Suomen suurin matkablogiyhteisö

Eikö tässä ajassa voi olla mitä haluaa?

Avasin näin sunnuntain sadepäivän kunniaksi e-kirjasovellukseni puhelimestani. Päätin, että tämän päivän pyhitän lukemiselle. Kuinka ihana ajatus, saada vain lukea mielenkiintoisia kirjoja koko päivän. Tai mielenkiintoista kirjaa. Lukulistallani oli jo valmiiksi niin monia kutsuvia kirjoja odottamassa vain sitä, että yksinkertaisesti istun alas ja avaan jonkin kirjoista puhelimen näyttöä näpäyttämällä. Ei kuulosta kovin vaikealta? Silti siltä se on viime päivinä tuntunut. Mutta tänään ikkunoihin kevyesti koputtava sade ohjasi ajatukseni automaattisesti lukemiseen.

Vielä Suomessa asuessani minulla oli kotonamme oma lasitettu parveke. Montaa kertaa en parvekkeellani kuitenkaan viettänyt aikaa, mutta ne muutamat kerrat jolloin vietin, vilttiin käpertyneenä kirjan kanssa, muistan hyvin. Ne oli niitä taikahetkiä, hetkiä vain itselleni sekä henkiselle hyvinvoinnilleni. Maailmalla matkustaessani palaankin välillä noihin hetkiin, muistuttaen itseäni siitä, kuinka tärkeää on vain käpertyä johonkin mukavaan nurkkaan ja hypätä muihin maailmoihin mielenkiintoisen kirjan avulla. Kirjan sivuilla kirjaimista muodostuu sanoja, sanoista lauseita ja lauseista tunnemaailmoja. Herkkänä ihmisenä koen, että pystyn eläytymään näihin tunnemaailmoihin erittäin hyvin. Ja kun eläydyn, on siitä myös välillä vaikea irrottautua takaisin tähän hetkeen, sateenropinaan.

Tämän päivän kirjan nimi on ”12 tarinaa kirjoittamisesta” (Mikko Toiviainen ja Ronja Salmi). Heti ensimmäinen henkilötarina Henri Pulkkisesta kolahtaa suoraan omiin viime päivieni ajatuksiin. ”Eikö tässä ajassa voi olla mitä haluaa? Onko muka pakko keskittyä johonkin yhteen ammattiin tai alaan?” kysyy Pulkkinen, artistinimeltään Paperi T. Aivan. Onko ihmisen lokeroitava itsensä aina esimerkiksi ammatin mukaan: olen kirjailija, olen siivooja (siistijä), olen lentäjä. Ja sitten olet vain tuota yhtä asiaa, ammatillisesti. Tittelit on kivoja, mutta itse olen oikeastaan kiinnostunut niin todella monista aiheista myös ammatillisesti, että tuntuu vaikealta vain lokeroida itseäni jonnekin yhteen nurkkaan ja yrittää kukoistaa pelkästään siellä.

Sillä oikeastihan halutessasi voisit olla vaikka puolet vuodesta ikkunanpesijä ja puolet toimittaja. Se mikä minua henkilökohtaisesti viehättää kausitöissä, on se, että sinulla on lyhyt soppari, matkaopasmaailmassa joko kesä- tai talvikausi, ja sen jälkeen voit päättää, että jatkatko hommia jossakin toisessa maassa vai lähdetkö sittenkin tekemään jotain aivan muuta. Voit myös vaikka opiskella talven ja kesäkauden tehdä töitä, ilman alun raastavaa hakuprosessia.

Viime kesänä työskennellessäni espanjalaisessa tiimissä yhdessä Mallorcalla sijaitsevassa hotellissa, sain kuulla tarinoita siitä, kuinka monikin kollegoistani vietti tällaista 50-50 -elämää. Kesäkauden he työskentelivät aina tuossa samassa hotellissa entertainereina eli suomeksi ”viihdyttäjinä”, aktiviteettioppaina, ja talven ajan jokainen teki sitä, mihin oma kiinnostus vei. Yksi näytteli teatterissa, toinen lähti kiertämään Intiaa ja kolmas palasi kotiseuduilleen Filippiineille.

”Jos ei ihan tiedä mitä haluaa, niin sitä tulee ehkä kokeiltuakin enemmän kaikkea.” Ja mitä enemmän kokeilee, sitä korkeammaksi oma elämyspino kasvaa. Ja elämyksistähän tässä elämässä on kyse, eikö?

Itse olen tavallaan aina tiennyt, että mitä haluan tehdä seuraavaksi. Olen halunnut maailmalle. Jotkut voisivat kutsua näitä vuosiani maailmalla lukion jälkeisiksi välivuosiksi, vuosiksi joiden aikana mietin, että mitä oikein haluan lähteä opiskelemaan, mihin haluan asettua aloilleni ja mihin lokeroon haluan itseni lokeroitavan. Itse en ole nähnyt asiaa näin, vaan olen kokenut vahvasti, että menen juuri sitä kohden jota minun on tarkoituskin. Mietin tuolloin ulkomaille muuttaessani, että miksen voisi olla matkaopas vaikka koko loppuelämäni?

Innostuksen kohteeni ovat luonnollisesti vaihdelleet matkan aikana, enkä edelleenkään tiedä, minkä tittelin minä itselleni oikeasti haluan. Tai tiedän, mutta niitä on niin monia. Olen kiinnostunut niin monista asioista, että olen miettinyt tapoja, joilla mahdollisesti yhdistää näitä kiinnostuksen kohteita. Haluan työssäni ennen kaikkea toteuttaa itseäni sekä tuoda esille omia intohimon kohteitani.

Tästä blogin kirjoittamisesta on jo tullut itselleni rakas harrastus. Jopa niin rakas, että olen alkanut haaveilemaan myös kirjoittajan töistä, mitä ikinä ne sitten olisivatkaan. On ihana päästä yhdistelemään omia rikkonaisia ajatuksia yhtenäiseksi tekstiksi. Yksi ajatus tuolta, toinen täältä. Puhelimen muistioni on täynnä niin lyhyitä kuin pidempiäkin ajatuksenpätkiä. Sillä kun jokin ajatus tai idea tulee, haluan kirjoittaa sen äkkiä ylös, jotta pystyn hyödyntämään sitä myöhemmin. Kirjoittamisprosessissa minua kiehtoo myös se, että vaikka aloittaisi kirjoittamaan jostain tietystä aihepiiristä tai tietystä näkökulmasta, voi suunta muuttuakin kesken kirjoituksen aivan täysin, kun alitajunnasta alkaa satelemaan kaikenlaisia uusia oivalluksia. Aivan kuten käy myös projektissa nimeltä elämä. Ensin sitä lähtee suunnistamaan jonnekin ja hetken kuluttua löytääkin itsensä aivan jostain muualta.

On ihanaa luoda itse jotakin uutta, jota ei vielä muutama tunti tai päivä sitten ollut vielä olemassa. Kirjassa Pulkkinen mainitsee, että luomisen tilaan päästäkseen tarvitsee tylsyyttä. Ärsykkeetöntä tilaa, esimerkiksi oma hiljainen koti. Itselleni tämä oli myös selitys omasta tarpeestani vetäytyä omaan rauhaani, mahdollisimman ärsykkeettömään ympäristöön (ei musiikkia taustalla, ei puhelimen näyttöä vilkuttamassa uusista ilmoituksista). Koti on itselleni paikka, jossa ilmiö nimeltä luovuus tapahtuu. Haluan myös rajata ympärilläni olevien valintojen määrää, sillä ”jos voi valita kaiken, ei halua valita mitään”.

Mä valitsen nyt jatkaa aloittamani kirjan lukemista. Edelleen sade ropisee vasten ikkunoita. Mulla on levollinen olo. Vaikka mainitsinkin monista kiinnostuksen kohteistani ja vaikeudesta valita vain sitä yhtä alaa, on mulla kirjoitettuna jo suunnitelma loppuvuodelle. Sitä tuleeko suunnitelmani toteutumaan, en tietenkään voi tietää, ehkä lukiessani suunnitelmaa läpi vaihdankin vielä näkökulmaa. Se jää nähtäväksi.

Kirjoittelemisiin,

Jenna

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply