Browsing Category

Kanaruoat

Grillikanasalaatti

Maukasta grillikanaa, rapeaa salaattia, meheviä kirsikkatomaatteja, parmesaania, pähkinöitä ja kaiken kruunaa sweet chili -kastike. Eikö kuulostakin hyvältä? Tämä resepti syntyi, kun meidän piti keksiä jotain nopeaa tarjottavaa, joka sopi häädieettiimme ja joka on tottakai mahdollisimman hyvän makuista. Alun perin tästä ei edes pitänyt tehdä postausta, mutta salaatti onnistui niin hyvin, että halusin vinkata superhelposta nopeasti arki-iltanakin syntyvästä kesäsalaatista teillekin. Ota resepti talteen!
Continue Reading

Mandariinibroileri

Kun olin vielä pieni pellavapäinen lapsukainen, syötiin meillä usein viikonloppuisin kanaa. Pöytään nostettiin kokonainen uunissa pitkään muhinut broileri, josta iskä leikkasi jokaiselle sopivan palan. Minulle ja veljelle koipipalat ja iskälle ja äidille rintalihaa. Se oli aina jotenkin juhlava hetki, kun koko perhe kokoontui saman pöydän ääreen, ja sain järsiä koipipalaani yllättävän kärsivällisellä hartaudella noin niin kuin lapseksi, jonka kaverit odottivat jo ulkona leikkien jatkumista. Rapeaksi paistuneen nahan jätin aina viimeiseksi, sillä se oli parasta.
Continue Reading

Kaljatölkkikana

Eräänä viikkona Keravalla asuessamme saimme leikkiä asuvamme kahdestaan omakotitalossa. Henkan vanhemmat olivat reissussa ja me saimme suoriutua arjesta ihan keskenään. Aika kivaa ja ehdottomasti hyvää harjoitusta tulevaa varten, sillä kohta me ihan oikeasti asumme kahdestaan omakotitalossa.

Päätimme pitää tuolla viikolla yhden illan vapaata, jolloin minä kyllä kävin salilla, mutta raksa-, blogi- ja muut velvollisuudet unohdettiin päiväksi ja päätimme vain nautiskella olostamme kahdestaan kotona. Sitä osaa arvostaa kun on asunut liki vuoden appivanhempien luona. Ei sillä etteikö heidän seurassaan olisi varsin mukavaa ja kotoisaa myös, mutta välillä on kiva olla ihan itsekseenkin.
Continue Reading

Kievin kana

Kievin kana ei tule nimensä mukaisesti Ukrainasta vaan Venäjältä. Paneroitua kanaa voitäytteellä valmistettiin jo kauan aikaa sitten Pietarissa, mutta nimen Kievin kana se sai moskovalaisessa Hotelli Ukrainassa, jossa annosta tarjoiltiin. En tiedä syödäänkö Kievin kanaa yleisesti myös Ukrainassa, mutta koska suurin osa lähteistä sanoo sen olevan venäläinen herkku, laitan minäkin sen nyt Venäjä-tunnisteen alle.

Me herkuttelimme Kievin kanalla Euroviisuiltana ja Henkka sai ottaa kanan valmistamisesta suurimman vastuun. Kana oli hyvää, joskin täytettä olisi voinut olla vielä enemmän, vaikka tungimmekin sitä kanan sisälle niin paljon kuin mahtui. Ehkä ensi kerralla voisi kokeilla kanafileen nuijimista ohueksi ja pyörittämällä liha sitten voitangon ympärille. Päädyt saattavat tosin falskata, mutta ainahan kannattaa kokeilla jos keksisi vielä paremman keinon valmistaa herkkuruokaa. Namia se oli toki tämänkin ohjeen mukaan tehtynä.

Kievin kana

– broilerin rintaleikkeitä (1 per syöjä, me tehtiin kerralla kuusi)
– 2 dl vehnäjauhoja
– 2 dl korppujauhoja
– 3 kananmunaa
– suolaa ja pippuria

Täyte:

– 100 g voita
– yksikyntinen valkosipuli
– sitruunan kuori raastettuna
– persiljaa
– timjamia
– suolaa

Tee ensin täyte. Sekoita pehmeään voisin pilkottu valkosipuli, sitruunan kuori, pilkotut yrtit ja ripaus suolaa. Jätä jääkaappiin jähmettymään. Jos on kiire, voit tyrkätä voin myös pakastimeen niin se jähmettyy nopeammin.

Täyte sitten kanat ja valmistele panerointi. Ota kolme syvää lautasta, joista yhdelle laitat vehnäjauhot, toiselle kananmunat joista rikot haarukalla rakenteen ja kolmannelle korppujauhot. Lisää korppujauhoihin reippaasti suolaa ja pippuria.

Tee kanoihin tasku, jonka tunget täyteen voitäytettä. Kiinnitä tasku cocktailtikuilla. Pyörittele kanat ensin vehnäjauhoissa, kasta sitten kananmunaan ja pyörittele vielä korppujauhoissa.

Paista kanat oliiviöljyssä pannulla niin että pinta ruskettuu. Siirrä kanat sitten uunivuokaan, jonka tyrkkäät 150-asteiseen uuniin voin vartiksi tai kunnes kanat on kypsiä. Voit tarkistaa kypsyyden halkaisemalla yhden kanoista.

Tarjoile valitsemiesi lisukkeiden kanssa. Perinteisin lisuke lienevät perunat ja herneet. Me söimme kanan riisipilahvin ja kurkkusalaatin kanssa.

Pollo alla diavola eli Paholaisen kanaa

Sain joululahjaksi erittäin mieluisan kirjan. Sikke Sumarin ja Benjamin Ilmonin Ruokaa rakkaudella -kirja on hurmaava ja esittelin sen tarkemmin tässä postauksessa. Ensimmäinen kirjasta kokkaamani ruoka oli Pollo alla diavola eli Paholaisen kanaa, jolle tein lisukkeeksi paprika-sipulipaistosta. Jätin myös reseptissä olleen voin pois, vaikka kana olisi varmasti ollut vielä parempaa pienellä voilisäyksellä. Mutta toisaalta, ei se sitä välttämättä kaivannutkaan, sillä kana maistui oikein hyvältä ilmankin.

Kanasta tulisi varmasti vielä herkullisempaa grillissä, mutta uunissakin homma toimii hienosti. Tässä reseptissä on Siken pollo alla diavolan lisäksi minun tekemäni paprika-sipulipaistos, mutta voit toki herkutella kanalla muidenkin lisukkeiden kanssa. Salaatti, patonki ja Siken marinoidut paprikat sopivat ainakin hyvin pollo alla diavolan kaveriksi.

Pollo alla diavola

– kanaa (Siken kirjassa kehotettiin ostamaan kananpoika selkäranka poistettuna ja litistettynä, minä käytin kanan rintafileitä, sillä niitä sattui olemaan iso paketti pakastimessa)

Marinadi:

– 0,5 dl oliiviöljyä
– 0,5 dl avokado zest -öljyä (voit käyttää myös pelkästään oliiviöljyä niin kuin minä tein)
– puolikkaan sitruunan mehu
– 3 valkosipulin kynttä

Maustetahna:

– salviaa
– lehtipersiljaa
– 3-4 pientä punaista chiliä
– hopeasipuli
– valkosipulia
– 30 g voita (terveysintoilijat voivat jättää voin poiskin)

– lisukkeeksi paprikaa, sipulia ja valkosipulia

Tee ensin marinadi. Pilko valkosipuli ja sekoita öljyt, sitruunan mehu ja valkosipuli keskenään. Lisää kanat marinadiin ja anna muhia siellä vähintän tunnin verran.

Pilko paprika, sipuli ja valkosipuli uunivuoan pohjalle. Asettele päälle marinoidut kanat ja työnnä 200-asteiseen uuniin.

Mörssää maustetahnan kaikki ainekset sekaisin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Minä pilkoin kaiken pieneksi ihan vaan veitsellä. Levitä maustetahna kanojen päälle ja laita takaisin uuniin. Ota pois kun kana ruskettuu ja on kypsää. Voit kokeilla kypsyyttä törkkäämällä tikun kanan paksuimpaan kohtaan ja jos sieltä tuleva neste on kirkasta, on kana kypsää.

Kalkkunaa ja uunikasviksia Saran tapaan

Ensimmäiseksi Sara la Fountainin Healthy Kitchen -kirjasta kokeiltavaksi reseptiksi valikoitui kaiken järjen mukaisesti Thanksgiving dinner -niminen ruoka. Olihan tammikuu. Kröhöm.. Uunissa muhiva kalkkunan rinta ja kasvikset kuulostivat täydelliseltä kylmään tammikuiseen päivään, joten meillä Thanksgiving dinner muokkaantui talviseksi kalkkuna-annokseksi.

Tein ruoan muuten Saran ohjeiden mukaan, mutta jätin mausteista kanelin pois ja lisäsin suolaa sekä mustapippuria. Jätin myös kalkkunan pinnalta öljylorauksen pois, sillä se ei mielestäni kaivannut sitä, vaikka loraus öljyä viimeisteleekin usein annoksen kuin annoksen. Ruoka maistui hyvin myös Henkalle ja onnistunut kokeilu sai minut tarttumaan Saran kirjaan pian uudestaankin. Palataan siihen kuitenkin myöhemmin, nyt tyrkätään uuniin kalkkunaa ja kasviksia.

Kalkkunaa ja uunikasviksia

– kalkkunan rintafilee
– valkosipulia
– viikunahilloa
– dijonsinappia
– salviaa

– myskikurpitsa
– 5 porkkanaa
– 3 omenaa
– inkivääriä
– maustepippuria
– mustapippuria ja suolaa

Uuniin menossa.

Kuori ja pilko myskikurpitsa, porkkanat ja omenat. Kippaa kasvislohkot uunivuoan pohjalle ja mausta ne inkiväärillä, maustepippurilla, suolalla sekä pippurilla. Voit lorauttaa myös hieman öljyä sekaan.

Ruskista kalkkunan rintafilee pannulla öljyssä. Laita filee vuokaan kasvisten päälle ja voitele se dijonsinapilla sekä viikunahillolla. Ripottele kalkkunan päälle myös pilkottua valkosipulia sekä salviaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tyrkkää vuoka uuniin 165-175 asteeseen ja ota se pois kun kalkkunan sisälämpötila on 70-72 astetta. Suosittelen lämpimästi hankkimaan paistomittarin jos et sellaista vielä omista. Minun vuokani hengaili uunissa muistaakseni noin tunnin verran. Kääri kalkkuna vielä hetkeksi folioon ennen tarjoilua, jotta lihasta tulee oikein mehevää ja maukasta. Ja sitten herkutellaan!

Nopea ruishampurilainen

Miehet ovat raataneet koko pitkän päivän raksalla omakotitalomme valmistumisen eteen. Ilta on jo pimentynyt ja he ovat parhaillaan keräämässä kamoja kasaan tältä päivältä. Parikymmentä minuuttia ja he olisivat kotona. Nälkä on varmasti valtava, joten nyt pitää keksiä jotakin hyvää ja nopeasti valmistuvaa ruokaa. Jotain joka vie ison nälän pois, on ravitsevaa ja täyttävää, ja mielellään myös tosi hyvän makuista.

Ryntään keittiöön ja ryhdyn valmistelemaan ruokaa. Avokado pääsee kuorestaan ja kivestään eroon yhdessä hujauksessa näppärän hedelmänkuorijan avulla. Tuoreen ananaksen maku päihittää purkkiananaksen ihan kuusi nolla ja normaalisti ärsyttävän työläs pilkkominenkin onnistuu sujuvasti tehtävään suunnitellulla ananasveitsellä.

Sitten vaan leivät paahtumaan, pekonit ja kanat pannulle, iso siivu chilijuustoa mukaan ja raikastukseksi vähän jääsalaattia. Maukkaat ruiskanahampurilaiset ovat valmiit sillä samalla sekunnilla kun työmiehet istuvat pöytään. Näyttää maistuvan ja nälkäkin lähti. Tehtävä suoritettu!

Ruishampurilaiset
2 annosta

– avokado
– lime
– 2 broilerin fileetä
– 100 g makeaa chilituorejuustoa
– 4 siivua pekonia
– tuoretta ananasta
– jäävuorisalaattia
– 4 viipaletta ruisleipää

Laita pekoniviipaleet paistumaan toiselle pannulle ja broilerin fileet toiselle. Kuori odotellessasi avokado, poista siitä kivi ja muussaa hedelmän liha haarukalla mössöksi. Purista avokadomössön päälle limen mehu. Valmistele myös ananas leikkaamalla siitä pari siivua ja poistamalla niistä kuori sekä kova sisus. Ananasveitsi on tässä kaveri vailla vertaa.

Kun pekonit ovat valmiit siirrä ne sivuun ja paista ananasviipaleet pekoninrasvassa. Kun käännät broilerin fileet laita niiden päälle makeaa chilituorejuustoa, jotta se ehtii vähän sulaa lihan päälle. Paahda leivät paahtimessa ja huuhtele jäävuorisalatti.

Kokoa purilaiset levittämällä ruisleivän pohjapalan päälle paksu kerros avokadoa. Laita sen päälle ensin pekonia ja sitten juustokuorrutettu broisku. Seuraavaksi pinon päälle pääsee ananas ja viimeiseksi jäävuorisalaattia sekä tietenkin toinen ruisleipäviipale kanneksi. Nauti hampurilainen ison maitolasin kanssa.

Yhteistyössä Fiskars