Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Thaimaa

Luonnonkaunis Krabi on kaukokohteiden kestosuosikki

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 02.03.2018
Ihanista rannoista tunnettu Krabi on monen Thaimaan-lomalaisen suosikki, minkä lisäksi se toimii erinomaisena tukikohtana alueen saariseikkailuihin.

Kestosuosikki Krabi

Thaimaan Krabilla voidaan tarkoittaa joko jokea, kaupunkia tai provinssia. Krabin provinssiin Andamaninmeren rannalla kuuluvat Krabi Town eli Krabin kaupunki, Ao Nangin lomakylä, Koh Phi Phin saariryhmä sekä Railay Beach. Kun matkustetaan Krabille, matkustetaankin yleensä johonkin näistä.

Krabin kaupungista on hyvät yhteydet kaikkialle, joten upeat rannat, paratiisisaaret ja kalkkikivimuodostelmat eivät ole kuin edullisen bussi- tai venematkan päässä. Bussilla tai avolavataksilla pääsee esimerkiksi Ao Nangiin ja pitkähäntäveneellä Chicken Islandille, Raileyhin ja Phra Nangiin. Laivalla pääsee Phi Phi -saarille, Koh Lantalle ja Phuketiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Krabin-loma kuluu rantojen lisäksi kiinnostavia luolia ja vuoristoja tutkiessa, sukeltaessa sekä esimerkiksi snorklaillessa. Koska Krabi on hyvin suosittu matkakohde, on siellä rutkasti aktiviteettitarjontaa moneen makuun.

ShutterstockKrabi, Thaimaa
Veneretki kuuluu useimpien Krabin-lomaan.

Krabi hemmottelee hyvällä säällä läpi vuoden

Paras aika matkustaa Krabille on marraskuusta maaliskuuhun, jolloin kesäkuukausien sadekausi on takana ja aurinko sulattaa matkailijan talven kohmeesta. Sydäntalvi on tosin myös Krabin vilkkain sesonki – turistimassoja pakeneva matkailija valitsee loman vaikkapa myöhemmin keväällä, kesällä tai syksyllä.

Kallioiden ja rantojen verkosto

Krabi on tunnettu jyhkeästä rannikostaan ja mahtavista kivimuodostelmistaan. Erityisesti Phra Nangin omituinen luolasto on näkemisen arvoinen. Krabin sadat kallioseinämät houkuttelevat vuorikiipeilijöitä eri puolilta maailmaa, vasta-alkajista aina kokeneisiin konkareihin.

Vielä kallioseinämiään tunnetumpi Krabi on upeista hiekkarannoistaan. Krabin vaaleahiekkaisten rantojen lisäksi vesipeto voi ihailla meren koralliriuttoja, pieniä saaria ja vesiputouksia. Krabin rannikon vesi on kristallinkirkasta ja hyvällä onnella saattaa päästä näkemään riuttahain, kilpikonnan tai laivan hylyn.

Rannikkoa reunustavia rantoja on yli 100 kilometrin mitalta, ja rannikon ulkopuolella on useita lähes autioita saaria valkoisine hiekkarantoineen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sukellusta ja saaria

Krabin alueella on erinomaiset sukellus- ja snorklausolosuhteet. Tunnetuimpia sukelluspaikkoja ovat muun muassa Anemone Reef ja Shark Point. Lisäksi Ao Nangista pääsee veneellä kuuluisille Phi Phi-saarille. Jos vedenalaiseen satumaailmaan ei ole aikaisemmin lähemmin tutustunut, kannattaa matkanjärjestäjältä tiedustella mahdollisuuksista suorittaa sukelluskurssi lomalla.

Phang Ngan lahdella voi tutustua kapean korkeisiin viidakon peitossa oleviin saariin sekä luoliin, jotka meri on kaivertanut kalkkikiveen. Sisämaasta löytyy mahtavia kansallispuistoja kuten Khao Phanom Bencha, jossa voi vaeltaa tai ratsastaa elefantilla halki sademetsän.

Turvallinen ja edullinen matkakohde

Krabi on turvallinen lomakohde, joka miellyttää kaikenlaisia lomailijoita lapsiperheistä reppureissaajiin. Parhaiten Krabi sopii aktiiviselle matkailijalle, joka haluaa nauttia rantaelämästä mutta myös tutustua lähisaariin ja -alueisiin.

Suosionsa vuoksi Krabin hintataso on muuta Thaimaata kalliimpi, mistä syystä matkailijoiden kannattaakin varautua esimerkiksi tavallista korkeampiin hintoihin hotelleissa ja ravintoloissa.

Krabilla kuten muuallakin Thaimaassa puhutaan thaita, mutta matkailija pärjää mainiosti englannin kielellä. Opettele kuitenkin muutamat kohteliaisuussanat thaiksi.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KRABILLA

ShutterstockKrabi, Thaimaa
Krabin vaikuttavat maisemat saavat matkailijan palaamaan lomakohteeseen kerta toisensa jälkeen.

Suoria lentoja tarjolla

Krabi on yksi suomalaisten suosituimmista lomakohteista Thaimaassa, ja sinne tehdään runsaasti pakettimatkoja. Vaikka Krabi on pääasiassa talvikauden kohde, voi sinne nykyisin löytää valmismatkoja ympäri vuoden.

Lomalennot Krabille laskeutuvat joko Krabin lentokentälle tai vaihtoehtoisesti Phuketiin, josta jatketaan edelleen kohteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Omatoimimatkaaja voi joko ostaa matkanjärjestäjältä pelkät lennot Krabille tai etsiä vaikkapa netin kautta edulliset lennot Bangkokiin. Matkaa Bangkokista voi jatkaa oman maun mukaan joko lentokoneella, junalla tai bussilla. Edestakaiset lennot Bangkokiin maksavat sesongista riippuen noin 400–700 euroa.

Loputtomat majoitusvaihtoehdot

Krabin alueella ei majoituksesta ole pulaa – vaihtoehtoja löytyy edullisista majataloista hulppeisiin luksushotelleihin. Reppureissaajat viihtyvät usein yksinkertaisissa rantabungaloweissa, joita löytyy tietysti myös tasokkaampina versioina. Erityisesti Ao Nangissa on runsaasti hotelleja, joista valita mieleisensä.

Alueella on helppo liikkua

Kohteiden sisällä voi helposti liikkua jalkaisin. Nähtävyyksille on helpointa matkata esimerkiksi avolavataksin kyydissä, mutta myös oman taksin vuokraaminen päiväreissulle on kätevä ja varsin edullinen vaihtoehto.

Monet lomailijat vuokraavat Krabilla moottoripyöriä. Thaimaan liikennekulttuuri eroaa kuitenkin merkittävästi suomalaisesta, joten Krabilla kruisaillessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Autonvuokrauskin toki onnistuu.

KRABIN MATKAKOHTEET

ShutterstockKrabi, Thaimaa
Krabin ihanat maisemat ovat lomailijoiden mieleen.

Krabin kaupunki

Jos haluaa nähdä jotain muutakin kuin turistien kansoittamia hiekkarantoja, kannattaa suunnata Krabi Towniin, eli Krabin kaupunkiin.

Krabi Town sijaitsee eteläisen Thaimaan länsirannikolla Krabi-joen suulla ja siellä voi todella heittäytyä mukaan paikalliseen arkielämään esimerkiksi markkinoilla ja kauniiden temppeleiden kupeessa. Krabi Townin ihmisvilinässä turistit ovat kerrankin vähemmistönä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Krabin kaupunkia lähellä olevia nähtävyyksiä ovat muun muassa korkealla vuorenhuipulla 1237 portaan päässä sijaitseva Tiikeriluolatemppeli sekä Khlong Tomin kuumavesilähteet.

Jos on kiinnostunut shoppailusta, on Krabi Town oikea unelmakohde. Kaupungissa on paljon kauppoja ja hintataso on edullinen. Kaupungin keskustassa sijaitsee esimerkiksi Vogue-tavaratalo ja kaupungin ulkopuolella Tesco Lotus -ostoskeskus.

Lomakeskus Ao Nang

Ao Nang on iloinen rantalomakohde ja Krabin alueen keskus. Ao Nangin sydän on pitkä rantakatu, jonka varrella on kauppoja, thairavintoloita, markkinakojuja ja räätäleitä. Kauppakojuista voi ostaa lähes kaikkea eksoottisista hedelmistä kullalla kirjailtuihin silkkihameisiin.

Perinteisen rantalomailun ystävät ihastuvat Ao Nangin läheisten saarten paratiisirantoihin. Lyhyen ja edullisen venematkan päässä saaristossa sijaitsee Ao Phra Nangin ranta, joka on nimetty yhdeksi maailman kauneimmista. Ei kuitenkaan kannata tyytyä vain yhteen rantaan, vaan kokeilla myös esimerkiksi Chicken Island -saaren ja Railay-niemen trooppisia unelmia.

Kiipeilyä ja rantaelämää Railay Beachilla

Railay Beachia voisi helposti luulla saareksi – sinne pääsee nimittäin vain veneellä. Railay on kuitenkin osa mannerta, ja sinne voi helposti matkustaa pitkähäntäveneellä esimerkiksi Ao Nangista. Parhaiten Railay tunnetaan maailmanluokan vuorikiipeilymahdollisuuksista, joihin ensikertalaisetkin voivat tutustua.

Eräät Krabin alueen kauneimmista rannoista sijaitsevat myös Railaylla. Ao Phra Nangin ranta on matkailijoiden suosikki, joka on kuin suoraan perinteisestä postikorttimaisemasta.

KRABIN PARHAAT

ShutterstockKrabi, Thaimaa
Krabin poikkeuksellisen upea luonto on alueen parhaimmistoa.

Parhaat elämykset Krabilla

  1. Tee veneretkiä valkohiekkaisille paratiisisaarille.
  2. Herkuttele Krabi Townin erinomaisilla ruokamarkkinoilla.
  3. Kokeile vuorikiipeilyä Railay Beachilla.
  4. Kiipeä Tiikeriluolatemppelin huipulle ja näe huikaisevat maisemat.
  5. Tee ostoksia edullisissa markkinakojuissa.

Lisätietoa

Thaimaan viralliset matkailusivut

Teksti: Jenna Lehkonen, Maria Hietala ja Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock ja Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja