Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Lohja

Mikä Lohja on kaupunkejaan?

“Saako kysyä että mitenkäs ootte nuoret tänne eksyneet?”, kysyy vanha rouva uteliaana. On maanantai, marraskuu ja istun ystäväni kanssa lohjalaiskuppilassa iltapalalla. Kaupungilla on, jos ei nyt aivan kuollutta, niin hyvin hiljaista. Niin, kukapa nyt tulisi lähteneeksi Lohjalle marraskuisena maanantaina? Muut kuin me.
Continue Reading

Painu Hiiteen etätöinesi!

Kaupallinen yhteistyö Hiisi Homes & Hotels

Ei muuten hullumpi idea! Itse ainakin kaipaan välillä vaihtelua kotitoimiston seinien tuijottelulle. Hiisi Hotel Lohjalta löytyy mainiot puitteet etätyöskentelyyn. Työpäivän lomassa voi virkistäytyä luonnon helmassa tai kaupungilla. Lähistöltä löytyy kaikki palvelut mitä etätyöntekijä voi kaivata.

Etenkin luovaa työtä tehdessäni huomaan, miten maiseman vaihtaminen tuo uudenlaista inspiraatiota työskentelyyn. Jumiin jääneet ajatukset aukeavat uudessa ympäristössä. Kynä alkaa viuhua lennokkaammin ja sormet naputtaa näppistä tarmokkaammin.

Työrauhakin on hotellihuoneessa ihan eri luokkaa kuin kotona, jossa on pahimmillaan koko perhe omien etähommiensa parissa. Aina ei vastamelukuulokkeetkaan riitä. On myös jännä miten kotityöt alkavat huudella etätyöskentelijää luokseen häiriten omalta osaltaan työhön keskittymistä.

Olen huomannut että muutkin kuin minä alkavat kaivata uudenlaista ympäristöä etätyöskentelyyn ainaisen kotitoimistossa istumisen sijaan. Se piristää kummasti. Etätyöbuumi onkin herättänyt tarpeen aivan uudenlaisille matkailupalveluille.

Siinä missä lomamatkalla itse kohde ja sen tarjoamat aktiviteetit ovat tärkeitä, on etätyöreissussa suurin merkitys itse majapaikalla ja sillä miten se taipuu etätyöntekijän tarpeisisin. Helppous, kodikkuus, hiljaisuus ja hyvin toimiva wifi ovat ykkösprioriteetteja.

Olen viettänyt aiemmin työlomaa hotellissa Helsingissä sekä kollegojen kanssa vanhassa huvilassa Lammilla. Nyt testiin pääsi Hiisi Hotel Lohja, jonne suuntasin ystäväni ja työkaverini kanssa painamaan etätöitä.
Continue Reading

8 syytä vierailla Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uudenmaan alueella riittää tekemistä jokaiseen makuun. On kaunista järvi- ja merimaisemaa, upeita luontokohteita, ruukkialueita, vanhoja huviloita, puutaloja ja kirkkoja. On hyvää ruokaa, juomaa ja Suomen kesämaisemia parhaimmillaan.

Me kiersimme Länsi-Uudenmaan aluetta koko perheen voimin puolisen viikkoa ja listasimme parhaat palat tähän postaukseen. Kas tässä kahdeksan hyvää syytä vierailla Länsi-Uudellamaalla sekä pari bonusta päälle:
Continue Reading