Italia,  Lombardia,  Milano

Milanon luukirkko – San Bernardino alle Ossa

Istumme minibussin kyydissä kumpikin omissa ajatuksissamme. Tunnelman voisi kuvailla olevan väsynyt, mutta onnellinen. Blogimatka Emilia Romagnassa on päättymässä. Mieli jäsentelee parhaillaan kaikkea pitkän viikonlopun aikana kokemaamme. Olemme viettäneet aamupäivän Gelato Universityllä (kyllä, Italiasta löytyy kokonainen koulu jäätelölle!) ja suussa maistuu vieläkin omatekemä jäätelö. Pian olemme Bolognassa, jossa hyppäämme junaan ja blogimatka on virallisesti ohi.

Me emme kuitenkaan mene vielä kotiin vaan vietämme pari päivää Milanossa. Milanon matkaohjelman suunnittelu on jäänyt blogimatkavalmistelujen jalkoihin, mutta onneksi Emilia Romagnassa on ollut mukana milanolainen bloggaaja Mage, joka on antanut meille ravintolasuosituksia ja muita vinkkejä kotikaupunkiinsa. Nyt hän hypähtää vierellemme bussinpenkkiin ja näyttää jotain puhelimestaan.

sanbernardinoalleossa-8

sanbernardinoalleossa-12

“Yksi juttu tuli vielä mieleen. Tämä ei ole ravintola, mutta aika mielenkiintoinen paikka silti. Katsokaa!”, nainen toteaa ja näyttää meille puhelimestaan kuvia kirkosta, jonka seinät ovat täynnä ihmisten luita ja pääkalloja. Niistä on muotoiltu ristikuvioita ja näky on melko pysäyttävä. Tuonne on päästävä! Kirjoitamme paikan nimen ylös: San Bernardino alle Ossa.

Tässä kohtaa voisi olla paikallaan pieni tunnustus. Vaikka olemmekin profiloituneet ruokamatkailijoiksi ja nautiskelijoiksi, jollaisia toki olemmekin etupäässä, viehättää etenkin minua myös hieman synkemmät ja erikoisemmat matkakohteet. Kotimaassa ehdoton lempparini on Kruunuvuoren aavekaupunki (jonka huvilavanhukset on tosin nyt jo lähes kokonaan purettu) sekä muut hylätyt paikat, Prahassa vaikutuksen teki Josefovin vanha juutalaishautausmaa ja Tukholmassa meidän piti ehdottomasti matkata metrolla Kymlingen aaveaseman ohi kun olin tutustunut Tukholman metron aavetarinoihin netissä. Ei ehkä ihan perinteisiä matkakohteita, mutta sitäkin kiehtovampia.

sanbernardinoalleossa-1

sanbernardinoalleossa-2

sanbernardinoalleossa-3

Tämän tunnustuksen jälkeen ei liene yllätys, että ihmisten luista rakennettu kirkko alkoi kiinnostaa kovasti. San Bernardino alle Ossa on ensinäkemältä oikeastaan ihan tavallinen kirkko. Kun sen sisään astuu, näkee edessään tavallisen kirkkosalin ja alttarin. Ihan kaunista. Vaan emme me tämän takia tänne tulleet. Sivuhuoneesta löytyvä ossuary on se joka meitä kiinnostaa. Suuntaamme sinne pientä käytävää pitkin.

Käytävän perällä näkyykin jo muutama pääkallo. Huoneeseen astuttuamme on pakko pysähtyä hetkeksi. Huhhuh, melko paljon luita! Seinät ovat kirjaimellisesti täynnä ihmisten luita ja pääkalloja, niistä on tehty ristimuodostelmia ja pääkallot reunustavat myös kaunista kattomaalausta. Yritän hetken ymmärtää miksi tällainen paikka on olemassa, kunnes totean, ettei minun tarvitse ymmärtää kaikkea.

sanbernardinoalleossa-4

sanbernardinoalleossa-5

sanbernardinoalleossa-7

Istahdan kirkon penkkiin ja jatkan ympärilleni katsomista. Henkka kuvaa seiniä hiljaisuuden vallitessa ja paikan kammottavuudesta huolimatta osaan kerrankin hiljentyä kirkossa. Ei täällä pelottavaa ole. Ajatus vaan karkaa väkisinkin luiden alkuperään. Keille nämä luut ovat kuuluneet ja miksi ne ovat täällä? Kuka ne on asetellut seinille ja mitä hän on ajatellut niin tehdessään?

Vietämme luiden keskellä pitkän tovin. Huoneessa käy sinä aikana yksi pariskunta, mutta muuten saamme ihmetellä merkillistä näkyä keskenämme. Tämä on varmasti yksi mielenkiintoisimmista kirkoista joissa olemme käyneet. Ihmettelen kovasti miksei täällä näy juuri muita turisteja. San Bernardino alle Ossa sijaitsee vain kivenheiton päässä Duomolta osoitteessa Via Verziere 2, joten täällä piipahtaa helposti keskustassa palloilun lomassa.

sanbernardinoalleossa-10

sanbernardinoalleossa-9

sanbernardinoalleossa-11

Eivätkö ihmiset tiedä että tällainen paikka on olemassa vai eikö Milanon matkaajia kiinnosta näin omituinen kohde? Niin tai näin, on ihan kivakin ettei paikka ole täynnä turisteja ja luista tehtyjä muodostelmia saa ihmetellä kaikessa hiljaisuudessa. Miten on, kiinnostavatko sinua tällaiset hieman erikoisemmat matkakohteet vai kierrätkö mieluummin kaukaa kaiken omituisen, synkän ja pelottavankin?

Jos synkempi matkailu kiinnostaa, niin klikkaa itsesi Metallia matkassa -blogiin. Siellä etenkin Tuskaturismi -postaukset ovat sellaisia, joita luen suurella mielenkiinnolla.

sanbernardinoalleossa-13

sanbernardinoalleossa-14

Kommentit pois päältä artikkelissa Milanon luukirkko – San Bernardino alle Ossa