnä roskia ja törkyä, että siihen ei todellakaan tehnyt mieli jäädä pyörimään. Mahtaakohan kaupunki siivota siellä jossain vaiheessa? Tietysti sitä toivoisi, etteivät ihmiset roskaisi.

Tahinsuolla riittää pitkospuita tallusteltavaksi. Ekalla kerralla lähdin etenemään Tahinlammen rannan suuntaisesti ja sitten koukkasin heti Tahinsuon reitille. Maasto oli niin vetistä, ettei pitkospuilta voinut poiketa askeltakaan sivuun. Olin marssinut keskelle suota kuin minne tahansa metsään ja yhtäkkiä huomasin, että enpä ole tainnut koskaan ennen ollakaan tällaisessa paikassa. Pitkospuut vain jatkuivat ja jatkuivat ja minua alkoi pelottaa yksinäni keskellä autiota suomaisemaa. Käännyin jossain vaiheessa takaisin, enkä sillä kertaa kiertänyt mitään reittiä. Tahinlammen rannalla nuokkui siellä täällä muutamia pappoja kalassa, mutta muihin ihmisiin en sillä reissulla törmännyt. Kuljeskelin vielä jonkin matkaa Tahinlammen rannan suuntaisia pitkospuita.

Kuvissa näkyy, että Tahinsuon reitillä oli paikoittain hieman vetistä…

Miehen kanssa suuntasimme Tahinsuolle heti saman viikon sunnuntaina, jolloin oli aurinkoista ja lämmintä. Suolampien tuoksu tuntui huumaavana heti aluetta lähestyessä ja vedet läikkyivät selkeästi kirkkaamman värisinä kuin pilvisenä päivänä. Ihmisiä oli liikenteessä enemmän, mutta kaikki näkyivät istuskelevan Tahinlammen rannan taukopaikoilla eväitään pupeltamassa. Meidän valitsemallamme Jänisvuoren reitillä ei tullut vastaan ketään.

Jänisvuoren reitti on muutaman kilometrin mittainen ympyräreitti. Katsottiin, että onpas täällä näyttäviä korkeuseroja ja matalaa metsää. Reitti avautui selkeänä pitkälle eteenpäin. Kun saavutettiin musta kivinen rinne, tajuttiin, että täällähän on jossain vaiheessa riehunut metsäpalo.

Ylhäällä oli laajahko mustaksi palanut alue.

Seuraavassa kuvassa ollaan kiivetty mustalle rinteelle ja katsotaan tulosuuntaan.

Jänisvuoren reitti oli merkitty vaikeustasoltaan keskivaikeaksi. Reitillä on jonkun verran kiipeämistä ja laskeutumista. Miehen mielestä reitti ei ollut millään tavalla vaikea, mutta minusta se ei ollut ihan helppokaan. Korkeuserot eivät ole normaalikuntoiselle aikuiselle niinkään vaikeita, mutta mutaisuus ja vetisyys aiheutti tähän vuodenaikaan paikoitellen hieman päänvaivaa. Lisäksi onnistuimme kerran kulkemaan harhaan, vaikka opasteet olivat selkeitä. Yhden tienviitan jälkeen emme älynneet jatkaa sinisten putkien suuntaan ja yhtäkkiä huomattiin, että oltiin kuljettu hirveän pitkälle jotain todella hankalaa mutaista, vetistä ja isojen lätäköiden kuopittamaa polkua, eikä sinisiä merkkitolppia näkynyt enää missään. Korviin kantautui maantien ääniä, joten ihan teillä tiettymättömillä emme tietenkään olleet. Polku näytti siltä, että sitä pitkin olisi joku iso ajoneuvo rytissyt metsän keskelle. Ei tullut jostain syystä otettua siitä yhtään kuvaa.

Käännyttiin takaisin ja löydettiin takaisin merkitylle reitille. Päädyttiin syömään eväitä Tahinsuon kummun taukopaikalle. Seuraavassa kuvassa taukopaikan näköaloja: alhaalla välkehtivä lampi ja suoalueet. Tältä taukopaikalta löytyy pöytäpenkki ja tulipaikka.

Taukopaikalta laskeuduttiin alas ja lähdettiin etenemään pitkospuita pienempien lampien suuntaan. En osaa erottaa suotyyppejä, mutta jossain näitä Pieksämäen suomaisemia oli kuvattu vähän samantyyppisiksi kuin Lapissa tai Pohjois-Suomessa. Olisiko aapasuo mahdollisesti oikea sana kuvaamaan tätä aluetta? En muista kovinkaan paljon liikkuneeni tämänkaltaisissa maisemissa. Ei kai näitä ihan etelässä hirveästi olekaan.

Suo on mystinen paikka, jossa vanhojen kansantarujen hahmot nousevat helposti mieleen. Täällä voisi hyvinkin kuvitella metsänneitojen tai haltioiden ilmestyvän ja katoavan suonsilmäkkeisiin, ehkä jopa johdattelevan varomatonta kulkijaa harhaan. Eikös virvatulienkin kerrota lepattavan juuri soilla? Ja eikös suota ole kansaperinteessä myös pidetty jonkinlaisena porttina  tuonpuoleisen ja elävien maailman välillä? Lammen vesi näytti reunan läheltä katsottuna uskomattoman mustalta ja syvältä kuin vastakohtana kaikille värisävyille, joita suomaisema näin keväälläkin tarjoaa. Lammen vastarannalla kääntyili hohtavan valkoinen joutsenpariskunta.

Päädyimme lopulta takaisin Tahinlammen rantaan, vahingossa hieman vanhentuneilla pitkospuilla seikkaillen, ja etenimme lammen rannan suuntaisia pitkospuita takaisin lähtöpaikalle.

Pitkospuilla tuli vastaan yksi niin vetinen kohta, että meinasi iskeä pieni epätoivo, mutta jotenkin tuosta kuitenkin selvittiin ilman kenkien kastumista.

Tahinsuon pitkospuureiteillä pääsee nauttimaan upeasta suoluonnosta melko lähellä kaupungin keskustaa. Jänisvuoren reitin varrelta lähtee myös polku Kukkarojärven suuntaan, Nikkarilan alueelle, joka onkin sitten jo vähän kauempana ja toisenlaista metsämaastoa. Puhuttiin miehen kanssa, että joskus voitaisiin tehdä vähän pitempi patikointiretki siihen suuntaan. Partaharjun harjumaasto kiinnostaisi minua myös kovasti, mutta sinne minun täytyy varmaan lähteä tutustumaan yksin, koska se on sen verran kaukana keskustasta (noin 7 kilometrin päässä), että sinne päästäkseen täytyy minun mielestäni olla vähintään se polkupyörä.

Luontoretkeilykohteena uusi kotikaupunkimme Pieksämäki vaikuttaa kyllä oikein mainiolta, eikä ollenkaan sellaiselta tylsältä tai ankealta junanvaihtopaikkakunnalta, jollaisena sitä monesti näkee kuvattavan. Vedenjakaja-reitistössä riittää paljon tutkittavaa ja kuntokin toivottavasti kohenee siinä samalla. Tahinsuon alueelle on sen verran helppo mennä, että sinne varmasti tulee jatkossakin poikettua, ihan vaikka vain katsomaan, miltä lumoavan kaunis suoluonto näyttää minäkin vuodenaikana.