Rakas Rooma,
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tai oikeastaan rakkautta jo ennen ensisilmäystä. Tiedän, se kuulostaa omituiselta ja vähän pelottavaltakin. Sellaiselta ettei se voi olla totta. Mutta oli se. Rakastin sinua jo ennen kuin näin lentokoneen ikkunasta pimeydessä hohtavat valosi. Tuijotin alas maahan ja lähes herkistyin ajatellessani käsillä olevaa ensikohtaamistamme. Olin odottanut sinua niin kauan.
Koneen laskeuduttua kuljin lentokentällä kuin hurmoksessa. Jos olisin tiennyt miten kaupunkia voi halata, olisin tehnyt sen. Meinasin kapsahtaa syleilemään ensimmäistä vastaantulevaa seinää, mutta en ollut kuitenkaan vielä ihan niin sekaisin. Tai ehkä vaan pelkäsin että minut viedään niin tehdessäni pois luotasi jonnekin pehmustettuun kalteri-ikkunaiseen paikkaan, ennen kuin ehdimme kunnolla tutustua. Epäilen mielenterveyttäni hieman itsekin etenkin nyt kirjoittaessani rakkauskirjettä sinulle. Kaupungille.
Sanotaan että rakkaudessa kaikki on sallittua. Sen mukaan olisin siis voinut halata seinää ja näin ollen voin myös jatkaa tämän hölmön kirjeen kirjoittamista. Olet rakkauskirjeesi ansainnut. Rakas Roomani.
