Grilliruoat,  Lisukkeet,  Reseptit,  Salaatit

Kirkas perunasalaatti

Perunasalaatti on perinteinen lisuke grilliruoan kanssa. Se on myös brunssi- ja piknikpöydän vakiokasvo sekä tuttu kaveri vapun ja vuodenvaihteen juhlijoille. Kirkas perunasalaatti on parhaimmillaan uusista perunoista tehtynä, mutta kokeilimme ja totesimme tavallisten pottujen käyvän hyvin myös.

Kirkas perunasalaatti saa makua kapriksista, kevätsipulista ja maukkaasta kastikkeesta, johon kannattaa valita mahdollisimman laadukas oliiviöljy. Nippu persiljaa viimeistelee hieman terveellisemmän perunasalaatin.

Kirkas perunasalaatti

6 annosta

    1 kg perunoita
    1 iso tai 2-3 pientä kevätsipulia varsineen
    35 g kapriksia
    nippu persiljaa

Kastike:

    2 dl oliiviöljyä
    3 rkl omenaviinietikkaa
    1 rkl hunajaa
    1 rkl dijon-sinappia
    suolaa ja pippuria

Keitä perunat ja anna niiden jäähtyä hieman. Pilko perunat pienemmiksi. Pilko myös kevätsipuli ja persilja.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Lisää kastike jäähtyneisiin perunoihin ja sekoita. Lisää myös kevätsipuli, kaprikset ja persilja.

Anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Katso myös tämä: Sriracha-perunasalaatti

2 kommenttia

  • Tanja for Takeoff

    Hei mahtavaa, just tätä kaipasin! Olin miettinyt, että olis kiva tehdä vapuksi perunasalaattia, mutta pähkäilin millä voisin korvata kermaviilin. Täällä Serbiassa käytetään paljon erilaisia maitotuotteita, mutta maku ei välttämättä ole tarpeeksi lähelle niitä suomalaisia. Tämä kirkas kastike ratkaisee pulman, joten kiitos tästä, testiin menee!

    • Martina

      Mahtavaa että resepti tuli heti käyttöön! Ajattelinkin että sille voisi olla käyttöä näin vappuna. Itsekin tykkään tehdä välillä vaihteeksi kirkasta perunasalaattia, vaikka olenkin Suomessa tuttujen maitotuotteiden äärellä.