Kalat ja merenelävät,  Reseptit

Kesän ihanin ruoka savulohesta ja uusista perunoista

Tällä ruoalla on pitkä tarina. Tein sitä ensimmäisen kerran ensimmäisessä yhteisessä kodissamme vuosia sitten ja ihastuimme ruokaan tuolloin niin, että neljä annosta humpsahti meidän kahden vatsoihin alta aikayksikön. Etenkin Henkka haarukoi kesäistä ruokaa antaumuksella ja pyysi jopa, että voisin tehdä sitä uudestaankin.

Ja teinhän minä. Vain muutaman vuoden (kahdeksan, jos tarkkoja ollaan) viiveellä. Savulohi, uudet perunat, piparjuuriranskankerma, kaprikset ja tilli maistuivat aivan ihanalta lämpimän kesäpäivän päätteeksi oman terassin rauhassa. Nyt aion tehdä tätä hieman nopeammin uudestaan. Ehkä jo tänä kesänä! En nimittäin käsitä miten näin helppo ja herkullinen kesäruoka on voinut jäädä vuosiksi unholaan. Enää niin ei tapahdu.

Savulohta, uusia perunoita ja piparjuuriranskankermaa
4 annosta

– 600 g uusia perunoita
– merisuolaa ja mustapippuria
– 1 sitruunan
– lorauksen balsamietikkaa
– oliiviöljyä
– 2 rkl kapriksia
– 3 cm piparjuurta tai raastetta (tai wasabia)
– 1,5 dl ranskankermaa
– tilliä
– 400 g savulohta

Pese potut ja keitä niitä merisuolalla maustetussa vedessä noin 15-20 minuuttia. Sekoita odotellessasi sitruunan kuori ja puolikkaan sitruunan mehu (älä heitä toista puolikasta pois, tarvitset sitä myöhemmin), balsamietikka, kolme kertaa etikan määrä öljyä sekä kaprikset keskenään. Mausta kapriskastike suolalla ja pippurilla.

Kun perunat ovat kiehuneet kierittele ne vielä kuumina kapriskastikkeeseen. Anna pottujen jäähtyä hieman sillä aikaa kun pilkot tilliä ja sekoita sitten tillikin perunoiden sekaan. Mausta ranskankerma piparjuurella (tai wasabilla), puolikkaan sitruunan mehulla sekä suolalla ja pippurilla.

Laita tarjoiluvuoan alimmaiseksi savulohi. Kippaa päälle perunat ja piparjuuriranskankerma. Ja ei muuta kuin syömään!