Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Liikunta matkoilla

Olen puhunut täällä paljon intohimostani ruokaan ja matkustamiseen sekä halustani kokea uusia elämyksiä ja nähdä kaikki Italian 20 aluetta. Olen kertonut myös jonkin verran perheestäni, kodistani, työstäni ja ystävistäni.

Yksi tärkeä seikka elämässäni on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Se on liikunta. Tänään pohdin hieman liikunnan ja matkailun yhdistämistä. Ennen sitä kerron kuitenkin hieman pohjaa minusta liikkujana. Vitsailen usein, että makumatkailun vastapainoksi minun täytyy myös treenata paljon, eikä se oikeastaan ole pelkkä vitsi. Liikun syödäkseni ja syön liikkuakseni.
Continue Reading

Italialainen oliivileipä

Uunituore leipä on parasta mitä on. Jos se pitää sisällään oliiveja niin vielä parempi. Italialainen oliivileipä on ihanan mehevä leipä rapealla kuorella ja suolaisilla sattumilla. Se on ihanaa sellaisenaan, mutta maistuu mahtavalta myös hyvän oliiviöljyn ja balsamiviinietikan sekoitukseen dipattuna. Itse nautiskelin leipää uunituoreena lounaskeiton kanssa.

Resepti on napattu 500 Välimeren maiden ruokaa -nimisestä kirjasta, joskin olen törmännyt vastaavaan myös muualla. Kirjassa annettiin tuunausehdotuksia, joiden mukaan leipään saa vaihtelua oliivilajikkeiden vaihtelemisen lisäksi myös muun muassa lisäämällä leipään valkosipulia, aurinkokuivattua tomaattia tai oreganoa.
Continue Reading

Lapsuuden kesät Kuusijärvellä

Mikään ei tunnu paremmalta kuin lempeän lämmin tuulenvire kasvoilla kouluikäisen lapsen polkiessa Suvivirren jälkeen kohti uimarantaa kavereiden viilettäessä vierellä. Reppuun on pakattu evästä, uikkarit ja pikkurahaa. Pyyhe unohtui taas, mutta kesä kuivaa minkä kastelee. Jos ylipäätään malttaa nousta vedestä kuivattelemaan. Taisin polkea silloinkin märällä uikkarilla kotiin.

Pikkuraha ei sen sijaan unohtunut koskaan. Sillä voi ostaa Kuusijärven kioskista herkkuja. Ulos kahvilan ulkopuolelle asetetut laarit olivat täynnä erilaisia karkkeja, joiden hintoja pienen ihmisen mieli laski kuumeisesti omaa vuoroa jonottaessaan. Vai ottaisiko sittenkin jäätelön? Muistan vieläkin miltä myyjänä ollut mies näytti ja että seinältä voi lukea veden lämpötilan.
Continue Reading

Isoja päätöksiä, muutoksia ja urakuulumisia

Ensin se oli vain pieni ajatus, jota oli kiva pyöritellä päässä. Pikkuhiljaa se valtasi lisää alaa, tuli mieleen vuosien saatossa yhä useammin ja sai pohtimaan, voisiko se toteutua. Mitä se vaatisi toteutuakseen?

Mietin ja mietin ja lopulta uskalsin sanoa sen ääneen. Ihan varovasti vaan, ystävälle sivulauseessa. Ei kovin vakavasti, mutta silti niin suurella vakavuudella kuin vaan voi. Siitä tuli haave ja samalla tavoite.

Vuodet kuluivat. Hoidin pieniä lapsiani kotona ja mietin yhä niitä samoja asioita. Samaa unelmaa. Mennyttä, nykyistä ja ennen kaikkea tulevaa.
Continue Reading

Koko perheen kylpyläloma Tampereella

Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa

Vanhempana sitä haluaa tarjota lapsilleen elämyksiä. Meille se on luontevinta matkailun kautta, sillä tottakai haluamme ottaa lapsemme mukaan elämäntapaan, josta pidämme itse niin kovin paljon. Matkailu on meille tärkeää ja haluamme antaa sen tarjoamia kokemuksia ja elämyksiä myös lapsillemme. Starttasimme heinäkuun alussa Holiday Clubin lomatestaamisen suuntaamalla koko perheen voimin Tampereelle. Tarkoituksena oli viettää leppoisaa perheaikaa ja juhlia esikoisemme syntymäpäivää.

Pikkubloggaajamme ovat tällä hetkellä 2- ja 4-vuotiaat. He ovat siinä mielessä helpossa iässä, että heille riittää elämykseksi ihan normaalit matkustamiseen liittyvät asiat. Mikä tahansa matka on heille odotettu elämys. He innostuvat hotellihuoneesta, ravintolassa syömisestä, uusista maisemista sekä usein myös pienistä yksityiskohdista ja tavanomaisista asioista, joihin aikuinen ei osaa kiinnittää erityistä huomiota. Lapset pitävät matkanteosta, hoidettiin se sitten autolla, junalla tai vaikka lentokoneella. Ihan parasta on, jos jossain vaiheessa reissua pääsee veteen pulikoimaan.

Sen ihmeempää ei tarvita ja joskus me vanhemmatkin voisimme ottaa oppia lasten asenteesta. Aina ei tarvita sen enempää ja pienistä asioista pitää osata nauttia.
Continue Reading