Makeat herkut,  Reseptit,  Yleinen

Vadelma-rahkapullat

Olgan pullakirja alkaa näytellä jo klassikon roolia kirjahyllyssämme. Tartumme kirjaan isoilla tai pienillä käsillä ihan vähintään kerran vuodessa kun alkaa tehdä mieli pullaa. Se on itse asiassa aika usein. Leivomme harvoin makeaa, joten jos saman kirjan sivuille hakeudutaan kerran vuodessa, on se meidän mittapuullamme paljon.

Kun pullahammasta kolottaa skippaamme perinteiset korvapuustit ja voisilmäpullat, sillä niitä saa kahvilastakin. Leivomme mieluiten jotain hieman erilaista eikä haittaa vaikka on vähän överiäkin.

Yksi lemppareistamme on ollut puolukkainen bostonkakku. Tällä kertaa leivoimme lasten kanssa yhdessä vadelma-rahkapullia. Teemme pullamme yleensä valmistaikinasta, mutta voit toki käyttää sitä mummon perinnereseptiä tai vaikka jotain Olgan pullakirjan taikinoista. Niitä löytyy kirjasta useita.

Vadelma-rahkapullat syntyivät keittiössämme eräänä lumisena lauantaina. Otin taikinan sulamaan heti aamusta jolloin saimme lounaan jälkeen ensimmäiset pullamaistiaiset (ihan niin kuin emme olisi maistaneet jo taikinaa). Pullan voimalla jaksoi hyvin urakoida lumityöt ja palkaksi reippaudesta sai ottaa vielä toisenkin pullan.

Kuten kuvasta näkyy, täytettä on ns. riittävästi.
”Moni pulla päältä kaunis, mutta ruma usein parhaan makuinen.” (Vanha järvenpääläinen sananlasku.)

Vadelma-rahkapullat

n. 25 kpl

1200 – 1600 g pullataikinaa
kananmuna tai kaksi voiteluun

Täyte:

50 g voita
1,5 dl sokeria
250 g maitorahkaa
kananmuna
3 rkl ohratärkkelystä
2 dl vadelmia

Muruseos:

25 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään ja jos käytät pakastetaikinaa niin se myös.

Pyörittele taikinasta palloja ja laita ne leivinpaperoidulle pellille. Peitä liinalla ja anna kohota puolisen tuntia.

Sekoita täytteen voi ja sokeri. Lisää rahka, kananmuna, ohratärkkelys ja vadelmat. Sekoita tasaiseksi.

Nypi muruseoksen voi, sokeri ja jauhot keskenään.

Paina pulliin vesilasilla syvennykset. Kasta lasin pohja joka välissä jauhoihin, jotta se ei takerru kiinni taikinaan.

Voitele pullien reunat kananmunalla ja täytä syvennys rahkaseoksella. Ruokalusikallinen riittää, mutta me laitoimme kaksi. Ripottele päälle muruseosta. Sitäkin saa olla mielestäni paljon. Överipulla on paras pulla.

Paista pullia 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia tai kunnes ne ovat ruskettuneet reunoilta.

2 kommenttia

  • Marika / Matkalla Missä Milloinkin

    Heh, minä en edes tiennyt, että kaupan pakasteesta löytyy pullataikinaa. Meillä ei siis juurikaan leivota. Nämä vadelmapullat kuulostavat herkullisilta, voisin leipoa siskoni luona käydessäni, kun syöjiäkin olisi enemmän. Ja olen samaa mieltä, täytettä saa olla runsaasti.

    • Martina

      Meilläkään ei kovin usein leivota ja kun leivotaan, käytetään siihen surutta valmistaikinaa. Lasten kanssa on mukava leipoa kun he syövät tuotoksiakin niin mielellään, mutta kyllä silti pitää melkein kutsua vieraitakin kylään ettei tarvitse vetää itse pullaähkyjä. 😀