Browsing Category

Keitot

Kana-ananaskeitto

Thaimaalaiset kookosmaitoon tehdyt sopivan mausteiset keitot ovat aina olleet mieleeni, mutta tämä keitto onnistui silti yllättämään maukkaudellaan. Eniten yllätti ehkä se, että resepti on peräisin Fit-lehdestä (numero 3/2016), jonka ruokaosion olen aiemmin selannut ohi sen suuremmin inspiroitumatta. Tähän kana-ananaskeittoon jäin kuitenkin jumiin ja päätin testata sitä. Reseptiä on muokattu ihan hippasen meille sopivammaksi, mutta perusidea ja raaka-aineet ovat samat kuin lehdessä.

Koska resepti on Fit-lehdestä, on sen oltava terveellinenkin, eikö? Ainakin sopassa on proteiinia ja kasviksia mukavasti ja kuten jo totesin, maku on todellakin kohdallaan. Broileri saa makua punaisesta currytahnasta ja tuore ananas raikastaa keittoa ihanasti. Väitän että ilman ananasta keitto ei olisi ollenkaan niin hyvä kuin nyt. Älä siis unohda ananasta!
Continue Reading

Ranskalainen metsäsienikeitto

Ranskalainen keittiö on täynnä herkullisia perusruokia ja olenkin todennut, että usein silloin kun ei tiedä, mistä jokin tavanomainen resepti on kotoisin, on se alkujaan Ranskasta. Ranskalainen keittiö on klassinen, laadukas ja perinteinen. Sen perusteet ovat monen länsimaisen keittiön perusta. Tiesitkö, että ranskalainen keittiö on hyväksytty jopa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon?

Tämäkin herkullinen, sopivan yksinkertainen ja klassinen metsäsienikeitto on peräisin ranskalaisesta ruokakulttuurista. Keitossa maistuu sienien lisäksi timjami ja valkosipuli ja sekaan lorautetaan hieman myös väkevää viiniä piristystä antamaan. Valmis keitto viimeistellään ranskankermalla ja ruohosipulilla. Älä anna epämääräisen harmaan sävyn hämätä, sillä tämä on todella maukas soppa.
Continue Reading

Seljanka

Tästä reseptistä mieleeni tulee aina toki myös vuodenvaihde, jolloin herkuttelimme keitolla Henkan perheen kanssa, mutta myös kauppareissu, kun olimme hakemassa seljankaan tarvittavia aineksia. Etenkin purjoa ja selleriä, joista joku viaton ulkopuolinenkin sai valitettavasti osansa.

Antakaas kun kerron miten se meni. Tarina alkaa näin: Olipa kerran aivan tavallinen ilta Järvenpään Citymarketissa. Eräs nimeltä mainitsematon ruokabloggaaja oli miehensä kanssa ostamassa muun muassa seljankakeiton aineksia. Tuo bloggaaja sattui olemaan raskaana ja huonosti nukutun yön vuoksi niin väsynyt, ettei edes kaupassa käyminen meinannut onnistua. Bloggaajan mielestä raskautta ja väsymystä voi syyttää kaikesta, jopa omasta typeryydestä, siksi nuo seikat on mainittava heti tarinan alussa.

Bloggaaja ja hänen miehensä keräsivät tahoillaan ostoslistan aineksia ostoskärryyn. Listan viimeiset hevi-osaston tuotteet olivat purjo ja selleri. Bloggaaja lähti reippaasti hakemaan niitä ja punnittuaan tuotteet nakkasi ne ostoskärryyn. Sitten hän etsi miehensä, joka jo odotteli häntä. Ostoskärryjen luona.
Continue Reading

Maapähkinäkeitto

Ei ole salaisuus että olen hulluna maapähkinävoihin. Voin syödä sitä lusikkakaupalla suoraan purkista ja joudun aina aika ajoin vierottamaan itseni tuosta ruskeasta herkusta, kun maapähkinävoin syöminen uhkaa mennä ihan överiksi. Se ei kuitenkaan ole mitään varsinaista terveysruokaa, vaikka onkin parempi vaihtoehto kuin toinen ikilempparini Nutella.

Törmäsin Glorian Ruoka & Viini -lehden numerossa 1/2016 keittoon, johon tulee maapähkinävoita. Kiinnostuin heti ja kun luin että soppaan jemmataan myös iki-ihanaa lehtikaalia, oli keittoa pakko päästä testaamaan. Korianteri viimeistelee täyteläisen maun ja maapähkinäkeitosta tuli kertaheitolla yksi lempparikeitoistani. Tässä ihana resepti teillekin ihan pikkuisen muunneltuna. Kannattaa kokeilla!
Continue Reading

Thaimaalainen mausteinen kookoskeitto

Pehmeän täyteläinen ja mausteisen maukas keitto lukeutuu parhaisiin asioihin maailmassa. Talvipäivänä, reippaan ulkoilun jälkeen se maistuu parhaimmalta. Hyvältä se maistuu myös vuodenvaihteessa osana neljän ruokalajin makumatkaa maailman ympäri, kuten me keiton nautimme.
Continue Reading