Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Liharuoat

Koko ateria yhdessä vuoassa – Lihapullavuoka

Höpöttelin Instagramissamme aikoja sitten siitä, minkälainen minä haluan olla vanhuksena ja kysyin samaa ihanan aktiivisilta Instagram-seuraajiltamme. Sain hauskoja vastauksia ja jatkoin vanhuudesta haaveilua vielä lisää. Ihan totta, vanhuudestakin voi haaveilla, vaikka en haluakaan sen koittavan vielä pitkään aikaan.

Minusta tulee vanhana italialainen mummo ja Henkasta vastaavasti italialainen pappa. Kokoonnumme puistoon pelaamaan ja tapaamaan mummo- ja pappaystäviämme. Italiasta matkaamme myös muun muassa Ranskaan pelaamaan ystävien kanssa petanquea. Naukkailen salaa caffe correttoa ja halutessani jotain väkevämpääkin, sillä eihän vanhana ole enää mitään väliä mitä juo. Kirstu kutsuu kuitenkin pian.

Huonolla säällä häärään keittiössä ja pyörittelen muun muassa lihapullia. Koska olen vanha, mutta en sairas, teen lihapullavuokaa, sillä en jaksa tiskata. Lihapullavuokaharjoitukset on jo aloitettu ja vaikkei tämä nyt ihan italialainen resepti olekaan, on ruoka niin herkullinen, että taidan ottaa sen repertuaariini jo nyt. Resepti löytyi Maku-lehdestä numero 1/17 ja kaikki muu tarvittava löytyi jo kotoa paitsi jauheliha ja appelsiinit. Eipä tarvitse Henkankaan kuljettaa pappatunturillaan liian painavaa ostoskassia.
Continue Reading

Makumatka Meksikoon

Minitortillan päälle on kasattu rapeaksi paistettua possua, tulista Pico de Galloa sekä tajunnanräjäyttävää Mango Habanero -majoneesia, josta tulee kertaheitolla suosikkini. Chilillä maustettujen katkarapujen, paksun guacamolen ja punasipulisuikaleiden päälle puristetaan kirpeää limeä. Viereisellä lautasella köllöttelevät meksikolaiset minimaissit lisukkeineen saavat kuolan valumaan.

Pöytään nostetaan vielä yksi minitortilla-annos, jossa on chilipapuja sekä korianteria. Uunissa olevista enchiladoista leijailee ilmaan tuhti molekastikkeen tuoksu. Suolainen nachosipsi rouskuu suussa itsetehdyn guacamolen kera. Olutpullon suuhun tungetaan limeviipale. Meillä vietetään meksikolaista iltaa ja pöytään on katettu toinen toistaan herkullisempia makuyhdistelmiä.
Continue Reading

Ranskalaisen bistron kana- tai kalkkunaleikkeet

Ranskalainen ruoka voi kuulostaa hienostelevalta ja jopa vähän pelottavalta, mutta taidokkaan ranskalaisen ruoanlaittotaidon lisäksi maan keittiö on paljon muutakin. Omia lemppareitani ovat ranskalaiset bistroruoat, jotka ovat usein arkiruokamaisempia, simppelimpiä ja tuhdimpia kuin pienet fine dining -piiperrykset.

Ranskalaisessa bistrossa voitaisiin hyvinkin tarjoilla myös näitä leivitettyjä kana- tai kalkkunaleikkeitä, joita teimme erään lauantai-illan iloksi. Liha marinoitiin sitruunassa ja salviassa ja tarjoiltiin kapriskastikkeen kera. Minä nautiskelin leikkeen kanssa pienen tuopillisen olutta, kun taas Henkka otti lasin punaviiniä, sillä luuletko tosiaan ranskalaisen juovan jotain muuta kuin viiniä bistrossakaan? Niin tai näin, kumpikin juoma toimi leikkeiden kera hyvin, samoin rosmariiniperunat sekä hernelisuke, joita maistelimme leikkeiden kanssa.
Continue Reading

Hyvää porosta – 7 herkullista pororeseptiä

Kun muutimme uuteen kotiimme ostimme pakastimeen puolikkaan poron. Siitä riittäisi kokattavaa pitkäksi aikaa ja into ruoanlaittoon olikin kova, kun pääsimme vihdoin ihanaan isoon uuteen keittiöömme touhuamaan. Pororuokia tulikin tehtyä paljon. Oli käristystä, pulled poroa, sisäfilettä, ulkofilettä ja paahdettuja luita. Ihan tässä mietin pitäisikö taas ostaa poronlihaa pakastimeen, mutta voi olla, ettei vauvavuotena tule laitettua ruokaa niin suurella innolla kuin ensimmäisenä vuotena uudessa kodissa.

Omia tekeleitään ei pitäisi moittia, mutta ihan vähän minua kyllä häiritsee näiden postausten kuvien laatu, vaikkei kuvat olekaan edes kovin vanhoja (sieltä vasta hirveitä kuvia löytyykin!). Olemme päivittäneet kuvauskalustoa ja oppineet sekä paremmiksi kuvaajiksi, että paremmiksi kuvankäsittelijöiksi, ja nykyisellä osaamisella moni asia kuvissa pistää silmään.

Ei anneta sen kuitenkaan häiritä, sillä maku näissä ruoissa on enemmän kuin kohdallaan ja halusin ehdottomasti koota kaikki pororeseptimme yhteen postaukseen. Kotimaista poronlihaa kun ei voi koskaan hehkuttaa liikaa. Tässä siis seitsemän parasta pororeseptiämme, olkaa hyvät!
Continue Reading

Pororieskat eli Suomi-fajitakset

Suomalainen ruoka on ihan liian aliarvostettua. Meidän pitäisi olla ylpeämpiä maamme perinneruoista, osata arvostaa luontomme tarjoamia riista- ja kalaherkkuja sekä metsistä löytyviä sieniä. Kotimaiset marjat ovat superfoodia parhaimmillaan ja isoäitiemme resepteillä syntyy ihania herkkuja, jotka eivät saa jäädä unholaan.

Onneksi kotimainen ruoka tuntuu olevan nosteessa ja suomalaisissa kodeissa kokataan enemmän ihan perinteistä suomalaista ruokaa. Lähiruokaa osataan arvostaa ja jopa vaatia, villiyrteistä on kuhistu jo pitkään ja pienessä kerrostaloyksiössäkin kasvatetaan yrttejä ja tomaatteja.
Continue Reading