Olgan pullakirja alkaa näytellä jo klassikon roolia kirjahyllyssämme. Tartumme kirjaan isoilla tai pienillä käsillä ihan vähintään kerran vuodessa kun alkaa tehdä mieli pullaa. Se on itse asiassa aika usein. Leivomme harvoin makeaa, joten jos saman kirjan sivuille hakeudutaan kerran vuodessa, on se meidän mittapuullamme paljon.
Kun pullahammasta kolottaa skippaamme perinteiset korvapuustit ja voisilmäpullat, sillä niitä saa kahvilastakin. Leivomme mieluiten jotain hieman erilaista eikä haittaa vaikka on vähän överiäkin.
Yksi lemppareistamme on ollut puolukkainen bostonkakku. Tällä kertaa leivoimme lasten kanssa yhdessä vadelma-rahkapullia. Teemme pullamme yleensä valmistaikinasta, mutta voit toki käyttää sitä mummon perinnereseptiä tai vaikka jotain Olgan pullakirjan taikinoista. Niitä löytyy kirjasta useita.
Vadelma-rahkapullat syntyivät keittiössämme eräänä lumisena lauantaina. Otin taikinan sulamaan heti aamusta jolloin saimme lounaan jälkeen ensimmäiset pullamaistiaiset (ihan niin kuin emme olisi maistaneet jo taikinaa). Pullan voimalla jaksoi hyvin urakoida lumityöt ja palkaksi reippaudesta sai ottaa vielä toisenkin pullan.
Kuten kuvasta näkyy, täytettä on ns. riittävästi.
”Moni pulla päältä kaunis, mutta ruma usein parhaan makuinen.” (Vanha järvenpääläinen sananlasku.)
Continue Reading