Elämysmatkailu,  Puola,  Ulkomaat,  Yleinen

Olutkylvyssä Puolassa – Stary Browar

Pimeys on laskeutunut Puolaan kun taksimme kiitää halki mustien peltojen. Kuski soittaa klassista musiikkia kovalla, puristaa kaksin käsin rattia ja koukkaa välillä vastaantulijoiden kaistalle. Onkohan hän vähän väsynyt? Silloin ei ehkä kannattaisi ajaa satasta seitsemänkympin alueella aikana, jolloin peurat pomppivat tiellä.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä saavumme Koscierzynaan. Pikkukaupungin kadut ovat hiljaiset, vaikka on perjantai-ilta. Missään ei näy ketään ja tulevien päivien aikana saamme huomata ensivaikutelman osuneen oikeaan. Kylä on ihan kuollut.

Vaan emme me kylän takia ole tänne tulleet. Keskellä Koscierzynaa on vanha punatiilinen panimorakennus, joka toimii nykyään kylpylähotellina. Siellä me vietämme seuraavat kaksi yötä ja aiomme muun muassa kylpeä oluessa.

Kyllä luit oikein. Stary Browar -kylpylähotellissa voi kylpeä oluessa ihan kirjaimellisesti. Tai no jos ihan tarkkoja ollaan, niin ammeessa on oluen valmistuksessa käytettäviä aineita. Ei sentään puhdasta olutta tölkistä, pullosta tai hanasta. Kylpy on melko epäilyttävän näköinen värinsä ja vedessä kelluvien keltaisten hötöjen takia, mutta pulahdan sinne silti. Sivupöydälle on tuotu valmiiksi maistiaisia panimon omista oluista.

Olutkylpyhuoneen lisäksi Stary Browarista löytyy tavallinen spa-osasto, jossa on poreamme, saunoja ja suihkut. Hotellissa on myös ravintola, pizzeria ja pubi sekä rakennuksen alakerrassa myös muutamia kauppoja. Vierailumme aikana hotellissa järjestetään häämessut ja ymmärtääkseni rakennuksen tilat sopivat myös juhlien (vaikkapa niiden häiden) järjestämiseen. Että jos oluthäät Puolassa kiinnostaa..

Ostoksia voi jatkaa viereisessä ostoskeskuksessa ja Puolassa jos jossain shoppailu kannattaa. Hinnat ovat erittäin huokeat ja ihan harmittaa että olemme reissussa pelkillä käsimatkatavaroilla. Tungen laukkuni täyteen suklaata, vaatteita, tuliaisia ja mahtuupa sinne kauan etsimäni uudet bootsitkin, joita en voinut ohittaa. Ensi kerralla otan tyhjän matkalaukun mukaan ja tulen tänne pelkästään shoppailemaan. Tai en ehkä juuri tänne Koscierzynaan, sillä kylä on nyt nähty, mutta jonnekin päin Puolaa.

Hiljaisessa Koscierzynan kylässä on ostoskeskuksen ja kylpylähotellin lisäksi yllättävän paljon ravintoloita ja pikkuputiikkeja. Ja lintuja! Valtava lintuparvi tuntuu seuraavan meitä asettuen piirittämään kulloistakin olinpaikkaamme, oli se sitten aukion laidalla sijaitseva ravintola tai hotellihuoneemme, jonka ikkunasta näemme parven laskeutuvan vastapäisten talojen katoille. Nimeämme linnut Hitchcockin linnuiksi. Ne ovat pelottavia.

Shoppailun ja lintujen piirityksen kohteena olemisen lisäksi vietämme leppoisia hetkiä hotellihuoneessamme, joka osoittautuu siistiksi ja tilavaksi. Pelaamme siellä Yatzya ja Unoa sekä maistelemme kaupasta ostamiamme paikallisia oluita. Viihdymme vanhassa panimorakennuksessa erinomaisesti. Se on viihtyisä sekä lämminhenkinen (joskin se herättää välillä myös vankilaviboja, joita Hitchcockin linnut eivät suoranaisesti lievitä) ja on hauska miettiä minkälaisia tarinoita vanhaan panimorakennukseen liittyy.

Ravintolan seinillä on vanhoja kuvia rakennuksen panimoajoilta ja baarista voi ostaa oman panimon oluita. Maistamme niistä tumminta ja se on kieltämättä tosi hyvää. Muistuttaa vähän Guinnessia. Kylvyn aikana nauttimamme pils, lager ja vehnäolut ovat vain ihan ok. Ei mitään kovin kummoisia.

Pakettiimme kuuluu yöpymisen, olutkylvyn ja aamiaisten lisäksi kaksi illallista. Ne eivät ihan vakuuta, vaikka osa annoksista onkin hyviä. Olutkeitto on herkkua eikä pizzojakaan olla onnistuttu pilaamaan (siihen eivät pysty edes puolalaiset), mutta liharuoat ovat läskijännelöllöineen heikkoja eikä paikan tiramisu ole tiramisua nähnytkään.

Sen sijaan aamiaisesta pidämme paljon. Valikoima makkaroineen ja muine lihoineen on melko miehekäs, mutta minä olenkin iso paha lihansyöjä ja maistelen maukkaita puolalaisia makkaroita innolla. Tarjolla on myös juustoja, leipää, kurkkua, paprikaa, rucolaa, rucolaa ja vielä vähän lisää rucolaa. Rucolaa on myös illallispizzan päällä niin paljon, että pizzaa saa kaivaa esiin vihreän vuoren alta.

Aamiaisella pöytiin tarjoiltu kahvi on niin maukasta, että pyydämme sitä jo pelkän maun vuoksi lisää. Makeita herkkujakin löytyy, samoin jogurttia härpäkkeineen. Pisteet aamupalalle siis. Onneksi naapuripöydissä ei puhuta suomea (tai niinhän me ainakin luulemme), sillä juttumme taso alittaa ensimmäisen aamiaisemme aikana matalimmankin riman ja maahan kaivetun kuopan. Nauramme vedet silmissä tyhmille jutuillemme ja olo on kunnon naurun jälkeen ihanan vapautunut ja rentoutunut. En muistanutkaan miten makoisalta kunnon vatsanpohjasta lähtevä nauru maistuu.

Parasta on kuitenkin olutkylpy. Saamme kynttilöillä valaistun kylpyhuoneen tunniksi omaan käyttöömme. Huoneessa on kaksi ammetta, joissa epäilyttävä kylpyvesi jo odottaa. Kylvyn sanotaan tekevän hyvää iholle ja niin taitaa ollakin, sillä edes sauna ei saa kuivuuteen taipuvaista ihoani koppuraiseksi. Normaalisti tarvitsen kylvyn ja saunan jälkeen kunnon tujauksen vartalovoidetta, mutta nyt iho tuntuu hyvältä ilmankin.

Poreet menevät päälle automaattisesti eikä vesi näytä enää niin epäilyttävältä. Lämmin vesi tuntuu ihanalta ja ennen reissua kärsimäni kipu rintarangassa jää kylpyyn. Olutkylvyn jälkeen käymme suihkussa pesemässä kylpyveden möhnät pois (olutsaippualla, kuinkas muutenkaan) ja siirrymme saunaan.

Nautiskelemme olutmaistiaisiamme ja lojumme lopuksi vielä huoneessa olevilla tuoleilla. Onpa ihanan rentouttavaa. Tai olisi, jos malttaisin sometukseltani rentoutua. Ihme ADHD-hetki iskee bloggaajaan enkä malta olla yhtään paikallani, vaikka puitteet kannustavatkin niin tekemään. Sen siitä saa kun nukkuu vuosien katkonaisten unien jälkeen koko yön heräämättä. Liikaa energiaa.

Kaiken kaikkiaan Stary Browar on kiva kokemus. Palvelu hotellissa on ystävällistä, joskin respan työntekijät tuntuvat olevan välillä ihan hukassa yksinkertaistenkin kysymystemme kanssa. Välillä tuntuu, että he ovat ensimmäistä päivää töissä, tai että kylpylä on ensimmäistä päivää auki. Yksityiskohtia ei ole mietitty valmiiksi ja perusasiatkin aiheuttavat päänvaivaa. Yritystä kuitenkin löytyy ja sehän on pääasia.

Hotellilla järjestetään lauantai-iltana myös isot bileet jos tanssijalkaa (tai shottisuuta -> ovella näytti olevan tervetuliaisjuomana tarjottimellinen shotteja valmiina) vipattaa. Me päätämme skipata bileet ja nukkua yömme hyvin. Varavuoteeni on melkoisen epämukava, mutta nukun siinä silti parhaat yöunet aikoihin. Oli vissiin melkoiset univelat, joita edes kova, muhkurainen, natiseva ja vino sänky ei haittaa. Huoneen parisänky on ilmeisesti mukavampi, mutta melko pieni ja kapea kahdelle.

Stary Browariin myydään kahden vuorokauden olutkylpypaketteja, jollaiset mekin otimme. Jos et kuitenkaan halua ostaa pakettia niin sanoisin, että yksi vuorokausi riittää mainiosti. Sen aikana ehtii testata olutkylvyn ja muun spa-osaston, käydä ostoksilla sekä maistaa olutkeittoa hotellin ravintolassa. Meille jää kaikille oikein hyvä kuva hotellista ja suosittelen sitä mielelläni etenkin silloin kun pieni rentoutuminen ja oleilu on paikallaan. Tai jos haluat kokea rentouttavan elämyksen olutkylvyn muodossa.

Miten Koscierzynaan pääsee ja mitä se maksaa?

Koscierzynaan pääsee Gdanskista junalla tai taksilla. Me hoidimme siirtymiset Koscierzynan ja Gdanskin välillä taksilla molempiin suuntiin ja hinnaksi tuli 350 PLN (80 EUR) per suunta. Liikuimme kalliimman taksan aikaan sunnuntaina ja perjantai-iltana taas riesanamme oli ruuhka. Jos osasin tulkita taksin hinnastoa yhtään oikein, on taksa arkipäivisin päiväsaikaan vain kolmanneksen siitä mitä me maksoimme. Matka-aika oli Gdanskin iltapäiväruuhkan aikana 2 tuntia, mutta ilman ruuhkaa matkan taittoi hieman alle tunnissa. Juna on tietysti huomattavasti edullisempi ja jonkun verran hitaampi.

28 kommenttia

  • EVE / REISSUKUUME

    Olutkylpy onkin ihan uusi juttu, en oo koskaan kuullut! Tyhmänä (ja ei-oluenystävänä) täytyy kysyä, että haisiko toi kylpy oluelle? 😀

    • Martina

      Ei haissut. Mietin itsekin minkäköhänlaiset aromit siellä mahtaa olla, mutta ei se tuoksunut oikeastaan miltään. Kylpyvesihän ei ollut varsinaisesti puhdasta olutta vaan se sisälsi oluen valmistukseen liittyviä aineita. Siksi kai hajuhaitatkin puuttuivat. 😀

    • Martina

      Tämä oli niin pähkähullu juttu että oli pakko päästä kokeilemaan. Idea oli ensin vitsi, mutta muuttui nopeasti suunnitelmaksi, joka täytyi toteuttaa.

  • miraorvokki

    Ai hitsi, tää on kyllä seuraava kohde! 😀 Kun siis meidän piti siellä Prahassa mennä, mutta se sitten jäi ja harmittaa vieläkin! Meillä on ollut Gdansk suunniteilla pitkään ja täähän olis aivan loistava lisä siihen! Kiitos vinkistä!

    • Martina

      Mä haluaisin kokea sen Prahan olutkylvynkin. Ja Budapestin! Kokemus oli niin hauska ja rentouttava, että menen mielelläni uudestaankin olutkylpyyn. Gdansk on tosi kiva ja edullinen eikä sieltä ole enää pitkä matka Koscierzynaan ja Stary Browarin kylpylähotelliin.

  • Jenni / Unelmatrippi

    Pidän oluesta tosi paljon, mutta ajatuksena tuo olutkylpy ei koskaan ole oikein houkutellut. En kyllä muutenkaan ole oikein kylpyläihmisiä, joten en pelkästään sen takia lähtisi matkaamaan minnekään, mutta jos tuollainen nyt osuisi kohdalle jossain kaupungissa, niin miksipäs sitä ei toisaalta kokeilisi. Kiva kuulla, että kylpy ei sentään tuoksu voimakkaasti oluelta, se olisi ehkä vähän ällöä. 🙂

    • Martina

      Olutkylpy kuulostaa kieltämättä niin epämääräiseltä ettei se minuakaan suoranaisesti houkutellut muuta kuin erikoisen elämyksen muodossa, joka oli lopulta pakko päästä kokemaan. Kylpy osoittautui kuitenkin rentouttavammaksi ja mukavammaksi kuin ajattelin. Sellaiseksi että menisin uudestaankin. 🙂

  • Iida In Translation

    Kuulostaapa hauskalta idealta! 🙂 Ehkä kaksi päivää olutkylpyä olisi vähän liikaa, mutta yhden yön verran voisi olla tosi hauska kokemus. Ei-lihansyöjänä tuo ruokapuoli tosin pistäisi vähän harmittamaan 😀

    • Martina

      Hauska kokemus se nimenomaan oli ja tosi rentouttava elämys myös, vaikken välttämättä odottanutkaan sellaista. Toisaalta kylpy kuin kylpy yleensä rentouttaa. 🙂

  • Antti / Lanttimatkat

    Olutkylpy! Miksipä ei ? Oliko muuten mitenkä kala / kasvis juttuja tarjolla?

    Tulee jotenkin mieleen erään viina-energiajuoman fanisivusto, missä energiajuomaharrastaja täytti kylpyammeensa energiajuomaviinalla ja meni sinne pilli nkanssa kelliin. Aika intensiivistä fanitusta 😀

    • Martina

      Niinpä, miksipä ei! Energiajuomaviinakylpy kuulostaa tosin kuolemalta jos on kerran pillikin mukana.

      Aika lihapainotteinen paikka tuo oli, mutta illallisella oli myös kasvismenu tarjolla, joten sitäkin puolta löytyy ainakin jonkun verran. Aamiaiselta ehkä vähän hintsummin, mutta oli sielläkin myös muuta kuin lihaa. Kylässä oli myös useampi ravintola, joista testaamamme italialainen Mamma Rosa oli kiva ja sen listalta löytyi vaikka mitä jos itse kylpylähotellissa ei ole riittävästi kalaa ja kasvisvaihtoehtoja tarjolla.

  • Anu / Matkataan Mutkitellen

    Edellisestä Puolan matkastani on sen verran jo aikaa, että olen miettinyt syitä mennä sinne uudelleen. Olutkylpy kuulostaa sen verran eksoottista, että tässä se voisi olla. Äklön veden vastapainoksi kylpyhuone vaikuttaa aika tunnelmalliselta.

    • Martina

      Joo tuo tila oli tunnelmallinen. Oli kynttilät ja kaikki. Eikä se ”vesikään” lopulta ollut äklöä. Tämä oli niin hauska kokemus, että suosittelen jos yhtään kiinnostaa. Puola on muutenkin kiva matkakohde. Edullinen ja lähellä. 🙂

  • Anna | TÄMÄ MATKA

    Olen nähnyt näitä mainoksia lento + majoitus + olutkylpy ja hieman kohotellut kulmiani olutkylvylle, mutta ihan mukavaltahan tuo näytti. Tuskin se olut nyt ainakaan huonoa iholle on ja vielä kun pitää muuten nesteytyksestä huolta, niin mukavahan tuolla varmaan oli lillua.

    • Martina

      Se oli paljon kivempi kokemus miltä äkkiseltään kuulostaa. Rentouttava ja mukava, vähän hauskakin kun mietti että tässä sitä nyt lillutaan oluessa oluttuoppi kädessä. 🙂

    • Martina

      Gdansk on tosi kiva eikä sieltä ole enää pitkä matka Stary Browariin. Olutkylpy oli niin hauska kokemus että sitä muistelee varmasti vielä pitkään. En odottanut että oluessa lilluminen olisi ollut erityisen rentouttavaa tai edes mukavaa, mutta sain onneksi yllättyä positiivisesti. Nyt haluaisin testata kaikki Euroopan olutkylvyt, joita on myös ainakin Prahassa ja Budapestissa.

  • Rosa

    Olutkylpyä on joskus päästävä kokeilemaan. Luin jostain blogista niistä ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Gdanskissakaan en ole vielä käynyt, joten tämä voisi olla hyvä kohde lähitulevaisuudessa. Vähän kaupunkia ja kyläelämää yhdistettynä.

    • Martina

      Gdansk ja Koscierzyna on tosiaan hyvä yhdistelmä kaupunkia ja hiljaisempaa kylää. Kaupan päälle pääsee kylpemään oluessa ja nauttimaan Puolan edullisesta hintatasosta, joten laita ihmeessä vakavaan harkintaan! Suosittelen lämpimästi. 🙂

    • Martina

      Puola todellakin osaa yllättää! Olen reissannut maahan nyt jo kahdesti muutaman vuoden sisään, vaikken ole koskaan mitenkään haaveillut Puolan reissuista. Olen vaan jotenkin päätynyt sinne (olutkylvyn houkuttelemana) ja tykästynyt tosi kovasti. 🙂 Voisin mennä vielä kolmannen ja neljännenkin kerran.

  • Paula - Viinilaakson viemää

    Kuulostaa sen verran hauskalle, ja kuvien perusteella myös rentouttavalle, että kokeilisin tätä ehdottomasti. Ihanat nuo puiset ammeet. Täytyypäs pitää mielessä, että tämmöinenkin elämys on olemassa jos jossain vaiheessa matkaame Puolaan.

    • Martina

      Nuo ammeet oli söpöt ja koko kylpytila kynttilöineen ihanan tunnelmallinen. Yhdessä nurkassa oli saunan ovi ja keskellä huonetta pari tuolia joilla pystyi köllöttelemään kylpemisen ja saunomisen ohessa. Olutkylpy on mieleenpainuva kokemus.

    • Martina

      Mä haluaisin myös kokea Prahan olutkylvyn ja kuulemma myös Budapestissa on vastaavanlainen. Toivottavasti löydät postauksistani hyviä vinkkejä Gdanskiin! Yksi vinkkipostaus on vielä tulossa, mutta en tiedä ehdinkö julkaista sitä ennen reissuasi. Se on tulossa ulos näillä näkymin aika tarkkaan kuukauden kuluttua.