Yöjunan kyydissä

”Juna jyskyttää vanhaa ystävää..” Olen aina ihmetellyt miksi Virve Rosti laulaa niin rumasti vanhan ystävän kohtalosta. Joka tapauksessa kun kauas menolippu on ja pakko matkustaa on jonnekin, on yöjuna mainio vaihtoehto.

Yöjunassa on samanlaista reissuromantiikka kuin vaikkapa rahtilaivojen kyydissä. Aika pysähtyy, vaikka kulkuväline etenee kohti määränpäätään hitaasti mutta varmasti. Kiskot kolisevat ja ikkunasta näkee pystymetsää ja laakeeta peltoo.

Viihdykkeeksi voi vaikka arvailla lumirajan sijaintia niin kuin me teimme kevättalveen osuneella matkallamme Rovaniemelle. Emme tosin tajunneet että nukumme todennäköisesti silloin kun maisema alkaa olla luminen. Yöjunan kyydissä valtaosa ajasta nimittäin nukutaan. Aika jännä. Olisitko arvannut? Aamulla ollaan perillä ja se on ihan äärettömän kätevää. Hoitaa siirtyminen kohteeseen nukkuessa.

Me valitsimme yöjunan myös siksi, että halusimme ottaa oman auton mukaan, mutta emme halunneet ajaa koko matkaa määränpäähämme Saariselälle. Nukuimme mieluummin matkan ajan ja olimme aika innoissamme kokiessamme sekä autojunan että yöjunan ensimmäistä kertaa.

Ensin ajoimme Pasilaan ja siellä autojuna-asemalla junan kyytiin. Reppuun oli pakattu junan kyydissä tarvitsemamme matkatavarat. Muut tavarat saivat jäädä autoon. Henkilökunta opasti mihin kohtaan auton voi pysäyttää ja lukitsi sen siihen.

Perillä auton akku oli tietysti tyhjä, jotta voimme aiheuttaa kunnon tukoksen putkimaisessa junassa. Onneksi osasimme varautua tähän ja tarvittavat auton defibrillaattorivälineet olivat matkassa mukana. Ei siis ollut autojunan syy että niin kävi. Edellisessä autossamme vaan oli pikku ongelma.

Takaisin Pasilaan.

Jätettyämme auton junaan kävelimme lyhyen matkan Pasilan asemalle, jossa ihmiset otetaan kyytiin ja sen jälkeen myös ne autojunavaunut, joissa yhdestä automme jo tyhjensi akkuaan ilkikurisesti virnistellen.

Meillä sen sijaan oli ajatuksena täyttää akkujamme ja vatsojamme matkan aikana. Haimme Triplan Capperista pizzat mukaan junaan ja kaupasta pari Peronii sekä pari perunaa sipsien muodossa. Koronan takia ravintolavaunu oli suljettuna, mutta hytteihin olisi voinut silti tilata sapuskaa. Me varauduimme tällä kertaa mieluummin omin eväin.

Olimme varanneet hytin omalla kylpyhuoneella. Se oli oikea tilaihme. Pienenpieni wc muuttui pienenpieneksi suihkuksi seinää kääntämällä. Vedentulo oli kuin Välimerellä konsanaan, joten suosittelen kaltaisiani pitkähiuksisia jättämään hiustenpesun suorittamatta junassa, ellet halua tuhrata shampoon huuhteluun koko yötä. Kiva kuitenkin kun oli mahdollisuus huuhtoa reissupölyt pois.

Itse hyttikin oli pikkuruinen. Vähän niin kuin laivan C-luokan hytti, mutta vain toisella seinällä oli kerrossänky. Ikkunan edessä oli pieni penkki ja taso, jonka ääressä toinen mahtui nautiskelemaan ndujapizzaa. Toinen herkutteli sängyssään ja muutenkin valtaosa ajasta kului sängyllä köllötellen ja matkapelejä pelaten. Juuri muualla ei mahtunut olemaan. Toki jos ravintolavaunu olisi ollut auki, olisimme käyneet siellä iltapalaretkellä.

Yksi reissun parhaita hetkiä oli se kun istuskelin hytissämme vatsa täynnä herkullista pizzaa ja nautiskelin Peronin jämiäni. Nojasin seinään ja katselin ulos, jossa kevätaurinko loi kirkkaita säteitään tuttuun hyvinkääläismaisemaan. Hetken kuluttua saimme ihailla kaunista auringonlaskua sekä Hämeen linnaa ja antaa junan tasaisen jytkytyksen saatella meidät unten maille.

Moni on kertonut nukkuvansa yöjunassa erinomaisesti. Tasainen liike kuulemma rauhoittaa. Itse en kuitenkaan valitettavasti osannut oikein nukkua. Torkuin kyllä, mutta havahduin tasaisin väliajoin siihen, että olen junassa. Pienikin vaunun kallistuminen tuntui unen rajamailla siltä, että vaunu kaatuu.

Aamulla ei ollut niin levännyt olo kuin olisin toivonut, mutta avasin silti unihiekkaiset silmäni pirteänä saapuessamme Rovaniemelle. Katselin ikkunasta maisemaa ja hymyilyttihän se. Loma oli vasta alussa.

Hyttiin olisi voinut tilata aamiaispussukan, mutta me päätimme nauttia aamupalan matkan varrella huoltoasemalla. Rovaniemeltäkin olisi löytynyt mainioita aamiaispaikkoja jos korona ei olisi pitänyt niitä reissupäivänämme kiinni.

Rovaniemen asemalla oli raikas pikkupakkasen siivittämä aamu. Aurinko paistoi kauniisti ja oli sellainen kevään ja talven taitekohdan hetki, jolloin talven raaka kylmyys ulottuu yhä luihin ja ytimiin, mutta ilmassa on jo aavistus keväästä.

Hengitykseni höyrysi kun odottelin viereisellä parkkipaikalla Henkkaa, joka oli käynnistelemässä ilkikurista autoamme junan sisuksissa. En tiedä onko se normaali käytäntö, että vain kuski saa mennä hakemaan menopelin autojunan kyydistä, vai koronan sanelemaa. Tietääkö joku kokeneempi autojunailija?

Joka tapauksessa yöjuna, johon sai oman auton mukaan, oli niin kätevä tapa matkata pohjoiseen, että käytämme sitä varmasti jatkossakin. Lastenkin kanssa on varmasti mukavampi matkustaa junassa kuin istua puolikas vuorokausi autossa huutaen kilpaa että ollaanko jo perillä.