Lauantaina 5.9. vietetään Yrittäjän päivää. Se on minulle nykyään juhlapäivä. Toki siksi, että olen yrittäjä, mutta myös siksi että vietän samoihin aikoihin yrittäjyyteni vuosipäivää. Päätoiminen yrittäjä olen ollut vasta vajaat 2 kuukautta, mutta sivutoimisena yrittäjänä olen toiminut jo vuoden.

Viime vuoden syyskuussa aloin rakentaa toden teolla Get SoMe Helpiä tavoitteenani tehdä siitä päätoiminen työ itselleni. Tai oikeastaan siitä ja Tasty Travelissimosta sekä muutamasta muustakin satunnaisemmasta duuniprojektista. Korona jos jokin viimeistään opetti ettei kaikkia munia kannata laittaa samaan koriin vaan hajauttaminen kannattaa työelämässäkin. Se on myös kivaa. Haluan tehdä erilaisia työtehtäviä, joskin ala on sama. Kaikki työni liittyvät tavalla tai toisella markkinointiin, sosiaaliseen mediaan ja sisällöntuotantoon.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä oli sanalla sanoen mielenkiintoinen. Se oli opettavainen ja täynnä tunteita. Ensimmäinen yrittäjävuosi oli jyrkkää vuoristorataa. Huiput olivat aivan ihania ja niitä oli paljon. Laskut taas olivat tosi pelottavia ja niistä saa syyttää hullua vuotta 2020. Koronakevään osuminen ensimmäiselle yrittäjävuodelle toi todellakin omat käänteensä. Toisaalta minusta on kiva ajatella, että jos selviän koronakriisistä, selviän mistä tahansa.

Kirjoitin ylös muistoja, huomioita ja ajatuksia ensimmäiseltä yrittäjävuodelta. Tai oikeastaan osa muistoista on jo ajalta ennen sitä, jolloin petasin itselleni uutta uraa äitiyslomieni ja hoitovapaideni aikana. Kaikenlaista tilannetta sitä on ollut ja varmasti monenlaista on vielä edessä.

Muistoja, tunnelmia ja ajatuksia yrittäjyyden alkutaipaleelta:

– Ensimmäisiä muistoja yrittäjyydestä on eräs hetki, kun olin lasten kanssa leikkipuistossa. Puhelimeni soi ja näin asiakkaan soittavan. Vastasin ja kerroin missä olen, mutta että voin kyllä puhua hetken somekampanjasta, jota olimme starttaamassa. Siinä minä sitten työnsin vauhtia keinuvalle lapselle ja puhuin markkinoinnista. Tuohon hetkeen konkretisoitui se muutos, mitä elämässäni oli tapahtumassa. Äitiyden oheen oli tulossa uusi ura.

– Kuuntelin monena iltana toisella korvalla kuinka lapset lauloivat unilaulujaan samalla kun tein somesisältöjä tietokoneella. Teen yhä ajoittain töitä illalla kun lapset menevät nukkumaan. Aikataulutan iltaan yleensä helppoja rutiinihommia, sillä keskittymiseni ei ole päivän loppupuolella enää parhaimmillaan. Ja koska niitä lasten ääniä täytyy kuunnella. Joskus siellä voi olla vaippahommia, siivoushommia tai ihan vaan rauhoittelu- ja tuutulauluhommia tiedossa, jotka katkaisevat ajatuksen ja tekemisen. Silloin ei onnistu luovat hommat ja isojen kokonaisuuksien hanskaaminen.

– Äitiys on tuonut myös muita haasteita yrittäjyyteen. Sitä kuvaa hyvin esimerkiksi eräskin kerta kun laitoin lastenohjelman pyörimään ja lukittauduin vartiksi vessaan tekemään tärkeän työtehtävän ajatuksella.

– Tai se kun suoritin asiakkaalle somearvontaa samalla kun odotin vati kourassa kuopuksen seuraavaa yrjöä.

– Ja se kun tein parin päivän päästä siitä asiakkaalle somejulkaisua oman yrjöämiseni välissä. Pahoitteluni ällöttävästä aiheesta, mutta sitähän äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen myös on. Noroa ja muuta kivaa työnteon lomassa.

– Äitinä olen oppinut kaivamaan aikaa omille asioilleni pienistäkin koloista ja tilanteista, joissa sitä ei oikeastaan edes olisi. Olen kuunnellut kasapäin podcasteja vaunulenkkeillessäni ja opiskellut uutta mitä erikoisemmissa tilanteissa.

– Olen miettinyt monta työjuttua juoksulenkillä ja inspiroitunut niin, että olen rynnännyt lähes tulkoon lenkkarit jalassa koneelle kirjoittamaan ajatukseni ylös.

– Ensimmäisen yrittäjyysvuoden aikana olen lisännyt aikatauluuni myös salitreenejä ja lenkkejä keskelle päivää ja ihmetellyt sitä, miten kielletyltä se tuntuu. Edellisessä elämässäni olin tottunut tekemään tunnollisesti töitä toimistoaikaan klo 8-16. Silloin ei otettu omaa aikaa kesken päivän. Nyt nautin suuresti siitä, että voin aikatauluttaa itse omat työpäiväni. Voin tuulettaa ajatuksia kesken työpäivän suuntaamalla lenkille ja jatkaa töitä hyvillä mielin illalla kun lapset menevät nukkumaan.

– Olen tuntenut suurta ylpeyttä siitä kun saan ihan oikeasti edustaa vain itseäni ja omaa osaamistani asiakastapaamisissa ja muissa tilanteissa. Oman tekemisen takana on helppo seistä. Joskin oman tekemisen kehuminen on vaikeaa.

– ”Suutarin lapsella ei ole kenkiä” -efekti on tullut tutuksi. Omat somekanavat kärsivät helposti kun sauhuaa asiakkaiden somea menemään. Samalla tietää että omien somekanavien pitäisi todellakin olla edustuskunnossa.

– Se tunne kun laskutin ensimmäisen palkkioni. Se oli huikea.

– Se tunne kun sain ensimmäisen kerran kehuja. Kun joku kehuu yritykseni kekseliästä nimeä, työni kaunista jälkeä, rohkeuttani tai osaamistani ja tajuan, että olen ansainnut kehut ihan itse omalla tekemiselläni. Se tunne on vielä huikeampi kuin rahapalkkion saaminen.

– Se tunne kun kuulen että minua on suositeltu eteenpäin. Se vasta upeaa onkin.

– Mutta myös se tunne, kun potentiaalinen asiakas menee sivu suun ja jään miettimään, mistä se johtui.

– Se tunne kun kuukauden laskutus jää reilusti tavoitteesta. Jo toista kuukautta putkeen.

– Ne tunnit kun olen miettinyt hinnoittelua ja hionut tarjouksia kohdalleen.

– Ne kaikki työaamut kun olen ryhtynyt innolla hommiin.

– Ne kaikki iltapäivät kun en malttaisi lopettaa töitä.

– Ne kaikki illat kun lyhyt työrupeama venyy myöhäiseksi inspiraation iskiessä.

– Ne hetket kun en malta nukahtaa strategioita ja suunnitelmia miettiessäni.

– Ja toisaalta kaikki ne hetket kun olen työpäivän jälkeen malttanut nauttia perheajasta ja leikeistä lasten kanssa ihan vaan siksi, että työpäivä oli niin antoisa. Silloin tiedän parhaiten ansainneeni vapaahetken ja maltan olla sataprosenttisesti läsnä perheen kanssa.

– Kun ymmärrän työskenteleväni oikealla alalla ja olevani hyvä työssäni.

– Kun vuoristoradan vaunu keikahtaa toiseen ääripäähän ja epäilen kaikkea itsessäni ja yrityksessäni. Kun pelkään että koko homma kosahtaa yhdessä yössä. Kun huijarisyndrooma nostelee ilkeää päätään väittäen etten osaa oikeasti mitään.

– Kun mietin onko tässä mitään järkeä. Kun jo lapsena päähän taottu ajatus vakituisen palkkatyön turvasta on heitetty vapaaehtoisesti nurkkaan.

– Kun huomaan selviäväni kurjista ja ahdistavista ajatuksista todeten niiden olleen vaan ajatuksia. Yleensä hyvät yöunet, liikunta ja juttutuokio jonkun läheisen, tutun tai kollegan kanssa auttaa parantamaan pahan mielen.

– Ne kaikki ihanat viestit, kommentit ja keskustelut yrittäjäkollegojen kanssa. Kun konkarit rohkaisevat jatkamaan ja kertovat vuoristoradan kuuluvan asiaan.

– Ne odottamattomatkin viestit ja kommentit tahoilta, joilta en olisi ikinä uskonut saavani tsemppiä tai ylipäätään yhtään mitään kommenttia. Kun huomaan että ne tulevat ihan vilpittömästi. En olekaan yksin. En todellakaan.

– Se tunne kun huomaan oppineeni paljon uutta. Se on ehkä uusin hämmästyksen aiheeni. Kun mietin itseäni ja osaamistani vuosi sitten, huomaan tulleeni aimo harppauksen eteenpäin jo ensimmäisen vuoden aikana. Missä olenkaan vuoden kuluttua tähän aikaan?

– Se tunne kun huomaan että yrittäjyys kantaa. Kaikesta huolimatta.

Niin kliseistä kuin se onkin, haluan vielä kiittää kaikkia kollegoitani ja kanssayrittäjiä vertaistuesta sekä läheisiä ja ystäviä tsempistä ensimmäisen hullun yrittäjävuoden aikana. Kiitos kaikki te ihanat, jotka olette muistaneet pienelläkin kommentilla tai isommalla tuuppauksella eteenpäin kun olen sitä tarvinnut. Kiitos kaikille jotka olette iloinneet kanssani onnistumisista. Tiedätte kyllä keitä olette. Kiitos ja kumarrus!

Tästä on hyvä jatkaa seuraava vuosi yrittäjyyttä. Olkoon se yhtä opettavainen ja antoisa kuin ensimmäinen vuosi.