Elämysmatkailu,  Helsinki,  Kotimaa,  Turku

Elämyksiä etänä

Kaupallisessa yhteistyössä Doerz.

Elämysmatkailu on meidän juttumme. Kukapa ei haluaisi kokea matkoillaan jotain, jota muistella vielä pitkään. Jotain, joka opettaa uutta, vie uudenlaisiin kuvioihin, saa tuntemaan tunteita ja jää ilahduttavana hetkenä muistojen arkkuun.

Elämyksiä voi kokea myös ilman matkailua. Ihan sieltä kotisohvalta käsin. Kun ei nyt ole viime aikoina tullut kauheasti matkusteltua, sattuneesta syystä. Elämysten jano ei ole silti kadonnut minnekään, joten jotain oli tehtävä.

Ratkaisu löytyi Doerzista, joka tuo elämykset myös kotisohvallemme. Tai vaikka takapihan terassille, kuten minun tapauksessani, kun vietin etänä mukavan liikuntahetken helsinkiläisissä maisemissa.

Liikunnallinen hetki Helsingissä

Helsinkiä on ollut ikävä. Sen lisäksi että olen asunut siellä useamman vuoden, vietin Helsingissä paljon hetkiä lapsuudessani ja nuoruudessani. Olen opiskellut, työskennellyt ja viettänyt runsaasti vapaa-aikaa Helsingissä. Siksi tartuin innoissani Doerzin elämykseen, jossa pääsin hetkeksi Helsinkiin ja vieläpä yhdistämällä elämykseen rennon liikunnan. Ihan parasta.

Liikuntahetki Helsingissä oli virkistävä paussi kesken työpäivän. Rento ja lopuksi mukavasti myös sykettä nostattava liike vetreytti koneella istumisen ja edellisen päivän pitkän juoksulenkin jäljiltä jumissa olevaa kroppaa. Liikkeet olivat helppoja, joten homma sopii varmasti kaikille.

Kati oli aurinkoinen opas, jolla oli monenlaista näytettävää. Puolen tunnin aikana ehti yllättävän paljon ja kierros toimi myös inspiraationa päivälle Helsingissä. Maisemia katsellessa tuntui kuin olisin oikeasti ollut kulkemassa Katin kanssa pitkin Helsingin katuja.

Mikä parasta, online-elämys ei vienyt aikaa kuin puoli tuntia, joten sen pystyi toteuttamaan helposti keskellä työpäivää. Siirtymiseen ei tarvinnut varata aikaa ja koska pidin kamerani kiinni, ei tarvinnut kokea paineita omasta kulahtaneesta ulkomuodostakaan vaan pystyin siirtymään Helsinkiin kotitoimistolookissani.

Vaihdoin viime hetkellä kuulokkeet kuitenkin mikillisiin, jotta pystyin juttelemaan Katin kanssa. Olin ainoa osallistuja enkä halunnut että Kati joutuu höpöttelemään mykälle yleisölle, vaikka eiköhän sekin olisi ollut ihan ok. Sosiaalisten tilanteiden jännittäjille siis tiedoksi, että ainakin tässä elämyksessä voi itse valita minkä verran annat itsestäsi. Mikin ja kameran voi pitää kiinni ja keskittyä nauttimaan elämyksestä ilman paineita puhua tai näkyä.

Etänä Aurajoen rannalla

Helsinkiläisten maisemien lisäksi käväisin eräänä päivänä myös Turussa. Kävelin puolisen tuntia Aurajoen rannalla yhdessä Magni Mundin Annamarin kanssa. Kierros oli räätälöity ruokateemaiseksi minua varten ja kyllä, tämäkin hoidettiin täysin etänä.

Turussa paistoi aurinko ja ravintolat olivat auenneet hiljaisen koronakevään jälkeen. Terasseilla oli porukkaa ja sain Annamarilta pitkän listan ravintolasuosituksia. Osa niistä oli tuttuja, mutta etenkin uusimmat tulokkaat Turun ravintolaskenessä painoin tiukasti korvan taakse. Tai oikeastaan kirjoitin ne muistivihkooni. Kynä nimittäin sauhusi koko elämyksen ajan kun kuuntelin Annamarin kertomia faktoja ja vinkkejä Turkuun.

Tämäkin elämys vei puoli tuntia työpäivästäni ja oli täysin sen arvoista. Pieni paussi Aurajoen maisemissa piristi ja sai aikaan sellaisen matkakuumeen ettei tosikaan. Haluan Turkuun.

Online-elämykset vastaavat monenlaiseen tarpeeseen

Molemmat testaamani elämykset ovat antaneet vinkkejä ihan oikeita reissuja varten ja toimivat hyvin myös matkojen suunnittelussa. Jos olet reissaamassa Turkuun tai Helsinkiin, piipahdapa paikalla ensin etänä. Saat hyviä vinkkejä ja ideoita matkaa varten.

Näitä lyhyitä pyrähdyksiä pois kotimaisemista tulen suosimaan myös korona-ajan jälkeen silloin kun aikaa ei ole paljon, mutta haluan kokea jotain elämyksellistä ja päästä hetkeksi uusiin maisemiin. Interaktiivinen tuokio tuo varmasti piristystä myös mahdollisiin yksinäisiin hetkiin.

Minkä online-elämyksen sinä testaisit ensimmäisenä? Katso koko valikoima tästä.

Miltä kuulostaisi testaamieni elämysten lisäksi vaikkapa Turun synkkiin tarinoihin tutustuminen? Tai italialainen viinikurssi? Tulisiko tarpeeseen viettää virkistysvartti luonnossa? Haluaisitko kirjoittaa laulun tai leipoa pullaa yhdessä?

Entä mitä elämystä myisit itse Doerzin kautta? Sekin on nimittäin mahdollista. Doerz etsii jatkuvasti uusia palveluntarjoajia, jotka voivat tienata rahaa tarjoamalla elämyksiä omien aikataulujensa mukaisesti. Vain mielikuvitus on rajana elämysten ideoinnissa. Miten hauska tapa saada lisätuloja!

Ne Tammelat kertovat postauksessaan enemmän muun muassa siitä, miten online-elämysten kokeminen käytännössä toimii. Käy lukemassa ja kurkkaa samalla, mitkä elämykset Ne Tammelat testasivat!

Kommentit pois päältä artikkelissa Elämyksiä etänä