Browsing Tag

Välimeren risteily

Välimeren risteily, osa 10 : Kotimatka

Menimme viimeisenä risteilyiltana ajoissa nukkumaan, sillä seuraavasta päivästä oli tulossa rankka. Herätyskello soi joskus tosi aikaisin ja kotona olimme vasta puolenyön maissa. Koko päivä meni siis matkustaessa, joten mahdollisimman pitkät yöunet oli fiksu veto. Aamulla herätyskellon soidessa olisi tehnyt mieli jäädä vielä nukkumaan, mutta yhden torkun jälkeen ponkaisin kuitenkin reippaasti ylös.

Olimme laittaneet edellisenä iltana kaikki valmiiksi aamua varten. Vaatteet odottivat tuolilla ja pöydillä oli enää vain aamulla tarvitsemamme kosmetiikka. Kaiken muun olimme pakanneet matkalaukkuihimme, jotka oli kuljetettu yön aikana pois ja ne odottaisivat meitä satamassa laivasta poistuttuamme. Nopeiden aamutoimien jälkeen menimme aamiaiselle, vaikka pelkäsinkin hieman etten saa niin aikaisin mitään syötyä. Älkää käsittäkö minua väärin, sillä rakastan aamupalaa. En vain yleensä kykene syömään sitä heti herättyäni, vaan työpäivisinkin hotkaisen aamiaiseni yleensä vasta työpaikalla konetta avatessani.

Ulkona oli vielä pimeää, vain sataman valot loistivat heijastuen märästä maasta. Yöllä oli satanut ihan reippaasti vettä ja laivan ulkokansikin oli aivan märkä. Aamiaista nauttiessamme katselin kun Civitavecchian satamaan tuli toinenkin isompi risteilyalus. Sehän on Ruby Princess! Tuolla paatilla seilasimme puolitoista vuotta sitten Karibialla. Mikä sattuma että kaikista maailman laivoista juuri se tuli viereemme satamaan.


Ruby Princess ja Martina Turks & Caicosilla.

Tunsin jopa jonkinlaista haikeutta tuttua alusta katsellessani. Tuolla yläkannella olimme katsomassa auringonlaskua kun näimme valtavan valaan pyrstön pärskähtävän aluksemme vieressä. Ja tuossa kohdassa suunnilleen vietimme viimeistä iltaa Karibialla lötkötellen rentoina aurinkotuoleissa katsellen samalla jälleen yhtä kaunista auringonlaskua. Syytän tunnekuohusta viimeisen reissupäivän aiheuttamaa yleistä haikeaa olotilaa kun ihana kauan odotettu loma lähestyi vääjäämättä loppuaan. Henkkaakin oli jo ikävä, eikä yhteisten lomamuistojen tulva yhtään auttanut asiaa.

Ennen aamiaiselta poistumista vaihdoimme vielä muutaman sanan tutun suomalaispariskunnan kanssa, joille olimme jättäneet jo edellisenä iltana yhdet jäähyväiset. Myös toinen pöytäseurueemme pariskunta tuli vastaan vielä illalla Helsinki-Vantaan lentokentällä, vaikka olimme aivan eri lennoilla. Hauska sattuma.

Aamiaisen jälkeen kävimme vielä hytissä ja siirryimme sitten meille määrätylle kokouspaikalle, jossa meidän tuli odottaa oman ryhmämme lähtöaikaa. Matkustajat jaettiin nimittäin ryhmiin ja jokaisella oli oma laivastapoistumisaikansa. Näin vältetään ruuhkat ja jonot, jotka olisivat vääjäämättömiä mikäli koko risteilyaluksellinen matkustajia yrittäisi purkautua samaan aikaan laivasta ulos. Meidän poistumisaika sattui olemaan juuri sopiva Roomaan lähteviä junia ajatellen, joten olimme oikein tyytyväisiä järjestelyyn, varsinkin kun lähtöä kontrolloiva setä antoi meille luvan poistua laivasta jo ennen varsinaista poistumisaikaamme.

Tosiaan, jonoja ei ollut missään ja olimme yhdessä hujauksessa ulkona aluksesta. Kävelimme suoraan satamarakennukseen, jossa meidät ohjattiin tietyn numeron kohdalla nököttävien matkalaukkujemme luokse, jotka erottuivat tummanpuhuvasta joukosta helposti värikkyytensä ansiosta. Musta matkalaukku olisi ehkä eniten mieleeni, mutta viininpunainen erottuu paremmin lentokentän hihnalta, varsinkin kun olen valinnut siihen mahdollisimman ruman matkalaukkuvyön. Kukaan muu ei yhdistäisi näitä värejä, joten aina kun näen viininpunaisen laukun sinikeltaisella vyöllä, voin olla varma että se on minun. Rumaa mutta kätevää, sanoisinko.

Satamasta kävelimme juna-asemalle Civitavecchian vasta heräillessä sateen raikastamaan aamuun. Ostimme junaliput automaatista ja onnistuimme lopulta löytämään myös toimivan leimauskoneen lipuillemme. Ennen junaan nousemista kävimme vielä aseman vessassa, joka oli melkoisen pelottava ja olinkin aika varma, että saan vähintään jonkun pöpön tai pahimmassa tapauksessa kuolen repsottavien katkaisimien aiheuttamaan sähköiskuun. No ei se mitään, ei se enää tässä vaiheessa haittaa kun loma on jo melkein ohitse. Mahdollinen pöpökin iskisi varmaan vasta Suomessa, joten rohkeasti vain tuhruiseen vessaan ja juosten ulos, jottei sähköisku ehdi iskeä rikkinäistä seinäpainiketta painanutta turistia.

Junamatka Roomaan sujui torkkuessa ja perillä Terminissä kävelimme tutulle bussipysäkille, jossa nousimme lentokenttäbussin kyytiin. Tässä vaiheessa oli jo hieman nälkä, joten otimme Suomesta ostetun suolapähkinäpurkin esiin ja aloimme rouskuttaa. Samaisia pähkinöitä on naposteltu vielä reissun jälkeenkin tallimatkalla, joten suolapähkinät matkasivat mukanamme ensin Suomesta Välimerelle ja sitten vielä takaisin Suomeen. Että niin tärkeistä matkaeväistä oli kyse. Paitsi että kyllä ne olivat tärkeät, ilman suolapähkinäpurkkia olisi hyttiimme ilmestyneiltä pyyhe-eläimiltä nimittäin puuttunut silmät. Ja se olisi ollut todella vakava asia.

Rooman lentokentällä menimme tottuneesti lippuautomaatille, mutta sepä ei löytänytkään lentojamme vaan kehotti meitä siirtymään tiskille. Ounou, nytkö ne koko reissun ajan poissa pysytelleet ongelmat alkaisivat.. Meillä oli nimittäin ihmeellisen hyvä tuuri koko matkan ajan. Monessa asiassa olisi voinut tulla ongelmia, mutta tällä kertaa mikään ei ollut meitä vastaan ja saimmekin ihmetellä moneen kertaan, miten helposti asiat hoituvat.

Nyt Rooman kentällä kohtasimme tosiaan ensimmäisen vastoinkäymisen kun lippuautomaatti ei löytänytkään lentojamme ja olimme jo hetken varmoja, ettei meillä olekaan lentolippuja kotiin (olisiko se oikastaan edes haitannut..?). No, turhaan huolestuimme, sillä ei senkään kanssa tullut lopulta sen suurempia ongelmia. Marssimme vain tiskille lentokenttätädin luokse, täti otti laukkumme, tarkisti passimme ja täräytti lentoliput kouraan. Hyvää matkaa!

Ennen koneeseen nousua tarkoituksenamme oli tehdä vielä muutamia tuliaisostoksia. Maajussin morsian olisi halunnut ostaa miehelleen tuliaiseksi viinipullon, mutta se olisi kuulemma otettu Amsterdamin kentällä pois, joten viini jäi kauppaan. Höh. Minä taas olisin halunnut viedä Italian kurssin kaverilleni Italia-kynän, mutta kentällä ei myyty turistikrääsää. Höh. Tuliaisostosten epäonnistumisen aiheuttamaan harmitukseen auttaa jäätelö, ja sitä kentältä sentään löytyi.

Ennen gelaton lusikoimista nappasimme Mäkistä hampurilaiset ja jälkiruoaksi söisimme viimeisen kerran ihanaa italialaista irtojäätelöä. Ja kylläpä se maistuikin taas hyvälle. Minä valitsin jännän kuuloisen greippisorbetin (hyvää!) sekä zabaglione-jäätelön (vielä parempaa!) ja tällä kertaa sain jätskiherralta vastauksen italiaksi, vaikka puhuin hänelle sekä italiaa että englantia. Jee, kyllä minusta vielä joskus tulee kunnon italialainen!

Paluulennolla meillä oli niin pitkä välilasku Amsterdamissa, että ehdimme käydä tutustumassa hieman itse kaupunkiinkin pelkän lentokentällä haahuilun sijaan. Kerron siitä lisää myöhemmin omassa postauksessaan. Nyt ollaan nimittäin Rooman kentällä nousemassa Alitalian pieneen rupuiseen koneeseen, jossa turvaohjeita selostava ääni katoaa kesken lentoemäntien viuhtomisen ja emännät näyttävät hurjan pelottavilta viiksineen ja yhteenkasvaneine kulmakarvoineen (okei, liiottelen ehkä vähän, mutta pelottavia he olivat silti). Epäonnistuneen turvaohjeiden esittämisen jälkeen kapteeni kertoi tiedossa olevan töyssyisen matkan, ja sitä se toden totta olikin.

Suoraan edessämme oli ukkospilvi, johon italialainen kapteeni ohjasi koneemme nousun ollessa vielä kesken. Katselin kaikessa rauhassa ikkunasta ulos kun jo hetken aikaa tärissyt koneemme otti syöksyn suoraan alaspäin. Osa matkustajista kiljui ja refleksit käskivät tarraamaan tuolin käsinojista kiinni, vaikka olisihan se turvavyökin estänyt pomppaamisen penkistä ilmaan. Vähän ajan päästä syöksy toistui ja kieltämättä se tuntui aika mukavasti vatsanpohjassa. Ukkospilvessä poukkoileva lentokone – Paras huvipuistolaite ikinä!

Amsterdamista Suomeen lensimme tasaisella KLM:n koneella, jossa meille tarjoiltiin leipää ja muffinssia. Alitalian koneessa sai sen sijaan valita joko suolaisen tai makean vaihtoehdon.

Suolainen vaihtoehto näytti tältä eikä maistunut juuri millekään. Makea vaihtoehto näytti olevan joku keksi. Ei kovin houkuttelevan näköinen sekään..

Amsterdamissa vietettyjen tuntien jälkeen viimeinen lento Helsinkiin tuntui jo aika puuduttavalta. Takana oli koko päivä matkustamista, kello läheni puoltayötä ja väsytti, mutta uni ei kuitenkaan tullut. Onneksi lento kesti vain pari tuntia ja sitten olimme vihdoin Suomessa. Takana oli mitä parhain reissu Välimerellä ja viikko kesäisissä tunnelmissa teki todella hyvää syksyisessä Suomessa tarpovalle bloggaajalle. Vaan oli kotiinkin kiva palata, etenkin kun siellä odotti Henkka, Henkan tekemät herkkuleivät (ruisleipää, tottakai) ja oma sänky, jossa nukuin kuin tukki pitkälle seuraavaan aamuun.


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Välimeren risteily osa 9 : Viimeinen päivä merellä

Viimeinen kokonainen risteilypäivä vietettiin kokonaan merellä. Aamu alkoi tutusti aamiaisbuffetissa, minkä jälkeen menimme viimeisen kerran aamutriviaan, jossa toivoimme näkevämme tutut kaverit, eli ikkunapöydän voittoisan nelikon, jonka kanssa meillä on ollut hyväntahtoista sanailua koko risteilyn ajan, sekä sen saksalaisen papparaisen, joka on ollut tärkeä vahvistus kolmen hengen joukkueessamme.

Ikkunaporukka oli jo paikalla kun talsimme Schooner Bariin hedelmävesilasit kourassamme, mutta pieni huoli meinasi tulla puseroon kun saksalaista pappaa ei näkynyt eikä kuulunut. Viimeinen aamutrivia ilman pappaa ei tulisi kuuloonkaan! Onneksi juuri ennen visailun alkua pappa tupsahti jostakin paikalle ja istahti viereemme valmiina viimeiseen aamutriviataistoon.

Pappa olikin suorastaan tulessa tänä aamuna. Hän ei malttanut pysyä penkillään vaan kyykistyi viereemme tuon tuosta kuiskimaan vastauksia. Saatoin melkein kuulla kuinka hänen aivonsa raksuttivat vastauksia miettiessään. Ja kun kävimme oikeita vastauksia läpi, hurrasi hän innoissaan oltuaan oikeassa. Kerran hän jopa tuuppasi minua käsivarteen hyvän toverin elkein ja heilautti nyrkissä olevaa kättään ilmassa huutaen samalla JES!! Ihana pappa, minun olisi pitänyt varmaan yhtyä hänen riemuitsemiseensa, mutta olin niin häkeltynyt papparaisen onnesta etten kyennyt kuin hymyilemään hänelle takaisin.

Trivian jälkeen menimme levittämään aurinkorasvaa ihollemme ja vaihtamaan bikinit päälle, sillä tokihan vikana päivänä pitäisi ottaa kaikki irti laivan aurinkokansista. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä kaikki muutkin olivat päättäneet viettää meripäivän aurinkotuoleissa. Saimmekin kiertää hyvän tovin ennen kuin löysimme hiljaiselta päätykannelta pari vapaata aurinkotuolia. Raahasimme ne aurinkoiseen kohtaan myrtsien kanssamatkustajien tehdessä meille naama mutrussa noin sentin tilaa per henkilö. Ja siihen pieneen rakoonhan me ängimme, vaikka aistimmekin ettemme olleet kovin tervetulleita mammojen ylhäiseen yksinäisyyteen.

Aurinkotuoleilla ihanassa Välimeren lämmössä aika kului mukavasti välillä torkkuen, välillä kirjaa lukien ja välillä nousten ylös katsomaan kun laivamme lipui Sisilian ja Italian mantereen välistä. Etnakin näkyi jotenkuten sumun läpi ja vähän ajan päästä ohitimme upean tuliperäisen Strombolin saaren.


Mykistävän upeaa Strombolia ei kannata missata.

Strombolin saari muodostuu oikeastaan vain tulivuoresta, jonka rinteillä on hieman asutusta siitäkin huolimatta, että Strombolin tulivuori on yksi maailman aktiivisimmista. Jylhä saari on upean näköinen noustessaan horisontista korkeuksiin enkä voinut kuin huokaista ihastuksesta sitä katsellessani. Kaunista, niin kaunista.

Välimeren helteessä hikoiltuamme alkoi nälkä hiipiä vatsaan ja olo oli jopa hieman heikko kun maltoimme vihdoin nousta ylös lounaalle. Tankkasin ihanan raikasta lemonadea parikin mukillista ja viimeistään suolaiset ranskalaiset majoneesin kera saivat auringossa nuutuneen turistin olon piristymään. Jälkkäriksi vielä jogurttijäätelöä niin lounas oli täydellinen.

Lounaan jälkeen päätimme osallistua Italia-aiheiseen triviaan, sillä ajattelimme lempiaiheeni nostavan meidät huonon triviamenestyksen suosta. Ennen triviaa kuuntelimme hetken Italian kielen kurssia, jota piti risteilyemäntämme Simona. Napolista kotoisin oleva Simona piti myös Italia-trivian ja iloksemme pärjäsimme siinä aika hyvin. Toista voittoa meille ei kuitenkaan tullut, mutta olimme silti oikein tyytyväisiä tähän risteilyn viimeiseen triviaan.

Seuraavaksi suuntasimme suihkun kautta viimeiselle illalliselle, jonka aikana taputimme tarjoilijoiden musiikkiesitykselle ja halasimme suomalaiset pöytäkumppanimme ennen ravintolasta poistumista. Lupasin kertoa teille vielä hieman tarkemmin illallisesta pääravintolassamme Coppeliassa, joten tässä tulee:

Illallinen oli siis aina samaan aikaan samassa pöydässä samojen pöytätovereiden kanssa. Halutessaan illallisen voi nauttia myös muissa laivan ravintoloissa oman aikataulun mukaisesti, joten kattauksesta ei tarvitse stressata. Muualtakin saa kyllä erinomaista ruokaa vaikkei aina ehtisikään omaan kattaukseen. Windjammerin buffetista olenkin kertonut jo aiemmin, mutta nyt keskitytään siis kolmekerroksisen pääravintolan antiin, jossa kerrokset on nimetty oopperoiden mukaan. Omamme oli siis Coppelia.

Päivittäin vaihtuvalta ruokalistalta valittiin alkuruoka sekä pääruoka ja myöhemmin vielä jälkiruokakin omalta listaltaan. Listat ilmestyivät jo päivällä ravintolan ulkopuolelle, joten illan menua saattoi käydä tutkimassa etukäteen. Erilaisia vaihtoehtoja oli riittävästi ja valittavissa oli aina myös kevyempiä aterioita, jotka oli merkitty omalla tunnuksellaan.


Ranskalainen sipulikeitto oli ihan ok.


Mmmm, prosciutto e melone…


Hedelmäsalaattia alkuruoaksi. Mikäs siinä.


Tämä oli hyvää.


Caesarsalaatti ei petä koskaan

Alkuruokalistalla oli joka ilta caesarsalaatti sekä katkarapucocktail, joten jos mikään muu ei houkutellut, voi aina ottaa jomman kumman näistä turvallisista klassikoista. Listalla oli toki myös vaihtuvia erikoisuuksia keitoista pasteijatyylisiin ruokiin ja olipa tarjolla myös ainakin suomalaiseen makuun hieman erikoisempiakin alkuruokia. Makeat ja hedelmäiset sapuskat olisivat nimittäin mielestäni kuuluneet jälkiruokalistalle eikä aterian alkuun, mutta toisaalta miksipä en olisi hörppinyt persikkaista nektariinia alkuruoaksi kun se kerran haluttiin minulle siinä kohtaa illallista tarjoilla.


Gnocchiannos oli hyvää, mutta niin täyttävää, että sain syötyä vain noin kolmasosan annoksesta.


Laitoin sitten pääruoista näköjään vain pastakuvat blogiin. No, ei se mitään. Tämä kyseinen yksilö oli ehkäpä koko risteilyn herkullisin pääruoka.


Ah, olihan täällä muutakin pääruokaa kuin pastaa! Lohta oli saatavilla useana iltana ja se oli oikein maukasta.

Pääruoat olivat laadultaan melko vaihtelevia, joten oli aikamoista arpapeliä tuleeko eteen hyvä ruoka vai vähemmän hyvä annos. Tarjolla oli liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtojen lisäksi aina myös kokin erikoinen sekä intialainen vaihtoehto. Usein oli myös pastaa ja etenkin ensimmäisenä iltana syömäni kermainen sienipasta oli todella maukasta. Annokset olivat valtavan kokoisia, enkä tainnut kertaakaan jaksaa syödä pääruokalautastani tyhjäksi.


Tässä makeassa kaverissa oli kiva sitrusliköörinen tujaus.


Jäätelöä. Nam.


Suklaafondantissa olisi saanut olla enemmän suklaata.


Suklaakakku oli niiiin hyvää ja niin tuhtia tavaraa, että huhhuh sentään.


Ihana lajitelma pieniä jälkiruokamaistiaisia.

Jälkiruoat olivat melkeinpä illallisen parasta antia. Listalla oli aina jäätelöä sekä sorbettia joista oli saatavilla myös sokeriton versio. Jäätelön lisäksi joka ilta oli tarjolla monta muutakin houkuttelevan kuuloista vaihtoehtoa ja jälkiruoan valitseminen olikin välillä todella hankalaa, kun kaikkea olisi tehnyt mieli maistaa. Omaksi lempparikseni nousivat ainakin Key Lime Pie sekä ihanan suklainen kakkupala, joka oli niin tuhti, ettei sen jälkeen tehnyt hetkeen mieli edes ajatella makeaa.

Alku-, pää- ja jälkiruokien lisäksi meille tarjoiltiin aina erilaisia leipiä voin kera. Perusvalikoima pysyi samana illasta toiseen minkä lisäksi leipäkorista löytyi vaihtuvia erikoisuuksia. Etenkin sinihomejuustoleipä jäi mieleeni. Pöytiin tuotiin lautasannosten lisäksi myös erilaisia naposteluannoksia jaettavaksi kaverin kanssa. Napostelulautanen saattoi sisältää valikoiman maukkaita juustoja, nachoja dippeineen ja kannettiinpa eräänä päivänä pöytäämme myös etanapannut, joissa tosin oli etanoiden sijaan joitakin meren otuksia. Ruoka ei siis todellakaan lopu kesken ja valuinkin joka ilta ravintolasta ulos vatsa aivan täpötäynnä herkkuja.

Viimeisen illallisen jälkeen menimme hieman haikeina maksamaan Maajussin morsiamen laivaostokset. Laivallahan ei käytetä lainkaan rahaa tai maksukortteja vaan kaikki ostot kuitataan SeaPassille, joka toimii myös hyttikorttina. SeaPassia vilautetaan myös aina laivalta poistuttaessa ja sinne saavuttaessa, jotta henkilökunta pysyy kärryillä siitä kuinka monta matkustajaa unohtui maihin.

Omat laivaostokseni veloitettiin risteilyn jälkeen suoraan luottokortiltani, jonka olin näyttänyt henkilökunnalle risteilylle kirjautuessani. Todella kätevää, minun ei siis tarvinnut tehdä mitään muuta kuin maksaa luottokorttilasku sitten kun se tuli kotiin. Käteisellä maksettaessa piti ostokset käydä maksamassa viimeisenä iltana laivan infoon ja voitte arvata, että jono oli melkoinen. Suosittelen siis luottokorttia, vaikka kyllä homma toimi käteiselläkin ihan näppärästi.


Heippa laukut! Toivottavasti näemme vielä.

Illan ohjelmaan kuului vielä laukkujen pakkaaminen ja niiden tyrkkääminen käytävään ennen nukkumaan menoa. Siitä matkalaukut toimitettaisiin satamaan, joten itse ei tarvinnut kuin kantaa käsimatkatavarat ulos laivasta. Matkalaukku odotti terminaalissa merkityllä paikalla noutajaansa ja avustajia löytyi riittävästi mikäli oma laukku ei meinannut löytyä laukkumeren syövereistä. Jos olisimme ostaneet alkoholia maista tai laivalta, olisivat nekin odottaneet laukun vieressä. Alkoholiostokset kun otetaan säilöön laivalle tultaessa, joten omien juomien hörppiminen hytissä ei tällä laivayhtiöllä onnistu.

Välimeren risteilystämme kertovat postaukset vetelevät nyt siis viimeisiään, mutta vielä olisi tiedossa yksi postaus, jossa poistumme laivasta, suuntaamme Rooman lentokentälle ja heittelehdimme Alitalian kiikkerän koneen kyydissä turbulenssin kourissa. Myös ihanasta Amsterdamista on tulossa oma postauksensa. Vietimme siellä muutaman tunnin kotimatkallamme, ja kaupunki onnistui hurmaamaan minut lyhyessä ajassa siitäkin huolimatta, että eksyimme heti ensitöiksemme punaisten lyhtyjen alueelle.

Saatan kirjoitella myöhemmin vielä jonkinlaisen vertailupostauksenkin tämänkertaisesta Royal Caribbeanista sekä Karibian risteilymme laivayhtiönä toimineesta Princess Cruisesista. Voisin vertailla laivayhtiöiden eroja, plussia ja miinuksia sekä höpötellä yleisesti siitä, miten asiat tällaisilla risteilyillä toimii. Moni asia kun hoidetaan samalla hyväksi havaitulla tavalla kaikilla isommilla laivayhtiöillä ja elo risteilyllä helpottuu entisestään kun tietää muutaman pikku tärpin. Vastaan mielelläni myös kysymyksiin mikäli sellaisia tulee mieleen.

Välimeren risteily, osa 8 : Hania, Kreeta

Viimeinen päivä maissa. Tänään kohteenamme on Kreetan Hania, jota kohtaan minulla ei ole juurikaan odotuksia. Päivä maissa on lyhyempi kuin muissa kohteissa eikä meillä sen takia ole muita suunnitelmia kuin kierrellä hieman Hanian kaduilla ja haistella kaupungin tunnelmaa. Tavoitteena on ottaa selvää kannattaako tänne tulla vielä uudestaankin, vai jääkö Haniassa vierailu tähän yhteen kertaan.

Tilasimme vaihteeksi aamiaisen hyttiin eikä tilaus taaskaan ollut tismalleen samanlainen kuin olimme pyytäneet. Mahat tuli kyllä täyteen ja aamiainen oli maittava, joten en valita, mutta ihmettelen silti hiljaa mielessäni mikä siinä on niin vaikeaa tuoda oikeat ruoat oikeaan hyttiin.. Tänä aamuna emme osallistuneet triviaan emmekä muihinkaan aamun aktiviteetteihin vaan suuntasimme heti aamiaisen jälkeen maihin. Bussi vei meidät Soudan satamasta Haniaan, jossa ihmettelimme hetken sijaintiamme ja päätimme sitten lähteä sinne suuntaan, jossa oletimme meren olevan.

Hanian kadut olivat täynnä erilaisia kauppoja ja kojuja. Oli turistikrääsää ja tavallisia kauppoja. Täällä voisi kuluttaa helposti koko päivän shoppaillen. Eräässä kadunkulmassa törmäsimme jälleen samanlaiseen jalkahoitopaikkaan jollaisia ihmettelimme jo Ateenassa. Tuonne akvaarioon tungetaan jalat ja siellä vipeltävät kalat tulevat syömään jaloista kuolleen ihon pois. Omituista, pelottavaa ja ällöttävääkin. Paljonkohan se maksaa, kutittaakohan tai sattuukohan se ja onko se turvallista?

Se selviää nyt, sillä me päätimme kokeilla ennakkoluuloistamme huolimatta kalojen suorittamaa jalkahoitoa. Ajatus jalkojen ihoa syövistä kaloista oli kieltämättä hieman pelottava, mutta jalkapesun jälkeen ei voinut enää perääntyä, vaan jalat piti työntää akvaarioon vaikka ajatuskin siitä hirvitti. Ennen kalojen aamiaisena toimimista paikan työntekijä tarkisti vielä jalkamme ja laastaroi mahdolliset rikkinäiset kohdat etteivät kalat pääse haavoihin käsiksi. Ja sitten vaan jalat altaaseen.


Jalkapesulla. Ei jännitä yhtään.

Jälkeenpäin ajateltuna käytöksemme, jos ei nyt suorastaan hävetä, niin ainakin naurattaa, sillä kahdesta pienestä tytöstä lähti aika kova huuto ja hihitys kun kalat syöksyivät jalkaparkojemme kimppuun. Tuntui kuin olisi työntänyt jalat kuplivaan kivennäisveteen ja etenkin jalkapohjissa ja varpaiden välissä ruokailevat kalat kutittivat melkoisesti. Paikan työntekijä kehotti meitä hengittämään syvään ja pian maltoimmekin rentoutua, vaikka ajatus jalkoja syövistä kaloista ällötti edelleen, enkä uskaltanut kurkistaa heti miltä touhu näyttää.

Lopulta kutina väheni, osa kaloista luovutti (ja yksi niistä kakkasi) ja olo alkoi olla jopa ihan mukava siinä hengaillessa. Jalkojen nostaminen vedestä hoidon loppuessa jännitti hieman, sillä pelkäsin kalojen tarrautuvan suullaan jalkoihini ja tulevan niiden mukana ulos altaasta, vaikka eihän siinä tietenkään niin käynyt. Hoidon tehosta en osaa sanoa muuta kuin että jalat tuntuivat pehmeämmiltä, mutta se voi johtua pelkästä vedessä lillumisesta eikä lainkaan niistä kaloista. Kokemuksena ehdottomasti hauska, mutta voipi olla että kokeilu jäi tähän yhteen kertaan kun hoidon tuloksetkaan eivät vakuuttaneet.

Hoidon jälkeen lähdimme liitämään virkistyneillä jaloillamme kohti Hanian satamaa, joka oli kaunis kuin mikä. Vastaan tuli muutava hevosvaunu, mutta maltoimme tällä kertaa mielemme emmekä menneet niiden kyytiin. Ostin muutaman tuliaisen ja otin monta kuvaa kauniista satamasta. Täällä olisi varmasti ihana kävellä illalla, istahtaa johonkin lukuisista rantaravintoloista nauttimaan kreikkalaisista herkuista ja kilistellä lasillisella retsinaa.

Kauniiseen Haniaan palaan mielelläni vielä uudelleenkin. Täältähän voisi vaikka vuokrata auton ja kierrellä ympäri muutakin Kreetaa. Kreikan eteläisimmällä saarella on ihanan lämmin vielä syyskuussakin, joten Kreetalle voisikin suunnata hieman turistikauden ulkopuolella. Myöhemmin syksyllä säästyy pahimmalta väenpaljoudelta, mutta voi kuitenkin nauttia vielä lämpimistä keleistä. Puhumattakaan ihanasta kreikkalaisesta ruoasta, jota maistelisin mielellään vaikka parikin viikkoa putkeen.

Ennen kuin suuntasimme takaisin laivaan vietimme Sante Caféssa tovin siemaillen appelsiinimehua, ihmetellen maisemia ja katsellen ohikulkevia ihmisiä. Kävimme vielä kurkkaamassa kauppahallin, mutta se oli niin täynnä ihmisiä, että kävelimme vain rakennuksen läpi ja nousimme bussiin, joka vei meidät takaisin Soudan satamassa odottavaan risteilyalukseemme.

Laivalle palattuamme söimme lounaan Windjammerissa ja menimme sitten ottamaan aurinkoa kannelle. Illalla oli risteilyn toinen formal night, joka oli huomattavasti hiljaisempi kuin ensimmäinen hieno ilta. Kävelimme illan aikana kaikessa rauhassa promenadilla, osallistuimme ABBA-triviaan ja kävimme shampanjabaarissa aperitiivilla ennen illallista. Kävimme myös katsomassa karaokea, jossa ei ollut muuta kuin juontaja houkuttelemassa ihmisiä laulamaan. Missä olivat kaikki känniörveltäjät, Aikuinen nainen ja mikkiin kilpaa huutavat teinikuorot? Vastaan itse: Ruotsin laivalla. Hiljaista todellakin, tuumasimme ja lähdimme hyttiin nukkumaan.

Ennen kuin kerron seuraavassa osassa risteilymme viimeisestä meripäivästä, voisin kertoa tähän loppuun hieman laivan ohjelmasta. Royal Caribbean on tunnettu upeasta show-tarjonnastaan ja minäkin voin allekirjoittaa tämän väitteen typerää miimikko Michael Menesiä lukuun ottamatta. Laivalla esitetty jääshow oli aivan omaa luokkaansa, samoin Metropolis-teatterissa järjestetyt musiikkishowt.

Royal Caribbeanin laivoilla kannattaa siis ehdottomasti käydä katsastamassa ainakin muutama show. Samaa en menisi välttämättä sanomaan Princess Cruisesista, jonka aluksella seilasimme Karibialla. Ohjelma siellä ei nimittäin ollut lähellekään samaa luokkaa kuin Royal Caribbeanilla, vaikka toki se oli sielläkin ihan viihdyttävää.

Laivalla järjestettiin pitkin päivää myös kaikenlaista muuta ohjelmaa ihan laidasta laitaan. Oli humoristisia kilpailuja uima-altaalla, liikuntatunteja ja liikunnallisia kilpailuja. Oli trivioita, Italian kielen kursseja, luentoja ja järjestettiinpä eräänä iltana myös laivan kannella tähtien tuijotteluhetki, jolloin puhuttiin astrologiasta.

Yhtenä iltana auringonlaskun aikaan järjestettiin seinäkiipeilykilpailu, minkä lisäksi oli ainakin Minigolf-joukkuekilpailua ja alakerran luisteluradallekin sai mennä tiettyinä aikoina luistelemaan. Tämä lienee todella eksoottista ainakin eteläisemmistä maista tulleille turisteille. Suomalaisena en kokenut palavia haluja ottaa lähempää kontaktia jäähän, jota olisi pian taas koko kotimaamme täynnä.

Kuntosalilla oli pitkin päivää ohjattua liikuntaa aamuvenyttelystä pilatekseen ja zumbaan, minkä lisäksi sali oli auki omatoimiselle kuntoilulle. Laivan kannella pidettiin päivittäin erilaisia tanssitunteja ja järjestettiinpä yhtenä iltana myös tanssikilpailut.

Laivan kannelle katettiin Hania-päivänä BBQ-lounas ja eräänä iltana oli White Party, jossa valkoisiin pukeutuneet risteilyvieraat jammailivat latinorytmien tahdissa. Teineille oli oma disco jonne aikuisilla ei ollut asiaa ja sinkuille sekä yksin matkustajille järjestettiin yhteisiä lounaita, joille meitäkin yritettiin houkutella mukaan. Taisimme olla niin säälittävän näköisiä, että laivan henkilökunta oletti meidän olevan ihan varmasti sinkkuja. Kuka nyt tuollaisten kanssa haluaisi olla, eiväthän he tiedä edes kuka näytteli Luke Skywalkeria. Miten niin jäi traumat huonosti menneestä leffatriviasta..

Laivalla oli pitkin päivää niin paljon monipuolista ohjelmaa, että väitän tarjonnasta löytyvän ihan jokaiselle jotakin. Aika ei käy kovin helposti pitkäksi viikon kestävällä risteilyllä ja ihan vain laivalla kiertelyynkin saa kulumaan mukavasti aikaan. Minulla oli pari kirjaa mukanani, mutta ehdin lukea toisesta vain alun ja senkin sain aikaiseksi lähinnä lentomatkojen aikana.


Hania-päivän iltana hytistä löytyi pyyhkeistä tehty apina, johon Mattie-simpanssi näytti olevan vähän ihastunut.


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Välimeren risteily, osa 7: Ateena, Kreikka

Ateena on ollut minulle sellainen kaupunki, jonne reissaamisesta en ole koskaan suoranaisesti haaveillut. Oikeastaan en ole koskaan edes ajatellut Ateenaa varteenotettavana matkakohteena. Se ei vaan yksinkertaisesti ole tullut mieleeni matkakohdetta valitessani. Martinan päänsisäisessä kartassa on ollut pelkkää tyhjää Ateenan kohdalla, siinä missä Kreikan saaret ovat kyllä loistaneet mielikuvissani kirkkaina ja houkuttelevina.

Nyt Välimeren risteilyn neljäntenä aamuna olimme kuitenkin Ateenan edustalla Piraeuksen satamakaupungissa, joten pian olisin ottanut pintaraapaisun Kreikan pääkaupunkiin. Toki olin tutustunut Ateenan anteihin ennen matkaamme tilaamalla jopa pienen Ateenan matkaoppaan ja viettämällä useita tunteja läppärin äärellä matkakohteistamme ehdottomasti isointa ja monipuolisinta tutkien. Tutustuessani Ateenan erilaisiin kaupunginosiin, sen historiaan ja vanhoihin rakennelmiin Agropoliin kukkulan tönöistä alkaen, soimasin hieman itsenäni siitä, etten ollut ajatellut Ateenaa matkakohteena aiemmin. Kaupungillahan on vaikka mitä annettavaa!

No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tuumin kun lähdimme köpöttelemään kuuman Ateenan kaduille. Ennen sitä olimme kuitenkin syöneet runsaan aamiaisen laivan buffetissa ja tehneet pohjanoteerauksen aamutriviassa, joka oli ihan tyhmä leffa-aiheinen visailu. Muistan vieläkin eräiden kanssakilpailijamammojen säälivät ilmeet kun emme tienneet vastausta muka johonkin tosi helppoon kysymykseen. He katsoivat meitä kuin jälkeenjääneitä, eivätkä voineet ymmärtää, ettemme me ihan tosi tiedä kuka näytteli Luke Skywalkeria. Saimme kuitenkin lopulta yhden pisteen kymmenestä, kun visailun pitänyt jantteri auttoi meitä kertomalla vastauksen olevan yksi seuraavista vaihtoehdoista: East, North, South, EAST!! Hmmm, olisikohan vastaus East. En tosin edelleenkään tiedä mikä kysymys oli.

Halusimme yrittää piristää itseämme surkean visailumenestyksen jälkeen osallistumalla vielä Sudoku Challengeen ennen kuin lähtisimme seikkailemaan Ateenan kadulle. Tässä meidän pitää pärjätä, olemmehan viettäneet jo aikoja sitten biletyslomallamme Rodoksella mummohetkiä hotellihuoneessa sudokun parissa. Parhaassa biletysiässä olleita turisteja houkutteli nimittäin enemmän sudokujen täyttäminen kuin baarikadun vilinä, mutta täytyy silti yrittää pelastaa maineemme kertomalla, että kyllä siellä Rodoksen baarikadullakin tuli jammailtua ihan tosissaan.

No niin, se siitä, mennään takaisin sinne Sudoku Challengeen, jossa meille oli juuri jaettu sudokut ja aikaa olisi kymmenen minuuttia täyttää se. Ja jee, hyvä että otettiin osaa taisteluun, sillä Maajussin morsian otti suvereenin voiton ja minä tulin toiseksi! Kaksoisvoitto jälkeenjääneille suomalaisille siis! Ei puhuta siitä, että kolmas osallistuja teki virheen ja joutui näin ollen jättämään leikin kesken. Maajussin morsian olisi joka tapauksessa voittanut vaikka vastassa olisi ollut kaikki risteilymatkustajat, mutta oman toisen sijani joutuisin siinä tapauksessa ehkä kyseenalaistamaan..

Iloisena siitä, että pärjäsimme edes jossakin rantauduimme Piraeuksen kaduille, jossa noin satamiljoona taksikuskia oli kimpussamme kertoen ettemme todellakaan jaksa kävellä metrolle, sillä se on tooosi kaukana. Jaksetaanpas, joten tassua toisen eteen sinne suuntaan, jossa arvelimme metron olevan. Eteen tuli aina uusi kortteli eikä metroa näkynyt missään. Jossain vaiheessa meinasi usko loppua kesken, mutta kun eräät kartan omistaneet kanssaturistit näyttivät meille missä metron pitäisi sijaita, jatkoimme sinnikkäästi matkaamme.

Yli puoli tuntia käveltyämme löysimme opaskartan, joka kertoi meidän olevan jo todella lähellä. Niin, siinähän se metroasema möllötti selkämme takana, enää olisi vain pitänyt kääntyä ympäri. Vaan mitä tekivät turistit? Kiersivät tietenkin vielä melkein koko rakennuksen ja menivät sisään sen toisesta sisäänkäynnistä. Lähimmästä sisäänkäynnistä meneminen on ihan yliarvostettua.. Mutta hei, me löysimme kuin löysimmekin metron ja olimme niin ylpeitä itsestämme! Osasimme ostaa vielä oikeat liputkin ja tajusimme myös leimata ne. Nyt pitäisi enää odottaa, että metro nytkähtää liikkeelle. Ollaan me aikamoisia maailmanmatkaajia.

Ateenan metro on itseasiassa todella helppokäyttöinen. Linjoja on vain kolme ja selkeiden kuulutusten lisäksi seuraavat pysäkit lukevat vaunun sisällä olevissa valotauluissa. Hintakin on vähintään kohtuullinen: Yksi matka maksoi alle euron, olisiko ollut 60 tai 70 senttiä. Näin helpolla metrolla suuntavaistoton eksyjämestaribloggaajannekin osasi kulkea ilman ongelmia.


Tuulten torni ilmestyi eteemme matkalla metroasemalta kukkulalle.

Piraeuksesta Monastirakin metroasemalle oli noin vartin matka ja siitä matkamme jatkui jalan kohti edessämme siintävää Agropoliin kukkulaa. Helteinen kipuaminen otti kunnon päälle ja pidimmekin ansaitun jääteetauon ennen kuin astelimme Agropoliin portista sisään. Ilmeisesti edellisen päivän yleislakosta johtuen sisäänpääsy kukkulalle oli tänään maksuton, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Normihinta olisi ollut 12 euroa henkilöltä.

Agropoliin kukkulalta oli upeat näkymät pitkin Ateenaa ja loputonta kattorivistöä katsellessa tajusi paremmin, miten valtavasta kaupungista onkaan kyse. Kukkulalla möllöttävät vanhat hökötykset olivat myös hienoja, ja etenkin Parthenonin pylväspääty on ollut mielikuvissani yhtä kuin Ateena. Täytyy silti myöntää, että maisemat sykähdyttivät hieman kukkulalla nököttäviä vanhoja hökötyksiä enemmän.

Kukkulalla tarpeeksi talsittuamme lähdimme laskeutumaan alas kohti vanhaakaupunkia eli Plakan kaupunginosaa, joka oli aivan syötävän suloinen kapeine kujineen ja kauniine kukkaköynnöksineen. Plakasta löytyi myös hieman yllättäen koko Välimeren reissumme parhaat jätskit, jotka lusikoimme kaikessa rauhassa pienellä sivukujalla jonkun oven kiveyksellä istuen. Plakasta ostin myös muutaman tuliaisen ennen kuin lähdimme talsimaan kohti Monastirakin metroasemaa.

Matkalla näimme vielä hieman kaoottisempaa Ateenaa kun joku päätti pysähtyä keskelle kapeaa katua tukkien näin kaikkien tien. Siellä sitä sitten tööttäiltiin ja odotettiin että päästään jatkamaan matkaa. Kävellen olisit jo perillä, tuumasin kun puikkelehdimme autojen välistä. Kyseisenä päivänä Ateenassa oli kuulemma ollut joku mellakkakin, mutta me emme huomanneet mitään muuta kuin yhden rääkyvän mummon poliisien otteessa, mikä ei todennäköisesti liittynyt itse mellakkaan mitenkään.

Piraeuksen metrolta otimme taksin satamaan, jossa nousimme takaisin laivaan lepuuttamaan reissussa väsyneitä jalkojamme. Tilasimme hyttiimme iltapäiväsnackia sipulirenkaiden, juustopizzan ja ranskalaisten muodossa. Ranskalaiset olivat tosin vaihtuneet sandwicheiksi kun tilaus tuli perille, joten jouduimme olemaan tämän päivän ilman jokapäiväistä ranskalaisannostamme. Voi ei, miten tästä selvitään. Huomenna täytynee korjata tilanne syömällä tupla-annos ranskalaisia.

Illallisen nautimme suomalaisten seurassa Coppeliassa ja harmikseni huomasin jossain vaiheessa, että toinen linnunlihapötkäleeni oli keskeltä raakaa. Apua, ehdinköhän laittaa punaista lihaa epähuomiossa suuhuni? Nyt minulla on varmaan salmonella, ajattelin ja ehdotin Maajussin morsiamelle, että desinfioin mahani viskillä heti illallisen jälkeen. Niinpä suunnistimme ravintolasta suoraan tunnelmallisen Two Poets -pubin tynnyristä tehtyyn pöytään ja aloin tutkia viskilistaa.

Listalla ei ollut lainkaan hintoja, joten yritin valita vähäisellä viskitietämykselläni jonkun sellaisen merkin, joka ei maksa ihan älyttömyyksiä. Päädyin lopulta tilaamaan annoksen Jamesonia, ja tarjoilija katsoi tarpeelliseksi varmistaa, että haluan varmaankin viskipohjaisen drinkin? Ei kun raakaa kamaa, kiitos, vastasin ja tarjoilija lähti innoissaan hakemaan minulle viskiannostani. Jameson oli hyvää, mutta annoksessa olisi voinut olla vähemmän jääpaloja. Minun pitikin juoda viskini nopeasti ennen kuin sulavat jäät laimensivat desinfiointiainettani liikaa.

Viskiä juova tyttö tuntui olevan hauska näky, sillä jossain vaiheessa pubin toinenkin tarjoilija tuli kurkkaamaan minua ja viskiäni. Vielä seuraavinakin päivinä pubin ohi kävellessämme huusi tarjoilija nimeäni leveä hymy kasvoillaan ja kysyi tulenko taas juomaan viskiä.

Äijämäisen viskihetken jälkeen suuntasimme kaiken logiikan mukaisesti suoraan kävelykadun toisella puolella olevaan Pets at Sea -pisteeseen. Siellä Maajussin morsian täytti valitsemansa ihanan sileäkarvaisen simpanssipehmolelun ja laittoi sen sisään toiveen sisältävän tähden pyörittyään ensin silmät kiinni kolme kertaa ympäri toive mielessään. Kas näin aikuismainen viskinjuontihetki vaihtui hetkessä kahteen innoissaan hihittävään pikkulapseen, tai siis aikuiseen, jotka innostuivat pehmolelun tekemisestä vähintään yhtä paljon kuin lapsetkin.

Pehmolelu sai nimen Mattie, sille tehtiin syntymätodistus ja kaveri pääsi loppureissun ajaksi kunniapaikalle hyttiimme. Mattieta hyttiin viedessämme saimme uuden riemukohtauksen kun huomasimme sängyllämme toisenkin uuden kaverin. Pyyhkeistä tehty norsu! Pyyhekoiramme mystinen katoaminen tosin hieman epäilytti etenkin kun suolapähkinöistä sille tekemämme silmät olivat siirtyneet norsun naamalle. Norsu sai nimekseen Metusalem ja se sai viihdyttää Mattieta silloin kun me emme olleet hytissä vahtimassa pehmo-otuksiamme.

Nyt alkaa kuulostaa jo hieman liian pelottavasti BB:n pehmolelukohtauksilta ja muutenkin näiden juttujen jälkeen mielenterveytemme tila saattaa huolettaa herkempiä, joten lienee parempi jatkaa ihan normaaleilla sivistyneiden ihmisten jutuilla. Seuraavaksi menimme nimittäin katsomaan illan shown, joka koostui hurjasta ilma-akrobatiasta sekä miimikko Michael Menesin venkoilusta. Odotimme tämänkin shown olevan yhtä upea kuin aikasemmin katsomamme musiikkishow, mutta ei, tämä ei valitettavasti ollut sinne päinkään.

Ilma-akrobatia oli toki hienon näköistä ja aika hurjaakin seurattavaa, mutta Michael Menes.. Voi voi.. Herralla oli kyllä kehonhallinta huipussaan ja jonglööraus oli epäilemättä taitavaa, mutta ukkelin mukahauska heiluminen aiheutti minussa lähinnä säälin tunteita ja ahdistunutta naureskelua. Ihan oikeasti hei, onko herra nyt ihan tosissaan ja ennen kaikkea, onko esitykselle hurraava yleisö tosissaan? Okei, on varmaan ihan kohteliasta taputtaa toisen tempuille, mutta minä en kyllä varsinaisesti villiintynyt showsta niin kuin muutama katsomossa riemuitseva eläkeläinen.. No mutta, hyvä jos he viihtyivät. Minä tyydyn vain sanomaan ettei Michael Menesin show ollut mieleeni. Piste. Ja sitten nukkumaan!


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Välimeren risteily, osa 6: Kusadasi, Turkki

Välimeren risteilymme Turkki-päivä alkoi leppoisasti kun hyttipalvelija toi edellisenä iltana valmiiksi tilaamamme aamiaisen hyttiimme. Olimme ruksineet listasta eri vaihtoehtoja tietämättä tarkalleen mitä ne pitävät sisällään ja kuinka paljon syötävää kukin vaihtoehto sisältää. Availimmekin jännittyneinä aamiaiskupuja huomataksemme, että toinen tilaamamme jogurtti puuttui ja että tarjottimella oli tölkillinen maitoa, jota emme olleet tilanneet. Muuten kaikki haluamamme löytyi, joten herkuttelu voi alkaa.

Olimme tilanneet paahtoleipää sekä lajitelman erilaisia leipomotuotteita, joista jälkimmäinen sisälsi sämpylän, voisarven, pullan ja viinerin, jotka jaoimme puoliksi. Aamiaiseemme kuului myös molemmille omat hedelmälautaset sekä maustamaton jogurtti, munakokkelia, paistettu tomaatinpuolikas sekä voita ja hilloa leipien kaveriksi. Juomaksi otimme appelsiinimehua, teetä ja bellinin.

Luksusaamussamme oli kuitenkin pieni särö, sillä jo edellisenä iltana temppuillut kylppärimme ei ollut ystävämme aamullakaan. Vessanpöntössä ei ollut lainkaan vettä ja hanastakin tuli vain tulikuumaa vettä. Yritäpä siinä sitten pestä naamaa lähes kiehuvalla vedellä. Auts. Mainitsimme asiasta aamiaisemme tuoneelle hyttipalvelijalle, joka lupasi lähettää jonkun korjaamaan ongelman, mutta mitään ei tapahtunut. Tästä lisää myöhemmin, sillä nyt lähdemme maihin.

Ennen kuin veimme palaneet ihomme ulkoilemaan helteessä kylpevän Kusadasin kaduille levitimme eilisestä viisastuneina ihollemme kunnon kerroksen aurinkorasvaa. Eipähän ainakaan pala enempää. Olin jo ehtinyt unohtaa miten hassusti palanut iho käyttäytyy. Kuumotuksen, kiristävän tunteen sekä myöhemmin tapahtuvan ihon kuoriutumisen muistin kyllä, mutta en sitä, miten kylmä ihonsa kärtsänneellä turistilla on ja miten inhottavasti palanut iho turpoaa. Palaneet silmäluomemme olivat turvonneet aamulla lähes umpeen ja naamani muistutti muutenkin ikävästi Mervi Tapolan pöhöttynyttä olemusta. Myös kirkkaanpunaisena loistavat sääreni olivat turvonneet ihan huomattavasti ja olivat aika kipeätkin. Ai että, ensi kerralla todellakin muistan sen aurinkorasvan..

Jotta kaunis punoitukseni varmasti korostuisi entisestään valitsin päälleni punaisuutta alleviivaavan vihreän paidan ja kiinnitin samanvärisen kukan hiuksiini. Nyt olen valmis ottamaan ensikosketukseni Turkkiin!

Kävelimme ensin satama-alueella olevien kauppojen ohi rantakadulle, joka vei meidät Kusadasin edustalla olevalle Pigeon Islandille. Saarella on vanhoja linnoituksia, joiden suojista rannikkoa puolustettiin joskus silloin kun sinne hyökkäsi vihollisia.

Linnoitukset ovat karuudessaan upeat, saarelta avautuvat maisemat todella kauniit ja siellä on ihanan rauhaisa tunnelma poluilla vaeltavista turisteista huolimatta. Kameramme lauloivatkin saarella jatkuvasti ja pienen saaren kiertämiseen sai kulumaan mukavasti aikaa kun jäimme jatkuvasti ihastelemaan sen kauniita sopukoita.

Saarta kutsuttiin aiemmin Bird Islandiksi siellä esiintyvien lukuisten lintujen ansiosta. Nykyään sen nimeksi on kuitenkin vakiintunut Pigeon Island. Tiedä sitten miksi nimeä muutettiin. Ehkä joku lintuhifistelijä tunnisti saarella pesivät linnut kyyhkysiksi ja halusi muuttaa saaren nimen kyyhkyssaareksi? Ota noista turkkilaisista nyt selvää. Saarelta löytyy edelleen muutama linnuille rakennettu hökötys, mutta onneksemme siellä ei ollut liikaa lentäviä ystäviämme, vaan saarella sai kiertää rauhassa ilman pelkoa ilmahyökkäyksistä.

Löysimme saarelta myös jonkun haudan näköisen jutun, jonka tarinaa emme saaneet selville. Pian huomasimme myös, ettei haudan ympärillä olevissa puissa ja pensaissa suinkaan ole valkoisia kukkia niin kuin ensisilmäykseltä näytti, vaan oksille on kiinnitetty valtavasti paperin paloja. Tässä on nyt varmaan jokin juju, tuumimme älykkäinä, mutta edes google ei kertonut mistä vessapaperien kiinnittämisessä puiden oksille on kyse.

Pigeon Islandilla tarpeeksi kauan kierreltyämme kävelimme takaisin rantakadulle ja sitä pitkin basaarialueelle, joka vain jatkui ja jatkui ja jatkui.. Välillä moskeijoista kaikui rukouskutsut yli basaarialueen, yhdellä kadulla vipelsi ilmeisesti juuri koulusta päässeitä oppilaita ja jokaisen kojun edessä yritettiin houkutella ohikulkevia turisteja ostoksille.

Minä en ole huutelevien kaupustelijoiden enkä myöskään tinkimisen suurin fani, vaikka tiedänkin molempien kuuluvan asiaan kun seikkaillaan turkkilaisella basaarialueella. Tein kuitenkin muutaman pienen ostoksen kojuissa, joissa oli kiinteät hinnat ja joiden myyjät eivät rynnänneet saman tien kimppuumme kun satuimme vilkaisemaan heidän suuntaansa. Tiedän, että tinkimällä olisin voinut saada ostokseni halvemmalla, mutta kuten jo totesin, maksan mieluummin pari euroa enemmän siitä, että saan tehdä ostokseni rauhassa.


Nälkäinen ihminen malttoi ottaa vain tämän yhden epätarkan kuvan ennen ruoan kimppuun hyökkäämistä.

Istahdimme Kusadasin kierroksellamme pari kertaa myös tankkaamaan vettä, sillä kuuma päivä vaati veronsa, ja miksipä emme olisi istahtaneet rantakahvilaan tauolle, kun mihinkään ei ollut kiire. Eräässä hieman isommassa ravintolassa tilasimme meille puoliksi Mixed Mezen ja turkkilaisia alkupaloja sisältänyt lautanen olikin oikein sopiva kuuman päivän lounas.

Kierreltyämme tarpeeksi Kusadasissa palasimme takaisin laivaan juuri sopivasti osallistuakemme Afternoon Triviaan. Tietokilpailun jälkeen menimme vihdoin syömään laivan promenadille Ben & Jerry -jäätelöt. Vihdoin siksi, että olimme intoilleet laivalta löytyvästä jätskikiskasta jo Suomessa matkaa varatessamme, mutta saimme vasta nyt kolmantena kokonaisena risteilypäivänämme aikaiseksi Ben & Jerry -kioskilla vierailun. Tämä kerta jäi myös viimeiseksi, sillä herkuttelimme jatkossa mieluummin ilmaisilla frozen yoghurteilla kuin maksullisilla Ben & Jerryillä.

Jäätelöhetken jälkeen hörppäsin reissun ensimmäisen kahvikupillisen kahvilan rauhallisessa nurkkauksessa, jonne ilmestyi myös aamutriviakaverimme saksalainen herrasmies. Kun kaverimme uppoutui tietokoneeseensa, aloimme me tytöt listata tietämiämme Michael Jacksonin biisejä illan triviaa ajatellen, jossa pitäisi tunnistaa mahdollisimman monta Michael Jacksonin biisiä.

Olimme trivia-intoiluissamme jopa niin säälittäviä, että pyysimme apuja lopulta myös kotijoukoilta biisilistan muodossa ja otimme tekemämme lunttilapun mukaan triviaan. Ja kaikesta tästä vaivannäöstä huolimatta menestyksemme oli tässäkin visailussa melkoisen surkea. Voi meitä..

Iltapäivän kahvihetken jälkeen ennen tärkeää Michael Jackson -triviaa ehti kuitenkin tapahtua vielä kaikenlaista. Ennen suunnittelemaamme suihkuhetkeä ja illalliselle laittautumista kävimme pelaamassa kannella erän minigolfia ja sepä olikin varsin mukavaa, sillä vastustajani oli kerrankin tasaveroinen kanssani. Lopulta piste-eromme olikin vain muutama vaivainen piste ja oli kiva kun ei tarvinnut ottaa jälleen yhtä rökäletappiota superminigolfaaja Henkkaa vastaan.

Minigolfin jälkeen ehtisimme käydä juuri sopivasti suihkussa ennen illallista ja innoissani hyppäsinkin suihkukoppiin pesemään aurinkorasvakerrosta pois iholtani. Hiuksetkin kaipasivat jo shampoota ja ison kasan kosteuttavaa hoitoainetta. Vaan suihkumme olikin eri mieltä kanssani ja päätti sammua juuri kun olin saanut jalkani kasteltua. Onneksi sentään tässä vaiheessa, eikä silloin kun pää on täynnä shampoota.

Aamiaisen hyttiimme tuonut kaveri ei ilmeisesti ollutkaan lupauksistaan huolimatta ottanut kylpyhuoneongelmaamme hoitaakseen, joten jouduimme tarttumaan puhelimeen ja pyytämään jonkun korjaamaan kylppärimme. Pönttökin oli edelleen tyhjä vedestä ja hanasta tuli vain hetki haaleaa vettä kunnes se muuttui lähes kiehuvaksi. Ja suihkusta ei tosiaan tullut enää pisaran pisaraa. Jotain tarttis tehdä, tuumimme ja jäimme odottamaan meille luvattua korjaajamiestä. Niitä luulisi riittävän, sillä minigolf-radallakin oli ollut hetki sitten kolme haalaripukuista miestä maalaamassa yhtä pientä tolppaa.

Kului yli puoli tuntia eikä mitään tapahtunut. Illallisaikamme olisi puolen tunnin kuluttua, joten se jäisi tänään väliin ja söisimme illallisen myöhemmin buffetissa. Soitimme uudelleen ja toisesta puhelustakin ehti kulua vielä puolisen tuntia, kunnes huomasin hyttikäytävällä erään jantterin korjaushommissa seinän sisällä. Hän pyysi saada tulla katsomaan kylpyhuonettamme ja kertoi sen olevan nyt kunnossa.

Ehkä vähän jännitti mennä tämän jälkeen suihkuun, mutta jee, se toimi moitteettomasti koko loppureissun ajan. Harmi sinänsä, sillä me elättelimme jo toiveita siirtymisestä sviittiin jos hyttimme vesijärjestelmä olisi ollut lopullisesti tuhoutunut. Tyyppi oli kuitenkin saanut korjattua kylppärimme, eikä siihen mennyt kuin vuorokausi ensimmäisten ongelmien havaitsemisesta, puoli vuorokautta ensimmäisestä maininnasta ja tunti siitä kun aloimme olla jo hieman kärsimättömiä asian kanssa. Vaikka palvelu laivalla oli muuten erittäin hyvää, jouduimme harmiksemme huomaamaan, ettei homma toimi enää yhtä sulavasti sitten kun on oikeasti ongelmia.

Illallisen söimme tosiaan Windjammerin buffetissa kitaramiehen soittaessa live-musiikkia ruokailijoiden iloksi. Kävimme katsomassa myös sen Michael Jackson -trivian, upean jääshown ja istuimmepa hetken myös ”If you know it, sing it!” -gameshown yleisössä. Illalla olisi ollut myös White Party, mutta vanhukset päättivät jättää siellä vierailun väliin ja nukkua kunnon yöunet ennen huomenna koittavaa päivää Ateenassa. Siitä olisi tulossa rankka päivä helteisine kukkulakiipeilyineen, joten pitkät yöunet oli erittäin fiksu veto. Riittävä lepo oli muutenkin yksi reissumme teemoista ja saimmekin ihan kiitettävästi nukuttua vuoden aikana kertyneitä univelkojamme pois.

Välimeren risteily, osa 5: Meripäivä

Meripäivän aamu valkeni kesäisen lämpimänä ja horisontissa näkyi vain merta silmänkantamattomiin. Me suuntasimme tottakai heti herättyämme Windjammeriin aamiaiselle vetämään kuvut täyteen aamiaisherkkuja. Tarjolla oli tänään, niin kuin muinakin aamuina, valtava valikoima kaikkea mahdollista mitä aamupalalla voi kaivata. Vaikka katselin kiinnostuneena lukuisia erilaisia muropaketteja, puuroa ja lämpimiä ruokia, päädyin kuitenkin valitsemaan joka aamu lautaselleni ne samat tutut ja turvalliset kaverit.

Martinan aamiaiseen kuului aina ainakin leipää. Oli yksi tai kaksi paahtoleipää sekä yksi sämpylä ja niiden väliin laitoin voita, juustoa, kinkkua sekä riemun kiljahdukset ensimmäisenä aamuna aiheuttanutta Nutellaa. Nutellaa söin aina paahtoleivän kanssa, mutta maapähkinävoi, jota söin myöskin melkein jokaisena aamuna, saattoi mennä myös sämpylän väliin. Kaikkia kiinnostaa varmasti ihan hirveästi näin yksityiskohtainen kuvaus aamiaistavoistani..

No mutta jatkanpa kuitenkin, kiinnosti teitä tai ei: Leipien lisäksi otin joka aamu lautaselleni munakokkelia, hedelmiä ja jogurttia. Jogurtti ei ollut mitään kovin kummoista, mutta lusikoin sitä silti kiltisti suuhuni, sillä joka-aamuisen jogurttiannoksen avulla varmistin, että saan edes hieman maitotuotteita joka päivä. Välillä aamiaislautasellani nähtiin myös vierailevia tähtiä, kuten pekonia (okei, sitäkin söin melkein joka aamu..), paistettua perunaa, nakkeja tai jotain makeaa jälkiruokaosastolta. Ruokajuomaksi valitsin Windjammerin mukirivistöstä useimmiten appelsiinimehua.


Tänä aamuna tarjoiljamme oli lusmu.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme tuttuun aamutriviaan, jossa hävisimme jälleen vastapuolen joukkueelle. Normimeininki. Saimme tänäkin aamuna lohdutuspalkinnot visailun vetäjältä, joten meidän ei tarvinnut pillahtaa itkuun tappion edessä. Palkintoja kertyi viikon aikana melko mahtavat kasat ja risteilyn viimeisenä päivänä kuvasin koko mahtavan saaliimme:


Näin paljon (lohdutus)palkintoja!


Ja tässä osa vastauspapereista. Kyllä vain, niitä oli todellisuudessa vieläkin enemmän..

Aamutrivian jälkeen menimme katsomaan toteutuisiko ohjelman mukainen aamuvenyttely tänä aamuna kun kukaan ei ole voinut livistää maihin ja kyllä vain: venyttely järjestettiin uima-altaalla ihanassa aamuauringossa. Kävimme nappaamassa pyyhepisteeltä paksut rantapyyhkeet venyttelyalustaksi ja seuraava puolituntinen menikin rennon venyttelyn merkeissä rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Ihanaa, jokainen aamu pitäisi aloittaa näin.

Venyttelyn jälkeen menimme vaihtamaan bikinit päälle tarkoituksenamme rojahtaa aurinkotuoleihin koko päiväksi. Koska aamuisella taivaalla oli muutama sumuinen pilvi ja päivän ohjelmalehtinenkin lupasi puolipilvistä säätä, päätimme ettemme me tarvitse mitään aurinkorasvoja. Virhe. Altaalla useamman tunnin makoiltuamme pilvet olivat kaikonneet taivaalta ja iho alkoi tuntua kummallisen kiristävältä ja kirvelevältä. No voihan perhana, onnistuin sitten kärtsäämään. Oliko ylläri..

Palaneesta ihosta huolimatta oleilu auringossa jatkui vielä Belly Flop -kilpailun verran, jota seurasimme ylemmällä aurinkokannella kovaäänisiä mahaplätsejä kauhistellen. Siellä oli yksi hullu kanadalainen tyttökin mukana mäjähtelemässä altaaseen maha edellä kaikkien niiden isojen möhömahojen, karvaisten italialaisten setien ja hassujen papparaisten kanssa.

Kun isoimman pläsähdyksen aikaansaanut kilpailija oli selvillä, siirryimme liottamaan punaiseksi muuttuvaa ihoamme varjon alle porealtaaseen. Altaan lämpimässä syleilyssä oli aivan taivaallisen ihanaa rentoutua rankan aurinkotuolissa vietetyn päivän päätteeksi. Kyllä lomalaisen elämä on helppoa.. Siellä sitä lilluttiin pitkä tovi samalla kun iltapäivä alkoi kääntyä illaksi. Varjot pidentyivät ja helteinen iltapäivän aurinko muuttui astetta lempeämmäksi ilta-auringoksi.

Kun me lilluimme porealtaassa, järjestettiin allasalueella leffatunnarivisa, jota jäimme kuuntelemaan poreisiin. Emme voineet osallistua kilpailuun, sillä vastauspaperi olisi voinut hieman kärsiä niin märässä ympäristössä, mutta veikkasimme hiljaa mielessämme ja toisillemme supatellen mistä elokuvasta mikäkin biisi on peräisin. Ja tottakai juuri silloin kun emme osallistuneet visailuun, olisimme pärjänneet aika hyvin. Mutta ei se mitään, tunnaribiisejä oli kiva kuunnella lämpimässä porealtaassa ilman kilpailuun osallistumistakin. Arvatkaapa vaan haluaisinko porealtaan rentouttavaan syliin takaisin ja mieluiten ihan heti nyt tällä sekunnilla?

Seuraavaksi siirryimme suihkun kautta levittämään ainakin kilon aloe veraa ihollemme ja odottelemaan hiusten kuivumista. Kävimme välillä myös yllättämässä itsemme ja kaikki triviakaverimme voittamalla Schooner Barissa järjestetyn International Trivian. Oho, nyt meillä kävi kyllä joku ihmeellinen hypersupertuuri.


Schooner Bar


Schooner Bar

Iloisina täyskäännöksen tehneestä visailumenestyksestämme menimme takaisin hyttiin laittamaan vielä yhden kerroksen aloe veraa ja kauhistelemaan yhä punaisemmaksi muuttuvaa ulkomuotoamme. Tai ulkomuotoani, Maajussin morsian kärähti vain hieman kasvoista, kun taas minun koko etupuoleni oli kauniin ravun värinen. Oh crab!

No ei auta, tänään on formal night ja minähän aion tasan laittautua ja leikkiä hienoa naista punaiseksi muuttuneesta ihonväristäni huolimatta. Sitäpaitsi meikillä saa hieman kasvojen punoitusta kuriin, ja kun korviin laittaa oikein näyttävät korvakorut, kiinnittyy kanssaristeilijöiden huomio niihin punaisena loistavan ihon sijaan. Tai niin minä ainakin luulin.

Illallispöydässä huomasin ilokseni, etten ollut ainoa punaposkinen illallistaja pöydässämme, sillä tokihan myös muut suomalaiset olivat käräyttäneet nahkansa kuumassa Välimeren auringossa. Siellä me sitten istuimme punaisina pöydässämme ja joimme maittavaa valkoviiniä, jonka eräs seurueemme jäsen toi pöytäämme. Muina iltoina tyydyimme vain veteen, mutta nyt juhlapäivänä nautimme lasilliset viiniä illallisen kanssa ja voi että se maistui hyvälle.

Minä itse asiassa pistin ihan ranttaliksi ja tilasin vielä myöhemmin illalla lasillisen punaviiniäkin kun kävimme osallistumassa jälleen yhteen tietokilpailuun. Nämä iltaisin järjestetyt visailut olivat viihdyttävämpiä kuin aamun ja iltapäivän visat. Iltaisin osallistujia oli koko baari täynnä ja kilpailuun liittyi usein joku musiikillinen teema. Tällä kertaa aiheena oli Tv-ohjelmien tunnusmusiikit.

Illan ohjelmaamme kuului myös taidenäyttelyssä kiertelyä hienojen naisten tapaan, minkä jälkeen menimme katsomaan risteilyvalokuvia, emmekä olleet enää lainkaan niin hienoja naisia. Repeilimme nimittäin todella epäreilusti toisten hassuille ilmeille, vaikka näytimme itse omissa kuvissamme vähintään yhtä tyhmiltä. Toivon vaan ettei kukaan naurun kohteemme ollut kanssamme samaan aikaan valokuvanäyttelyssä.. Ja jos oli niin toivottavasti he saivat yhtä hyvät naurut meidän kuvistamme.

Iltaan kuului toki myös hienoksi laittautuneiden ihmisten katselemista ja kaikenlaista tallaajaa formal nightiin mahtuikin. Suurin osa oli pukeutunut siististi, miehillä oli puvut päällä ja naiset olivat meikanneet huolellisesti sekä laittaneet hiuksensa kauniisti. Suurimmalla osalla naisista oli lyhyt juhlamekko, mutta seassa oli myös upeita pitkiä iltapukuja sekä myös heitä, jotka eivät olleet jaksaneet laittautua. Kaikenlaisissa vaatteissa mahtuu siis joukkoon, joten formal nightia on turha pelätä. Kukaan ei heitä sinua laidan yli mereen vaikka kävelisitkin laivan käytävillä farkuissa ja t-paidassa.

Pääravintolaan ei kuitenkaan ole asiaa farkuissa ja ainakin minusta asiaan kuuluukin pynttäytyä, kun kerrankin siihen on tilaisuus. Parhaimpiinsa pukeutuneiden risteilyvieraiden seassa on mukavampi puikkelehtia kun tuntee edes jotenkin kuuluvansa joukkoon. Ja hei, onhan se aika mieletön kokemus itsessään lipua hulppealla Välimeren risteilijällä upeiden kanssaristeilijöiden seassa kuohuviinilasi kädessä korkokengät kopisten ja tuntea itsensä edes jotenkin kauniiksi. Vaikka iho punoittaa ja kuumottaakin ihan kamalasti.

Illalla hytissä meitä odotti ihana yllätys, kun huonepalvelijamme oli taitellut sängyllemme pyyhkeistä koiran. Toinen rassukka oli tosin sokea, mutta pelastimme tilanteen tekemällä koirulle silmät suolapähkinöistä. Siirsimme koiran nojatuoliin ja se sai hätäkasteessa nimekseen Puppe. Seuraavana päivänä vaihdoimme koiran nimen juhlallisisin toimenpitein Veikko Moosekseksi, sillä onhan se nyt paljon parempi nimi kuin tavallinen Puppe.

Ennen nukkumaan menoa päätimme tilata seuraavaksi aamuksi aamiaisen hyttiin. Täytimme sitä varten hytistä löytyneen aamiaislapun ja ripustimme sen ovenkahvaan. Siitä herra tai rouva huonepalvelija sen löytäisi ja kiikuttaisi ruksimamme aamiaistarvikkeet hyttiimme haluamanamme aikana. Aika hulppeaa.. Minä päätin ottaa luksuselämästä kaiken irti ja lisäsin tilaukseen pienen pähkäilyn jälkeen myös lasillisen belliniä, vaikka siitä otettiinkin lisämaksu. Huominen päivä Turkin Kusadasissa alkaisi siis leppoisan luksusaamiaisen merkeissä.


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Välimeren risteily, osa 4: Ilta merellä

Sisiliassa vietetyn päivän jälkeen makoilimme hetken allasalueella, niin kuin taisinkin jo viime postauksessa mainita. Altaalla lekottelun jälkeen kävimme hytissä vaihtamassa vaatteet ja siistiytymässä hieman iltaa varten, ja kun laivamme irtosi auringonlaskun aikaan Messinan satamasta, olimme me kannella katsomassa hämärtyvään iltaan jääviä kaupungin valoja. Kauniita iltamaisemia ihailtuamme suunnistimme Windjammeriin testaamaan laivan buffet-illallisen.

Ja minkälainen buffet-illallinen meitä odottikaan! Heti ensimmäiseksi silmäni nauliintuivat sushirivistöihin, jotka suorastaan huusivat minua luokseen. Ja minähän vastasin kutsuhuutoihin rientäen lappaamaan lautaseni täyteen erilaisia sushirullia. Tämä olisi alkupala, seuraavaksi menisimme katsomaan mitä muista pöydistä löytyy.

Lämpimiä ruokia oli vaikka millä mitalla. Oli pieni italialaisnurkkaus bruschettoineen sekä pastoineen ja parmesaaniraastekulhoineen. Oli meksikolaisia makuja ja ainakin maistamani quesadillat olivat herkullisia guacamolen sekä muiden asiaan kuuluvien härpäkkeiden kanssa. Oli myös vaihtuva kattaus erilaisia maailman makuja, joista etenkin turkkilaiset erikoisuudet sekä fish & chips maistuivat tälle turistille paremmin kuin hyvin.

Lisäksi oli tietenkin myös salaatteja, leipää, niitä ihania ranskalaisia perunoita majoneesilla ja vaikka mitä muita herkkuja. Sivupöydältä löytyi myös kattava maustepiste ja juomapisteellä oli jälleen makuvesiä, jäävettä, jääteetä sekä kuumista juomista ainakin kahvia ja teetä. Viiniä ja muita alkoholijuomia sai ostaa tarjoilijoilta.

Illallisbuffetin jälkiruoat olivat ihan oma lukunsa ja vaikka kuinka yritin ottaa vain muutamaa eri lajia, oli jälkkärilautaseni poikkeuksetta täynnä toinen toistaan herkullisempia makupaloja. Jälkiruokavalikoima vaihteli päivittäin ja erilaisia leivonnaisia sekä kakkuja riitti ihan varmasti jokaiseen makuun. Pöydän päästä löytyi aina myös jäätelöä kastikkeineen ja muine lisukkeineen, toisessa päässä oli aina jokin lämmin jälkiruokapaistos vaniljakastikkeen kera ja kakku- sekä leivosrivistöjen välissä hengaili myös muun muassa erilaisia mousseja sekä epäilyttävän näköisiä värikkäitä hyytelöitä pikkukipoissa.

Hyytelöitä en maistanut, mutta monta muuta makeaa herkkua meni iloisesti kurkustani alas. Marenkinen sitruunaleivos, suklaakakut sekä hieman yllättäen sokerittomat keksit (joissa oli sitäkin enemmän rasvaa) olivat lemppareitani. Myös jäätelö maistui taivaalliselta suklaa- ja mansikkakastikkeiden kera.

Kun mahat oli vedetty lähes ähkyyn asti täyteen lähdimme jaloittelemaan kävelykadulle, jossa oli kaupan 10 dollarin löytöjä pashminahuiveista ja iltalaukuista korusetteihin. Jaksoimme ensin innostua edullisista löydöistä, mutta niitä tarkemmin katseltuamme emme vakuuttuneet etenkään iltalaukkujen laadusta. Strassikoristeet olivat irtoilleet ja kankaat rispaantuneet, joten meidän ostoksemme jäivät hyvin vähäisiksi (lue: tekemättä), vaikka hiplailinkin pitkään pashminahuiveja.

Löysin kuitenkin myöhemmin Kusadasin basaareista pehmoisen punaisen pashminan Henkan äidille tuliaiseksi, joten laivalla olevat kakkoslaadun huivit jäivät niille mummoille, jotka eivät halunneet tehdä maissa ostoksia. Laivan kaupoista sai muuten ostaa myös matkamuistoja ja tuliaisia jokaisesta kohteesta jossa pysähdyimme, joten edes tuliaisia varten ei olisi tarvinnut nousta maihin.

En tosin ymmärrä miksi osa porukasta jäi koko päiväksi risteilyaluksellemme, vaikka laivan matkan varrella oli toinen toistaan kiinnostavampia satamakaupunkeja, joissa vierailu on mielestäni yksi tällaisten risteilyiden kulmakivistä. Kukin lomailkoon toki tyylillään, mutta minä en jättäisi maissa vierailua missään nimessä väliin ja varaankin reissuni ensisijaisesti sen mukaan missä kaikkialla paatti pysähtyy.

Ostoksia ihmeteltyämme kävimme kurkistamassa vielä yhden tietovisan sekä Metropolis-teatterin jokailtaisen shown, joka oli tänä iltana todella taidokas ja viihdyttävä musiikkiesitys taitavine tanssijoineen sekä upeaäänisine laulusolisteineen. Ja koska illallisen aiheuttama ähky oli ehtinyt jo hieman laantua, tilasimme suun kostukkeeksi ihanat hedelmäiset drinkit, jotka muistuttivat koostumukseltaan pirtelöä ja maistuivat tosi namilta.

Shown jälkeen suuntasimme pikkuhiljaa hyttiämme kohti. Seuraavan päivän viettäisimme kokonaan merellä ja suunnittelimmekin vielä ennen nukkumaanmenoa ohjelmalehtisen kanssa mihin kaikkeen haluamme osallistua ja mitä muuta meripäiväämme voisi kuulua. Aurinkotuolissa makoilua ainakin sekä syömistä, ja illalla olisi toinen risteilyn kahdesta formal nightista, jolloin laivan käytävät täyttyvät toinen toistaan kauniimmista naisista ja komeista miehistä. Laittautua saa niin paljon kuin haluaa, sillä en usko, että mikään on formal nightina liikaa. Toisaalta niiden, jotka eivät halua laittautua, on mahdollista hengailla ihan normaaleissa vaatteissa ja käydä syömässä illallinen vaikkapa Windjammerin buffetissa, jossa ei ole pukukoodia.

Formal nightista ja muustakin ensimmäisen meripäivän ohjelmasta kerron kuitenkin lisää seuraavassa osassa. Saanen esitellä teille silloin myös erään urpon vaaleaihoisen bloggaajan, joka ei muka tarvitse aurinkorasvaa jos taivaalla on aamulla muutama pilvi, eikä vielä silloinkaan kun pilvet ovat väistyneet ja auringossa on makoiltu jo tunteja. Hyvä minä, illan formal nightissa onkin sitten mukava edustaa ravun värisellä iholla.

Välimeren risteily, osa 3: Messina, Sisilia

Ensimmäinen päivä maissa! Eikä ihan missä tahansa maaperällä vaan kauniilla Sisilian saarella, jonne olen aina halunnut päästä käymään. Olin tosin kuullut, ettei pydähtymispaikkamme Messina ole kovin kummoinen paikka, sillä siellä ei ole paljon tekemistä tai nähtävää, mutta se ei Italia-fania haitannut. Minä olen onnellinen ihan missä tahansa saapasmaan rupukylässäkin.

Ennen rantautumista olimme kuitenkin päättäneet osallistua laivalla muutamaan ohjattuun tapahtumaan. Suuntasimmekin buffet-ravintolassa nautitun aamiaisen jälkeen neloskannelta löytyvään Schooner Bariin, jossa italialainen Emanuela piti pienen italian alkeiden oppitunnin.

Opimme sanomaan perus Buongiornot, Graziet ja Mi chiamo Martinat, ja vaikka alkeiden pitäisikin olla hallussani, opin silti puolituntisen aikana muutaman uuden sanan, sekä sen, miten käsiä pitää heiluttaa kun kysytään ”Miksi?” tai sanotaan ”En ymmärrä”. Hauskoja nämä italialaisten käsieleet, niitä pitää opetella lisää, jotta voin sitten seuraavalla Italian matkallani sulautua paikallisten joukkoon ja viuhtoa käsilläni menemään kuin paraskin italiana. Ehkä sen roomalaisen jäätelökiskan mieskin vastaa minulle sitten englannin sijaan italiaksi, jos heilutan oikein paljon käsiäni jäätelöä tilatessani.

Mitenköhän muuten italialaisten käsillä puhuminen onnistuu jos he kantavat käsissään jotakin? Miettikää vaikkapa hienoa cocktail-tilaisuutta, jossa ihmiset seurustelevat keskenään juhlavaatteissa shampanjalasit käsissään. Lentelevätkö italialaisten spumantet ilmojen halki heidän alkaessa viuhtoa käsillään puheen mukana, vai osaavatko he pitää tällaisissa tilanteissa tassunsa kurissa? Tuli vaan mieleen. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta? Päähän mäjähtäneitä shampanjoita Luigin ja Giorgion innostuttua puhumaan jalkapallosta?

Italian tunnin jälkeen ryntäsimme allasalueelle, jossa piti ohjelmalehtisen mukaan olla ohjattu venyttely aamuauringon loisteessa. Vaan sielläpä ei näkynytkään ketään vaikka kuinka kuikuilimme. Höh. No, täytyy venytellä jumissa olevat hartiat auki myöhemmin hytissä.

Nyt mennään kuitenkin ylemmälle kannelle ihailemaan Messinaa, jonne olimme juuri saapuneet. Tuon kirkontornin kohdalla on varmaan Piazza Duomo suihkulähteineen ja tuolla kaukana korkealla näkyy muutama hieno rakennus, joista olisi varmasti upeat näköalat merelle. Messinan kattomaisemat ovat muutenkin niin valloittavat aamuauringossa kylpiessään, että vanhoja punasävytteisiä kattoja tuli tuijoteltua melko pitkä tovi.

Ennen kuin pääsimme jalkautumaan Messinan kaduille, kävimme vielä tsekkaamassa aamutrivian. Paikalle ilmestyi meidän lisäksemme kaksi vanhempaa pariskuntaa, jotka muodostivat yhden joukkueen, sekä eräs saksalainen pappa, jonka otimme meidän joukkueeseemme. Tällä kokoonpanolla vietetyistä aamuisista tietovisoista tuli lähes joka-aamuinen perinne, ja vaikka saksalaisvahvistuksemme tiesikin vastaukset moniin sellaisiin kysymyksiin, joista meillä ei ollut aavistustakaan, hävisi joukkueemme neljän hengen vanhusjoukkueelle joka ikinen aamu.

Selitimme tapahtuneen sillä, että voittajajoukkueella oli kielietu sekä yhteensä paljon enemmän elinvuosia takanaan. Emmehän suinkaan suostuneet myöntämään olevamme huonompia ja tyhmempiä kuin he. Vanhusjoukkue kirjoitteli vastauksiamme tarkistaessaan viestejä lappuihimme ja kehotti meitä osallistumaan vammaisten kilpailuihin, jos kerran olemme niin tyhmiä ettemme ymmärrä edes puolia kysymyksistä. Kuulostaa raa’alta, mutta juuri tällaisesta huumorista pidän ja nauroimme heidän letkautuksilleen vielä paljon myöhemminkin. Hauskoja pappoja ja mammoja.

Tietovisahäviön jälkeen suuntasimme vihdoin maihin, mikä tapahtui helposti ja nopeasti ykköskannella hyttikorttia vilauttamalla ja astelemalla sitten suoraan satamalaiturille ja Messinan rantakadulle. Meillä ei ollut mukanamme kaupungin karttaa, mutta päätimme hortoilla kohti pääaukiota ja ihailla samalla kauniita rakennuksia sekä aistia aitoa sisilialaista tunnelmaa. Tästä minä pidän.

Messina on Sisilian kolmanneksi suurin kaupunki, mutta nähtävää siellä ei tosiaan ihan hirveästi tuntunut olevan. Kaupunki on kuitenkin kaunis ja miksipä siellä ei voisi vain hortoilla päämäärättömästi ilman nähtävyydeltä toiselle juoksemista. Messina sijaitsee kapean Messinan salmen äärellä ja sieltä näkee vastapäisellä rannalla salmen toisella puolella sijaitsevan Italian mantereen. Sijaintinsa vuoksi Messinaa kutsutaan portiksi Sisiliaan.

Messina on kokenut kovia sotien ja maanjäristysten ravisteltua sitä. Vuoden 1908 maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa kaupunki tuhoutui lähes kokonaan ja jopa 60 000 ihmistä kuoli. Tämän jälkeen kaupunki rakennettiin uudelleen, kunnes vuoden 1943 pommituksissa se kärsi taas valtavista tuhoista. Voi Messina-parkaa, koko ajan joku haluaa rikkoa sen..

Tärkeimmät Messinan nähtävyydet sijaitsevat Piazza Duomolla, joka on saanut nimensä, tattadaa: Duomon mukaan! Duomolla tarkoitetaan Messinan katedraalia, joka on niin ikään rakennettu kahdesti uudelleen maanjäristyksen ja pommitusten tuhottua sen. Katedraalin kellotornissa on yksi maailman suurimmista astronomisista kelloista sekä kultaisia hahmoja, jotka heräävät henkiin joka päivä kello 12.00.


Lueskelin kaikessa rauhassa täyteen kirjoiteltua puistonpenkkiä kun katseeni kinnittyi näihin hieman tutumpiin nimiin. Duudsonit!

Me tulimme aukiolle hortoilemaan puoli kahdentoista maissa, joten ehdimme ihastella kaikessa rauhassa katedraalia, sen pientä puutarhaa ja kellotornia sekä aukiolla nököttävää suihkulähdettä Fontana di Orionea. Kävinpä ostamassa aukion laidalla sijaitsevasta turistikrääsäliikkeestä myös perinteisen matkamuistomagneetin, joka nököttää nyt pakastimemme ovessa. Jääkaapin oveen kun pääsevät vain magneetit, jotka on hankittu minun ja Henkan yhteisiltä matkoilta.

Matkamuistoliikkeessä ihmettelimme noin joka toisessa esineessä möllöttävää hassun näköistä ukkoa, jolla on keskellä pää ja ympärillä kolme raajaa. Myöhemmin meille selvisi, että ukko on Sisilian symboli, jonka kolme jalkaa kuvastavat saaren kolmiomaista muotoa. Hänen nimensä on Trinacria ja hän on vähintäänkin omituisen näköinen, ellei jopa pelottava.

Kellotornin puolenpäivän häppeninkiä odotellessamme huomasimme aukion laidalla hevosvaunut. Tokihan hoposia oli päästävä moikkaamaan ja lopun voittekin varmaan arvata. Hetken päästä kaksi heppatyttöä istui vaunuissa paraatipaikalla odottamassa kellotornin henkiin heräämistä. Sen jälkeen köpsöttelisimme vajaan tunnin verran kotoisassa kavioiden kopseessa pitkin Messinan katuja.

Englantia puhuva oppaamme kertoisi meille ja vaunuissa meidän kanssa nököttävälle vanhalle pariskunnalle Messinan historiasta ja sen nähtävyyksistä. Turistikierros hevosvaunuilla maksoi jonkun verran, mutta onhan avoimissa vaunuissa mukavampi tutustua helteiseen kaupunkiin, kuin laahustaa jalkaisin pitkin sen kuumia ja mäkisiä katuja. Niin, tai oikeasti taisimme kyllä mennä kyytiin ihan vain niiden heppojen ansiosta. Ketä mä tässä yritän huijata.

Mutta nyt siihen showhun, sillä kello löi juuri 12. Aukiolle kantautui ensin hurja leijonan karjunta samalla kun tornissa ylimpänä nököttävä kultainen leijona heilutti päätään sekä kädessään olevaa lippua karjumisensa tahdissa. Kovaäänisten karjahdusten jälkeen oli kukon vuoro heilutella päätään ja kiekua muutaman kerran. Eläinten osuuden jälkeen alkoi tornista soida ihana Ave Maria ja sen kultaiset enkelihahmot aloittivat tanssinsa ja kävivät kumartamassa yhtä hahmoista, joka esitti vissiin jotain tärkeää pyhimystä. Tämä hetki oli yksi koko reissun ihanimmista. Ave Maria on kaunis kappale ja mikäs sen parempi paikka kuunnella sen säveliä kuin hevosvaunut sisilialaisen aukion laidalla. Ihanaa.

Kellotornin vaiettua taas vuorokaudeksi hoputti hevosvaunujen kuljettaja heposensa käynnin kautta raviin ja niin sitä mentiin pitkin Messinan katuja pysähdellen välillä erilaisten rakennusten eteen, jotta oppaamme ehti kertoa nähtävyyksistä tarpeeksi. Kävimme myös suljettuna olleessa kirkossa tai mikä lie hökötys se nyt olikaan. Sori vaan, en enää millään muista mikä se oli nimeltään, googlekaan ei sitä kertonut, emmekä tajunneet pyytää oppaaltamme mukaan kierroksen karttaa, jossa talo oli merkittynä. Buu, olen huono turisti.

Oppaallamme oli avain suljettuun rakennukseen ja tuntui tosi hassulta mennä pimeään ja hiljaiseen vanhaan hökötykseen, ihastella siellä vain neljän hengen voimin kaunista alttaria ja kiivetä sitten vielä yläkerroksiin katselemaan kuolleiden ihmisten luita ja muumioita. Ei siellä pelottavaa ollut, vaikka niin olisi voinut kuvitella, vaan jotenkin ihanan rauhaisaa ja ehkä ihan vähän aavemaista. Sillä lailla juuri sopivasti ettei pelota, mutta tekee kuitenkin mieli olla hiljaa.

Vajaan tunnin kestäneen Messinan kierroksen jälkeen tervehdimme vielä meitä kuljettaneita hevosia, eli lässytimme niille kuin mitkäkin urpot, silittelimme niiden pehmeitä turpia ja nauroimme kun ne yrittivät hamuilla meiltä herkkuja, joita meillä ei ollut. Hevosvaunujen kuljettaja tunnisti meidät heti hevosihmisiksi ja näytti meille peukkua, kun oppaamme tulkkasi hänelle meidän todella harrastavan ratsastusta. Kyllä hevosihminen aina hevosihmisen tunnistaa ja vanha sisilialainen setä tuntui heti hengenheimolaiselta, vaikkei yhteistä kieltä löytynytkään.

Vaunuajelun jälkeen istahdimme kahvilaan, jossa halusin ehdottomasti maistaa sisilialaista jälkiruokaleivonnaista nimeltä cannolo. Pyysin leivonnaiseni italiaksi ja taisin saada taas vastauksen englanniksi. Mutta ei se mitään, pääasia että kahvilan setä ymmärsi mitä hapuilevilla italiankielisillä sanoillani tarkoitin. Pian edessäni olikin putkilomainen taikinakuori, jonka sisältä pursusi kermainen ricottatäyte, pinnalla oli tomusokeria ja kaiken makeuden kruunasi pähkinärouhe. Leivonnaisen taikina maistui hieman tippaleivältä ja sen täyte oli suussasulavaa. Cannolo oli makuuni ehkä hieman turhan makea liki 30-asteen helteessä, mutta hyvää se silti oli ihan ehdottomasti. Kannattaa kokeilla.

Istuimme hiljaisen kahvilan ulkopöydässä kaikessa rauhassa ja mietimme ketkä ohikulkevista miehistä ovat mafian jäseniä ja ketkä eivät. Minä olin aivan varma, että eräs ohi hiippaillut huonoryhtinen vanha pappa puku päällään oli joku iso mafiapomo. Ja se hassu rähjäinen ukko, joka keskusteli kahvilan sedän kanssa, oli ihan varmasti pyytämässä suojelurahaa. Ja kohta pärähtäisi soimaan Kummisedän tunnari ja me kaikki olisimme keskellä mafiameininkiä.

Kahvilassa vietetyn tuokion jälkeen kävelimme vielä hetken rantakatua ja kuvasimme risteilyalustamme, kunnes astelimme takaisin laivaan metallinpaljastimen läpi. Sain esittää pienen pyörimistanssin laivayhtiön työntekijälle, sillä vaikka kuinka poistin kellon, aurinkolasit ja kaikki, piippasin paljastimessa silti. Kun setä oli todennut piippauksen johtuvan varmaan kengistäni asiaa kuitenkaan tarkistamatta, pääsimme jatkamaan matkaamme kohti aurinkokantta, maista ostamani puukko ja muut tappovälineet taskussani. No ei vaan, huono vitsi, metallisomisteiset kenkäni ne tosiaan olivat kun piippasivat.

Aurinkokannella lojuimme hetken lämpimässä iltapäivän auringossa hankkimassa rusketusrajoja ja lukemassa kirjaa. Altaalla soi menevä lomamusiikki lattarirytmeineen sekä italialaisine klassikkobiiseineen ja pian olisi aika päivittäisen altaalla järjestetyn tanssitunnin. Tällä kertaa se oli salsaa, ja sen sijaan että olisin mennyt ketkuttelemaan itseäni salsan tahtiin (tai minun tapauksessani epätahtiin) makasin laiskana aurinkotuolillani ja kurkin toisella silmällä iloisesti salsaavia lomalaisia. Se yksi kovin tosissaan yrittävä vanha mummo oli lempparini, vaikka moni nuorempi heiluttikin lanteitaan letkeämmin. Mummolla oli kuitenkin kaikista eniten asennetta, mikä on mielestäni tärkeämpää kuin oikeaoppinen askeleiden ottaminen.

Koska tämäkin postaus alkaa jälleen lähennellä romaanin mittoja, pätkäisen matkakertomukseni tällä kertaa tähän. Seuraavissa kahdessa osassa hengailemme vain ja ainoastaan laivalla Messina-päivän illan sekä ensimmäisen meripäivän merkeissä, joten ainakin lisää laivaesittelyä on luvassa.