Elämysmatkailu,  Kotimaa,  Kuusamo,  Lappi,  Luontomatkailu

Syysmatkailu Suomessa – Milloin Lapissa on ruska?

Rakastan kaikkia vuodenaikojamme, mutta syksyn olen kokenut aina jotenkin eniten omakseni. Sitä on vaikea selittää. Syksy ei ole lempivuodenaikani, mutta tunnen että se on minun. Syksyn pimeys ja ruskan sävyihin pukeutunut luonto rauhoittavat. Tunnen olevani osa myrskyisen sään hengästyttäviä puuskia ja niiden ilmaan nostattavia meren tyrskyjä.

Syksyisin olen seesteinen ja samalla täynnä uudenlaista energiaa. Olen myös hieman melankolinen ja vaivun helposti ajatuksiini. Ajatukset ovat kiitollisuuden, muistojen ja uuden odottamisen sävyttämiä. En tiedä johtuuko se siitä, että olen syntynyt keskellä syksyä, mutta syksyssä on minulle jotain erityistä. Silloin on helppo olla ja vaivaton hengittää.

Onkin ihme etten ole aiemmin varsinaisesti ruskamatkaillut. Syksy on toki ollut vilkasta matkustusrintamalla eikä vähiten syyskuisten vuosipäivämatkojemme ansiosta. Syksyn reissut ovat vaan yleensä aina suuntautuneet Euroopan kaupunkikohteisiin tai korkeintaan syksyiseen Mäntsälään.

Viime vuonna otin asiakseni tutustua ruskamatkailuun Lapissa ja muualla Pohjois-Suomessa. Päädyimme lopulta viettämään muutaman vuorokauden keskellä ruskaan heräilevän Kuusamon luontoa, mutta miksi heittää muitakin hyviä vinkkejä pois, vaikken niitä omakohtaisesti vielä testannutkaan.

Milloin Lapissa on ruska?

Värikkäin ruska kestää noin 10 päivää ja sen ajankohta vaihtelee monen tekijän mukaan. Ensimmäiset yöpakkaset enteilevät usein alkavaa ruskaa. Maaruska alkaa aiemmin kun taas puiden lehdet muuttavat väriään hieman myöhemmin. Varmimpina aikoina ihailla Lapin ruskaa pidetään syyskuun ensimmäisiä viikkoja.

Mitä pohjoisemmassa ollaan, sitä aiemmin ruska alkaa. Pohjois-Lapin ruska voi alkaa jo syyskuun ensimmäisellä viikolla, mutta varmin aika nauttia siitä on syyskuun toinen viikko. Etelä-Lapissa paras väri-iloittelu koetaan yleensä syyskuun puolivälistä alkaen.

Jutun kuvat on otettu Kuusamossa syyskuun ensimmäisen ja toisen viikon taitteessa, jolloin ruska oli vasta aluillaan. Kuusamon korkeudella paras ruska-aika onkin yleensä vasta syyskuun puolivälin jälkeen.

Mitä etelämmäs tullaan, sitä myöhemmin syksy väläyttelee kauneinta väriloistoaan. Kotiseudullamme eteläisimmässä Suomessa ruska on parhaimmillaan usein vasta lokakuussa.

Lue myös:

Luontomatkalla Kuusamossa
Ensimmäinen patikointimme vaaramaisemissa
Saariselän keväthanget

2 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Olimme viime kesällä Lapissa ensimmäistä kertaa ruska-aikaan ja silloin ajoitus oli lähes täydellinen ja ruska oli kauneimmillaan. Innostuttiin sen verran paljon, että on tarkoitus lähteä tänä vuonna uudelleen. Täytyy toivoa, että ajoitus on tänä vuonna yhtä hyvä. Vähän se on hankala etukäteen ennustaa.

    • Martina

      Se on joo hankala ennustaa varsinkin jos tarkoituksena ei ole olla kauan pohjoisessa. Muutaman päivän reissulla on aina vähän tuurikysymyskin osuuko paras ruska kohdalle vai ei. Toivottavasti pääsette nauttimaan tänäkin vuonna syksyn väriloistosta! Itse taidan nauttia siitä tänä vuonna vaan täällä etelässä, vaikka Lapin reissu olisikin aivan ihana. 🙂