Elämysmatkailu,  Latvia,  Riika,  Ulkomaat

Du hast mich – Yllätysmatka Riikaan

Kello on 04:00 eräänä elokuisena tiistaiaamuna kun hätkähdän unestani niin rajusti, että valot päälle laittanut Henkkakin säikähtää. Hän kuvaa minua kännykällään ja kysyy, mitä silloin tapahtuu jos herätetään keskellä yötä. Että olisikohan silloin joku yllätysreissu tiedossa. Tämä ei nimittäin ole ensimmäinen kertamme matkayllätysten parissa. Ensimmäinen kerta tosin, jolloin minut yllätetään.

Raotan silmiäni puoliunessa ja ihmettelen miehen höpinöitä. Kelaan nopeasti mielessäni ettei tänään ole syntymäpäiväni, vuosipäivämme eikä hääpäivämme, joten tämän täytyy olla unta. Suljen silmäni ja käännän kylkeä.

Henkka kuitenkin jatkaa kertoen, että aikaa on pari tuntia pakata kamat kahden yön reissulle.
Yhtäkkiä olen ihan hereillä, hymyilen vähän ja kysyn tarkemmat ohjeet. Samanlaisen sään vaatetta kuin mitä täällä kotonakin tarvitaan ja nesteet erikseen. Ahaa, eli siis lentäen johonkin aika lähelle, tuumaan. Nousen ylös ja käyn konemaisesti pakkauspuuhiin.

Heittelen matkalaukkuun vaatteita ja matkakosmetiikkapussin, joka on onneksi jäänyt edelliseltä reissulta sellaisenaan vessan kaappiin. Tarkistan käsilaukun nesteiden varalta, vedän tutut luottovaatteet päälleni ja harjaan hiukseni. Onneksi pesin ne eilen. Käyn läpi jonkun edellisen reissuni pakkauslistan ja tarkistan vielä, että helposti unohtuvat kännykän laturi, hammasvälineet ja vanupuikot ovat mukana. En ehdi ajatella muuta, sillä toimin vaan robottina enkä taida olla vielä ihan täysin hereilläkään.

Kun olen pakannut kysyn paljonko aikaa on jäljellä. Ihan hyvin kuulemma vielä. Ehdin siis meikatakin. Henkka tuo minulle aamiaisleivän ja nakerran sitä, vaikkei ole nälkä. Meikatessa ehdin miettiä enemmän ja alkaa hermostuttaa. Minne oikein olemme menossa? Miksi? Menemmekö kahdestaan? Olenko pakannut varmasti kaiken? Henkka tuo minulle konjakin ja hörpin sitä meikatessani. Alkaa naurattaa. Tämähän on oikeastaan tosi hauskaa. Luotan siihen, että Henkka on hoitanut kaiken hyvin ja aion vaan nauttia yllätyksestä. Mitä muutakaan voisin?

Ajamme lentokentälle ja mietin kuumeisesti mikä matkakohteemme on. Henkka on hämännyt kertoen ettei passia tarvita, mutta epäilen hänen pakanneen sen puolestani. Lentokentällä jään lukemaan näytöltä lähtevien lentojen listaa, kunnes Henkka huomaa puuhani ja kieltää minulta moisen urkkimisen.

Turvatarkastuksessakaan en saa nähdä boarding passiani ja lentokentän työntekijä on hyvin mukana juonessa. Yritän silti joka välissä kuikuilla minne kaikkialle lentoja on lähdössä, mutta aikeeni estetään. Ehdin lukea näytöltä vain Varsovan, mutta en usko että se on kohteemme. Toisaalta mikä tahansa veikkaus on tässä vaiheessa yhtä hyvä.

Tilaan Oak Barrelista lasin viiniä. Yritämme keskustella jostain, mutta en pysty keskittymään kun mietin vaan minne olemme menossa. Yritän inttää tietoa tai pyytää edes vinkkejä, mutta niitä ei heru. Henkka harhauttaa minua viimeiseen asti. Käymme seisomassa jonkun muun lennon lähtöportilla olevassa jonossa, mutta jatkammekin matkaa toiselle lähtöportille. Lopuksi seisomme odottamassa paikassa, josta näen Oslon, Brysselin ja Riikan lähtöportit. Se voi olla mikä tahansa noista.

Lopulta Henkka näyttää boarding passimme Riikan lähtöportilla ja pienessä potkurikoneessa vasta sisäistän, että olen ihan oikeasti lähdössä reissuun. Riikaan! En ole käynyt siellä ennen, mutta Henkka on parikin kertaa. Hyvä valinta siis. Henkka voi toimia oppaanamme.

Kerron Henkalle lennon aikana, että olin juuri edellisenä päivänä nähnyt Instagramissa kuvan Riikan vanhastakaupungista ja yllättynyt siitä, miten viehättävältä se näytti. Olin tuolloin miettinyt, että Riikaan voisi joskus mennä. Se voisi yllättää. Miten oikeassa olinkaan! Se yllätti heti seuraavana aamuna.

Hotellille saapuessamme katson heti rakennuksen korkeutta ja kysyn Henkalta, onkohan ylhäällä kattoterassi. Vastaus näkyy pyöröovissa, joissa mainostetaan isolla Skyline Baria. Mennäänhän me sinne! Tottakai me mennään, Henkka oli suunnitellut käynnin siellä matkaohjelmaamme yllätyksenä, mutta pilaan sen kattoterassihimoissani heti.

Meinaan pilata reissun pääyllätyksenkin heti seuraavaksi, kun näen hotellin aulassa tekstin “Du hast mich”. Se on Rammsteinin biisi! ”Mennäänkö me katsomaan Rammsteinia?”, kysyn Henkalta, joka esittää hyvin uskottavasti ällistynyttä eikä lainkaan muka tajua mitä höpisen. “No kun tuolla luki Du hast mich! Onkohan Rammstein täällä nyt? Sehän on kohta Suomessakin.”, puhun ääneen ajatuksiani.

Henkka tyrmää onnistuneesti koko Rammstein-aiheen, mutta jään silti miettimään taannoista epäonnistunutta yritystämme saada liput Rammsteinin Tampereen keikalle. Se harmitti silloin tosi paljon. Olisi ihan Henkan tapaista ratkaista ongelma hankkimalla liput johonkin toiseen kaupunkiin. Vaikka Riikaan.

Kaupungilla kierrellessämme Rammstein on vahvasti läsnä. Epäilyttävän monessa paikassa soi Rammstein, joka toisella vastaantulijalla on Rammstein-paita päällä ja Saksan liput liehuvat siellä täällä. Ei jäänyt epäselväksi, että yhtye soittaa tänään Riikassa. Mutta ollaanko me menossa katsomaan sitä vai onko tämä muka sattumaa? En oikeasti tiennyt. Toivoin vaan parasta, vaikka toisaalta olin hyvin onnellinen jo pelkästä yllätysmatkasta ja Riikaan tutustumisesta.

Ehdin jo ajatella että emme mene keikalle, sillä illallisravintolaan kävellessämme kuljemme pysäkin ohi, jossa Rammstein-kansa jonottaa pääsyään keikkapaikalle vievään bussiin. Okei, noi on nyt menossa keikalle ja me mennään vasta syömään. Syömme illallisemme kaikessa rauhassa ja päätämme käydä pyörähtämässä vanhassa kaupungissa sen jälkeen. Yhtäkkiä olemme kuitenkin bussissa, joka on täynnä Rammstein-paitaisia ihmisiä. Me mennään katsomaan Rammsteinia!! Ehkä ihan vähän sekoan siinä hetkessä.

Kävellessämme porteista sisään keikkapaikalle ja nähdessäni valtavat rakennelmat lavan ympärillä olo on todella epätodellinen. Täällä me nyt ollaan. Hymyilemme toisillemme ja kiittelemme säätiedotuksia, joiden sade-ennusteet ovat menneet pieleen. Saamme nauttia keikasta kuivassa ja lämpimässä säässä. Jonotamme itsellemme heti alkuun muistoksi bändipaidat samalla kun taustalla soi Rammsteinin biisejä pianoversioina.

Kerron Henkalle olleeni katsomassa Rammsteinia Provinssirockissa vuonna 2002. Tuo keikka on jäänyt mieleen parhaana festarikeikkana ikinä, vaikka teini-Martina kiersikin festareita ihan urakalla ja näki monen monta lempibändiensä keikkaa. Rammstein oli silti aina omaa laatuaan. Vertasin kaikkea aina Rammsteiniin, eikä mikään ylittänyt vuoden 2002 Provinssia. Odotan siis vähintäänkin innolla bändin ilmestymistä Riikan Lucavsalan lavalle.

Kun saamme paidat ostettua, vedämme ne yllemme ja sitten keikka jo alkaakin. Rytmi jytisee maaperässä ja kylmät väreet kulkevat kehoa pitkin. Hetken ajan tuntuu jopa siltä, että menee roska silmään. Tämä on ihan parasta! Ilta pimenee konsertin aikana tarjoten ensin auringonlaskun ja sen jälkeen pimeyden, jonka keskellä pyrotekniikka näyttää ja myös tuntuu ihan huikealta. Die Sonne lämmittää Riikan illassa.

Parasta on myös erittäin toimivat keikkajärjestelyt. Minnekään muualle kuin paitoja myyvään kojuun ei ole jonoja koko illan aikana. Vessoja on riittämiin eikä edes kaljahanoille tarvitse jonottaa. Lähtiessämme koko iso tie on täynnä Rammstein-kansaa odottavia busseja, joihin sujahdetaan kyytiin ilman maksua. Näin homma hoituu niin nopeasti ja helposti kuin tällaisen ihmismassan kanssa voi sujua.

Väitän, että Rammsteinin keikka Riikassa oli suurempi elämys kuin mitä se olisi ollut Tampereella. En tiedä Tampereen järjestelyistä (mutta tiedän sääntö-Suomen), ja olin ihan ällistynyt siitä, miten sujuvasti ja rennosti kaikki Riikassa sujui. Lisäksi oma fiilis oli ihan eri sfääreissä kun keikkaan kuului reissu ulkomaille, etenkin kun se tuli vielä ihan täytenä yllätyksenä. En tiedä olenko kiittänyt Henkkaa vieläkään tarpeeksi tämän kaiken järjestämisestä, mutta KIITOS vielä kerran!

Oletko sinä käynyt keikkamatkoilla ulkomailla? Mites Rammstein? Kolahtaako?