Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kuulumispostaus – kadonneen kokkausilon löytäminen

Tasty Travelissimo syntyi loppukesästä 2008 ruokablogiksi. Matkailu taisi olla mukana menossa jo kolmannessa postauksessa ja pian profiloiduin ruokamatkabloggaajaksi. Ruokamatkailin, matkailin ja tein ruokaa. Puhuin Italiasta, kotimaasta ja elämyksistä. Sillä mentiin vuosikausia ja mennään edelleen, mutta kulissien takana on ollut vaikeuksia, joita ajattelin avata hieman.

Oli vuosi 2017 kun kotonamme mönki pieni vauva ja seuraava ilmoitti tulostaan. Hoitovapaa vaihtui uudeksi äitiyslomaksi ja ajattelin pitäväni Tasty Travelissimon ruokasisältöjä mukavasti hengissä kokkailemalla kotiäitiyteni lomassa. Vaan sepä ei ollutkaan niin helppoa. Olin kadottanut kokkausiloni.

Muistan kaivanneeni kiireetöntä ruoanlaittoa, uusien makuyhdistelmien testaamista ja reseptiikan laadintaa. Kirjoitin ideoita ylös, mutta en viihtynyt keittiössä. Raskauden pahoinvointi ja oudot makumieltymykset vaikeuttivat asiaa entisestään eikä kävelemään opettelevan vauvan vahtiminen ollut otollista aikaa häärätä keittiössä.

Toinen pikkubloggaaja syntyi helmikuussa 2018 mitä seurasi väsynein vuoteni ikinä. Vauva ei ollut isosiskonsa tavoin hyvä nukkuja lainkaan ja olin väsymyksestä hajalla ensimmäiset puolitoista vuotta kuopuksen syntymästä. Tarvitsen paljon unta ja toimin todella huonosti väsyneenä, joten pitkään jatkuneet pätkäunet vaikuttivat minuun vahvasti. En jaksanut mitään. En varsinkaan kokata.

Mietin jo koko ruokasisältöjen hautaamista ja puhuinkin siitä muutamalle taholle. Kipuilin sitä etten ehdi enkä jaksa ja kuvanikin ovat huonompia kuin muiden ruokavaikuttajien. Pohdin asiaa pitkään, mutten tullut mihinkään lopputulokseen.

Vapun tienoilla vuonna 2019 kuopus nukkui ensimmäisen yönsä heräämättä. En muista siitä(kään) mitään, mutta pikkuhiljaa sain alkaa kuitata univelkojani, missä kesti yllättävän kauan. Vasta syksyllä koin olevani taas oma itseni enkä väsymyksen kiristämä hermoheikko zombie.

Ruokasisällöt pyörivät mielessä yhä. Mietin haittaako se jos kuvani eivät ole yhtä hyviä kuin maamme parhaimpien. Toimivat reseptit ja ruoan makuhan ne ovat pääasioita. Totesin myös kokkaavani erilaista ruokaa kuin eturivissä. Voisin erottautua tekemällä omannäköisiä ruokasisältöjä. Liharesepteille on yhä kysyntää, samoin eri maiden ruokakulttuureille, makumatkailulle, italialaiselle ruoalle ja erikoisuuksille, kuten hummerille, kaviaarille ja makeiden herkkujen suolaisille versioille (kuten esimerkiksi näille suolaisille köyhille ritareille).

Kun kuopuksemme kasvoi niin isoksi, ettei hänen perässään tarvinnut koko ajan juosta eliminoimassa vahinkoja, löysin itseni keittiöstä. Keittelin risottoa, mikä on ollut lempipuuhaani aina. Jokin kliksahti kohdalleen siinä liemessä pulputtavaa riisiä hämmentäessäni. Siemailin kokkausviiniä ja sain etäisen muiston siitä, miten olen joskus osannut nauttia keittiössä puuhaamisesta.

Pikkuhiljaa löysin itseni useammin keittiöstä. Aloitin keittokirjoista ja muista valmiista resepteistä. Otin myös lapset mukaan keittiöön ja heitin siksi aikaa kuvaus-, bloggaus- ja sometuspaineet menemään. Kaikkea ruoanlaittoa ei tarvitse taltioida. Tärkeintä oli löytää kokkausilo sekä rentous ja välittää ne siinä sivussa lapsillekin.

Nyt eletään vuoden 2021 tammikuuta. Päätin jo viime vuoden puolella aikatauluttaa työpäiviini myös kokkauspäiviä, jolloin luon ruokasisältöjä Tasty Travelissimoon. Perheen kesken vietetään myös edelleen kokkaushetkiä, mutta niiden taltioimiseen en aseta vieläkään paineita. Muuten stressaan liikaa ja ote kokkausilosta voi taas irrota.

Pari päivää sitten kalenterissani luki “kokkauspäivä”. Kaappeihin oli hankittu tarvikkeet suppilovahverokeittoa sekä kreikkalaista piirasta varten. Kun lapset oli viety päiväkotiin, istuin aamukahvin kanssa koneelle tekemään päivän rutiinityöt. Ne oli hoidettu samaan aikaan kun kahvikuppi tyhjeni. Siirryin keittiöön, laitoin musat korville ja aloin kokata.

Yhtäkkiä muistin selvästi kaiken sen, mitä ruoanlaitossa aikoinaan rakastin. Nautin keittiössä hääräämisestä niin paljon että hymyilin ja tanssin menemään. Tein piiraan, kuvasin sen ja sometin samalla. Jätin musat korville kun menin tekemään lumitöitä.

Nautin työpäivästäni ja ilahduin yhtäkkisestä inspiroitumisesta myös muilla saroilla. Kirjoitin ison kasan työhön liittyviä ideoita ylös samalla kun laitoin ruokaa. Päätin tarttua ideoihin heti huomenna. Tämä päivä oli pyhitetty ruoanlaitolle ja siitä nauttimiselle.

Palasin lumitöistä keittiöön valmistamaan suppilovahverokeittoa konjakkikermalla. Kuvausrekvisiittaa valitessani muistin vuosien takaisen haaveeni. Sen ohikiitävän hetken vanhan helsinkiläiskotimme keltaisessa keittiössä kun levittelin kuvausrekvisiittaa pöydälle samalla tavalla kuin nytkin.

Toivoin tuolloin, että voisin tehdä joskus ruokasisältöjä työkseni. Unelmoin siitä että voisin käyttää työaikaa kokkaamiseen, ruokakuvaukseen ja ruoasta kirjoittamiseen. Asetin tavoitteekseni sen, että teen Tasty Travelissimoa joskus työkseni.

Hymyilytti kun todella sisäistin, että tässä sitä nyt ollaan. Noin puolet tuloistani tulee Tasty Travelissimosta ja puolet Get SoMe Helpistä. Ruokasisällöt kuuluvat ihan oikeasti työnkuvaani. Saan niiden avulla elantoni.

Erityisen onnellinen olen kuitenkin siitä, että vauvavuosien väsymykseen kadonnut kokkausilo on taas löytynyt. Aion helliä sitä ja pitää siitä kiinni. Seuraava kokkauspäivä on jo kalenterissa ja resepti-ideoita paperilla lukuisia. Enää pitää vaan valita seuraavien Tasty Travelissimon ruokasisältöjen aiheet.

Sitä ennen otan lapseni mukaani keittiöön ja kokkaan heidän kanssaan äitinä, en somevaikuttajana. Kameralle taltioidaan vain lasten kasvoilta kuvastuva kokkausilo.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply