Liharuoat,  Reseptit

Juustoinen lihapata

Pitkään haudutetut pataruoat kuuluvat syksyyn. Söimme tätä silti ensimmäisen kerran kesällä, jolloin kieltämättä tuli hieman syysfibat kun keittelin tuhtia ja maukasta lihapataa koko päivän liedellä. Oli se hyvää kesälläkin, mutta parhaalta lihapata maistuu pimenevässä syysillassa.

Koko päivän muhineen ruoan liha on mureaa, maut pyöristyneet ja iso kasa tuorejuustoa ja sulatejuustoa sekoittunut joukkoon muodostaen muiden makujen kanssa niin maukkaan liemen, että se tekee mieli nuolla lautaselta. Pekoni ja paprika tuovat särmää ja se ihana liemi imeytetään perunoihin viimeistä pisaraa myöten. Ja sitten nuollaan vielä se lautanen.

Reseptistä tulee iso annos lihapataa. Voit ihan hyvin puolittaa määrät jos haluat, mutta tämä on niin herkullinen ruoka, että sitä syö mielellään monta päivää. On sitä paitsi mukavaa kun samalla vaivalla ruokaa valmistuu enemmän ja aikaa jää myös muuhun kuin ruoanlaittoon, vaikka keittiössä häärääminen kivaa onkin.

Juustoinen lihapata

8-10 annosta

    1,5 kg naudanpaistia
    pari nokaretta voita
    suolaa ja pippuria
    paprikajauhetta
    340 g pekonia
    2 punaista paprikaa
    1,5 l vettä
    2 rkl härkäfondia
    300 g ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa
    500 g sulatejuustoa

Pilko paisti paloiksi ja ruskista voissa pannulla. Mausta lihat suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Laita lihapalat kattilaan jos teet padan liedellä tai uuninkestävään pataan jos uunissa. Tarkista että kypsennysastiaan löytyy kansi.

Pilko pekoni ja ruskista se pannulla. Pilko myös paprika ja lisää pannulle pekonin kaveriksi. Paista vielä hetki ja kippaa sitten pannun sisältö kattilaan.

Lisää kattilaan vesi ja fondi. Kiehauta. Jätä kattila muhimaan liedelle pienelle lämmölle kannen alle vähintään 3 tunniksi. Jos valmistat padan uunissa, anna hautua kannen alla 150 asteessa sama aika.

Lisää juustot nokareina pataan tunti ennen kun haluat ruoan olevan valmis. Kun juustot ovat sulaneet pataan, hauduta sitä vielä tunnin verran.

Tarjoile haluamasi lisukkeen kanssa. Perunat on klassinen valinta. Riisikin toimii.

3 kommenttia