Sokeritoppavuori Rio OLKOON VIIMEINEN POSTAUKSENI RANTAPALLOSSA
https://tuurinmaa.wordpress.com/
Nimesin blogini sukunimeni mukaan. Oikeastaan kirjoitin postauksen uudessa osoitteessa(koska kuvat siirtyvät nikottelematta tekstin sekaan) ja kopioin sen tänne.
Toivottavasti vierailette tuoreessa https://tuurinmaa.wordpress.com/ blogissani!
Paras nähtävyys Rio de Janeirossa on Pão de Açúcar eli Sokeritoppavuori.
Sokeritoppa on vuori Rio de Janeiron kaupungissa Brasiliassa. Se kohoaa 396 metriä merenpinnan yläpuolelle ja sijaitsee Guanabaranlahden suulla.
Sen arvellaan saaneen nimensä sokeritoppaa muistuttavasta muodostaan. Nimitys otettiin käyttöön 1900-luvun alussa.
Sokeritoppavuori on Rio de Janeiron tunnetuimpia nähtävyyksiä. Sen huipulle pääsee köysirataa pitkin. Ensimmäinen rata rakennettiin 1912, se uusittiin 1970-luvulla ja vaunut uusittiin 2008.
Jos saisin vierailla vain yhdessä turistikohteessa Riossa, valitsisin Sokeritopan!

Käytiinhän me tuolla Kristuspatsaallakin, mutta se oli niin korkealla, että veneetkin olympiasoutupaikalla näyttivät pieniltä langanpätkiltä.

Vuoren rinteellä sijaitsee Rion suurin ja yksi Etelä-Amerikan suurimpia slummialueita FAVELA nimeltään ROCINHA.
Taustalla Vasaravuori eli Pedra da Gavea.

Ylöspäin, kiitos!
Sokeritoppavuorelle mentiin gondolihissillä.
Eläkeläisten lippu maksoi 14€.



Pedro Cabral saapui Rioon Guanabara lahdelle vuonna 1500. Hänen tutkimusretkikuntansa toimi Portugalin kuningaskunnan alaisuudessa.
Rio de Janeiro=tammikuun joki, eli Guanabaran lahtea luultiin aluksi virheellisesti joeksi.


Kotiranta Copacabana näkyvissä!




Kierrettiin vuoren huippu ympäri.
Välillä istahdettiin kahville.


Kasvoihan korkealla orkideoitakin!


Viimeinen vilkaisu Copacabanalle ennen kuin lähdettiin alaspäin.
Viivyimme Sokeritoppavuoren huipulla vain kaksi tuntia.