Kotimaa,  Perhematkailu

Se kesä siis oli viimeinen

..ja me tiedettiin se loppuu niin. (Kuka tunnistaa biisin?)

Kesä 2019 oli viimeinen, jonka vietin hoitovapaalla vailla työmurheen häivää. Otin siis parhaani mukaan kaiken ilon irti viimeisestä kesästä kotona lasten kanssa. Ensi kesänä olen palannut takaisin työelämään enkä tiedä mitä ajattelisin siitä. Samaan aikaan on todella haikea olo, mutta uuden kynnyksellä on usein myös kutkuttavan jännittävää. Niin myös tälläkin kertaa. Olen yrittänyt kuitenkin olla ajattelematta liikaa tulevaa ja nauttia täysillä viimeisestä kesästä kotona lasten kanssa. Välillä onnistuen, välillä taas en.

Kesä 2019 kului hyvin pitkälti lähimatkailua suosien ja omasta kodista nauttien. Suoraan sanottuna en tiennyt haluanko edes matkustaa yhden uhmaikäisen prinsessan ja toisen suojeluvaistottoman hurjapäätaaperon kanssa kovin pitkälle tai pitkäksi aikaa. Pelkkä ajatuskin stressasi. Teimme siis suosiolla lyhyitä täsmäiskuja lähialueiden kesäkohteisiin. Sillä tokihan minä silti halusin tehdä kivoja asioita lasten kanssa. Antaa hyvät palikat lapsuuden kesämuistojen muodostamiseen ja viettää samalla itsekin sellaisen oikein perinteisen Suomen kesän.

Ihanimpiin kesämuistoihin kuuluu moni ihan tavallinen hyvin pienellä vaivalla toteutettu hetki, kuten se kun keräsimme ison kimpun lupiineja, katoimme illallisen terassille ja kuuntelimme siinä lintujen laulua savulohta ja uusia perunoita maistellen. Söimme lukuisia pikniklounaita omalla pihalla ja kyllä se vaan niin on, että ruoka maistuu paremmalta ulkona eikä aina tarvitse lähteä edes omaa kotipihaa kauemmaksi.

Ihania olivat myös vaunulenkit, joita innostuin tekemään pitkän tauon jälkeen toisinaan jopa aamulla heti herättyäni. Pakkasin tilanteen mukaan yhden tai kaksi lasta vaunuihin ja lähdin nuuhkimaan kesäaamuja, joita en muistanutkaan rakastavani niin kovasti. Välillä kävelin rauhallisemmin, välillä hölkkäsin ja otin juoksuspurtteja. Usein paistoi aurinko, mutta hauskinta oli silloin kun ukkoskuuro yllätti ja kaivoin alikulkusillan suojissa sadesuojat vaunuille ja niissä nököttävälle lapselle sekä itselleni. Matka sai jatkua rankkasateen ropistessa päälle. Se oli elämys lapsellekin.

Henkan työviikkoina saatoimme käydä koko perheen voimin terassilounaalla Järvenpään ravintoloissa. Välillä taas otin mummin mukaani ja lähdimme tutustumaan lähiseutujen kahviloihin. Jäimme tien varteen katselemaan kukkia ja muistelemaan niiden nimiä. Ihailimme pitkään hevosia ja rapsuttelimme naapurin Elli-koiraa. Katselimme taivaalla lentäviä lintuja ja lentokoneita ja jos kävi tuuri, näimme junan aseman ohi kulkiessamme. Jos jotain, niin lapset ovat opettaneet minulle ympäristön tarkkailua ja pienistä asioista iloitsemista.

Isommat matkat teimme tänä kesänä kahdestaan Henkan kanssa. Niitäkin reissuja tarvitaan, jotta jaksaa taas olla paras mahdollinen äiti ja isi. Seuraavaksi haluaisin lähteä esikoisen kanssa ihan kahdestaan tyttöjen reissulle yöpymään johonkin hotelliin vaikka ihan tähän lähelle. Odotan kovasti jo sitäkin aikaa, kun lapset ovat isompia ja alkavat nauttia matkustamisesta ihan eri tavalla. Silloin haluan näyttää heille kaikki lempipaikkani maailmalla ja tutkia yhdessä uutta.

Kesä 2019 oli viimeinen, jonka vietin kokonaan hoitovapaalla. Toki tulevinakin kesinä on kesälomia, viikonloppuja ja iltavapaita, mutta kulunut kesä jää muistoihin viimeisenä huolettomana kesänä ilman työkiireitä kotona kahden pienen lapsen kanssa maailman pieniin ihmeisiin tutustuen.

Se oli hyvin tärkeä kesä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Se kesä siis oli viimeinen