Browsing Tag

Välimeren risteily

Välimeren risteily, osa 5: Meripäivä

Meripäivän aamu valkeni kesäisen lämpimänä ja horisontissa näkyi vain merta silmänkantamattomiin. Me suuntasimme tottakai heti herättyämme Windjammeriin aamiaiselle vetämään kuvut täyteen aamiaisherkkuja. Tarjolla oli tänään, niin kuin muinakin aamuina, valtava valikoima kaikkea mahdollista mitä aamupalalla voi kaivata. Vaikka katselin kiinnostuneena lukuisia erilaisia muropaketteja, puuroa ja lämpimiä ruokia, päädyin kuitenkin valitsemaan joka aamu lautaselleni ne samat tutut ja turvalliset kaverit.

Martinan aamiaiseen kuului aina ainakin leipää. Oli yksi tai kaksi paahtoleipää sekä yksi sämpylä ja niiden väliin laitoin voita, juustoa, kinkkua sekä riemun kiljahdukset ensimmäisenä aamuna aiheuttanutta Nutellaa. Nutellaa söin aina paahtoleivän kanssa, mutta maapähkinävoi, jota söin myöskin melkein jokaisena aamuna, saattoi mennä myös sämpylän väliin. Kaikkia kiinnostaa varmasti ihan hirveästi näin yksityiskohtainen kuvaus aamiaistavoistani..

No mutta jatkanpa kuitenkin, kiinnosti teitä tai ei: Leipien lisäksi otin joka aamu lautaselleni munakokkelia, hedelmiä ja jogurttia. Jogurtti ei ollut mitään kovin kummoista, mutta lusikoin sitä silti kiltisti suuhuni, sillä joka-aamuisen jogurttiannoksen avulla varmistin, että saan edes hieman maitotuotteita joka päivä. Välillä aamiaislautasellani nähtiin myös vierailevia tähtiä, kuten pekonia (okei, sitäkin söin melkein joka aamu..), paistettua perunaa, nakkeja tai jotain makeaa jälkiruokaosastolta. Ruokajuomaksi valitsin Windjammerin mukirivistöstä useimmiten appelsiinimehua.


Tänä aamuna tarjoiljamme oli lusmu.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme tuttuun aamutriviaan, jossa hävisimme jälleen vastapuolen joukkueelle. Normimeininki. Saimme tänäkin aamuna lohdutuspalkinnot visailun vetäjältä, joten meidän ei tarvinnut pillahtaa itkuun tappion edessä. Palkintoja kertyi viikon aikana melko mahtavat kasat ja risteilyn viimeisenä päivänä kuvasin koko mahtavan saaliimme:


Näin paljon (lohdutus)palkintoja!


Ja tässä osa vastauspapereista. Kyllä vain, niitä oli todellisuudessa vieläkin enemmän..

Aamutrivian jälkeen menimme katsomaan toteutuisiko ohjelman mukainen aamuvenyttely tänä aamuna kun kukaan ei ole voinut livistää maihin ja kyllä vain: venyttely järjestettiin uima-altaalla ihanassa aamuauringossa. Kävimme nappaamassa pyyhepisteeltä paksut rantapyyhkeet venyttelyalustaksi ja seuraava puolituntinen menikin rennon venyttelyn merkeissä rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Ihanaa, jokainen aamu pitäisi aloittaa näin.

Venyttelyn jälkeen menimme vaihtamaan bikinit päälle tarkoituksenamme rojahtaa aurinkotuoleihin koko päiväksi. Koska aamuisella taivaalla oli muutama sumuinen pilvi ja päivän ohjelmalehtinenkin lupasi puolipilvistä säätä, päätimme ettemme me tarvitse mitään aurinkorasvoja. Virhe. Altaalla useamman tunnin makoiltuamme pilvet olivat kaikonneet taivaalta ja iho alkoi tuntua kummallisen kiristävältä ja kirvelevältä. No voihan perhana, onnistuin sitten kärtsäämään. Oliko ylläri..

Palaneesta ihosta huolimatta oleilu auringossa jatkui vielä Belly Flop -kilpailun verran, jota seurasimme ylemmällä aurinkokannella kovaäänisiä mahaplätsejä kauhistellen. Siellä oli yksi hullu kanadalainen tyttökin mukana mäjähtelemässä altaaseen maha edellä kaikkien niiden isojen möhömahojen, karvaisten italialaisten setien ja hassujen papparaisten kanssa.

Kun isoimman pläsähdyksen aikaansaanut kilpailija oli selvillä, siirryimme liottamaan punaiseksi muuttuvaa ihoamme varjon alle porealtaaseen. Altaan lämpimässä syleilyssä oli aivan taivaallisen ihanaa rentoutua rankan aurinkotuolissa vietetyn päivän päätteeksi. Kyllä lomalaisen elämä on helppoa.. Siellä sitä lilluttiin pitkä tovi samalla kun iltapäivä alkoi kääntyä illaksi. Varjot pidentyivät ja helteinen iltapäivän aurinko muuttui astetta lempeämmäksi ilta-auringoksi.

Kun me lilluimme porealtaassa, järjestettiin allasalueella leffatunnarivisa, jota jäimme kuuntelemaan poreisiin. Emme voineet osallistua kilpailuun, sillä vastauspaperi olisi voinut hieman kärsiä niin märässä ympäristössä, mutta veikkasimme hiljaa mielessämme ja toisillemme supatellen mistä elokuvasta mikäkin biisi on peräisin. Ja tottakai juuri silloin kun emme osallistuneet visailuun, olisimme pärjänneet aika hyvin. Mutta ei se mitään, tunnaribiisejä oli kiva kuunnella lämpimässä porealtaassa ilman kilpailuun osallistumistakin. Arvatkaapa vaan haluaisinko porealtaan rentouttavaan syliin takaisin ja mieluiten ihan heti nyt tällä sekunnilla?

Seuraavaksi siirryimme suihkun kautta levittämään ainakin kilon aloe veraa ihollemme ja odottelemaan hiusten kuivumista. Kävimme välillä myös yllättämässä itsemme ja kaikki triviakaverimme voittamalla Schooner Barissa järjestetyn International Trivian. Oho, nyt meillä kävi kyllä joku ihmeellinen hypersupertuuri.


Schooner Bar


Schooner Bar

Iloisina täyskäännöksen tehneestä visailumenestyksestämme menimme takaisin hyttiin laittamaan vielä yhden kerroksen aloe veraa ja kauhistelemaan yhä punaisemmaksi muuttuvaa ulkomuotoamme. Tai ulkomuotoani, Maajussin morsian kärähti vain hieman kasvoista, kun taas minun koko etupuoleni oli kauniin ravun värinen. Oh crab!

No ei auta, tänään on formal night ja minähän aion tasan laittautua ja leikkiä hienoa naista punaiseksi muuttuneesta ihonväristäni huolimatta. Sitäpaitsi meikillä saa hieman kasvojen punoitusta kuriin, ja kun korviin laittaa oikein näyttävät korvakorut, kiinnittyy kanssaristeilijöiden huomio niihin punaisena loistavan ihon sijaan. Tai niin minä ainakin luulin.

Illallispöydässä huomasin ilokseni, etten ollut ainoa punaposkinen illallistaja pöydässämme, sillä tokihan myös muut suomalaiset olivat käräyttäneet nahkansa kuumassa Välimeren auringossa. Siellä me sitten istuimme punaisina pöydässämme ja joimme maittavaa valkoviiniä, jonka eräs seurueemme jäsen toi pöytäämme. Muina iltoina tyydyimme vain veteen, mutta nyt juhlapäivänä nautimme lasilliset viiniä illallisen kanssa ja voi että se maistui hyvälle.

Minä itse asiassa pistin ihan ranttaliksi ja tilasin vielä myöhemmin illalla lasillisen punaviiniäkin kun kävimme osallistumassa jälleen yhteen tietokilpailuun. Nämä iltaisin järjestetyt visailut olivat viihdyttävämpiä kuin aamun ja iltapäivän visat. Iltaisin osallistujia oli koko baari täynnä ja kilpailuun liittyi usein joku musiikillinen teema. Tällä kertaa aiheena oli Tv-ohjelmien tunnusmusiikit.

Illan ohjelmaamme kuului myös taidenäyttelyssä kiertelyä hienojen naisten tapaan, minkä jälkeen menimme katsomaan risteilyvalokuvia, emmekä olleet enää lainkaan niin hienoja naisia. Repeilimme nimittäin todella epäreilusti toisten hassuille ilmeille, vaikka näytimme itse omissa kuvissamme vähintään yhtä tyhmiltä. Toivon vaan ettei kukaan naurun kohteemme ollut kanssamme samaan aikaan valokuvanäyttelyssä.. Ja jos oli niin toivottavasti he saivat yhtä hyvät naurut meidän kuvistamme.

Iltaan kuului toki myös hienoksi laittautuneiden ihmisten katselemista ja kaikenlaista tallaajaa formal nightiin mahtuikin. Suurin osa oli pukeutunut siististi, miehillä oli puvut päällä ja naiset olivat meikanneet huolellisesti sekä laittaneet hiuksensa kauniisti. Suurimmalla osalla naisista oli lyhyt juhlamekko, mutta seassa oli myös upeita pitkiä iltapukuja sekä myös heitä, jotka eivät olleet jaksaneet laittautua. Kaikenlaisissa vaatteissa mahtuu siis joukkoon, joten formal nightia on turha pelätä. Kukaan ei heitä sinua laidan yli mereen vaikka kävelisitkin laivan käytävillä farkuissa ja t-paidassa.

Pääravintolaan ei kuitenkaan ole asiaa farkuissa ja ainakin minusta asiaan kuuluukin pynttäytyä, kun kerrankin siihen on tilaisuus. Parhaimpiinsa pukeutuneiden risteilyvieraiden seassa on mukavampi puikkelehtia kun tuntee edes jotenkin kuuluvansa joukkoon. Ja hei, onhan se aika mieletön kokemus itsessään lipua hulppealla Välimeren risteilijällä upeiden kanssaristeilijöiden seassa kuohuviinilasi kädessä korkokengät kopisten ja tuntea itsensä edes jotenkin kauniiksi. Vaikka iho punoittaa ja kuumottaakin ihan kamalasti.

Illalla hytissä meitä odotti ihana yllätys, kun huonepalvelijamme oli taitellut sängyllemme pyyhkeistä koiran. Toinen rassukka oli tosin sokea, mutta pelastimme tilanteen tekemällä koirulle silmät suolapähkinöistä. Siirsimme koiran nojatuoliin ja se sai hätäkasteessa nimekseen Puppe. Seuraavana päivänä vaihdoimme koiran nimen juhlallisisin toimenpitein Veikko Moosekseksi, sillä onhan se nyt paljon parempi nimi kuin tavallinen Puppe.

Ennen nukkumaan menoa päätimme tilata seuraavaksi aamuksi aamiaisen hyttiin. Täytimme sitä varten hytistä löytyneen aamiaislapun ja ripustimme sen ovenkahvaan. Siitä herra tai rouva huonepalvelija sen löytäisi ja kiikuttaisi ruksimamme aamiaistarvikkeet hyttiimme haluamanamme aikana. Aika hulppeaa.. Minä päätin ottaa luksuselämästä kaiken irti ja lisäsin tilaukseen pienen pähkäilyn jälkeen myös lasillisen belliniä, vaikka siitä otettiinkin lisämaksu. Huominen päivä Turkin Kusadasissa alkaisi siis leppoisan luksusaamiaisen merkeissä.


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Välimeren risteily, osa 4: Ilta merellä

Sisiliassa vietetyn päivän jälkeen makoilimme hetken allasalueella, niin kuin taisinkin jo viime postauksessa mainita. Altaalla lekottelun jälkeen kävimme hytissä vaihtamassa vaatteet ja siistiytymässä hieman iltaa varten, ja kun laivamme irtosi auringonlaskun aikaan Messinan satamasta, olimme me kannella katsomassa hämärtyvään iltaan jääviä kaupungin valoja. Kauniita iltamaisemia ihailtuamme suunnistimme Windjammeriin testaamaan laivan buffet-illallisen.

Ja minkälainen buffet-illallinen meitä odottikaan! Heti ensimmäiseksi silmäni nauliintuivat sushirivistöihin, jotka suorastaan huusivat minua luokseen. Ja minähän vastasin kutsuhuutoihin rientäen lappaamaan lautaseni täyteen erilaisia sushirullia. Tämä olisi alkupala, seuraavaksi menisimme katsomaan mitä muista pöydistä löytyy.

Lämpimiä ruokia oli vaikka millä mitalla. Oli pieni italialaisnurkkaus bruschettoineen sekä pastoineen ja parmesaaniraastekulhoineen. Oli meksikolaisia makuja ja ainakin maistamani quesadillat olivat herkullisia guacamolen sekä muiden asiaan kuuluvien härpäkkeiden kanssa. Oli myös vaihtuva kattaus erilaisia maailman makuja, joista etenkin turkkilaiset erikoisuudet sekä fish & chips maistuivat tälle turistille paremmin kuin hyvin.

Lisäksi oli tietenkin myös salaatteja, leipää, niitä ihania ranskalaisia perunoita majoneesilla ja vaikka mitä muita herkkuja. Sivupöydältä löytyi myös kattava maustepiste ja juomapisteellä oli jälleen makuvesiä, jäävettä, jääteetä sekä kuumista juomista ainakin kahvia ja teetä. Viiniä ja muita alkoholijuomia sai ostaa tarjoilijoilta.

Illallisbuffetin jälkiruoat olivat ihan oma lukunsa ja vaikka kuinka yritin ottaa vain muutamaa eri lajia, oli jälkkärilautaseni poikkeuksetta täynnä toinen toistaan herkullisempia makupaloja. Jälkiruokavalikoima vaihteli päivittäin ja erilaisia leivonnaisia sekä kakkuja riitti ihan varmasti jokaiseen makuun. Pöydän päästä löytyi aina myös jäätelöä kastikkeineen ja muine lisukkeineen, toisessa päässä oli aina jokin lämmin jälkiruokapaistos vaniljakastikkeen kera ja kakku- sekä leivosrivistöjen välissä hengaili myös muun muassa erilaisia mousseja sekä epäilyttävän näköisiä värikkäitä hyytelöitä pikkukipoissa.

Hyytelöitä en maistanut, mutta monta muuta makeaa herkkua meni iloisesti kurkustani alas. Marenkinen sitruunaleivos, suklaakakut sekä hieman yllättäen sokerittomat keksit (joissa oli sitäkin enemmän rasvaa) olivat lemppareitani. Myös jäätelö maistui taivaalliselta suklaa- ja mansikkakastikkeiden kera.

Kun mahat oli vedetty lähes ähkyyn asti täyteen lähdimme jaloittelemaan kävelykadulle, jossa oli kaupan 10 dollarin löytöjä pashminahuiveista ja iltalaukuista korusetteihin. Jaksoimme ensin innostua edullisista löydöistä, mutta niitä tarkemmin katseltuamme emme vakuuttuneet etenkään iltalaukkujen laadusta. Strassikoristeet olivat irtoilleet ja kankaat rispaantuneet, joten meidän ostoksemme jäivät hyvin vähäisiksi (lue: tekemättä), vaikka hiplailinkin pitkään pashminahuiveja.

Löysin kuitenkin myöhemmin Kusadasin basaareista pehmoisen punaisen pashminan Henkan äidille tuliaiseksi, joten laivalla olevat kakkoslaadun huivit jäivät niille mummoille, jotka eivät halunneet tehdä maissa ostoksia. Laivan kaupoista sai muuten ostaa myös matkamuistoja ja tuliaisia jokaisesta kohteesta jossa pysähdyimme, joten edes tuliaisia varten ei olisi tarvinnut nousta maihin.

En tosin ymmärrä miksi osa porukasta jäi koko päiväksi risteilyaluksellemme, vaikka laivan matkan varrella oli toinen toistaan kiinnostavampia satamakaupunkeja, joissa vierailu on mielestäni yksi tällaisten risteilyiden kulmakivistä. Kukin lomailkoon toki tyylillään, mutta minä en jättäisi maissa vierailua missään nimessä väliin ja varaankin reissuni ensisijaisesti sen mukaan missä kaikkialla paatti pysähtyy.

Ostoksia ihmeteltyämme kävimme kurkistamassa vielä yhden tietovisan sekä Metropolis-teatterin jokailtaisen shown, joka oli tänä iltana todella taidokas ja viihdyttävä musiikkiesitys taitavine tanssijoineen sekä upeaäänisine laulusolisteineen. Ja koska illallisen aiheuttama ähky oli ehtinyt jo hieman laantua, tilasimme suun kostukkeeksi ihanat hedelmäiset drinkit, jotka muistuttivat koostumukseltaan pirtelöä ja maistuivat tosi namilta.

Shown jälkeen suuntasimme pikkuhiljaa hyttiämme kohti. Seuraavan päivän viettäisimme kokonaan merellä ja suunnittelimmekin vielä ennen nukkumaanmenoa ohjelmalehtisen kanssa mihin kaikkeen haluamme osallistua ja mitä muuta meripäiväämme voisi kuulua. Aurinkotuolissa makoilua ainakin sekä syömistä, ja illalla olisi toinen risteilyn kahdesta formal nightista, jolloin laivan käytävät täyttyvät toinen toistaan kauniimmista naisista ja komeista miehistä. Laittautua saa niin paljon kuin haluaa, sillä en usko, että mikään on formal nightina liikaa. Toisaalta niiden, jotka eivät halua laittautua, on mahdollista hengailla ihan normaaleissa vaatteissa ja käydä syömässä illallinen vaikkapa Windjammerin buffetissa, jossa ei ole pukukoodia.

Formal nightista ja muustakin ensimmäisen meripäivän ohjelmasta kerron kuitenkin lisää seuraavassa osassa. Saanen esitellä teille silloin myös erään urpon vaaleaihoisen bloggaajan, joka ei muka tarvitse aurinkorasvaa jos taivaalla on aamulla muutama pilvi, eikä vielä silloinkaan kun pilvet ovat väistyneet ja auringossa on makoiltu jo tunteja. Hyvä minä, illan formal nightissa onkin sitten mukava edustaa ravun värisellä iholla.

Välimeren risteily, osa 3: Messina, Sisilia

Ensimmäinen päivä maissa! Eikä ihan missä tahansa maaperällä vaan kauniilla Sisilian saarella, jonne olen aina halunnut päästä käymään. Olin tosin kuullut, ettei pydähtymispaikkamme Messina ole kovin kummoinen paikka, sillä siellä ei ole paljon tekemistä tai nähtävää, mutta se ei Italia-fania haitannut. Minä olen onnellinen ihan missä tahansa saapasmaan rupukylässäkin.

Ennen rantautumista olimme kuitenkin päättäneet osallistua laivalla muutamaan ohjattuun tapahtumaan. Suuntasimmekin buffet-ravintolassa nautitun aamiaisen jälkeen neloskannelta löytyvään Schooner Bariin, jossa italialainen Emanuela piti pienen italian alkeiden oppitunnin.

Opimme sanomaan perus Buongiornot, Graziet ja Mi chiamo Martinat, ja vaikka alkeiden pitäisikin olla hallussani, opin silti puolituntisen aikana muutaman uuden sanan, sekä sen, miten käsiä pitää heiluttaa kun kysytään ”Miksi?” tai sanotaan ”En ymmärrä”. Hauskoja nämä italialaisten käsieleet, niitä pitää opetella lisää, jotta voin sitten seuraavalla Italian matkallani sulautua paikallisten joukkoon ja viuhtoa käsilläni menemään kuin paraskin italiana. Ehkä sen roomalaisen jäätelökiskan mieskin vastaa minulle sitten englannin sijaan italiaksi, jos heilutan oikein paljon käsiäni jäätelöä tilatessani.

Mitenköhän muuten italialaisten käsillä puhuminen onnistuu jos he kantavat käsissään jotakin? Miettikää vaikkapa hienoa cocktail-tilaisuutta, jossa ihmiset seurustelevat keskenään juhlavaatteissa shampanjalasit käsissään. Lentelevätkö italialaisten spumantet ilmojen halki heidän alkaessa viuhtoa käsillään puheen mukana, vai osaavatko he pitää tällaisissa tilanteissa tassunsa kurissa? Tuli vaan mieleen. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta? Päähän mäjähtäneitä shampanjoita Luigin ja Giorgion innostuttua puhumaan jalkapallosta?

Italian tunnin jälkeen ryntäsimme allasalueelle, jossa piti ohjelmalehtisen mukaan olla ohjattu venyttely aamuauringon loisteessa. Vaan sielläpä ei näkynytkään ketään vaikka kuinka kuikuilimme. Höh. No, täytyy venytellä jumissa olevat hartiat auki myöhemmin hytissä.

Nyt mennään kuitenkin ylemmälle kannelle ihailemaan Messinaa, jonne olimme juuri saapuneet. Tuon kirkontornin kohdalla on varmaan Piazza Duomo suihkulähteineen ja tuolla kaukana korkealla näkyy muutama hieno rakennus, joista olisi varmasti upeat näköalat merelle. Messinan kattomaisemat ovat muutenkin niin valloittavat aamuauringossa kylpiessään, että vanhoja punasävytteisiä kattoja tuli tuijoteltua melko pitkä tovi.

Ennen kuin pääsimme jalkautumaan Messinan kaduille, kävimme vielä tsekkaamassa aamutrivian. Paikalle ilmestyi meidän lisäksemme kaksi vanhempaa pariskuntaa, jotka muodostivat yhden joukkueen, sekä eräs saksalainen pappa, jonka otimme meidän joukkueeseemme. Tällä kokoonpanolla vietetyistä aamuisista tietovisoista tuli lähes joka-aamuinen perinne, ja vaikka saksalaisvahvistuksemme tiesikin vastaukset moniin sellaisiin kysymyksiin, joista meillä ei ollut aavistustakaan, hävisi joukkueemme neljän hengen vanhusjoukkueelle joka ikinen aamu.

Selitimme tapahtuneen sillä, että voittajajoukkueella oli kielietu sekä yhteensä paljon enemmän elinvuosia takanaan. Emmehän suinkaan suostuneet myöntämään olevamme huonompia ja tyhmempiä kuin he. Vanhusjoukkue kirjoitteli vastauksiamme tarkistaessaan viestejä lappuihimme ja kehotti meitä osallistumaan vammaisten kilpailuihin, jos kerran olemme niin tyhmiä ettemme ymmärrä edes puolia kysymyksistä. Kuulostaa raa’alta, mutta juuri tällaisesta huumorista pidän ja nauroimme heidän letkautuksilleen vielä paljon myöhemminkin. Hauskoja pappoja ja mammoja.

Tietovisahäviön jälkeen suuntasimme vihdoin maihin, mikä tapahtui helposti ja nopeasti ykköskannella hyttikorttia vilauttamalla ja astelemalla sitten suoraan satamalaiturille ja Messinan rantakadulle. Meillä ei ollut mukanamme kaupungin karttaa, mutta päätimme hortoilla kohti pääaukiota ja ihailla samalla kauniita rakennuksia sekä aistia aitoa sisilialaista tunnelmaa. Tästä minä pidän.

Messina on Sisilian kolmanneksi suurin kaupunki, mutta nähtävää siellä ei tosiaan ihan hirveästi tuntunut olevan. Kaupunki on kuitenkin kaunis ja miksipä siellä ei voisi vain hortoilla päämäärättömästi ilman nähtävyydeltä toiselle juoksemista. Messina sijaitsee kapean Messinan salmen äärellä ja sieltä näkee vastapäisellä rannalla salmen toisella puolella sijaitsevan Italian mantereen. Sijaintinsa vuoksi Messinaa kutsutaan portiksi Sisiliaan.

Messina on kokenut kovia sotien ja maanjäristysten ravisteltua sitä. Vuoden 1908 maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa kaupunki tuhoutui lähes kokonaan ja jopa 60 000 ihmistä kuoli. Tämän jälkeen kaupunki rakennettiin uudelleen, kunnes vuoden 1943 pommituksissa se kärsi taas valtavista tuhoista. Voi Messina-parkaa, koko ajan joku haluaa rikkoa sen..

Tärkeimmät Messinan nähtävyydet sijaitsevat Piazza Duomolla, joka on saanut nimensä, tattadaa: Duomon mukaan! Duomolla tarkoitetaan Messinan katedraalia, joka on niin ikään rakennettu kahdesti uudelleen maanjäristyksen ja pommitusten tuhottua sen. Katedraalin kellotornissa on yksi maailman suurimmista astronomisista kelloista sekä kultaisia hahmoja, jotka heräävät henkiin joka päivä kello 12.00.


Lueskelin kaikessa rauhassa täyteen kirjoiteltua puistonpenkkiä kun katseeni kinnittyi näihin hieman tutumpiin nimiin. Duudsonit!

Me tulimme aukiolle hortoilemaan puoli kahdentoista maissa, joten ehdimme ihastella kaikessa rauhassa katedraalia, sen pientä puutarhaa ja kellotornia sekä aukiolla nököttävää suihkulähdettä Fontana di Orionea. Kävinpä ostamassa aukion laidalla sijaitsevasta turistikrääsäliikkeestä myös perinteisen matkamuistomagneetin, joka nököttää nyt pakastimemme ovessa. Jääkaapin oveen kun pääsevät vain magneetit, jotka on hankittu minun ja Henkan yhteisiltä matkoilta.

Matkamuistoliikkeessä ihmettelimme noin joka toisessa esineessä möllöttävää hassun näköistä ukkoa, jolla on keskellä pää ja ympärillä kolme raajaa. Myöhemmin meille selvisi, että ukko on Sisilian symboli, jonka kolme jalkaa kuvastavat saaren kolmiomaista muotoa. Hänen nimensä on Trinacria ja hän on vähintäänkin omituisen näköinen, ellei jopa pelottava.

Kellotornin puolenpäivän häppeninkiä odotellessamme huomasimme aukion laidalla hevosvaunut. Tokihan hoposia oli päästävä moikkaamaan ja lopun voittekin varmaan arvata. Hetken päästä kaksi heppatyttöä istui vaunuissa paraatipaikalla odottamassa kellotornin henkiin heräämistä. Sen jälkeen köpsöttelisimme vajaan tunnin verran kotoisassa kavioiden kopseessa pitkin Messinan katuja.

Englantia puhuva oppaamme kertoisi meille ja vaunuissa meidän kanssa nököttävälle vanhalle pariskunnalle Messinan historiasta ja sen nähtävyyksistä. Turistikierros hevosvaunuilla maksoi jonkun verran, mutta onhan avoimissa vaunuissa mukavampi tutustua helteiseen kaupunkiin, kuin laahustaa jalkaisin pitkin sen kuumia ja mäkisiä katuja. Niin, tai oikeasti taisimme kyllä mennä kyytiin ihan vain niiden heppojen ansiosta. Ketä mä tässä yritän huijata.

Mutta nyt siihen showhun, sillä kello löi juuri 12. Aukiolle kantautui ensin hurja leijonan karjunta samalla kun tornissa ylimpänä nököttävä kultainen leijona heilutti päätään sekä kädessään olevaa lippua karjumisensa tahdissa. Kovaäänisten karjahdusten jälkeen oli kukon vuoro heilutella päätään ja kiekua muutaman kerran. Eläinten osuuden jälkeen alkoi tornista soida ihana Ave Maria ja sen kultaiset enkelihahmot aloittivat tanssinsa ja kävivät kumartamassa yhtä hahmoista, joka esitti vissiin jotain tärkeää pyhimystä. Tämä hetki oli yksi koko reissun ihanimmista. Ave Maria on kaunis kappale ja mikäs sen parempi paikka kuunnella sen säveliä kuin hevosvaunut sisilialaisen aukion laidalla. Ihanaa.

Kellotornin vaiettua taas vuorokaudeksi hoputti hevosvaunujen kuljettaja heposensa käynnin kautta raviin ja niin sitä mentiin pitkin Messinan katuja pysähdellen välillä erilaisten rakennusten eteen, jotta oppaamme ehti kertoa nähtävyyksistä tarpeeksi. Kävimme myös suljettuna olleessa kirkossa tai mikä lie hökötys se nyt olikaan. Sori vaan, en enää millään muista mikä se oli nimeltään, googlekaan ei sitä kertonut, emmekä tajunneet pyytää oppaaltamme mukaan kierroksen karttaa, jossa talo oli merkittynä. Buu, olen huono turisti.

Oppaallamme oli avain suljettuun rakennukseen ja tuntui tosi hassulta mennä pimeään ja hiljaiseen vanhaan hökötykseen, ihastella siellä vain neljän hengen voimin kaunista alttaria ja kiivetä sitten vielä yläkerroksiin katselemaan kuolleiden ihmisten luita ja muumioita. Ei siellä pelottavaa ollut, vaikka niin olisi voinut kuvitella, vaan jotenkin ihanan rauhaisaa ja ehkä ihan vähän aavemaista. Sillä lailla juuri sopivasti ettei pelota, mutta tekee kuitenkin mieli olla hiljaa.

Vajaan tunnin kestäneen Messinan kierroksen jälkeen tervehdimme vielä meitä kuljettaneita hevosia, eli lässytimme niille kuin mitkäkin urpot, silittelimme niiden pehmeitä turpia ja nauroimme kun ne yrittivät hamuilla meiltä herkkuja, joita meillä ei ollut. Hevosvaunujen kuljettaja tunnisti meidät heti hevosihmisiksi ja näytti meille peukkua, kun oppaamme tulkkasi hänelle meidän todella harrastavan ratsastusta. Kyllä hevosihminen aina hevosihmisen tunnistaa ja vanha sisilialainen setä tuntui heti hengenheimolaiselta, vaikkei yhteistä kieltä löytynytkään.

Vaunuajelun jälkeen istahdimme kahvilaan, jossa halusin ehdottomasti maistaa sisilialaista jälkiruokaleivonnaista nimeltä cannolo. Pyysin leivonnaiseni italiaksi ja taisin saada taas vastauksen englanniksi. Mutta ei se mitään, pääasia että kahvilan setä ymmärsi mitä hapuilevilla italiankielisillä sanoillani tarkoitin. Pian edessäni olikin putkilomainen taikinakuori, jonka sisältä pursusi kermainen ricottatäyte, pinnalla oli tomusokeria ja kaiken makeuden kruunasi pähkinärouhe. Leivonnaisen taikina maistui hieman tippaleivältä ja sen täyte oli suussasulavaa. Cannolo oli makuuni ehkä hieman turhan makea liki 30-asteen helteessä, mutta hyvää se silti oli ihan ehdottomasti. Kannattaa kokeilla.

Istuimme hiljaisen kahvilan ulkopöydässä kaikessa rauhassa ja mietimme ketkä ohikulkevista miehistä ovat mafian jäseniä ja ketkä eivät. Minä olin aivan varma, että eräs ohi hiippaillut huonoryhtinen vanha pappa puku päällään oli joku iso mafiapomo. Ja se hassu rähjäinen ukko, joka keskusteli kahvilan sedän kanssa, oli ihan varmasti pyytämässä suojelurahaa. Ja kohta pärähtäisi soimaan Kummisedän tunnari ja me kaikki olisimme keskellä mafiameininkiä.

Kahvilassa vietetyn tuokion jälkeen kävelimme vielä hetken rantakatua ja kuvasimme risteilyalustamme, kunnes astelimme takaisin laivaan metallinpaljastimen läpi. Sain esittää pienen pyörimistanssin laivayhtiön työntekijälle, sillä vaikka kuinka poistin kellon, aurinkolasit ja kaikki, piippasin paljastimessa silti. Kun setä oli todennut piippauksen johtuvan varmaan kengistäni asiaa kuitenkaan tarkistamatta, pääsimme jatkamaan matkaamme kohti aurinkokantta, maista ostamani puukko ja muut tappovälineet taskussani. No ei vaan, huono vitsi, metallisomisteiset kenkäni ne tosiaan olivat kun piippasivat.

Aurinkokannella lojuimme hetken lämpimässä iltapäivän auringossa hankkimassa rusketusrajoja ja lukemassa kirjaa. Altaalla soi menevä lomamusiikki lattarirytmeineen sekä italialaisine klassikkobiiseineen ja pian olisi aika päivittäisen altaalla järjestetyn tanssitunnin. Tällä kertaa se oli salsaa, ja sen sijaan että olisin mennyt ketkuttelemaan itseäni salsan tahtiin (tai minun tapauksessani epätahtiin) makasin laiskana aurinkotuolillani ja kurkin toisella silmällä iloisesti salsaavia lomalaisia. Se yksi kovin tosissaan yrittävä vanha mummo oli lempparini, vaikka moni nuorempi heiluttikin lanteitaan letkeämmin. Mummolla oli kuitenkin kaikista eniten asennetta, mikä on mielestäni tärkeämpää kuin oikeaoppinen askeleiden ottaminen.

Koska tämäkin postaus alkaa jälleen lähennellä romaanin mittoja, pätkäisen matkakertomukseni tällä kertaa tähän. Seuraavissa kahdessa osassa hengailemme vain ja ainoastaan laivalla Messina-päivän illan sekä ensimmäisen meripäivän merkeissä, joten ainakin lisää laivaesittelyä on luvassa.

Välimeren risteily, osa 2: Navigator of the Seas

Jäimme viimeksi siihen, että minä ja Maajussin morsian olimme putkahtaneet valtavan risteilyaluksen syövereihin ja paloimme halusta tutustua seuraavan viikon kotiimme. Olimme ottaneet etukäteen selville että 11. kannen Windjammer-nimisessä buffet-ravintolassa tarjoillaan ruokaa koko päivän ajan, joten suuntasimme heti ensitöiksemme sinne täyttämään vatsamme. Ravintolan pöydät notkuivat erilaisia herkkuja, joista pitäisi muka pystyä valitsemaan mitä haluaisi syödä. Mutta kun minä haluan maistaa kaikkea!

Päädyin kuitenkin lopulta rakentamaan itselleni oikein juustoisen ja majoneesisen hampurilaisen ja sain myös ensikosketuksen laivan älyttömän hyviin ja rapeisiin ranskalaisiin, jotka maistuivat todella hyvälle dipattuna majoneesiin. Kyseistä komboa tulikin vedettyä naamariin lähes jokaisena risteilypäivänä, mikä ällistytti hieman itseänikin. Olen aina ihmetellyt miksi jotkut lappavat notkuvista buffet-pöydistä lautaselleen vain kasan ranskalaisia, vaikka tarjolla olisi paljon muutakin, ja nyt olin itse juuri sellainen typerä ranskalaisrohmu. Syytän tapahtuneesta helteessä pehmennyttä päätäni ja hidastunutta aivotoimintaa.

Seuraavina päivinä otinkin jokaisella buffet-lounaalla lautaselleni ison kasan ranskalaisia, jotka söin majoneesin kera. Kaveriksi otin sentään myös oliiveja, lämpimiä kasviksia, salaattia, pizza slicen, mehukkaan hampurilaispihvin tai pienen maistiaisen päivän intialaista ruokaa. Ihan pelkillä ranskalaisilla en sentään elänyt, mutta kyllä niitä tuli silti luvattoman paljon vedettyä. Ja sitten vielä ihmettelen mistä tämä makkara on vyötärölleni ilmestynyt. Tarkemmalla tarkkailulla voisin huomata sen olevan ihan sitä itseään, eli ranskalaisia perunoita ja majoneesia.

Buffetissa oli tarjolla myös erilaisia juomia makuvesistä jääteehen. Oma lempparini oli ihanan raikas lemonade ja valitsinkin valmiiksi täytetyistä mukeista aina sellaisen, jonka pinnalla lilluu mahdollisimman paljon sitruunan hedelmälihaa. Mitä kirpeämpää, sitä parempaa. Myös jälkiruokavalikoima oli kattava ja vaihtui päivittäin. Me tosin tyydyimme usein nappaamaan lounaan päätteeksi vain jogurttijäätelöä joko ravintolasta tai altaalta, sillä kylmä jäätelö raikasti mukavasti helteessä nuutunutta lomalaista.


Jogurttijäätelöpiste. Mansikka-vanilja oli parasta.

Vaikka laivalla oli muuten oikein hymyileväistä ja palvelualtista henkilökuntaa, saattoi Windjammerissa nähdä hieman nyrpeämpääkin tarjoilijan naamaa, mutta se ei haitannut niin kauan kun he kuitenkin hoitivat hommansa. En minäkään jaksaisi aina hymyillä jos olisin laivalla töissä 7 kuukautta putkeen ilman kunnollista vapaa-aikaa ja erossa perheestäni.

Lounaan jälkeen kello oli sen verran, että hyttimme oli valmis, joten kipitimme jännittyneinä katsomaan miltä edullinen sisähyttimme näyttää. Aika hulppealta. Tilaa on vaikka kuinka paljon, sänky on varmaan ainakin kaksi metriä leveä ja hytin yleisilme on siisti ja viihtyisä. Kyllä täällä kelpaa nukkua seuraavat seitsemän yötä.

Kauaa emme hytissä kuitenkaan malttaneet olla, sillä meillä oli vielä lähes koko laiva tutkimatta. Kiertelimmekin pitkin laivan ulko- ja sisätiloja yrittäen samalla hahmottaa missä on mitäkin ja miten löydämme kaikki nämä paikat vielä uudelleenkin. Viidennellä kannella sijaitsee kävelykatu, jonka reunoilla on lukuisia kuppiloita sekä kauppoja. Me testasimme heti kahvilan voisarvet, jotka olivat mielenkiintoisia makeine sokerikuorrutteineen ja suolaisine täytteineen. Niitä ei tullut maistettua enää uudelleen.

Naapuripöydässä istuneiden tätien jälkiruoka-annokset ja tiskillä notkuvat hedelmäkorit kuitenkin vakuuttivat, samoin juomapiste, jossa oli päivittäin tarjolla jääveden lisäksi ainakin jääteetä sekä hedelmäisiä makuvesiä. Myös kuumat juomat olivat hyvin edustettuina kaakaon, kahvin ja teen voimin, ja kaikki nämä juomat kuuluivat risteilyn hintaan. Ylihintaiset vesipaketit ovat siis täysin turhia ja ensi kerralla jätämme Evianit muille, kannamme pulloveden itse maista ja hyödynnämme laivalla monessa eri paikassa tarjolla olevia janojuomia paremmin.

Viihtyisän promenadin lisäksi laivan sisätiloista löytyy värikäs kasino, shampanjabaari ja muutama muukin baari, kolmekerroksinen illallisravintola, luistelurata, iso Metropolis -teatteri, kirjasto, taidenäyttely, internet-huone, kappeli, kuntosali, kauneushoitola, yökerho ja vaikka mitä muuta. Seinillä on paljon taidetta ja me tunnistimmekin oman hyttipäätymme portaiden päädyssä olevista heppatauluista.


Heppatyttöjen kerroksessa on tietenkin heppatauluja.


Kävelykatu


Schooner Barin merihenkinen sisustus.


Casinolla kävijää tervehtivät tällaiset värikkäät kammotukset.


Taidetta


Tämä taideteos kohosi kerrosten läpi korkeuksiin ja oli iltavalaistuksessa oikea katseenvangitsija.


Yksi monista viihtyisistä istuskelupaikoista.

Ulkokansilta löytyy ainakin kaksi allasaluetta, joista toinen on rauhallisempi vain aikuisille tarkoitettu keidas ja toinen isompi allasalue, jossa soitetaan musiikkia, pidetään päivittäisiä tanssikursseja, aamuvenyttelyä, leffatunnarivisaa ja järjestettiinpä eräänä päivänä myös hulvaton Belly Flop -kilpailu, jossa karvaiset italialaisukot hyppivät korokkeelta maha edellä altaaseen ja se joka sai aikaiseksi isoimman plätsähdyksen oli voittaja. Auts, minua sattui mahanahkaan pelkkä kilpailun katsominenkin. Kansilla oli myös monta allasbaaria, pitkät rivit aurinkotuoleja, yläkantta kiertävä juoksurata, urheilukenttä, minigolf-rata ja kiipeilyseinä ihan vain näin muutaman mainitakseni.


Kivan näköistä muuten, mutta kuka haluaa ottaa aurinkoa lasin takana? Ilmeisen moni, se kävi risteilyn aikana selväksi..


Rauhallisemmalle allasalueelle pääsivät vain täysi-ikäiset. Lapset saivat temmeltää isommalla allasalueella.


Istahdetaanpa tähän hetkeksi katsomaan naapurilaivaa.


Mammojen hiukset hulmuaa tuulessa.


Säkkipillin soittaja vartioi minigolf-rataa sekä ilmeisesti rullaluistelijoille tarkoitettua mutkaista kaiteilla rajattua rataa.


Palloilukenttä. Sinkkunaisille tiedoksi, että täällä voi bongata päivisin paidattomia koripallonpelaajia.


Kiipeilyseinä sijaitsee laivan korkeimmalla kohdalla.

Laivan lähtöä piti tietenkin katsoa kannella, minkä jälkeen meillä olikin jo kiire laittautumaan illallista varten. Satamassa meiltä pois otetut matkalaukut oli toimitettu hyvissä ajoin hyttiin, mutta kannattaa ottaa huomioon, että laukut saattavat tulla vasta myöhään illalla. Käsilaukkuun kannattaa siis pakata kaikki mitä ensimmäisenä iltana tarvitsee.

Mutta nyt mennään siis syömään. Illalliskäytäntö Royal Caribbeanilla eroaa melkoisesti Princess Cruisesin käytännöstä, joista jälkimmäisen aluksella seilasimme Henkan kanssa Karibialla noin puolitoista vuotta sitten. Ruby Princessillä saimme mennä syömään mihin ravintolaan tahansa, mihin aikaan tahansa ja aina eri pöytään eri ihmisten kanssa. Useimmiten saimme kahden hengen pöydän. Sen sijaan nyt Navigator of the Seasilla meille oli määritelty etukäteen tietty pöytä ja tietty aika, jolloin söisimme jokaisena iltana. Myös tarjoilijat olivat aina samat kuten myös illallisseura.

Molemmilla laivoilla pääravintoloiden lisäksi illallista saa toki mennä syömään myös maksuttomaan buffet-ravintolaan tai muutamaan hienompaan ravintolaan, joissa otetaan pieni lisämaksu. Myös hyttiin saa tilata ruokaa veloituksetta. Vain keskellä yötä tilattuihin ruokiin tulee pieni lisämaksu ja alkoholijuomat sekä muutama muukin tuote ovat maksullisia. Jos minulla on joskus parvekehytti, tilaan aivan varmasti sinne ensimmäisenä iltana pullon kuohuviiniä ja nautin sen parvekkeella auringonlaskun aikaan.


Sisäänkäynti ravintolaan. Kaikkien ruokapaikkojen ulkopuolella oli desinfiointiständit käsien puhdistamista varten.

Lampsimme siis iltakuudelta Coppelia-ravintolaan, jossa etsimme pöytämme. Kattausajat olivat mielestäni hieman huonot, sillä meidän aikaisempi kattaus kello kuudelta oli hieman liian aikaisin, eikä minulla ollut useinkaan vielä silloin nälkä. Myöhempi kattaus joka alkoi puoli yhdeksältä oli taas liian myöhään, etenkin kun kolmen ruokalajin illalliseen sai helposti kulumaan pari tuntia ja aamulla piti nousta aikaisin maihin.

Olimme ensimmäiset illallistajat kahdeksan hengen pöydässämme ja jännityksellä odotimme minkälaista illallisseuraa saamme. Pöytäseurueemme osoittautui oikein mukavaksi ja se koostui pelkästään suomalaisista, joten keskustelut käytiin helposti äidinkielellä. Minun ja Maajussin morsiamen lisäksi pöydässä oli yksi nuori pariskunta sekä kaksi hieman varttuneempaa pariskuntaa, ja täytyy sanoa, että kotipaikkakunnat ja ammatit läpikäytyämme huomasimme olevamme melko sekalainen seurakunta. Ja mikäs sen antoisampaa!

Tässä seurassa vietimme siis koko risteilyn illalliset, paitsi niinä iltoina kun kävimme syömässä buffetissa. Että terveisiä vaan jos joku pöytäseurueemme jäsenistä eksyy tänne blogiini! Ruokien kuvaaminen paljasti minut nimittäin jossain vaiheessa viikkoa bloggaajaksi, vaikka yritinkin olla ihan hyshys hassusta harrastuksestani. Ja tosiaan, laivalla tarjoillut ruoatkin ilmestyvät tänne jossakin toisessa postauksessa. Tämä alkaa olla jo niin pitkä sepustus, että täytynee alkaa lopetella tätä piakkoin ja jättää jotain myös tuleviin postauksiin.

Illallisen jälkeen pitkä päivä alkoi vaatia veronsa ja painuimmekin pikkuhiljaa pehkuihin. Tokihan tilasimme vielä iltasnackia huonepalvelusta, sillä pitihän sitäkin päästä heti testaamaan, vaikkei illallisen jälkeen ollutkaan varsinaisesti nälkä. Teki vaan mieli napostella jotakin telkkaria katsellessa, ja pian sängyllemme olikin kannettu kaksi hedelmälautasta sekä iso kasa sipulirenkaita. Seuraavan päivän viettäisimme Messinassa Sisiliassa, ja illalla hyttiin jaetusta seuraavan päivän ohjelmasta olimme jo ympyröineet monta kokeilemisen arvoista ohjelmanumeroa.


Hisseihin vaihdettiin päivittäin viikonpäivälaatat, jotta dementoituneimmatkin mummot tietävät missä mennään.


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Välimeren risteily, osa 1: Rooma ja Civitavecchia

No niin, aletaanpas nyt sitten käydä läpi syyskuussa Maajussin morsiamen kanssa tekemäämme tyttöjen reissua Välimerelle. Ennen viikon kestänyttä Välimeren risteilyä vietimme yhden yön Roomassa ja paluumatkalla seikkailimme muutaman tunnin Amsterdamin vilinässä. Mutta aloitetaan kuitenkin ihan alusta ja palataan erääseen lauantaipäivään, jolloin matkamme alkoi.

Heppatytöt olivat laittaneet asiat tärkeysjärjestykseen ja lento valittiin sen mukaan, että ehdimme käydä aamun ratsastustunnilla ennen kentälle lähtöä. Kovin paljon aikaa ei ratsastuksen ja kentälle lähtemisen väliin jäänyt, joten kaikki oli laitettava lähtövalmiiksi jo aamulla ennen tallille lähtöä. Kipitimmekin vauhdilla suoraan hevosen selästä autoon, kotiin, suihkuun ja kentälle. Matka voi alkaa!

Lensimme KLM:n lennoilla ensin Amsterdamiin, missä meillä oli lyhyt vaihto ennen Roomaan lähtevään koneeseen astumista. Ensimmäiselle lennolle kiltti lentoaseman täti antoi meille ilman veloitusta normaalisti maksulliset hätäuloskäynnin viereiset paikat, joissa kahdelle pienelle tytölle oli todella ruhtinaallisesti jalkatilaa. Eivät minun pätkäjalkani edes tarvitsisi tällaista avaruutta ympärilleen, mutta mikäs tässä on istuskellessa, tuumin hihitellen samalla kun pitkät hollantilaismiehet taittelivat omia metrijalkojaan normaalipenkkien ahtaisiin jalkatiloihin.

Lentoemäntä kävi kertomassa meille miten hätäuloskäynti aukeaa, ja kertoi, että siitä poistuttaessa pitää ohjata ihmiset kulkemaan siipeä pitkin vasemmalle merkittyä aluetta pitkin. Ihan varmasti muistaisin tämän kaiken lento-onnettomuuden kohdatessa, ja sillä olisi varmasti myös ihan hirveän paljon merkitystä kummalle puolelle siipeä ihmiset valuisivat kuolemaan. Noniin, olenpa positiivinen, mutta kun en nyt ihan oikeasti voi taata miten toimisin hätätilanteessa. Avaisin todennäköisesti hätäuloskäynnin ennen aikojaan ja täyttäisin pelastusliivini koneen sisällä niin, että tukkisin liiveineni koko uloskäynnin. Siinä sitä sitten oltaisiin.

Mutta ei puhuta lento-onnettomuuksista sen enempää, sillä sellaiseen joutuminen ei ihan oikeasti ole kovin todennäköistä. Puhutaan sen sijaan ruoasta, sillä se on tärkeä osa jokaista lentoa. Molemmilla lennoilla meille tarjoiltiin leipiä, keksiä ja juomaa, joka meidän tapauksessamme oli appelsiinimehua, sillä se on niin kiva lausua englanniksi. Orinzzz zzzuuuice. Leivät olivat vain ihan ok (vaikka munasalaatti ja kääreessä komeillut päätön tyyppi olivatkin meidän mielestä tosi hauskoja juttuja), appelsiinimehu maistui ihan appelsiinimehulta, mutta tylsän näköinen keksi yllätti maukkaudellaan. Nam.

Perillä Roomassa olimme iltahämärissä ja minusta tuntui jälleen kuin olisin palannut kotiin. Kummallista, olen ihan varmasti ollut jossain entisessä elämässäni italialainen. Nappasimme lentokentältä bussin Terminiin, josta kävelimme lyhyen matkan pieneen sympaattiseen hotelliimme, joka sijaitsee kapealla sivukujalla Santa Maria Maggioren vieressä ja tottelee nimeä Hotel Santa Prassede.


Sisäänkäynti hotellin päärakennukseen.


Sivurakennuksessa sijaitsevassa huoneessamme oli vanhaa aikaa henkiviä yksityiskohtia.


Ihan kelpo peti se oli.


Neontussilla A4:lle piirretty hätäuloskäynti oli teipattu huoneen oveen.


Osaisitko muka itse avata tämän oven?

Kun olimme heivanneet kamamme vaatimattomaan söpöillä yksityiskohdilla varustettuun huoneeseemme, ja kun toiset hotellin asiakkaat olivat avanneet hotellin ulko-oven sen takana loukussa olleille urpoille (ei se ole aina niin helppoa ymmärtää painaa sitä isoa ja punaista nappia, josta ovi aukeaa), lähdimme pienelle iltakävelylle Rooman tunnelmallisille kaduille. Jalat kaipasivatkin jo hieman liikuntaa melkein koko päivän kestäneen koneessa ja lentokentillä istumisen jälkeen.

Suunnaksi otimme ensin lempparini Fontana di Trevin, joka oli ihan pakko päästä taas näkemään. Toki heitimme suihkulähteeseen myös kolikot taataksemme paluun ihanaan Roomaan. Treviä hetken ihasteltuamme lähdimme etsimään kivan näköistä ruokapaikkaa. Ohitimme mennessämme ainakin Pantheonin sekä sen pienen kulmakuppilan, jossa joimme Henkan kanssa bellinit muutaman vuoden takaisella Italian reissullamme. Roomassa kävely on jatkuvaa vanhojen hienojen rakennusten bongailua, niiden ihastelua ääneen ja sen ihmettelyä, miten yhdessä kaupungissa voikin olla näin paljon vanhoja ja kauniita asioita. Ihana Rooma. Ihana ihana ihana.

Lopulta istahdimme kivan näköisen ravintolan terassin lämpöön ja tilasimme pizzat. Quattro formaggi ja Margherita eivät taaskaan pettäneet ja tuntui suorastaan rikokselta jättää osa syömättä. Mutta kun mahaan ei mahtunut enää palastakaan.

Jäätelö menee kuitenkin eri mahaan kuin suolainen ruoka ja kylmä herkku suorastaan sulattaa ähkyn aiheuttanutta ruokakasaa. Niinpä lampsimme läheiseen jäätelöbaariin, jonka 150 jäätelön valikoimasta piti yrittää valita mieluisin jäätelö. Kaikkia kun ei harmikseni voinut maistaa kerralla.

Päädyin lopulta yllättävän helposti ja nopeasti limoncellon makuiseen jätskiin, ja kun olimme ymmärtäneet miten gelaterian systeemi toimii (ensin maksu kassalle ja sitten vasta valitsemaan makua) pääsimme herkuttelemaan ihanalla italialaisella jäätelöllä. Tilasin täällä muuten jäätelöni italiaksi, mutta minulle vastattiin englanniksi. Höh. Ehkä herra jäätelökiskan kassa oli vain kohtelias puhuessaan minulle englantia kun huomasi hapuilevat italian kielen taitoni. Siitä huolimatta minulle tuli hieman harmitus, kun minä niin kovasti yritin sulautua joukkoon, ja sitten minulle puhutaankin kuin turistille. Ai että miten kamalaa, suuret ovat harmin aiheeni.

Jätskit kädessä lähdimme valumaan kohti hotellia, jossa painoimme päämme tyynyyn ja yritimme nukkua ennen seuraavana aamuna koittavaa lähtöä kohti Civitavecchiassa odottavaa risteilyalustamme. Yö kuuman kosteassa hotellihuoneessa meni yllättävän hyvin, vaikka pelkäsinkin etten saa reissuinnostuksissani muuta aikaiseksi kuin hikistä pyörimistä liian ohut tyyny pääni alla. Uni tuli kuitenkin pian ja aamulla heräsin innoissani alkavaan päivään.


Huoneen pikkuikkunasta avautui tällaiset näkymät.


Aamiainen oli katettu pieneen vanhan rakennuksen huoneeseen, jossa oli vaatimattomasta sisustuksesta huolimatta oikein mukava ja kotoisa tunnelma.


Aamiaisherkkumme.


Aika makeitahan ne oli niin kuin Italiassa lienee tapana.

Odotukset hotellin aamupalaa kohtaan eivät olleet kummoiset, eikä se kovin kattava ollutkaan. Saimme kuitenkin vatsat täyteen viehättävässä vanhan ajan henkeä tulvivassa aamiaishuoneessa. Aamiaisen jälkeen kirjauduimme hotellista ulos (osasimme tällä kertaa avata ulko-oven ihan itse, aplodeja kiitos!) ja kipitimme Terminiin katsomaan osaammeko käyttää lippuautomaattia ja mahdummeko seuraavaan Civitavecchiaan vievään junaan.


Hotellimme sijaitsi kapealla pikkukadulla, joka ei syrjäisestä sijainnistaan huolimatta ollut lainkaan pelottava edes illan pimeydessä.


Uuteen aamuun heräilevän Rooman katumaisemaa.


Santa Maria Maggiore.


Huomaa ykkösluokan liput.


Miissä meidän juna ooon?


Meitin juna! Löytyi!

Ennakko-odotuksista huolimatta junamatka lipun ostoineen ja oikean junan etsimisineen onnistui moitteettomasti. Muutaman tovin kuluttua löysimmekin itsemme määränpäästämme, eli Civitavecchian juna-asemalta, josta oli lyhyt kävelymatka satamaan ja siellä odottavaan Navigator of the Seas -alukseen. Sisäänkirjautuminen risteilylle sujui niin ikään helposti ja nopeasti, ja pian seisoimmekin jo huuli pyöreänä aluksen käytävällä miettimässä mistä aloittaisimme laivaan tutustumisen.


Civitavecchian satamassa oli tällainen pariskunta..


..upea linnoitusjuttu..


..ja paljon paatteja. Aika ylläri sinänsä.

Ei ole varmaan vaikea arvata että suuntasimme ensitöiksemme laivan ravintolaan syömään, mutta puhutaan siitä lisää sitten ensi kerralla postauksessa, jossa kaksi suomalaisturistia poukkoilee innoissaan ja päät aivan pyörällä tutkimassa seuraavan viikon kotiaan. Ette uskokaan miten paljon erilaisia asioita mahtuu yhteen risteilyalukseen: On jääkenttä, lukuisia kahviloita ja baareja, minigolf-rata, kappeli, kiipeilyseinä, kolmikerroksinen ravintola ja vaikka mitä, mutta puhutaan niistä lisää tosiaan sitten ensi kerralla, joka koittanee ensi viikolla.