Browsing Category

Alankomaat

In De Waag, Amsterdam

Nieuwmarktin aukion laidalla sijaitsee Amsterdamin vanhin ei-uskonnollinen rakennus. Linnamainen Waag on ollut aikoinaan osa Amsterdamin kaupunginmuuria. Se on ollut yksi kolmesta kaupunkiin johtavasta pääportista ja se tunnettiin tuolloin nimellä St. Anthonyn portti. Rakennus on toiminut aikojen saatossa myös muun muassa paloasemana, museona ja onpa sen tornien välissä ollut joskus myös giljotiini, jolla on mestattu roistoja rakennuksen edustalle kerääntyneen väkijoukon silmien edessä. Kiva.

Tässä historiaa henkivässä rakennuksessa nautimme Amsterdamin matkamme toisen illallisen. In De Waag -ravintola on valaistu 300 kynttilällä, sisustus on upean vanhahtava ja linnamainen tunnelma jatkuu sisälle asti. Reissumme aikana rakennus oli remontissa, joten osa sen upeasta ulkosivusta oli verhottu ja ruokailutilamme nurkassa humisi ruma väliaikainen ilmastointilaite. Emme antaneet epäkohtien kuitenkaan häiritä, sillä remonttihan tietää vain sitä, että vanhasta rakennuksesta pidetään hyvää huolta ja pian se on taas entistä ehompi. Kunhan eivät palauta sitä giljotiinia talon eteen..

Valitsimme ravintolan lähinnä sen upean ulkomuodon takia, joten odotukset ruokaa kohtaan eivät olleet mitenkään älyttömän korkealla, etenkin kun Greetjessä edellisenä päivänä nauttimamme illallinen oli ollut niin mainio. Siitä olisi vaikeampi pistää paremmaksi, mutta yllätykseksemme In De Waag pisti hyvin kampoihin Greetjelle ruoankin osalta. Saimme siis yllättyä positiivisesti ruoan suhteen eikä tunnelmaankaan tarvinnut pettyä. Upea linnamainen ravintola lukuisine kynttilöineen oli ihanan rauhaisa miljöö mukavan lomapäivän päätteeksi nautitulle kolmen ruokalajin illalliselle.

Alkuruoaksi otimme lohta ja kuningasrapua. Saaristolaisleivän päällä köllöttelevä lohi oli tuoreudessaan ihan mielettömän pehmeää ja minä mätifanina innostuin kovasti pienistä punaisista palleroista, joita oli ripoteltu annoksen päälle. Myös rapuannos oli maukas, mutta lohi oli vielä parempaa. Ottakaa siis lohta kaverit, mikäli löydätte tienne joskus In De Waagiin.

Alkupalaleipä ei ollut itsessään mitenkään ihmeellistä, mutta sen kanssa tarjoiltu oliiviöljy oli kenties parasta koskaan maistamaani. Vihertävään öljyyn kelpasi todellakin dippailla leipäpalaa ja vaikka ihan sormiaankin. Slurps. Päätin että aion metsästää kotiinkin jonkun tosi hyvän oliiviöljyn. Onko ehdotuksia? Osaisiko joku nimetä maailman parhaan suomalaisesta ruokakaupasta löytyvän oliiviöljyn?

Pääruoaksi otimme lampaanpotkaa sekä toiseksi annokseksi Black Angus -pihviä bearnaisekastikkeella. Pihvi vei näistä kahdesta hieman pidemmän korren, sillä bearnaisekastike toimii aina ja nuo pekoniin käärityt pavut olivat tosi hyviä.

Ruokajuomaksi otimme kunkin annoksen suositusviinin. Miestarjoilijamme oli aivan loistavan luonteva tapaus, mutta illallisen ainoa miinus tulee naispuolisesta tarjoilijasta, joka oli välillä aivan hukassa. Ystävällisesti hänkin kuitenkin palveli meitä parhaansa mukaan ja selvitteli mokiansa kokeneempien tarjoilijoiden avulla. Veikkaan että hän oli joko harjoittelija tai vasta ekoja kertoja töissä tässä ravintolassa, sillä kokemuksen puute loisti aika vahvasti hänen toiminnastaan. Yritteliäs asenne on kuitenkin tärkeintä ja sitä tytöltä löytyi, joten ajan myötä hänestäkin tulee varmasti oikein kelpo tarjoilija.

Jälkiruokalistalla oli toinen toistaan houkuttelevamman kuuloisia annoksia ja jouduimme pähkäilemään hieman pidempään mitkä kaksi annosta valitsemme. Valitsimme lopulta pina colada -nimisen annoksen sekä vadelmaisen mille-feuillen. Ihan nappivalintoja molemmat! Etenkin karamellisoitua ananasta, kookosta ja rommikastiketta sisältävä pina colada oli ihan törkeän hyvää ja annnos oli vihreine lehtineen tosi veikeän näköinenkin. Mille-feuillen valkosuklaamousse ja vadelma oli sopivan raikas makupari tuhdin illallisen päätteeksi ja olimmekin oikein tyytyväisiä jälkiruokavalintoihimme. Täydellinen päätös ihanalle illalliselle.

Laskun loppusummakaan ei päätä huimannut, joten älkää antako ravintolan arvokkaan ulkokuoren hämätä. In De Waagissa on oikein sopuisat hinnat, joten et tarvitse miljoonabudjettia nauttiaksesi illallisen tunnelmallisessa keskiaikaisessa linnassa. Niin, vaikkei tämä virallisesti linna ollutkaan, niin siltä se kuitenkin näytti ja tuntui. Tunsin itseni arvokkaaksi linnanneidoksi lipuessani ravintolan portaita alas maksimekon helmat hulmuten. Ihana paikka!

”Kun kauaksi vie nyt toisella tie..”, Amsterdam

Viimeinen aamu Amsterdamissa. Herään aikaisin jo ennen herätyskelloa ja ennen kuin ehdin edes avata silmäni, tunnen että kurkkuuni on muuttanut kaktus. Nielaisen pari kertaa ja kaktus pysyy paikoillaan. Kääriydyn tiukemmin peittoon sillä minua viluttaa. Yritän nukkua vielä hetken, mutta mieleni valtaa ajatus ihanan lämpimästä vaahtokylvystä, enkä saa siltä rauhaa.

Hmm, meillä on vielä toinen Lushista ostettu kylpypala käyttämättä. Se on raikkaan mangon tuoksuinen ja sopisi siksi mainiosti aamuun. Ja hmm, skumppaakin on vielä jääkaapissa. Kehtaanko ehdottaa Henkalle aamupalaksi skumppaa vaahtokylvyssä? Avaan silmäni ja virnuilen ilkikurisesti, tottakai kehtaan! Mikä olisi parempi tapa aloittaa viimeinen lomapäivä kuin pari lasia skumppaa ja rentouttava kylpy? Varsinaisen aamiaisen voi syödä sitten sen jälkeen, ja onhan meillä karkkia ettei skumppaa tarvitse vetää ihan tyhjään mahaan. Siispä vesi valumaan, kylpypala ammeeseen ja skumppa mukaan kylppäriin!

Jokainen aamu pitäisi saada aloittaa näin.

Lojuimme ihanan lämpimässä kylvyssä pitkän tovin ja flunssainen olotilani helpottui huomattavasti. Kohmeiset luuni lämpenivät ja skumpan nostattama pieni hiprakka sai kurkkukivunkin unohtumaan ainakin hetkeksi. Kylpyhuoneen vallannut kostea höyry helpotti kurkun olotilaa, joten tämähän oli oikein mainio idea. Kylvyn jälkeen laittauduimme, pakkasimme kaikessa rauhassa tavaramme ja kirjauduimme hotellista ulos.

Meillä olisi vielä melkein koko päivä aikaa seikkailla kaupungilla ennen iltalentoa. Ryntäsimme heti ensitöiksemme etsimään aamiaispaikkaa, sillä nälkä alkoi olla jo melkoinen. Huomasimme erään meksikolaisen ravintolan tarjoilevan meksikolaista aamiaista ja halusimme kokeilla sitä. Tästäkin ruokailusta lisää vielä myöhemmin, joten jatketaan matkaa.

Seuraavaksi päätimme etsiä apteekin, josta voisin ostaa Strepsilsiä kipeään kurkkuuni. Sepä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä, sillä apteekkia ei tuntunut löytyvän mistään. Kävelimme pitkin kaupungin katuja ja Henkkakin muisti vahvasti nähneensä apteekin jossain, mutta se ei vaan tahtonut löytyä. Ehkä ihan hyvä niin, sillä luin myöhemmin Virpin blogista ettei apteekista olisi edes saanut Strepsilsiä, sillä kaikki itsehoitolääkkeet löytyvät tavallisista ruokakaupoista ja kioskeista. Apteekki on vain reseptilääkkeitä varten.

Strepsilsit löysimme kun minulle tuli yhtäkkiä mieleen, että olen ostanut muuallakin ulkomailla kurkkulääkkeitä ihan tavallisesta ruokakaupasta. Ehkä niin on myös Hollannissa? Menimme ensimmäiseen ruokakaupan näköiseen kioskiin ja siellähän niitä Strepsilsejä oli iso rivi myyjän selän takana. Otimme paketin hunajan ja sitruunan makuista kurkkulääkettä, revin paketin auki jo kassalla ja työnsin tabletin suuhuni. Aah, hyvästi kurkkukipu!

Niin ja se apteekkikin löytyi myöhemmin aivan aamiaispaikkamme vierestä, eli pari askelta toiseen suuntaan siitä pisteestä, josta aloitimme puljun metsästämisen. Hyvä me.

Heppaa, katso tänneee! Saatoin antaa sille muutaman äänimerkin, mahdollisimman huomaamattoman tietysti, ettei kirjaa lukeva tyyppi hermostu hevosensa häirinnästä.

Jos Maajussin morsian olisi täällä, niin me oltaisiin jo tuolla vaunujen kyydissä.

Nyt kun suussa oli ihanan helpottavaa Stepsilsiä jatkoimme kaduilla seikkailua iloisin mielin ja kävimme ihmettelemässä muun muassa juoksutapahtuman osallistujamäärää. Juoksuasuisia ihmisiä oli pakkautunut valtavasti eräälle aukiolle, he hölköttelivät alkuverryttelyjään lähikaduilla ja olipa yksi juoksija kaljakuppilan terassillakin päivää paistattelemassa. Hän tosin taisi juoda vain kahvia samalla kun hänen ei-juoksuasuiset kaverinsa tyhjensivät oluttuoppejaan.

Juoksutapahtuman nimi on Dam Tot Damloop. Se juostaan vuosittain, joten tässäpä olisi kiva idea kaikille juoksuharrastajille, jotka etsivät vaihtelua juoksutapahtumiin (mieleeni tulivat ainakin eräs Maajussi sekä Maajussin morsiamen veli: Osallistukaahan pojat ensi vuonna Dam Tot Damiin!). Dam Tot Damloop on kymmenen mailin (n. 16 km) pituinen reitti Damista Damiin, eli Amsterdamista Zaandamiin. Mäkiä tässä lättänässä maassa ei juurikaan ole ja ainakin vuonna 2013 osallistujia helli täydellinen juoksusää. Melkein teki mieli lähteä itsekin hölkälle.

Mutta koska flunssa oli iskemässä, päätimme jättää lenkit väliin ja istahdimme erään kanavan varrelle terassille. Juomatauon jälkeen kiertelimme kaupungilla milloin ihmetellen juoksijoita, milloin kurkistellen toinen toistaan erikoisempien kauppojen näyteikkunoita ja milloin hämmästellen järjettömän kapeita sivukatuja. Mahtuuko täällä edes kävelemään, mietin kun astuin kapeaakin kapeammalle sivukadulle. Näköjään mahtuu, mutta kovin suuria kantamuksia ei saa olla.

Condomerien näyteikkuna oli hämmentävä. Saisiko olla porkkanan, Eiffeltornin tai sammakkoprinsessan muotoisia kumiukkoja? Tämä liike lienee jonkinlainen nähtävyys, sillä me emme olleet ainoita turisteja, jotka kuvasivat puodin näyteikkunaa, ja onpa paikka vilahtanut muistaaksemme joskus jossain dokumentissakin.

Löysimme tiemme myös Amsterdamin China Towniin, joka sijaitsee aivan Punaisten lyhtyjen alueen kupeessa. Täältä saa kuulemma hyvää ja edullista lounasta, mutta me jätimme kinkkilounaan tällä kertaa väliin, sillä aikeenamme oli ostaa iso kasa ranskalaisia majoneesilla heti kun olisi vähänkin nälkä. Väitän että hollantilaiset ranskalaiset perunat ovat maailman parhaita ja Dam-aukiolla ahmittu ranskalaisannos kuului ehdottomasti loman parhaimmistoon. Ah ja nam!

Lassekin tykkäsi.

Flunssainen Martina halusi vielä hetken lepuuttaa jalkojaan ja kaataa kurkkuun jotakin pöpöjen tappajaa. Niinpä istahdimme ehkäpä kaupungin hienoimmalle ja kalliimmalle terassille Dam-aukion laidalle, jossa tilasimme Henkalle mojiton ja minulle tujun Godfather-drinkin. Puhuimme terassilla muun muassa siitä, miten hyvää palvelua olemme saaneet oikeastaan ihan kaikkialla Amsterdamissa ja miten hyvää englantia täällä puhutaan. Kielitaito paikallisilla on oikeasti ihan ällistyttävän hyvä. Englannin kieli taittuu kaikilta sujuvasti ja sitä on helppo ymmärtää. Joko hollantilaisilla ei ole lainkaan aksenttia tai sitten se on hyvin samankaltainen kuin suomalaisilla.

Hollantilaisten oma kielikin on hauskan kuuloista. Se kuulostaa ruotsin, saksan ja englannin sekoitukselta ja siinä on paljon pitkiä vokaaleja. Puhuttu kieli sisältää pitkien vokaalien lisäksi hassuja nielaisuäänteitä ja se on tosi hauskan kuuloista. Ymmärsimme hollanninkielisiä sanoja ja lauseita jonkun verran, vaikkemme varsinaisesti kieltä osaakaan. Etenkin kirjoitettu hollanti on yllättävän helppotajuista.

Yksi asia, josta en ole vielä puhunut ja jota ei voi sivuuttaa puhuttaessa Amsterdamista, ovat polkupyörät. Pyöräileminen kaupungissa on tehty helpoksi ja polkupyöriä on sankoin joukoin parkissa oikeastaan ihan joka paikassa. Ei kaupunkinäkymää ilman polkupyörää. Miten paikalliset löytävät omansa valtavasta pyörämerestä?

Pyöräilijöitä suhahtaa ohitse jatkuvalla syötöllä ja osa heistä tuntuu olevan todellisia kamikaze-lentäjiä. Ja suurin osa pyöräilijöistä suhaa tietenkin ilman kypärää. Geelillä tärkätyt hiukset vaan tököttävät paikallaan kun he painelevat menemään takin liepeet lepattaen.

Kaupungissa on eri arvioiden mukaan 600 000 – 900 000 polkupyörää mikä on ihan käsittämätön määrä. Myös pyörävarkauksia sattuu usein ja vanhat fillarit hylätään kylmästi kanavaan. Sanotaan että Amsterdamin kolme metriä syvistä kanavista yksi metri on mutaa, yksi vettä ja yksi polkupyöriä. En epäile tätä lainkaan.

Kaupungilla on myös muutamia parkkihalleja, joihin jätetään autojen sijaan polkupyöriä. Centraalin edessä olevaan halliin mahtuu ihan tuhoton määrä polkupyöriä, mutta silti sen ulkopuolelle jää vielä suurempi määrä pyöriä parkkiin vähän minne sattuu, sillä tila ei vaan riitä kaikille. Isoon pyöräparkkiongelmaan etsitäänkin parhaillaan ratkaisua. Ehkä hallia pitää laajentaa tai rakentaa kokonaan uusi jonnekin lähettyville?

Amsterdamissa on myös paljon upeita vanhoja kirkkorakennuksia:

Nieuwekerk sijaitsee Dam-aukion laidalla.

Westerkerk on massiivisuudessaan todella vaikuttava näky.

Noorderkerk on hauskan muotoinen möhkäle.

Oudekerk sijaitsee Punaisten lyhtyjen alueella.

Zuiderkerk kruunaa upean kanavamaiseman.

Dam-aukion laidalla terassilla istuessamme mietimme oliko meillä tiedossa vielä joku paikka, missä haluaisimme ehdottomasti käydä. Anne Frankin museon päätimme jättää seuraavaan kertaan, mutta yhtäkkiä mieleeni tuli Begijnhof.

Keskellä viliseviä ostoskatuja sijaitsee rauhaisa sisäpiha, joka on yksi vanhimpia pystyssä pysyneitä alueita Amsterdamissa. Tämä seesteinen keidas on monen lempialue Amsterdamissa ja oli siellä kieltämättä kivan rauhallinen tunnelma. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt ja me vaan seisoimme siinä aikamatkalla katsomassa vanhoja taloja.

Kovin kauaa emme aukiolla viihtyneet vaan jatkoimme matkaamme. Meillä olisi vielä muutama tunti aikaa ennen lentokentälle lähtöä. Pitäisikö syödä vielä jotakin pientä? Päätimme etsiä kuppilan josta saisimme paikallisia bitter ballen -nimisiä palleroita. Rapeat pallerot kätkevät sisäänsä lihaa ja niitä dipataan tiukan makuiseen sinappidippiin. Parhailta bitter ballenit maistunevat oluen kanssa. Me nautimme ne Multatuli-patsaan viereisellä terassilla punaviinin kanssa ja pidimme kovasti rapsakoiden palleroiden mausta.

Bitter ballen.

Vielä pitäisi löytää sopiva paikka nauttia hollantilaisia juustoja ja sitten lähtisimme lentokentälle. Kerrottakoon mikäli joku ei vielä tiennyt, että Hollanti on merkittävä juustomaa. Muun muassa Edam ja Gouda tulevat täältä ja Amsterdamin kaduilla on useita houkuttelevia juustopuoteja, joista voi ostaa tuliaisjuustoja. Mutta entäs jos haluamme syödä juustoa paikan päällä emmekä raahata sitä kotiin? Se ei ollutkaan niin helppo homma kuin voisi olettaa.

Olin lukenut ennen matkaa, että baareista ja kuppiloista voi ostaa oluttuopin seuraksi pienen juusto- tai leikkelevalikoiman. Perjantaisessa aperitiivipaikassamme sekä Leidsepleinin kuppiloissa näinkin tarjottavan juustolajitelmia, mutta nyt kun halusimme herkutella juustoilla, ei niitä tuntunut löytyvän mistään. Kannabista ja maksullisia naisia oli kyllä tarjolla joka kulmalla, mutta mistä saa juustoa? Minä haluan juustoa nyt heti!

Ei juustoa.

Sekä Leidseplein että perjantainen aperitiivipaikkamme olivat liian kaukana aikatauluumme nähden eikä Multatuli-patsaan viereinen terassikaan tarjoillut juustolautasta kuin vasta olikohan se kello neljästä eteenpäin. Liian myöhään siis lentoamme ajatellen. Kävimme lukemassa monen paikan ruokalistat, kysyimme tarjoilijoilta saako teiltä hollantilaista juustoa, mutta kaikkea muuta paitsi juustoa tuntui olevan tarjolla.

Meinasin jo hermostua sillä olin kehittänyt juustosta jo jonkunasteisen pakkomielteen. Minun olisi saatava juustoa ennen kuin astun illalla Finnairin koneeseen. Vihdoin ainakin tunnin kestäneen etsimisen jälkeen bongasin erään italialaisravintolan listalta juustolajitelman. Aikaa ei ole enää kovin paljon, joten toivotaan että palvelu on ripeää. Ja ah, pian se oli edessäni, lautasellinen niin kovasti himoitsemaani juustoa:

Siinä on sekä italialaista että hollantilaista juustoa, eli Martinan taivas lautasella. Kun päätimme tilata vielä pienen karahvin punaviiniä, olin tooodella onnellinen. Tätä olin odottanut! Tämän herkutteluhetken jälkeen voisimme suunnata hyvillä mielin hotellille hakemaan matkalaukun säilöstä ja tilata taksin kentälle.

Pieni vinkki tähän väliin etenkin budjettimatkailijoille: Älä kulje lentokentälle taksilla. Taksi on toki kätevä, mutta jatkossa me ainakin otamme suosiolla junan molempiin suuntiin. Taksimatka maksoi nimittäin noin 50 euroa eikä ollut juurikaan nopeampi kuin mitä junamatka olisi ollut. Parin euron junamatka on siis erittäin varteenotettava vaihtoehto siirryttäessä Amsterdamin keskustasta lentokentälle. Matkalle voi ottaa mukaan vaikkapa ranskalaiset majoneesilla, kuten me teimme Maajussin morsiamen kanssa viime vuoden Amsterdamin piipahduksella. Juna hurauttaa suoraan kentälle ja niitä menee melko usein.

Kentällä pitkään sivuroolissa pysytellyt flunssa astui yhtäkkiä esiin hirmuisella nuhalla, jonka lääkitsin pois buranalla. Kiskaisin kipeään kurkkuuni vielä viskin ennen koneeseen astumista. Jos se ei muuten auttaisi, niin ainakin nousussa kipeästi paukkuvat korvat harmittaisivat vähemmän kunnon viskipaukun jälkeen. Flunssassa ei ole kiva lentää, mutta ilmeisesti apukeinoni toimivat, sillä selvisin lennosta ilman ylimääräisiä kipuja tai liian kurjaa oloa.

Tällä kertaa lennon kohokohta eli ruoka oli sämpylä. Ihan ok kaveri oli sekin, mutta pidin enemmän menomatkan brie-croissantista. Illan jo pimennyttyä yöksi laskeuduimme Helsinki-Vantaalle, jossa huumekoira otti meidät iloisesti vastaan. Perusjuttu Damista tulevien koneiden kohdalla, silloin on aina koirat vastassa ja mikäs siinä, ne ovat aika suloisia tuhistessaan menemään pitkin matkalaukkuhihnoja. Muistathan kuitenkin ettei työssä olevaan huumekoiraan saa koskea, vaikka se näyttäisi kuinka silitettävän söpöltä.

Sitten vielä matkalaukku mukaan hihnalta, taksi kotiin ja niin oli Amsterdamin reissu saatu päätökseen. Iso kiitos onnistuneesta viikonlopusta kuuluu Lasipalatsin väelle sekä tietysti pitkille geelipäisille amsterdamilaisille, jotka palvelevat tyhmää turistia ilahduttavan ystävällisesti. Amsterdamin onnistui hurmata meidät niin, että kaupunkiin täytyy ehdottomasti vielä palata!

Hei hei Amsterdam!

Greetje, Amsterdam

Henkan voittamaan Amsterdamin matkaan kuului lentojen ja hotellin lisäksi illallinen viineineen molemmille reissuilloille. Saimme itse valita ravintolat kunhan pysyisimme kohtuudessa ja täytyy kehaista, että matkajärjestelyt sujuivat muutenkin ihan superhyvin Lasipalatsin henkilökunnan kanssa. Saimme tehdä reissusta oman näköisemme, yhteydenpito oli sujuvaa ja koko hommasta jäi hyvä mieli. Kiitos Lasipalatsi! Ensi vuoden parsaviikoilla nähdään taas. Ja todennäköisesti jo sitä ennenkin.

Minä sain kunnian tutkia Amsterdamin ravintolatarjontaa ja paneuduinkin pestiini antaumuksella. Kun törmäsin perinteistä hollantilaista ruokaa ranskalaisella twistillä tarjoilevaan ravintolaan, oli ensimmäisen illan ravintola päätetty. Greetje on nimetty ravintolan perustajan äidin mukaan ja siellä tarjoiltava ruoka on perinteistä, jopa hieman vanhanaikaista hollantilaista ruokaa. Annokset on tehty taidolla ja astetta fiinimmin. Tunnelma ravintolassa on kotoisa valkoisista pöytäliinoista huolimatta, ja sisustuksen söpöjä yksityiskohtia bongailee ilolla.

Greetje sijaitsee kaupungin koillisosassa hieman sivussa keskustasta. Sinne kävelee kyllä vaivatta, mutta eksymisvaraa kannattaa jättää ja silmät pitää auki, sillä ravintolaa ei ollut ihan helppo löytää. Kun löysimme vihdoin tiemme Peperstraat 23:ssa sijaitsevan ravintolan eteen, astuimme sisään ja ystävällinen miestarjoilija toivotti meidät tervetulleiksi. Hän tarkisti pöytävarauksemme, vei takkimme narikkaan ja ohjasi meidät pöytäämme, jossa paloi söpö kynttilä.

Tilasimme alkudrinkit ja minun limoncelloa sekä shampanjaa yhdistelevä juoma oli ihan nappivalinta. Voi nam, miksen ole keksinyt yhdistää näitä kahta lempijuomaani aiemmin! Tätä kokeillaan todellakin myös kotona, kuohuviinillä tosin ehkä, jos shampanjaa ei löydy kaapista. Myös Henkan tilaama ravintolan nimikkodrinkki oli oikein hyvää. Mandariinia ja shampanjaa, toimii!

Alku- ja jälkiruoat oli helppo valita, sillä ruokalistalta löytyy kokoelma kaikista ravintolassa tarjottavista alkuruoista sekä samanlainen kokoelma jälkiruoista. Me otamme tietenkin ne, niin pääsemme maistamaan kaikkea. Pääruoan kanssa tuli sen sijaan pieni tenkkapoo. Mitäs me otettaisiin? Päädyimme lopulta ottamaan toiseksi pääruoaksi haddockia, vaikka emme muistaneetkaan siihen hätään mikä englanninkielisen sanan suomennos on. Jotain kalaa se on kuitenkin, ja koska lisukkeet kuulostavat hyvältä otamme sen. Toiseksi pääruoaksi valitsimme ankkaa.

Ihan ensimmäiseksi meille tuotiin kuitenkin amuse bouche, joka esitteli täydellisesti ravintolan idean. Pieneen suupalaan oli saatu kaikki se mitä odotimme ravintolalta ja mitä illalliseltamme myös saimme. Todella taidokasta. Terriini oli muistaakseni tehty lampaan lihasta ja se oli oikein maukasta. Viimeistään tässä vaiheessa aloimme odottaa innolla illallisen kunnolla starttaavia alkuruokiamme.

Pian eteemme kannettiin kaksikerroksinen tarjotin, josta löytyi pienet suupalat kaikkia listan alkuruokia. Alimpana hengailivat leivät levitteineen. Yritimme olla tarkkoja ja painaa mieleemme kaikkien ruokien sisällön tarjoilijan kuvaillessa herkkujamme, mutta emmehän me niitä enää muistaneet kunnolla siinä vaiheessa kun aloimme maistella ruokaa. Ruokalistakin on ehtinyt vaihtua tätä kirjoittaessani, joten en pääse lunttaamaan annoksia ravintolan nettisivuiltakaan.

Herkullisia alkuruoat kuitenkin olivat, sen muistan erittäin hyvin. Tuo yksi lihapötkäleen päällä nököttävä vaaleanpunertava pallero vei kielemme mennessään ja olemme aika varmoja että se oli hanhenmaksaa. Voi nam. Myös mustikalla viimeistelty lihakäärö oli tosi namia ja se mustikka siinä kruunasi koko homman. Ihme kyllä, itse en olisi osannut yhdistää mustikkaa lihaan.

Oma lempparini maksapalleron lisäksi oli suussasulava sienikeitto rapealla leipäkrutongilla ja samaa mieltä taisi olla Henkkakin. Silli oli vähiten Henkan mieleen ja koska minäkin olin aiemmin päivällä vetäissyt sillivoileivän katukojusta, ei silli jaksanut enää innostaa niin paljon. Hyvää sekin toki oli ja ihanan tuoretta! Ei siis valittamista.

Ihanan alkuruokalajitelman jälkeen saimme eteemme mystisen haddockin, jonka muistin yhtäkkiä tarkoittavan turskaa. Ja voi miten perhanan hyvää turskaa se olikaan! Kannatti tehdä rohkeasti lähes sokkotilaus, sillä turska oli paljon parempaa kuin ankka. Ei ankassakaan mitään vikaa ollut, se vaan oli vähän tylsä valinta, vaikka ankannahan sisään taidolla jemmattu lisuke olikin hieno lisä annokseen.

Pääruokien jälkeen aloimme olla jo aika täynnä ja pidimmekin tarjoilijan ehdotuksesta pienen hengähdystauon ennen jälkiruokia. Kauaa emme kuitenkaan malttaneet odottaa vaan vinkkasimme tarjoilijalle, että makea voisi jo maistua. Sehän menee eri mahaan..

Saimme eteemme taas ihanan kerrostarjottimen, johon oli koottu valloittavaa tuoksua ympärilleen levittäviä jälkiruokamaistiaisia. Olisin halunnut tarrata suklaakakkuun tarjoilijan vielä esitellessä tarjottimen sisältöä, ja sain pistää kaiken tahdonvoimani peliin etten kahmaissut jälkiruokia suuhuni ennen aikojaan. Nämä pitäisi vielä kuvatakin ennen kuin saan käydä herkkuihin kiinni.

Tarjottimelta löytyi hieman yllättäen lakritsijäätelöä ja creme bruleeta, suloista pullapohjaista omenapaistosta, suussasulavia jäätelöitä ja mousseja, ihanaa suklaakakkua ja vaikka mitä muuta. Kylkeen otimme espressot, sillä väsyneiden matkustajien silmäluomet alkoivat jo painaa, emmekä halunneet vielä simahtaa.

Palvelu pelasi loistavasti koko illan, viinisuositus toimi hyvin ja ruoka oli ihan mielettömän herkullista. Vessakin oli söpö kuin mikä ja siellä vieraillessa tuntui kuin olisi ollut laivalla. Ikkunasta näkyi kanavan vedenpinta ja jyrkät portaat veivät alakertaan. Vessafriikki täällä moi taas, Greetje oli hyvä.

Harmittelin jo tässä vaiheessa, että ihan sama mitä saamme huomisen illallisella, ei se voi mitenkään voittaa tätä makuelämystä. Kaikki oli kohdallaan tunnelmasta lähtien ja ravintolan syrjäisestä sijainnista huolimatta pöydät tulivat täyteen ja puheensorina lisääntyi illan edetessä melkoisiin volumeihin. Suosittelemme erittäin lämpimästi Greetjeä. Muistathan tehdä pöytävarauksen, sillä ilman sitä illalliselle ei liene asiaa ainakaan viikonloppuiltoina.

 

Die Port Van Cleve, Amsterdam

Meillä on käynyt aina hyvä tuuri hotellien kanssa. Tai no tuuri ja tuuri, ehkä olemme vain osanneet valita hotellimme hyvin. Odotukset eivät ole koskaan pettäneet, vaan päinvastoin, ne ovat jopa ylittyneet monen hotellin kohdalla. Koskaan emme ole joutuneet pettymään hotellivalintaamme (pitääkö nyt koputtaa sitä päätä tai puuta?), joten jotain me kai osaamme tehdä oikein hotelleja vertaillessamme.

Vähiten tyytyväinen olen ollut hieman yllättäen USA:n reissun hotelleihimme. New Yorkin hotellihuoneessa haisi vahvasti tupakka ja Miamin hotellikin oli vanhuudessaan jo hieman kulahtanut. Hintansa väärti se oli kuitenkin ehdottomasti ja tärkeä siinäkin mielessä, että Miamin hotellin mustakeltaisesta kylpyhuoneesta on tullut meidän keskinäisissä puheissamme jo varsinainen legenda. ”Yeah, aaha, you know what it is, black and yellow, black and yellow, black and yellow, black and yellow..”

Amsterdamin hotellimme oli todellista luksusta pienille maailmanmatkaajille. Die Port Van Cleve sijaitsee mitä parhaimmalla paikalla Dam-aukion vieressä. Sijainti onkin ehkäpä tärkein kriteeri hotellia valitessamme ja Die Port Van Cleven kohdalla se oli täydellinen. Keskellä kaikkea, mutta kuitenkin rauhallisella paikalla. Lyhyt kävelymatka mihin kaupungin kolkkaan tahansa ja raitiovaunupysäkkikin olisi ollut suoraan hotellin ulko-oven edessä. Me tosin kävelimme tai kanavaristeilimme kaikkialle.

Hotellirakennus on kaunis ja sisustus jatkaa ulkotilojen koristeellisen vanhahtavaa hollantilaista linjaa. Palvelu respassa on ystävällistä ja sujuvaa, matkalaukku vietiin säilytykseen ennen kuin ehdimme edes kysyä säilytysmahdollisuutta ja kaikki järjestyi vaivattomasti.

Kirjauduttuamme sisään ja astuttuamme huoneeseen, ehdimme toipua vain hetken upean huoneen aiheuttamasta hengenhaukkomisesta, kun oveen koputettiin ja käteemme tyrkättiin kuohuviinilasit. Hyvää vuosipäivää toivottaa Die Port Van Cleve! Vau, tunsin oloni maailman tärkeimmäksi prinsessaksi!

Kilisteltyämme kuohuviinillä jatkoimme vielä hetken huoneen tutkimista. Pinta-alaa huoneessa oli vaikka muille jakaa, patjaan oli kirjailtu perinteisiä sinisiä hollantilaisia kuvia, ruskeat kattoparrut oli jätetty näkyviin ja ihanan leveästä ikkunalaudasta tuli lempipaikkani.

Vessa oli oma pieni huoneensa ja sitä vastapäätä olevan oven takaa avautui varsinainen spa-osasto poreammeineen, kullattuine hanoineen, marmorilaattoineen ja holvikaarineen. Upea! En voinut muuta kuin huokailla ihastuksesta tilaa katsoessani. Kylpyyn mennään kyllä reissun aikana ehdottomasti vähintään kerran!

Nuo kaksi ylintä ikkunaa olivat meidän. Mitäköhän tuon huoneemme yläpuolella olevan luukun takana on? En tiedä haluanko tietää..

Huoneen hintaan ei kuulunut aamiainen, mutta sen verran mitä maksullista aamiaisbuffaa kurkkasin, näytti se varsin herkulliselta ja kattavalta. Ravintolan sisustuskin oli mukavan tunnelmallinen, joten hotellin aamiainen on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto. Sen saa tilattua myös huoneeseen, mikä kiinnosti minua kovasti, mutta muut aamiaispaikat kaupungilla kiinnostivat silti enemmän, emmekä kokeilleet tällä kertaa Die Port Van Cleven aamiaista. Jos reissu olisi ollut pidempi niin ehkä sitten.

Näkymä ikkunasta.

Kaiken kaikkiaan olimme todella tyytyväisiä hotelliimme. Tästä on vaikea pistää paremmaksi. Jouduimmekin reissumme aikana positiivisen ongelman eteen, kun hotellihuoneessa olisi ollut niin kiva hengata enemmänkin, mutta kun kaupunkikin oli täynnä toinen toistaan kiinnostavampia paikkoja ja nähtävyyksiä. Löysimme onneksi sopivan harmonian hotellihuoneen ja kaupungilla hengailun välillä, ja molemmat saivat ansaitsemansa ajan ja huomion.

Loppuun on vielä ihan pakko kehua hotellihuoneen sänkyä. Se oli niin pitkä ja leveä, että pystyin helposti pyörimään ympäri ilman että tipun lattialle tai änkeän Henkan puolelle. Henkankin jalat mahtuivat kokonaan sänkyyn eivätkä roikkuneet sängynreunan ylitse. Kiitos pitkät hollantilaiset! Tyyny oli pehmeä ja peitto juuri sopivan lämmin. Vällyjen välissä tuntui kuin uppoaisi jonnekin ihanan pehmeään taivaaseen ja uni tuli nopeasti. Aamulla huoneenilma oli ihanan raikas ja mukavan viileä, muttei kuitenkaan liian kylmä. Täällä kyllä kelpaisi majoittua toistekin.

Lassekin tykkäsi.

”Kenties kaunis on ja vallaton..”, Amsterdam

Lauantaipäivä Amsterdamissa jatkuu Rijksmuseumin kanavataksipysäkillä, jossa pomppasimme seuraavan aluksen kyytiin. Samalla hetkellä kun istahdimme osittain avoimen paatin penkille, alkoi aurinko paistaa ja voi että miten ihanasti se lämmitti vielä syyskuun lopullakin. Ihana kesäinen hetki!

Alus lipui kaikessa rauhassa kohti Centraalia. Ohitimme hulppeat kanavan varrella olevat rakennukset, joiden hintaa saatoimme vain arvailla. Se on varmasti tosi paljon, nämähän muistuttavat sekä kooltaan että ulkonäöltään linnaa eikä sijaintikaan ole hullumpi. Ketäköhän näissä asuu?

Istuskelimme kanavaristeilijän kyydissä ja mietimme mitä tekisimme seuraavaksi. Centraalista lähtisi sinisen linjan alus, joka kiertäisi pitkän reitin muun muassa De Gooyer -tuulimyllyn ohi. Maisemat olisivat reitillä varmasti näkemisen arvoiset, mutta koska molemmat kameran akut vilkuttivat punaista ja laturi jäi tietenkin kotiin, päätimme nousta maihin Centraalissa ja käppäillä siitä eilen bongaamaamme kamerakauppaan ostamaan geelipäiseltä myyjältä uuden vara-akun. Sille on aina käyttöä.

Nousimme siis maihin Centraalissa ja lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Nälkä alkoi kurnia jo vatsassa, joten päätimme suunnata kamerakaupan jälkeen Rembrandtpleinille siihen ihanaan italialaiseen ravintolaan, jossa nautimme eilen lasilliset punaviiniä. Istuimme ravintolan terassilla pitkän tovin herkutellen italialaisella ruoalla ja kannullisella talon punaviiniä. Sillä hetkellä elämä maistui aika makealle. Täydellinen lomatunnelma.

15 sillan silta

Ihanan lounaan jälkeen tallustelimme lyhyen matkan päähän 15 sillan sillalle, eli sillalle, josta sanotaan näkyvän 15 muuta siltaa. Me emme ihan niin monta siltaa bonganneet, sillä silmämme eivät kyenneet näkemään niin kauas kanavaa pitkin, kuin sillalta olisi voinut nähdä vaikkapa kiikarin avulla. Kyllä tästä silti varmasti on yhteys 15 muulle sillalle, en epäile yhtään.

Siltoja Amsterdamissa on yli 1200 ja ilahduttavan moni niistä on vanhoja pyöreitä kivisiltoja. Yksi kuuluisimmista silloista on valkoinen Amstelin ylittävä Magere Brug. Ja tosiaan, siltoja täällä tarvitaankin, jotta päästään lukuisien kanavien ylitse. Kolme pääkanavaa ovat nimeltään Herengracht, Keizersgracht ja Prinsengracht, eli vaatimattomasti Herrojen kanava, Keisarien kanava ja Prinssien kanava. Sisimpänä on Singel-kanava ja pohjoisessa kohdassa josta kolme pääkanavaa lähtee, on kaikkien kanavien äiti Brouwersgracht.

Kanavien ja siltojen lisäksi yksi Amsterdamin maisemaa leimaava ominaispiirre ovat hassut kapeat, korkeat ja vinot talot. Kapeus ja korkeus selittyy sillä, että aikoinaan taloja verotettiin niiden viemän katutilan mukaan, ja silloinhan kannattaa toki tehdä mahdollisimman vähän katutilaa vievä kapea, taaksepäin pitkä ja korkea talo.

Talojen vinous selittyy osittain sillä, että maaperä on pehmeää suota eivätkä vanhat puiset paalutukset ole kestäneet aikojen saatossa, vaan paalut ovat mädäntyneet maahan saaden vanhat talot lysähtämään kasaan. Vanhoja puupaaluja on korvattu teräksisillä, mutta se ei ole ehtinyt pelastaa kaikkia talovanhuksia, vaan osa vanhoista taloista on melko pelottavasti joka suuntaan vinksallaan. Nyt jos susi tulisi puhkumaan ja puhaltamaan talon nurin, niin varmasti kaatuisi!

Talot on myös rakennettu tarkoituksella kadulle tai kanavaan päin kaltevaksi, jotta yläkerroksiin on voitu nostaa tavaraa vinssillä talon ulkopuolelta. Kalteva talo myös näyttää isommalta ja sehän on tietysti hieno juttu, jos oma talo näyttää isommalta kuin naapurin talo. Mitä sitten jos se vinoudessaan kaatuu kanavaan tai kadulle. Vuonna 1565 talojen kaltevuudelle asetettiin raja-arvo, jottei homma menisi ihan överiksi.

Kun olimme ihmetelleet 15 sillan siltaa tarpeeksi, lähdimme talsimaan kaikessa rauhassa kohti hotellia. Teimme muutaman pienen ostoksen matkan varrella ja hymyilimme pilvien välistä näyttäytyvälle auringolle.

Lassella oli ollut omat bileet. Hyviä muuten nuo Malibu-juomat. Kuulemma.

Hotellilla laittauduimme valmiiksi illallista varten ja ehdinpä minä nauttia hetken myös ihanasta toimettomuudesta lempipaikallani hotellihuoneen ikkunalaudalla. Katselin kadun tapahtumia hyvä juoma kädessäni ja taisinpa herkutella vähän suklaallakin, vaikka illallinen olisi jo parin tunnin päästä. Laittautumisen jälkeen lähdimme taas hyvissä ajoin kaupungille talsimaan tavoitteenamme etsiä jälleen joku kiva aperitiivipaikka.

Pienen kävelykierroksen jälkeen astuimme sisään rokkibaariin, jossa vanha Bonjovi-fani fiilisteli seinällä olevia julisteita ja kaiuttimista parhaillaan pauhaavaa musiikkia. Siemailimme Gin Tonicia, katselimme musiikkivideoita ja puhuimme niitä näitä, musiikista enimmäkseen, josta puhuimme jostain syystä melko paljon tällä reissulla. Tilasimme vielä toiset juomat, sillä rokkibaarin meininki tuntui sillä hetkellä parhaalta mitä Amsterdam voi meille tarjota. Baarin nurkkapöydässä oli oikeasti tosi kivaa, tämä oli yksi lempihetkistäni koko reissulla.

Palasimme samaan paikkaan vielä jälkkäriviskille illallisen jälkeen, niin kovasti tykästyimme baarin fiilikseen. Illalla siellä haisi kaunein kukka kauniin maan, mistä tulee pieni miinus, mutta toisaalta kannabiksen tuoksua on melko mahdotonta paeta Amsterdamissa lauantai-iltana, etenkin jos haluaa nauttia viskiä baarin sisätiloissa. Eikä täällä haissut läheskään niin pahasti kuin monen kuppilan ulkopuolella, joten pääsimme aika vähillä hajuhaitoilla. Henkka ei tainnut edes huomata kukan tuoksua, ja minäkin unohdin sen pian.

Illallisen nautimme upeassa linnamaisessa In de Waagissa, josta kirjoitan ihan oman postauksen myöhemmin. Illallisen, öisen Amsterdamin ihailun ja jälkkäriviskin jälkeen suuntasimme Punaisten lyhtyjen alueen läpi kohti hotellia. Tänään ikkunoissa kekkaloivat tytöt eivät saaneet minua enää niin surulliseksi kuin eilen, sillä yritin ajatella, että jokainen heistä tekee työtään omasta tahdostaan, käärii siitä hyvät rahat ja elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Piste.

Takaisin hotellille päästyämme pistimme kylpyveden valumaan ja laitoimme Lushista ostamamme oranssin huumaavan tuoksuisen kylpypalan veteen. Pian pääsimme rentoutumaan ihanan tuoksuiseen kuumaan kylpyyn skumppalasi kädessä ja voi että miten makealta elämä maistuikaan, vaikka kytemässä oleva flunssa saikin oloni hieman huonovointiseksi. Lämpimän kylvyn jälkeen uni maistui ja niin oli lauantai Amsterdamissa saatu päätökseen. Huomenna olisi edessä vielä kiva pitkä päivä kaupungilla ennen iltalentoa, joten mukavaa lomailua on onneksi tiedossa vielä melkein koko päivän verran.