Yleinen

10 matkaunelmaa

Ei liene yllätys että kärsin kroonisesta matkakuumeesta. Tuntuu että jokin palanen koko maailman järjestyksestä puuttuu tai on ainakin pahasti vinksallaan jos ei ole yhtään matkaa varattuna. Rakastan sitä kutkuttavaa tunnetta, joka lähtee vatsanpohjasta ja leviää koko kroppaan kun lentovaraus on tehty tai kun olemme löytäneet matkaseurani kanssa täydellisen hotellin ja varanneet huoneen sieltä. Rakastan myös matkojen suunnittelua ja teen sitä jatkuvasti konkreettisten listojen sekä tutkimustyön lisäksi haaveilemalla erilaisista reissuista.

Suurin osa matkahaaveistani liittyy tavalla tai toisella ruokaan. Myös Italia on matkaunelmieni vakiokohde. Minusta on mukava unelmoida sellaisista matkoista, joiden toteuttaminen on edes jotenkin mahdollista. Yleensä kun alan haaveilla jostain, alan samalla myös suunnitella sen toteuttamista. Turhauttaa, jos en voi laittaa matkaa lähivuosien suunnitelmiin.

Mutkia Matkassa sekä Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa haastoivat minut blogeissa kiertävään matkaunelmahaasteeseen, jossa kerrotaan 10 reissuhaavetta ennalta määriteltyjen kategorioiden mukaisesti. Tässä vastaukseni:

Paikka – Puglia (suom. Apulia)

Tietänette, että haaveenani on kiertää kaikki Italian 20 aluetta, joten tähän oli pakko valita niistä yksi. Pallottelin mielessäni useampaakin aluetta ja päädyn vastaamaan Puglia. Se on tällä hetkellä kiinnostavimmista käymättömistä alueista kaukaisin ihan fyysisestikin, mutta myös siksi, että sinne tarvinnee pidemmän ajan kuin elämäntilanteeni antaa tällä hetkellä myöten. Tätä saamme siis odottaa vielä hetken.

Bubbling under: Piemonte, Umbria, Campania

Tapahtuma – Alban tryffelifestivaalit

Kierrän yleensä kaukaa melun ja tungoksen, joten suuret tapahtumat eivät sen takia houkuttele. Erilaiset ruokaan liittyvät festivaalit ovat kuitenkin minun juttuni ja Alban tryffelifestivaalit kiinnostaa kovasti.

Bubbling under:
Perugian Eurochocolate, Venetsian karnevaalit, Oktoberfest Saksassa, St. Partick’s Day Irlannissa

Kotimaan kohde – Ahvenanmaa

Kotimaan matkaunelmia olemme päässeet toteuttamaan viime vuosina ilahduttavan paljon. Ahvenanmaa on kuitenkin paikka, jossa en ole vielä käynyt, mutta johon haluaisin tutustua. Haluaisin kiertää Ahvenanmaata kaikessa rauhassa mieluiten lämpimänä loppukesänä kun meri on lämmin ja suurimmat turistilaumat ovat palanneet jo takaisin töihin ja arkeen.

Bubbling under: Saariston rengastie, Lappi

Kaupunki – San Sebastian

(Ruoka)matka San Sebastianiin on pakko toteuttaa mitä pikimmiten. Toivottavasti pääsen kertomaan Baskimaan kulinaarisen pääkaupungin pintxoista ja muista herkuista teille pian. Tämä on unelma, jota en oikein uskalla vielä ajatella liikaa, sillä pakkomielle on sitä luokkaa, että lähtee ihan pian lapasesta. Toisaalta, haittaakse?

Bubbling under: Porto, Verona

Maa – Japani

Japani on ollut listallani aina, mutta sekin odottaa sopivampaa elämäntilannetta, sillä haluan ottaa maan kunnolla haltuun sitten kun sinne asti lähden. Olen kiinnostunut (yllätys, yllätys) ainakin maan ruokakulttuurista, mutta myös japanilaisesta kulttuurista yleisesti, Tokiosta, Fujista ja toki hanami olisi upea päästä kokemaan siinä samalla.

Bubbling under: Sveitsi, Malta

Saari – Sardinia

Välimerellä on paljon upeita saaria, joita haluaisin koluta oikein urakalla. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on kaunis Sardinia.

Bubbling under: Korsika, Capri, Liparisaaret

Extreme – Kumipallo 4000

Olen aika mukavuudenhaluinen ja nössö, joten tämä kohta oli vaikea. Pidän itseni haastamisesta ja pelkojeni voittamisesta, mutta en tiedä mikä kaikki voidaan laskea extremematkailuksi. Riittääkö jos kiipeää matkalla kerran puuhun? Ehkä ei. Vastaus oli kuitenkin lopulta ilmiselvä sikäli mikäli tämä lasketaan extremeksi: Kumipallo 4000. Jos et jo arvannut, haluan olla itse vaan kyydissä ja nautiskella matkasta.

Bubbling under: Gumball 3000

Majoitusmuoto – Linnamajoitus

Kaikki erikoinen kiinnostaa, mutta tietyistä mukavuuksista en halua luopua. Siksi esimerkiksi telttailu ei jaksa innostaa. Kokeilin sitä kerran Raumanmeren Juhannuksessa ja se riitti. Vastaan tähän linnamajoituksen, sillä sellaisen kokeminen oli taannoisella Reinin ja Moselin reissullamme todellä lähellä toteutua, ja jäi näköjään vähän enemmänkin kaivelemaan, kun emme saaneet sitä kuitenkaan onnistumaan.

Bubbling under: Majakkamajoitus, luksusjahti, Levin iglut

Luontokohde – Islanti

Kuumia lähteitä ja karun kauniita maisemia islanninhevosen selästä ihailtuna. Kukapa siitä ei haaveilisi?

Bubbling under: Madeira, Uusi-Seelanti, Norjan vuonot

Ruoka & juoma – Osteria Francescana, Modena

Lienee turha sanoa että näitä on listallani miljoona. Valitsin tähän poikkeuksellisesti kaupungin, jossa olen teknisesti ottaen jo käynyt. Itse kaupunki jäi kuitenkin tuolloin kokematta, sillä piipahdimme vain eräässä pienessä paikassa tutustumassa Balsamico di Modenan valmistukseen. Siispä Modena voidaan mielestäni hyväksyä listalle. Sitä paitsi se tärkein ja varsinainen ruokakohde eli Massimo Botturan Osteria Francescana on vielä kokematta. Sinne haluan.

Bubbling under:
En edes aloita..

Blogihaaste on saanut alkunsa Kohteena maailma -blogista. Haaste on kiertänyt jo niin monta blogia etten ihan pysy mukana ketkä kaikki ovat jo vastanneet tai saaneet haasteen. Haastan kuitenkin seuraavat blogit:

H niin kuin Hausfrau
From FI via CZ to SE with <3
Sillä Sipuli

Blogihaaste: Kerro omista reissu-unelmistasi ja laita postauksen linkki Kohteena maailma -blogin kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta siinä viisi bloggajaa kertomaan reissu-unelmistaan.

6 kommenttia

  • Nanna

    Hei!
    Monet matkablogit ovat pohtineet viime aikoina omia matkustustapojaan suhteessa ilmastonmuutokseen. Miten itse koet lentomatkailun suuren ilmastotaakan vaikuttavan omiin matkailutottumuksiisi ja suunnitelmiisi, olisi kiinnostavaa kuulla tästä. Varsinkin, koska teillä on myös pieniä lapsia, joten koetteko ristiriitaa suuresta hiilijalanjäljestä ja tottakai (lento- ja/ laiva)matkailun ”mainostamisesta” blogin myötä suhteessa siihen, että maapallo tulisi säilyttää elinkelpoisena jo omille lapsillemme.

    Olen seurannut blogianne pitkään, ja se on yksi suosikeistani. Kuitenkin, viime aikoina lentokeskeisyys ja varsinkin ig:ssä näkyvä lento”hypetys” (esim. ig-tarinat lentokentältä tai koneesta, lyhyet pyrähdykset lentäen) ovat vieneet makua blogin seuraamisesta.

    Monet bloggaajat ja yksityishenkilöt ovat vähentäneet lentojaan, ryhtyneet lentolakkoon tai siirtyvät ilmaston kannalta kestävämpään junamatkailuun, ja samalla toki yleisemminkin lentomatkailu alkaa olla jo häpeällistä, lähivuosina vielä enemmän.

    Tämä on iso ja vakava asia, tarkoitus ei ole suinkaan osoitella sormella, vaan nimenomaan mielenkiinnosta kysyn, miten te kamppailette tämän kysymyksen äärellä. Ja samalla toki suuri kiitos teidän kotimaan matkavinkeille ja lähimatkailun puolesta puhumiselle!

    • Martina

      Hei Nanna! Kiitos hyvästä keskustelunavauksesta sekä ennen kaikkea asiallisesta sävystä, jolla toit ilmastoasiat esiin.

      Puheista lentämisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen ei ole kukaan voinut välttyä ja toki mekin olemme miettineet asiaa omalla kohdallamme. Kuten olet huomannutkin, olemme suosineet kotimaan matkailua ja lähimatkailua, mitä korostaisin mielelläni ilmastonäkökulma edellä, mutta totuus on se, että kotimaan matkailu on sopinut elämäntilanteeseemme pienten lasten kanssa parhaiten. Samoin pienet lentopyrähdykset Euroopassa, joita teemme kuitenkin melko harvoin. Niin harvoin, että innostumme hypettämään lentoa kun sellaisen pääsemme kokemaan.

      En koe tietäväni ilmastoasioista tarpeeksi, jotta osaisin tai haluaisin ottaa niihin julkisesti kantaa. Pidämme ilmastoasiat ja mielipiteemme niistä pois blogista, mutta ymmärrän kyllä, että tekemämme lentomatkat voivat aiheuttaa harmitusta ja toisaalta suosimamme lähimatkailu taas ilahduttaa ilmastotietoisia. Ilmastoasiat ovat tärkeitä, sitä en kiellä, mutta ennen kuin otan aiheeseen sen enempää kantaa, minun pitäisi ottaa asioista tarkemmin selvää.

  • Merituuli

    Kiitos haasteesta! Täytyypä katsoa saanko vastattua, mutta heti alkoivat ajatukset surrata.

    Osteria Francescanaa suosittelen kyllä ehdottomasti, samoin Venetsiaa karnevaalien aikana. Joskin silloin Venetsia on aivan tukossa, mutta toisaalta täynnä mielenkiintoisia tapahtumia, myös ruuan ympärillä. Japani on kyllä ihana – se ruoka!

    Me kiersimme Saariston rengastien viime kesänä ja tykkäsimme kovasti. Siihen yhteyteen suosittelen myös pistoa Seilin saareen, se ei varsinaiseen renkaaseen kuulu.

    • Martina

      Juu ei mitään paineita, vastatkaa haasteeseen jos siltä tuntuu.

      En tiennytkään että Venetsian karnevaaleilla on myös ruoka esillä. Se tekee karnevaalit entistä kiinnostavammiksi, vaikka väenpaljous mietityttää. Toisaalta jos selvisin Sienan Palion tungoksesta ahdistumatta, selviän varmasti Venetsian karnevaaleistakin. Täytyy vaan lähteä oikealla asenteella liikenteeseen ja varautua tungokseen.

      Meillä oli myös Saariston rengastie viime kesänä todella lähellä toteutumista, mutta siirsimme sen sittenkin odottamaan tulevia kesiä. Seilissä täytyy käydä ehdottomasti! Olen halunnut sinne jo kauan ennen kuin kuulin rengastiestä tai mistään muustakaan. En muista mistä pakkomielteeni Seiliin on peräisin, mutta se on paikka, joka minun täytyy päästä näkemään. Kiva kuulla että suosittelet saarta. Teidän vinkkeihin voi aina luottaa. 🙂

  • Marika / Matkalla Missä Milloinkin

    Itse olen ollut Japanissa vaihdossa ja myöhemmin hääkutsun saatuamme kävimme puolisoni kanssa ko. maassa. Vaikka yleisesti pidämme eniten luontomatkailusta, niin Japanissa kiinnostaa myös kaupunkikohteet. Kulttuuri (myös ruokakulttuuri) on hirmu mielenkiintoinen!