Kotimaa,  Mänttä

Historiaa ja häätunnelmaa Mäntän Klubilla

Mäntän Klubilla käy kuhina. Pitkiin pöytiin aseteltujen kattausten lomaan lisätään koristeita, ulkolyhtyjä viedään paikoilleen ja tekniikkaa testataan. Välillä meidät häädetään pois juhlasalista salaisia toimenpiteitä varten. Huomenna on ystäviemme häät ja siellä on luvassa ylläreitä.

Olemme saapuneet Mänttään jo häitä edeltävänä iltana. Punatiilisen tehtaan piiput ovat tervehtineet meitä ennen kun käännyimme hulppean näköisen klubirakennuksen pihaan. Mäntän Klubin keltainen pylväin koristeltu rakennus on kuin Helsingin koreimmat rakennukset konsanaan. Se on sanalla sanoen upea.

Viemme pukupussimme ja muut tavaramme yläkertaan. Huoneemme on nimeltään Akselin huone. Se on saanut nimensä Akseli Gallen-Kallelan mukaan. Jokainen huone on erilainen ja jokaiseen niistä liittyy tarina. Ajan kerrokset näkyvät huoneissa. Akselin huone on sisustettu 80-luvun mukaisesti.

Viereisen Honkahovin huoneista parhaiten jää mieleen Kuninkaan huone, jossa on yöpynyt arvovaltaisia vieraita Ruotsin kuninkaasta lähtien. Kaarle XVI Kustaa oli aikoinaan Mäntässä Kekkosen, eli tutummin Kekkiksen, vieraana. Pojat kävivät vähän metsällä ja herkuttelivat fasaanilla.

Sulhanen ja muut seurueen miehet ovat varanneet illaksi rantasaunan Honkahovilta. Morsian ja muutama muu Klubilla yöpyvä nainen maistelevat samaan aikaan kuohuviiniä yömyssyksi. Minäkin istun pöydän ääressä lasi kädessä ja kuuntelen klubin emännän Iris Mäkisen kertomia mielenkiintoisia tarinoita Mäntän Klubin historiasta, Mäntästä ja Serlachiuksesta.

En esimerkiksi tiennyt ennen tätä, mistä vessapaperimerkki Serla on saanut nimensä. Se on nimetty tietenkin arvon herra Serlachiuksen mukaan.

Mäntän paperitehtaalla painettiin kuulemma pitkää päivää koronakeväänä kun me suomalaiset hamstrasimme kauppojen hyllyt tyhjiksi vessapaperista ja lisää oli saatava. Täällä sitä on valmistettu iät ja ajat.

Moni yhdistää Serlachiuksen nimen myös taiteeseen ja se on ihan oikein yhdistetty. Mäntän paperitehtaan perustaja Serlachius oli myös merkittävä taiteilijoiden tukija. Edellinen lause muodostui muuten häiden piilopullometsästyksessä. Tienasimme sillä drinkkiliput illan aikana.

Mänttä tunnetaan tosiaan myös taidekaupunkina. Serlachius-museo Gösta on ollut toiminnassa jo vuodesta 1945 alkaen. Häiden aikaan siellä oli esillä Banksyn taidetta.

Opin vielä lisää alueen historiasta häitä edeltävänä aamupäivänä, jolloin käymme tutustumassa myös Honkahoviin. Osa häävieraista yöpyy täällä kivenheiton päässä Mäntän Klubilta. Uimaranta näyttää houkuttelevalta ja olisin saattanut pulahtaakin jos olisin tajunnut ottaa uikkarin mukaan. Olin kyllä pakannut sen laukkuuni, mutta eihän sitä sieltä kannata napata mukaan kun suuntaa rannalle.

Oli loistoidea saapua hääpaikalle jo edellisenä päivänä. Olemme saaneet heräillä rauhassa ja nauttia herkullisen aamiaisen. Kuuntelemme huoneessamme vanhaa iskelmää samalla kun minä laittaudun kaikessa rauhassa ja Henkka lojuu kylpyammeessa. Huoneeseen toimitetaan hääparin toimesta kuohuvaa, jota kelpaa maistella illan juhlaa odotellessa.

Mäntän Klubi tarjoaa upeat puitteet hääjuhlaan. Etkoille löytyy oma viihtyisä tilansa ja juhlasalin parvekkeita hyödynnetään muun muassa hääparin tervehdykseen. Nostamme alkumaljat, jotka ovat näissä häissä joko kuohuviiniä tai shotit. Tai molemmat. Hääpari kulauttaa omat jallut huiviinsa parvekkeelta käsin.

Ruoka on erinomaista läpi viikonlopun. Sunnuntaipäivänä meitä hemmotellaan vielä mimosabrunssilla ennen kotimatkalle lähtemistä. Hääviikonloppu Mäntän Klubilla on täynnä ihania hetkiä ja todellinen irtiotto arjen keskellä. Täällä kelpaa viettää hienompiakin juhlia tai piipahtaa muuten vaan Suomessa reissatessa.

5 kommenttia