Ruokamatkailupostauksia selaillessani törmäsin vanhaan postaukseen, jossa listaan 12 unohtumattominta ruokakokemusta maailmalta. Postaus on vuodelta 2016 eli tovihan noistakin muistoista on jo vierähtänyt.

Postaus innoitti minut muistelemaan lisää maailmalla koettuja ruokaelämyksiä. Niitä tuli taas pitkä lista ja haluan jakaa ne teillekin vinkiksi ja inspiraatioksi kun suunnittelette elämyksellisiä ruokamatkoja maailmalle.

Cicchettejä ja Aperol Spritziä Venetsiassa

Oli ensimmäinen aamupäivämme Venetsiassa. Olimme ehtineet tehdä jo kierroksen gondolin kyydissä ja kierrellä kaupungin keskeisimmillä alueilla. Oli aika siirtyä väljemmille vesille Dorsoduron sestiereen. Kanavan varrelta vastapäätä gondolitehdasta löytyi mainio cicchettibaari Al Squero, jonka valikoimasta tilasimme muutaman mielenkiintoisen suupalan.

Palanpainikkeeksi otimme kaupungin tapaan Aperol Spritzit, jotka tarjoiltiin muovimukista, sillä halusimme nauttia herkkumme ulkona. Asetuimme kanavan rannalle maistelemaan herkkujamme. Ihailimme samalla gondolin rakentajien urakkaa sekä vieressäni maisemakuvaa paperille tallentavan taiteilijan työtä. Artikkelin kansikuva on otettu tuosta hetkestä ja ylläoleva kuva Henkasta seuraavana päivänä, jolloin palasimme samaan paikkaan välipalalle.

Lue lisää Venetsian cicchettibaareista täällä.

Metsäaiheinen maistelumenu Riikassa

Edellinen päivä oli ollut mieleenpainuva. Henkka oli yllättänyt minut aamuyöllä kotona kertomalla että lähdemme nyt reissuun. Muutaman tunnin kuluttua löysin itseni Riikasta, jossa reissun pääyllätys Rammsteinin keikka oli alkamassa illansuussa.

Seuraavana päivänä pää vielä vähän pyörällä kiertelimme elokuisen lämmintä Riikaa ja suuntasimme Restaurant 3 -nimiseen ravintolaan, josta Henkka oli varannut meille pöydän. Tarjolla oli aivan uusi maistelumenu, jossa teemana olivat latvialaiset puut.

Jokaisen ruokalajin kanssa pöytään tuotiin kortti, jossa kerrottiin annoksen inspiraationa toimivasta puusta. Maut olivat herkullisia ja yhdistelmät kekseliäitä. Kokemus oli ihan mieletön! Puita oli käytetty ruokien savustuksessa ja raaka-aineina annoksissa. Oli jännä miettiä mikä puu on vuorossa seuraavana ja miten se näkyy annoksessa. Tällaisia menuja soisin osuvan kohdalleni useamminkin.

Ilta wieniläisravintolan baaritiskillä

Ilta oli jo pimentynyt Wienissä ja meillä oli ystäväni kanssa nälkä. Emme olleet aivan vakuuttuneita aiemmin testaamistamme ravintoloista ja totesimme että parhaimpiin olisi pitänyt olla pöytävaraus. Pohdimme mihin menisimme koittamaan onneamme ja suuntasimme erään espanjalaisen ravintolan ovesta sisään. Pöydät oli sielläkin täynnä, mutta tiskille mahtuisi kyllä.

Istahdimme alas iloisen puheensorinan täyttämään ravintolaan. Tilasimme tapaksia ja tiskin toisella puolella hääräävä baarimikko suositteli viinimaistiaisia annostemme kylkeen. Olo oli väsyneen riehakas pitkän reissupäivän päätteeksi ja naureskelimme jos jonkinlaisille asioille. Ruokakin oli hyvää.

Otimme illallisen aikana kuvan meistä muistoksi ja ravintolan tunnelma tallentui kuvaan täydellisesti: Nauravien naamojemme väliin ilmestyi maailman söpöin pieni photobombaaja isänsä sylissä. Kaikkien ilmeet ovat näkemisen arvoisia, mutta koska kyseessä oli lapsi, en julkaise kuvaa täällä. Voitte kuvitella hölmistyneet, virnuilevat ja nauravat naamamme mielessänne.

Ensimmäiset tapakset Madridissa

Olimme saapuneet iltalennolla Madridiin ja edessä olisi tapasbaarien täyttämä pitkä viikonloppu ensimmäisellä reissullamme sitten esikoisemme syntymän. Hakeuduimme lähellä hotelliamme olevaan kehuttuun tapasbaariin Celso y Manoloon, jonka tiskille raivattiin rako kahdelle ruokamatkailijalle.

Tilasimme annoksen tai kaksi kerrallaan ja saimme asiantuntevat viinisuositukset tapaksillemme. Tuossa hetkessä oli läsnä erikoinen sekoitus iltalennon väsymystä ja reissun alkamisen riemua. Saimme lupaavan ensikatsauksen Madridin tapasbaarien tarjontaan emmekä malttaneet odottaa seuraavien päivien ruokaseikkailujamme.

Kuten edellisessä Wienin muistossa, ei tässäkään tilanteessa ympäröivä häly ja vahingossa tuupatuksi tuleminen haitannut lainkaan. Normaalisti se saattaisi ärsyttää omaan tilaan tottunutta suomalaista, mutta Välimeren tapaspaikoissa kaikenlainen häly ja sähellys kuuluvat tunnelmaan.

Lue lisää Madridin tapasbaareista tästä ja tästä.

Lihaillallinen Miamissa

Olimme juuri istahtaneet illallispöytään Miamissa kun meille kerrottiin paikan säännöt. Jos pidätte pahvikorttinne vihreä puoli ylöspäin, tullaan teille tarjoilemaan erilaisia liha-annoksia. Punainen puoli ylöspäin kertoo ettei ruokaa tarvita nyt enempää.

Sitten alkoi show. Vihreät pahvikortit houkuttelivat ympärillemme kasan tarjoilijoita, joilla jokaisella oli isoja lihavartaita ja -kimpaleita. Kullakin oli erilaista lihaa ja kaikkea piti tietysti päästä maistamaan. Tarjoilijat veistivät maistiaisia lautasillemme ja tuskin oli edellinen ehtinyt lopettaa kun seuraava oli jo paikalla.

Nostimme punaiset läpyskät näkyviin ja saimme ruokarauhan. Kun lautasilla oli taas tilaa vilautettiin vihreä puoli näkyviin ja show alkoi taas. Lihoja oli lukuisia erilaisia, minkä lisäksi lisukkeita sai hakea yltäkylläisestä buffet-pöydästä. Lienee sanomattakin selvää että olimme onnellisessa lihaähkyssä illallisen jälkeen hotellille vyöryessämme.

Pitkät illalliset agriturismoissa

Ähkystä puheen ollen yksi muheva sellainen osui kohdalleni pressimatkalla Italian Emilia Romagnassa. Kokoonnuimme joka ilta uuden agriturismon illalliselle pitkän pöydän ääreen ja koimme olevamme kuin kunnon italialaisella perheillallisella konsanaan. Ensimmäinen niistä oli niin tuhti, että olo oli jo hieman liiankin epämukava ja nolotti kun en jaksanut syödä annoksiani läheskään loppuun asti.

Vaikka illallisille saapui vatsa kurnien, katosi nälkä jo antipastojen kohdalla. Vielä piti kuitenkin jaksaa hiilaripitoiset primot (kyllä, monikossa!) ja lihapitoinen secondo tai parikin sellaista. Jälkiruoka uppoaa aina jonnekin toiseen mahaan, mutta illallisten jälkeen oli kyllä vatsat aivan pullollaan. Jotenkin se kuitenkin kuuluu asiaan ja takaa ainakin sen, että illalliselta valuu mieluiten suoraan nukkumaan.

Gdanskin makuja

Olimme saapuneet varhain aamulla ystävieni kanssa Gdanskiin ja vatsat kurnivat jo hyvissä ajoin ennen lounasaikaa. Siirsimme nälkää kahvilassa ja kun lounasaika koitti, olimme ensimmäisinä nykimässä Pierogarnia Mandun ovia. Tilasimme paikallisia herkkuja pierogeja erilaisin täyttein ja dipein. Pitkältä olutlistalta valitut outoudet sopivat tunnelmaan, vaikka maistuivatkin vähän liiankin erikoisilta.

Se oli ensimmäinen ruokamme Puolan matkallamme ja viimeinen nautittiin taas Gdanskissa, johon palasimme olutkylpyretkeltä muutaman päivän kuluttua. Bar Pod Ryban uuniperunoita oli kehuttu, joten suuntasimme perunaillalliselle pieneen viehättävään ravintolaan lähellä hotelliamme.

Jos pierogipaikan riehakas tunnelma johtui reissun alkamisesta ja aikaisen aamulennon aiheuttamasta väsymyksestä, oli nyt läsnä reissuväsymys ja rennon riehakas käkätysfiilis. En edes muista mille nauroin vedet silmissä uuniperunani äärellä, mutta muistan nauraneeni vatsani pohjasta. Ihanan iloisia ruokahetkiä oli Puolan reissu täynnä.

Lisää ruokavinkkejä Gdanskiin.

Aperitivo ikonisen maiseman äärellä

Cinque Terren kesä oli kuuma. Olimme kiertäneet kaikki viisi kalastajakylää ollen nyt niistä viimeisessä. Jalkoja pakotti ja vihdoin maltoimme todella rauhoittua, sillä tämän jälkeen olisi vuorossa enää siirtyminen majapaikkanamme toimivaan Riomaggioreen.

Olimme ihailleet ikonista Manarolan maisemaa, Ligurianmeren voimaa ja alkavaa auringonlaskua ennen suuntaamista vastapäisen rinteen näköalaterassille. Tilasimme meille silloin vielä uudet tuttavuudet negronit ja niiden kaveriksi pientä purtavaa. Kohti horisonttia laskeva aurinko väritti ikonisen maiseman keltaisen lämpimillä sävyillä ja siinä me istuimme katsellen maisemaa, joka on kuin taulu.

Rommikierros Barbadoksella

Tämä muisto ei nyt varsinaisesti pidä sisällään ruokaa, mutta oivalluksia rommista kuitenkin. Karibian risteilyalus oli lipunut aamulla Barbadoksen satamaan kyydissään minä, Henkka ja Henkan vanhemmat. Saattoi siellä joku muukin olla, mutta siinä tärkeimmät.

Kierreltyämme hetken jos toisenkin Bridgetownissa, suuntasimme maailman vanhimpaan yhä toiminnassa olevaan rommitehtaaseen ennen paluuta laivaan. Rakennuksen seinässä luki Mount Gay Rum ja iloinen työntekijä kertoi, että mahtuisimme hyvin mukaan seuraavalle tehdaskierrokselle.

Vietimme hetken tehtaan baarin terassilla kierroksen alkamista odotellessamme. Pian opimme monin eri tavoin uutta rommista, sen historiasta ja Barbadoksesta myös. Maistelimme eri ikäisiä rommeja ja itselleni tuli tuolloin yllätyksenä se, miten erilaisia myös rommit voivat keskenään olla. Oli sitä tuttua tymäkkää naaman irveen vetävää rommia ja pehmeän makeaa nektaria sekä kaikkea niiden väliltä.

Maistiaisia oli niin paljon, että vähän piti ottaa kaiteesta kiinni kun kipusimme portaita pitkin alas tehtaan museosta. Kerrankos sitä ollaan vähän rommipäissään Karibialla.

Piemonten ruokaelämykset

Piemonten matka oli yhtä ruokailotulitusta. Minun oli vaikea päättää kertoisinko tässä ihanasta illallisesta Rosa dei Vinissä, vierailusta Jyrki ja Riikka Sukulan viinitilalla vai lounaasta upeissa La Morran maisemissa. Päädyin kuitenkin illalliseen Serralunga d’Alban vanhoilta kaduilta löytyvässä Vinoteca Centro Storicossa.

Ilta Serralunga d’Albassa oli hiljainen kun kävelimme maantien viertä pitkin kohti vanhaa keskustaa. Pian selvisi missä kaikki olivat. Kun avasimme Centro Storicon oven, tulvahti vastaan äänekäs puheensorina. Hyvä merkki, tänne mekin halutaan syömään.

Yläkerrasta ikkunan vierestä löytyi paikka, jossa lämmintä tunnelmaa viilensi mukavasti pieni ikkunanraosta puhaltava ilmavirta. Tilasimme pöydän täyteen lihoja. Alkuun paikallinen leikkelelautanen affettati sekä carne cruda. Pääruoaksi söimme pastaa ja ruokajuomana oli tietysti Baroloa.

Tunnelma oli ihanan italialainen ja muut ruokailijat vaikuttivat paikallisilta. Keskinäisen juttelumme lisäksi seurasimme vaan välillä kiinnostuneina ravintoloitsijaperheen ja vakkarikävijöiden touhuja, italialaista elekieltä ja näennäisen sekasortoista meininkiä, jossa kaikki kuitenkin toimii.

Lue lisää ruokamatkasta Piemontessa.

Aamiainen hotellihuoneessa Nizzassa

Nizzan majoitukseemme ei kuulunut aamiaista, mikä oli oikeastaan aika hauskaa. Suuntasimme nimittäin aamuvarhain lähellä olevaan ruokakauppaan valitsemaan aamiaistarpeita huoneessa nautittavaksi. Patonkia ja croissantia ainakin ja niiden kaveriksi sekä tuorejuustoa että leikkelettä.

Juotavaksi ostimme mehua ja taisimmepa poksauttaa aamun aikana auki myös kuvan kuohuviinin. Muistan ainakin naapuriparvekkeelta tulleen paheksuvan katseen kun ranskalaisen parvekkeemme raosta poksahti skumppapullon korkki auki. Sen ääni jäi kaikumaan pitkin aamun hiljaista katua.

Koska huoneessamme ei ollut kunnollista pöytää, katoimme aamiaisen sängylle. Siinä me sitten mutustelimme vaatimattomia, mutta silti niin ihania aamiaisherkkujamme päivän suunnitelmia tehdessämme. Tänään voisi mennä Cannesiin ja sieltä ehkä Monacoon jos ehtii. Jos huomenna sitten piknikille Nizzan pikkukivirannalle ja seikkailemaan vanhaan kaupunkiin.

Alligaattoria Evergladesissa

Olihan kyyti! Nousimme veneestä alligaattorisafarin jälkeen ja totesimme että lounas maistuisi. Näyttivät niin herkullisilta ne Evergladesin suoalueilla uiskentelevat alligaattorit, että mitäs jos maistettaisiin sellaista? Sehän passaa, sillä Gator Parkin ravintolassa tarjoillaan muun pikkupurtavan lisäksi myös alligaattoria.

Eteemme kannettiin paneroidun kanapihvin näköiset möykyt. Ne maistuivatkin melkein kanalle ja olivat ihan hyviä. Eivät nyt mitään erikoisen maukasta gourmet-ruokaa, mutta hauska maistiainen erikoisesta eläimestä. Parasta ruokailuhetkessä oli kuitenkin muistella juuri kokemaamme vähän jännittävääkin ajelua sekä jutella Evergladesista ja sen asukkaista.

Lue myös kotimaan versio Ruokaelämyksiä Suomessa.