Barcelona,  Espanja,  Ruokamatkailu

Barcelonan Gracia – vermuttia ja tapaksia

Vermutti. Siitä tuli Barcelonan lomaromanssini. En uskonut pitäväni siitä, sillä kuinka ällöttävältä kuulostaakaan maustettu väkevä viini. Tosi ällöttävältä. Taannoinen huoneenlämpöinen laimea vermuttimaistiainen Madridin kauppahallissa ei myöskään ollut onnistunut vakuuttamaan.

Päätimme kuitenkin antaa vermutille uuden mahdollisuuden Barcelonassa, sillä sinne se kuuluu kuin anjovis barcelonalaisen lautaselle tai oliivi vermuttiin.

Niin tosiaan se oliivi. Ja appelsiinin viipale. Ne kuuluu laittaa vermuttilasiin samoin kuin iso jääpala. Silloin vermutti on hyvää. Jopa koukuttavaa. Kylkeen jotain suolaista, kuten niitä anjoviksia, jotka muuten ovat niin ikään herkullisia autenttisessa ympäristössä. Barcelonan ilmassa on jotain, mikä saa epäilyttävät asiat maistumaan hyviltä.

Perinteinen aika nauttia vermuttia on kello kahdentoista ja kahden välillä iltapäivällä. Juoma toimii lounaan aperitiivina, eikä sitä siis nautita enää lounaan kanssa vaan nimenomaan ennen sitä pienen suolapalan kera. Sanotaan että yksi vermutti on hyvä idea. Jo toisen jälkeen jää kuitenkin lounas väliin ja jäät vermutteriaan nautiskelemaan koko päiväksi. Vaan haitanneeko tuokaan?

Gracian alue on täynnä vermutterioita

Vermuttia saa pitkin Barcelonaa, mutta perinteisin alue nauttia sitä on Gracian kaupunginosa, jonka joka kulmalla on vermutterioita. Niiden pienissä pöydissä tai terasseilla nautitaan vermuttia ja tapaksia pitkin päivää.

Me suuntasimme Gracian alueelle illansuussa. Tarkoituksenamme oli kiertää mahdollisimman monta vermutteriaa ja viettää koko alkuilta alueella. Kyseessä oli reissumme viimeinen ilta, joten suuntasimme kuitenkin ajoissa vällyjen väliin, jotta aamulento sujuu mukavasti.

Ensin istahdimme Entrepans Diazin terassille, jonka juttu ovat huikean osaavat ja mukavat rusettikaulaiset tarjoiljat. Oma herrasmiehemme oli parasta koko paikassa. Hänen menulta suosittelemansa ruoat maistuivat myös erinomaisesti. Sijainti ison risteyksen kupeessa ei ollut idyllisin, mutta terassilla oli silti kiva istuskella.

Toisella puolella tietä olevaa Bar Mutia on myös kehuttu, mutta me halusimme sukeltaa syvemmälle Gracian kävelykaduille. Hieman fiinimpi Bar Mut sopisi paremmin pitkälle illalliselle kuin suunnittelemallemme tapaskierrokselle. Sen solomillo con foiea (ulkofileetä hanhenmaksan kera) sekä carpaccioa on kehuttu. Niitä voisi maistaa seuraavalla kerralla.

Lo Pinyolin ovelle ehdimme juuri kun se oli aukeamassa. Istahdimme pienen pyöreän pöydän ääreen ja kysyimme mitä tarjoilija suosittelee meille. Pöytään kannettiin vermutit ja lohi- sekä liharullat, jotka olivat herkkua ja hauskaa vaihtelua muihin reissun aikana maistamiimme tapaksiin. Lo Pinyolissa oli jotenkin erityisen mukava tunnelma.

ALNORTE Bar oli yksi koko reissun mieleenpainuvimmista paikoista. Olimme tässä kohtaa jo ihan täynnä, mutta halusimme maistaa espanjalaista siideriä. ALNORTE on paras paikka siihen. Tilasimme kahta eri siideriä ja voi nam. Tuli välitön tarve matkustaa Pohjois-Espanjaan siiderimatkalle.

Vermuteria Puigmartissa nautimme vielä reissun viimeiset vermutit. Syötävää emme täälläkään enää jaksaneet edes miettiä, mutta kadulla tynnyrin äärellä nautittu vermutti oli hyvää ja tunnelma paikallisten keskuudessa eloisa. Puigmarti oli kiva paikka jättää hyvästit Barcelonalle.

Muita Gracian kehuttuja vermuttipaikkoja ovat ainakin Antunez, Gracian vanhin bodega Bar Bodega Quimet, Bar Canigo, Bodega Marin ja Bar Pietro. Olin merkannut nämä kaikki karttaani, mutta kaikkea ei ehdi kokeilla yhden reissun aikana edes kokeneempi ruokamatkailija. Onneksi Barcelona on niin ihana, että seuraavia reissuja on varmasti tiedossa ja pääsen testailemaan lisää ihania vermutterioita, kattoterasseja ja tapasbaareja.

4 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Vähän on itsellänikin huonot mielikuvat Vermuttista. No onhan niitä silti muitakin vastaavia, joita on huonolaatuisina joskus maistnut ja sitten myöhemmin maistaessaan todennut, että tämähän on hyvää. Täytyypä tutustua tähänkin vielä paremmin.

  • Aila ja Juha

    Olipa hauska lukea vermutista. Meille viinit ja muut alkoholituotteet ovat aika vieraita, emmekä usein mitään maista, mutta viime syksynä ostimme Espanjan joulutraditioihin kuuluvaa Anislikööriä pullollisen Ruten Anismuseosta ja se on ollut hauska pikkulisä esimerkiksi appelsiini- tai mangomehuun. Ehkä voisi kokeilla jotain muutakin.

    • Martina

      Jotkut juomat kuuluvat niin olennaisena osana matkakohteen kulttuuriin että niitä maistelee mielellään jo päästäkseen paremmin sisään paikalliseen elämänmenoon. Anislikööri lienee juuri sellainen, vaikka se kuulostaakin korvaani hieman epäilyttävältä. Toisaalta niin kuulosti vermuttikin ja tykkäsin siitä silti. 🙂