Browsing Category

Venetsia

Venetsian matkaopas

Venetsia on aivan omanlaisensa paikka, joka hämmentää, herättää ajatuksia ja tunteita ja tuntuu jopa epätodelliselta. Kaupungissa kulkiessa tuntuu kuin olisi leffakulisseissa, vaikka kaupungilla on pitkä historia ja se on ollut siellä sellaisena upeana kulissimaisena paikkana aina siitä lähtien kun ihmiset pakenivat hunneja laguunisaarille ja perustivat sinne kaupungin. Venetsian.

Venetsia on kaunis ja sen tunnelma on aivan omaa laatuaan. Kun päiväturistit kaikkoavat ja ilta saapuu kaupunkiin, on tunnelma hiljainen, taianomainen ja jopa hieman aavemainen. Myös aamut ovat rauhallisia, mutta päivällä kaupungin kadut täyttyvät turisteista. Joukkoon mahtuu kuitenkin hyvin kiertelemään tärkeämpiä nähtävyyksiä, ihailemaan kanavamaisemia, maistelemaan Aperol Spritziä ja cicchettejä sekä nauttimaan kaupungin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Välillä voi karata jollekin toiselle saarelle esimerkiksi Lidon hiekkarannoille, värikkääseen Buranoon, Muranoon tai Giudeccan saarelle.

Venetsia täytyy kokea itse. Sitä on vaikea kuvailla. Ota tästä oppaasta talteen vinkit kauniiseen Venetsiaan ja inspiroidu myös kanssabloggaajiemme postauksista, joihin löydät linkkejä oppaan lopusta.
Continue Reading

Venetsian parhaat paikat kuvaamiseen ja maisemien ihasteluun

Venetsia on upea kaupunki ja vetää kuvauksellisuudessaan vertoja jopa vanhalle lempparilleni monikasvoiselle näköalapaikkojen Lissabonille. Venetsiaa ympäröivä vesi on kaunis elementti ja suloisia pieniä kanaaleja sekä kapeita sivukujia voisi tutkia loputtomasti kameran kanssa. Näköalapaikoista ja rantakaduista puhumattakaan.

Venetsiassa on usein myös todella kaunis valo ja etenkin syksyisin ja talvisin kaupunkiin laskeutuva sumu lisää kuvauksellisuutta, vaikka aiheuttaa samalla myös haasteita siihen. Pienen sumuverhon läpi siivilöityvä auringonvalo ja paikoittain jopa hämmentävän turkoosi vesi värittävät Venetsian kauniilla tavalla. Auringonlaskun kultainen kajo heijastuu upeasti veden pinnasta, joten täällä jos jossain kannattaa kytätä myös auringonlaskua.

Vaikka Venetsiassa on muutamia kivoja näköalapaikkoja, eivät ne välttämättä ole kaikista otollisimpia kuvaamisen kannalta. Sama pätee myös toisinpäin: Kuvauksellisimmat paikat eivät ehkä ole muuten niitä nautittavimpia maisemien ihasteluun. Siksi jaoin lempipaikkani Venetsiassa kahteen osaan: Kuvauksellisiin ja paremmin pelkkään maisemien ihasteluun sopiviin.
Continue Reading

Venetsia – Klassikkojuomien kaupunki

Venetsiassa jos jossain riittää klassikkoja myös juomapuolella. Siinä missä olin ennen reissua kirjoittanut testattavien ruokien listalleni isolla vain “cicchettejä!” oli testattavien juomien lista pidempi. Onneksi juomien maisteluun oli useampi päivä aikaa, vaikka niiden testaaminen vaati nytkin hieman suunnittelua, jotta mikään ei unohtuisi. Ja myös siksi, että aina teki mieli tilata vain Aperol Spritziä (tai Limoncello Spritziä, johon liittyvän nolon tarinan voit lukea alempaa). Aperol Spritz ei ole koskaan missään ikinä milloinkaan maistunut niin hyvältä kuin Venetsiassa. Mutta mennään siihen vähän myöhemmin. Kuten kaikki hyvät asiat, aloitetaan tämäkin postaus kuohuvalla.
Continue Reading

Ripaus luksusta Venetsiassa

Jos joku niin Venetsia sopii matkakohteeksi silloin kun on aihetta juhlaan. Me juhlimme kaupungissa 10-vuotispäiväämme ja sisällytimme reissuun ripauksen luksusta. Nappaa tästä muutama ylellinen vinkki Venetsiaan, tai sisällytä vaikka ne kaikki omaan matkaasi, niin reissusta tulee varmasti erityinen ja ikimuistoinen.
Continue Reading

Gondolin kyydissä Venetsiassa – Kannattiko?

Ajattelimme ensin sen olevan turhaa rahastusta. 80 euroa puolen tunnin gondoliajelusta kuulostaa ryöstöltä. Asiaa tarkemmin tutkittuamme ja mietittyämme päätimme kuitenkin kokeilla. Kerrankos sitä ollaan Venetsiassa 10-vuotispäivää viettämässä. Yhtäkkiä gondolikyyti alkoi kuulostaa siltä, ettemme voi jättää sitä väliin.

Niinpä astuimme gondolin kyytiin heti ensimmäisen reissupäivämme aamuna Rialton sillan kupeesta. Gondolieeri ohjasi meidät Canal Granden yli pienille kanaaleille kertoen samalla Venetsiasta ja sen nähtävyyksistä. Gondolin kyydistä näki koko kaupungin aivan eri perspektiivistä ja olihan se tosi kivaa, tunnelmallista ja romanttista. Lipua pitkin kanaalia mukavalla penkillä istuen ja upeaa Venetsiaa katsellen.

En silti tiedä tarvitseeko sitä kokea uudelleen. Oli se kuitenkin aikamoista rahastusta, mutta siitä huolimatta niin kiva kokemus, ettei kaduta että istahdimme gondolin kyytiin kerran elämässäme. Päinvastoin, aion jopa hieman yllyttää sinuakin kokeilemaan gondoliajelua. 80 euroa voi käyttää monella tapaa huonomminkin. Harkitse siis edes. Venetsia ei ole Venetsia ilman gondoleja ja lupaan, että kokemus on ikimuistoinen, kunhan otat huomioon muutaman asian.
Continue Reading