Helsinki,  Perhematkailu,  Yleinen

Hotelliyö Helsingissä – Äidin uniloma

Valvottamista on käytetty jopa kidutusmenetelmänä enkä yhtään ihmettele miksi. Univaje aiheuttaa lukuisia henkisiä ja fyysisiä oireita ärtymyksestä vastustuskyvyn heikkenemiseen ja ahdistuneisuudesta rytmihäiriöihin. Univelkaisena ajatus ei kulje, sanoja on vaikea löytää, pinna on kireällä ja tekisi joko mieli ahmia makeaa tai olla syömättä laisinkaan. Univajeessa on vaikea tunnistaa itseään ja se on pelottavaa. Puhun kokemuksesta.

Siinä missä esikoisemme nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 2 kuukauden ikäisenä, ei kuopuksemme ole ymmärtänyt yhtä vaivattomasti nukkumisen ihanuutta. Kun vauva ei nuku, ei nuku äitikään. Tätä kirjoittaessani katkonaisia öitä on ollut taukoamatta jo yli vuoden ajan ja kun siihen päälle laskee raskausajan uniongelmat, voin kohta sanoa, etten ole saanut nukkua kunnolla vuosiin. Se on saavutus, jota en olisi halunnut osakseni.

Olen aina tiedostanut nukkumisen tärkeyden ja tarvitsen unta keskivertoihmistä enemmän. Siksi univelkainen vauvavuosi on tuntunut välillä todella raskaalta. Toisaalta on onni, että tiedostan riittävän unen merkityksen niin hyvin. Ryhdyin nimittäin melko nopeasti toimiin kun alkoi näyttää siltä, ettei vauva nuku kerralla kolmea tuntia pidempään. Ei viikosta eikä kuukaudesta toiseen.

Levännyt äiti on parempi äiti ja niinpä vietin ensimmäisen uniloman hotellissa vauvan ollessa noin 4 kuukauden ikäinen. Menin hotelliin puhtaasti nukkumaan ja viettämään aikaa itsekseni. Nautin hotellihuoneen hiljaisuudesta, luin kirjaa, kävin yksin ravintolassa ja lojuin viinilasi kädessä kylvyssä ennen kaivattuja koko yön kestäviä unia. Aamulla hemmottelin itseäni vielä huoneaamiaisella.

Ja kyllä vaan. Vaikka toin tuliaisena myös alkavan rintatulehduksen, olin paljon parempi, hyväntuulisempi, virkeämpi ja ennen kaikkea jaksavampi äiti nukuttuani yhden yön hyvin. Etenkin kahden pienen lapsen perheessä myös oman ajan ja hiljaisuuden merkitys korostuu. Kukaan ei varmasti ymmärrä niiden tärkeyttä yhtä hyvin kuin kotiäiti, jonka jaloissa pyörii kaksi alle kolmevuotiasta.

Kesäkuinen uniloma oli niin ihana kokemus, että loppuvuodesta pimeimmän marraskuun painaessa päälle, aloin haaveilla uudesta samanmoisesta. Mietin monena iltana nukkumaan mennessäni ja öisin vauvan kanssa valvoessani, miten ihanaa olisi painaa pää illalla tyynyyn tietäen, että saa nukkua niin kauan kuin haluaa. Unelmoin nukkumisesta ja pirteämmästä mielestä niin paljon, että seuraava uniloma oli toteutettava.

Se tosin antoi odottaa itseään helmikuulle asti, mutta oli siten sitäkin odotetumpi. Jaksoin rankat viimeiset viikot ennen unilomaa sillä ajatuksella, että tiesin pääseväni pian hotelliin nukkumaan. On käsittämätöntä miten yksi hotelliyö voi muodostua niin tärkeäksi. Uni on tärkeää.

Kun sitten uniloma koitti pompin pitkin hotellin käytävää innoissani kuin kevätjuhlasta kotiin palaava teini. Tätä on niin odotettu! Sulkeuduin hotellihuoneeni rauhaan ja sydämen kohdalla läikähti onni ja riemu kun tiesin että koko loppupäivä on vain minulle. Voin tehdä seuraavien tuntien aikana mitä haluan ilman keskeytyksiä.

Keitin kahvia, avasin läppärin ja ryhdyin hommiin. Kerrankin työrauha. Tein blogihommia niin antaumuksella, että maltoin lopettaa vasta paljon myöhemmin kuin olin ajatellut. Kurniva vatsa oli oikeastaan se, joka sai lopulta painamaan läppärin kannen kiinni ja valumaan alakerran ravintolaan illalliselle. Tilasin shampanjaa ja blinejä, nautin ne omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni ja riensin takaisin hotellihuoneen rauhaan. Sain kuitin kanssa 5 suklaakonvehtia. Näytin varmaan siltä, että tarvitsen ne. Oikeassa olivat.

Hemmottelin itseäni kasvonaamioilla, söin suklaata ja katsoin aivotonta hömppäohjelmaa. Olisin halunnut lukea vielä kirjaakin mielellään ihan tuntikaupalla, mutta uni alkoi painaa silmää, joten sammutin valot ja nukahdin onnellisesti hymyillen.

Aamulla tuntui todella kummalliselta avata silmät omaan tahtiin ilman että mistään kuului lasten aamuhuuteluja. Ei tarvinnut pompata pystyyn silmät sikkuralla, vaan käänsin kylkeä ihan vaan siksi koska voin, vaikka olinkin jo ihan pirteä ja paloin halusta mennä kurkistamaan auringonnousua ikkunasta.

En voinut vastustaa kiusausta tilata aamiainen huoneeseen, joten hemmottelu jatkui vielä aamupalan verran. Pahoin pelkään että koukutan itseni tätä menoa kiireettömiin ja rauhallisiin huoneaamiaisiin. Oli ihanaa syödä sängyssä tietäen, että joku muu siivoaa muruset. Kahvia tuli varmaan litra ja nautiskelin sitäkin vanhasta tottumuksesta, vaikka tänä aamuna en olisi tarvinnut kofeiinia herätäkseni.

Kotiin palasi tälläkin kertaa parempi ja jaksavampi äiti, mutta myös hyväntuulisempi puoliso. Ehkä tärkeintä oli kuitenkin se, että sain ainakin hetkeksi itseni takaisin. Sen iloisen innostujan, kekseliään ja touhukkaan itseni, jonka kasvoilla paistoi silmäpussien ja mustien silmänalusten sijaan aito hymy. Jonkun mielestä voi olla hölmöä maksaa hotelliyöstä naapurikaupungissa vaan siksi, että saa nukkua rauhassa, kuunnella hiljaisuutta ja tehdä töitä keskeytyksettä, mutta se oli jokaisen sentin arvoista.

Jokaisen äidin pitäisi päästä välillä unilomalle.

26 kommenttia

  • Heidi / Auringon alla

    Uniloma olis niiin ihana, vaikka meillä ollaankin viime kuukaudet nukuttu täydet yöt. Varsinkin vauvavuoden aikana olisin kaivannut sellaista, pientä hemmottelua. Tammikuussa pääsin onneksi työmatkalle, joten sain nukkua kaksi yötä hotellissa. Parasta oli tietenkin se, kun sai koko illan olla ihan rauhassa, tehdä just sitä mitä huvittaa. Siitä intoutuneena varasin itselleni viikonloppuloman ensi syksylle, ja aion lähteä sinne ihan yksin!

    • Martina

      Sitä osaa tosiaan arvostaa ihan uusia juttuja kun kotona on pieni lapsi tai lapsia. Ennen hengailu yksin hotellihuoneessa olisi kuulostanut tosi tylsältä, mutta nyt se on melkein parasta mitä voi olla. Kuulostaa ihanalta kokonainen viikonloppu ihan yksin. Muakin on alkanut kummasti houkutella soolomatkailu, vaikka toisaalta on ihanaa ottaa reissuun mukaan kaveri tai puoliso ja jutella kerrankin aikuisten juttuja ilman keskeytyksiä. 🙂

  • Jane

    Olen niin samaa mieltä kanssasi!
    Jotkut ihmiset ihmettelevät, miten joku matkustaa yksin. Minä en ja pidän yksin matkustamisesta.
    Varsinkin lapsen syntymän jälkeen oma aika, esim. juurikin yksi hotelliyö, ovat korvaamattatonta luksusta. Saa tehdä mitä haluaa, niin kauan kuin haluaa, ilman keskeytyksiä, omassa tahdissa. Sitä vanhemmat tarvitsevat aika-ajoin, jotta pää pysyy kasassa kaiken kiireen keskellä.

    • Martina

      Nimenomaan, hotelliyö on melkeinpä parasta luksusta mitä vanhemmilla voi olla. Oma aika, oma tahti, hiljaisuus ja rauha ovat korvaamattomia silloin kun niitä ei normiarjessa ole. Pää todellakin hajoaa jos ei saa välillä ladata akkujaan kaikessa rauhassa.

  • LeoVegas

    Parasta rentoutumista on nukkua, syödä ja vain olla. Tehdä jotain jos tuntuu hyvältä, mutta mennä täysin sen ehdoilla miltä kropasta tuntuu. Antaa kehon kertoa mistä on aika nauttia. Enemmän pitäisi ihmisen investoida itseensä, se on kuitenkin sen kallein pääoma.

    • Martina

      Sinäpä sen sanoit, itsestä huolehtiminen on kaikkein tärkeintä. Jos ei itse ole kunnossa, ei voi huolehtia muistakaan. Jokaisen vanhemman olisi hyvä muistaa tämä ja osata olla hyvällä tavalla itsekäs. Minä ainakin olen niin paljon parempi äiti kun olen saanut rentoutua nukkuen, syöden ja vain oleskellen. Mulla on itse asiassa ollut molemmilla kerroilla myös treenikamat mukana joko salia tai lenkkiä varten. Vaikka muuten rakastankin liikkumista, ei unilomilla ole ollut sellaista fiilistä, että haluaisin rasittaa kehoa treenillä. Niinpä lenkkarit ovat saaneet jäädä laukkuun ja olen ottanut niiden sijaan esiin kirjan, jonka kanssa olen hautautunut peittojen alle. 🙂

  • Hanne

    Toistan tätä kuin mantraa mutta usko vaan, kyllä se vielä helpottaa:)
    Just juteltiin kaverin kanssa tuosta pikkulapsiajasta ja siitä, miten ei oikeasti useampaan vuoteen nukuttu kokonaisia öitä. Silti sitä vaan jotenkin jaksoi. Ja niinkuin olen sanonut, joskus ne vielä nukkuvat niin paljon että saat repiä sängystä:)
    Aika menee tosi nopeasti. Mä jännitän nyt aivan kauheasti tulevaa kevätjuhlaa kun poika lopettaa ala-asteen. Tulen itkemään niin paljon, että kuuluu sinne Jäkeen asti. Niillä ollut sama luokka ja ope kuusi-vuotta ja mieletön yhteishenki ja nyt koko luokka hajoaa kolmeen eri kouluun. Sit kun mä olen tälläinen itkijä-akka niin paketti on valmis.

    • Martina

      Toinen itkijä-akka ilmoittautuu ja varoittaa samaan syssyyn, että täältä meiltä päin kuuluu pian parkumista kun on vanhemman pikkubloggaajan päiväkodin kevätjuhlan aika. Ekaa kertaa. Jännittää jo nyt miten reagoin kaikkeen siihen. Tuo teidän kevätjuhla kuulostaa kyllä vielä itkettävämmältä. Muistan joskus lapsena miettineeni itkevätkö kaikki äidit ja kyllä niin taitaa olla.

      Kiitos lohdutuksesta tämän unihomman kanssa. En tiedä uskallanko sanoa vielä ääneen, mutta täällä on kuin onkin nukuttu vihdoin muutama kokonainen yö! Toivon että kyseessä on pysyvä olotila eikä mikään ohimenevä häiriö. On jo niin paljon virkeämpi olo kun on saanut nukkua useamman yön putkeen. Aivan ihanaa! Kyllä tätä osaa taas arvostaa. 🙂 Yritän muistaa nämä ajatukset sitten kun revin lapsia väkisin sängystä ylös.

  • auringonpaistetta

    Lasten myötä on kyllä oman ajan tärkeys noussut ihan uudella lailla esiin. Vaikka omat lapset on jo 4- ja 9-vuotiaat eikä varsinaiselle unilomalle ole tarvetta, niin innolla jo suunnittelen yhden tai kahden yön ”yksinolomatkaa” tällekkin vuodelle. Ihanaa, kun nostit asian esiin. Levännyt äiti = parempi äiti 🙂

    • Martina

      Niinpä, levännyt äiti on todellakin parempi äiti. On jännä miten näinkin itsestäänselvä asia herättää joissain piireissä kauhean haloon siitä, miten väärin on jos äiti ottaa aikaa itselleen. Minua jopa vähän jännitti julkaista tämä postaus, sillä pelkäsin p*skamyrskyä. Onneksi meillä tuntuu olevan niin järkevät lukijat, että pelko oli turha. 🙂 Olen aika varma että kaipaan jatkossa uniloman sijaan mainitsemaasi ”yksinolomatkaa”, sillä vaikka unta saisi riittävästi, tarvitsee jokainen välillä myös omaa aikaa. Etenkin äidit. 🙂

    • Martina

      Niin on. Pienikin hetki riittää. Minä olen esimerkiksi oppinut nauttimaan suihkussa käymisestä, sillä siellä saan olla hetken rauhassa itsekseni ja kuunnella vain veden kohinaa.

  • Anna

    Mulla myös lapset 1 v 11 kk ikäerolla ja molemmat alkaneet nukkua täysiä öitä elan kerran vasta 3-vuotiaana. Nyt 5,5-nukkuu yöt yleensä mutta 3,5-vuotias herää kerran tai pari, mutta se tuntuu jo ihan ookoolta.
    Ehkä mäkin olisin kaivannut unilomaa mutta toisaalta sain nukkua ihan kotonakin viikonloppuisin aamupäiviä. En olisi osannut sitten kuitenkaan olla yötä erossa vauvasta ja yöllä olisi kuitenkin pitänyt nousta pumppaamaa maitoa pois.
    Ihana lukea miten virkistyit ja käytit ajan hyödyksi!

    • Martina

      Huh, kuulostaapa hurjalta.. Miten ihmeessä olet jaksanut?

      Sekin auttaa tosiaan jos saa nukkua välillä aamupäivisin. Olet oikeassa myös siinä, ettei unilomasta ole ihan niin paljon hyötyä jos pitää nousta yöllä pumppaamaan. Mulla se tosin auttoi silloinkin, sillä nousin vain kerran yöllä pumppaamaan kun vauva olisi vaatinut huomiota ihan vähintään 3 kertaa yössä. Ja pumppaamaan sai nousta oman aikataulun mukaan sitten kun tuntui siltä. Vauva kun tuntui herättävän aina kesken sikeimmän unen.

  • miraorvokki

    Tällaisia unilomia pitäisi olla ihan kaikille! Hyvä muistutus. Vaikken ihmis-äiti olekaan, niin pakko myöntää, että tuo pentuvuosi koiran kanssa on ollut niin hektistä ja välillä unetontakin, että välillä on tarvinnut omaa rauhaa ja just tällaisen ”äitiloman”. Sama homma tietty puolisollekin sitten.

    Ihanaa. <3

    • Martina

      Uskon todellakin että pentuvuosikin on ollut rankka. Usein sanotaan ettei ihmislapsia saisi verrata koiriin, mutta kyllä niissä ja niiden kasvattamisessa on tosi paljon samaa. Voisin määrätä sulle ja puolisolle molemmille uniloman hotellissa. Se tekee varmasti hyvää!

  • Mari

    Pätee erinomaisesti vielä aika paljon vanhempien lasten äideillekin. Aina tarvitaan sitä omaa aikaa ja hotelleissa sängyt, tyynyt ja peitotkin tuntuvat aina niin ihanilta!

  • Martina

    No hei niinpä! Nyt vielä kun staycationit ovat muutenkin nousussa, niin äideille kohdennetut sellaiset voisivat mennä kuin kuumille kiville. Hmm, tämähän oli oikeasti varsin varteenotettava idea.. Kiitos!

  • Martina

    Sanos muuta. Äidit jos jotkut osaavat arvostaa yöunia. Jos siihen päälle saa vielä aamiaisen, jonka saa syödä rauhassa, niin aijaijai mitä luksusta se onkaan!

    • Martina

      Mä taisin jäädä nyt ihan koukkuun huoneaamiaisiin. On ihanaa saada herkutella kaikessa rauhassa varsinkin jos vaihtoehtona on ruuhkainen ja hälyinen aamiaistila, jossa on koko ajan joku ruoka loppu. En siis tarkoita että kyseisessä hotellissa niin olisi, mutta noin niin kuin yleisesti ottaen huoneaamiaisen saa aina nauttia rauhassa ilman jonottamista ja odottamista. Ja se on aivan ihanaa!

  • Periaatteen Nainen

    Kuulostaa taivaalliselta, ja tulisi täälläkin tarpeeseen vaikka nuorinkin on pian viisivuotias (valitettavasti kaikki kolme ovat levottomia nukkujia, vauvasta saakka). Toisaalta konetta en voisi ottaa reissuun mukaan, ja kännykkäkin olisi paras jättää pois…

    • Martina

      Minäkin mietin otanko koneen mukaan vai en, mutta päätin lopulta ottaa, sillä osa rentoutumista oli saada hoidettua rästihommia pois ja minusta oli oikeasti tosi ihanaa tehdä kerrankin töitä ihan rauhassa. Sain vielä sopivasti kirjoitusinspiraation, joten blogitekstejä tuli tehtailtua ihan urakalla. 🙂 Olisi kyllä hyvä idea toteuttaa vastaavanlainen uniloma ilman konetta ja kännykkää. En vaan tiedä pystyisinkö siihen.. 😀

  • Paula - Viinilaakson viemää

    Ihana tuo alin kuva! Siis kyllä jokainen äiti ansaitsee uniloman. Tämä kuvaus teidän elämästä kuulosti jotenkin niin tutulle. Meillä myös tämä kakkoslapsi on helposti heräilevää sorttia, ja vaikka se ”pahin” vauva-aika on jo ohi, niin vielä välillä äiti joutuu nousta hakemaan lapsen viereen. Ja senhän tietää millaista pyörimistä ja potkimista se on. Kyllä on puolivaloilla ajettu tässä nyt kohta seitsemän vuotta, että uni on aina tervetullutta kun siihen on mahdollisuus.

    • Martina

      Apua, seitsemän vuotta! Olisikohan aika ottaa pieni uniloma? 🙂 Joku sanoi joskus että äidin elämä on aina yhtä valvomista. Milloin pikkuvauvaa pitää syöttää yön läpi, milloin nukkua levottoman lapsen vieressä kun hän on kipeä ja milloin odottaa teini-ikäistä lasta kotiin illan riennoista sydän huolesta sykkyrästä. Varmaan osittain totta. Nyt olen onneksi saanut nukkua jo useamman yön hyvin kun kuopus oppi vihdoin nukkumaan läpi yön. Saatiin sitä odottaakin. Olen ottanut univelkoja takaisin ja pikkuhiljaa sumu ympäriltä alkaa haalistua ja ajatus kulkee kirkkaammin.