Italia,  Lazio,  Rooma,  Yleinen

Lempihetkeni Roomassa

Parhaat muistot piilevät usein pienissä hetkissä. Niihin täytyy osata tarttua kiinni, hiljentää hetkeksi tai jopa pysähtyä, jotta näkee hetken kauneuden. Arjessa on usein liian kiire, mutta matkalla osaan pysähtymisen jalon taidon paremmin. Arkiminällä olisi paljon opittavaa lomaminältä.

Viimeisin Rooman reissumme oli täynnä pieniä ihania hetkiä, jolloin ei tapahtunut välttämättä mitään sen suurempaa. Onnen tunne tuli hiipien nurkan takaa, täytti yllättäen koko kehon ja parani vaan kun malttoi olla ja antaa hymyn tulla. Kuulostella hetken ja jatkaa sitten matkaa.

Kirjasin tähän ylös onnen hetkistä viisi, vaikka niitä oli pitkän viikonlopun aikana paljon enemmänkin. Olkoon tämä muistutuksena sekä itselleni että teille muillekin siitä, miten pienistä hetkistä on hyvä muistaa nauttia. Ihan siinä arjessakin.


Helsinki-Vantaan Lentoasema

Ensimmäinen onnen hetki matkoillani tulee aina lentokentällä. Silloin kun turvatarkastuksesta on päästy läpi eikä portille ole vielä kiire. Meidän kuten monen muunkin lentokenttätraditioihin kuuluu Oak Barrelissa nautittu juoma ja niinpä suuntasin tuttuun baariin nytkin. Toista kertaa ikinä yksin.

Tilasin kuivaa kuohuvaa ja etsin vapaan istumapaikan. Lennän yleensä aamulennolla, jolloin Oak Barrelissa on hyvin tilaa. Tällä kertaa lähdin vasta puolenpäivän jälkeen, jolloin baarissa oli kuhinaa paljon enemmän. Löysin kuitenkin vapaan paikan kaiteen vierestä samalla kun tunsin viereisen selvästi jo oluen rentouttaman miesporukan katseet ja hetken minua meinasi nolottaa juoda kuohuvani ypöyksin. Sitten muistin olevani lentokentällä, joka on ehkä ainoa paikka, jossa yksin juominen ei tunnu nololta.

Istuin alas, kaadoin kuohuvaa lasiini ja laskin että muutaman tunnin päästä olen jo Roomassa. Tuttu onnen tunne valtasi mielen kun stressi hellitti. Sama tunne tulee aina lentokentällä kun istuu hetkeksi alas ja antaa kehon sekä mielen rentoutua. Hymyilin kun tajusin olevani nyt matkalla lempikaupunkiini, saavani nauttia hetken omasta seurastani (luksusta pienen vauvan äidille) ja perillä näkisin kaupungissa jo odottelevan Henkan. Kippistin itselleni ja nautin lähdön hetkestä.


Piazza di Santa Maria

Perillä Roomassa oli jo ihan kesä. Hotellille päästyämme heitin sukat matkalaukkuun, vaihdoin ballerinat jalkaan ja jätin takin hotellille. Kaivoin aurinkolasit esiin ja astuimme Trasteveren iltapäivän auringossa kylpeville kaduille.

Päätimme että istumme ensimmäiselle aurinkoiselle terassille ja sellainen löytyi odotetusti Piazza di Santa Marian aukiolta. Tämä on aivan varmasti turistirysä turistihintoineen, mutta olimme valmiit maksamaan turistilisän aurinkoisesta terassipaikasta.

Istuimme alas ja tilasimme Aperol Spritzit. Laitoin aurinkolasit silmille, nojasin taakse ja nautin auringon lämmöstä ihollani. Miten hyvältä se tuntuikaan pitkän talven jälkeen! Yksi lempitunteistani ikinä. Kippistimme Roomalle ja Aperol Spritzin kesäinen maku suussani hymyilin aivan riemuidioottina Roomalle, kesälle, auringolle ja elämälle. Sille että matka oli vasta alussa.


Ponte Garibaldi

Ensimmäinen päivä Roomassa oli kääntymässä yöhön. Vatsa oli sopivan täynnä herkullista illallista kun kävelimme kaikessa rauhassa Pantheonin kulmilta takaisin Trastevereen ja hotellillemme. Ylitimme Tiberin ja samalla kun Henkka jäi kuvaamaan maisemaa vaivuin minä ajatuksiini.

Mietin millaista olisi jos asuisin Roomassa. Ajatus ei ollut ensimmäistä kertaa mielessäni ja siinä Ponte Garibaldilla Rooman valoja katsellessani kehossani tuntui fyysinen kaipuu kaupunkiin, jossa parhaillaan olin. Se tuntui ihan hullulta ja mietin Henkalle ääneen, onko suuri vääryys jos en koskaan asu Roomassa kun ihan selvästi kuulun sinne.

Mietin asiaa hetken, kunnes tajusin ettei nyt ole oikea hetki miettiä niin suuria asioita tai tehdä mitään päätöksiä tulevasta vaan nauttia jälleen kerran hetkestä. Käänsin ajatukset siihen, miten onnekas olen juuri nyt tässä hetkessä rakastamani kaupungin kaduilla. Saan nauttia sen parhaista puolista ja olla ärsyyntymättä sen huonoista puolista, jotka väistämättä tulisivat vastaan jos asuisin täällä. Niinpä totesin että nyt on hyvä vaan nauttia Roomasta matkailijana. Se ajatus mielessäni jatkoimme matkaa Tiberin vartta pitkin ja huomasin taas hymyileväni leveästi.


Aamu Trasteveressa

Kevään ja kesän pahin turistisesonki ei ollut vielä päällä. Se näkyi aamuisen Trasteveren kaduilla. Mukulakivikaduilla oli hiljaista, paikalliset kiiruhtivat töihin ja tunnelma oli tavallisen arkinen kaikille muille paitsi meille. Meillä oli ensimmäinen aamu Roomassa ja tunnelma sen mukainen. Matka oli edelleen vasta alussa ja koko kaupunki avoinna.

Kävelimme heräilevän Trasteveren kaduilla päämäärätietoisesti kohti Testacciota kun muistin taas tavoitteeni nauttia hetkestä. Hidastin hieman askeltani ja katsoin ympärilleni. Nuuhkin aamun kuulasta raikkautta, tunsin kuinka varjossa on yön jäljiltä vielä viileää, mutta auringossa iho lämpenee hetkessä. Oli tulossa kuuma päivä. Suomalaisittain ihan kesä yli 25 asteeseen kipuavine lämpötiloineen.

Kaivoin taas aurinkolasit silmilleni ja työnsin pitkähihaisen laukkuun. Tätä ei tarvita. Mietin mitä kaikkea meillä on vielä edessä ennen ikuisuuksilta tuntuvan ajan päästä koittavaa kotiinpaluuta, enkä olisi voinut olla iloisempi. Rooman kevät. Tänne minä kuulun.


Giardino degli Aranci

Iltapäivä Roomassa. Hikikarpalo vieri alas pitkin selkärankaa. Normaalisti se olisi ollut epämiellyttävää, mutta talven jäljiltä toivotin helteisen sään tervetulleeksi ja hidastimme kävelyämme välttääksemme liian hikisen olon. Kesä. Sinua on kaivattu.

Olimme huuhtoneet hetki sitten herkulliset pizzataskut alas paikallisen oluen saattelemina ja olo oli sopivan kylläinen kun kävelimme Giardino degli Arancin portista sisään. Arvasin jo, että edessä on upea maisema alas kaupunkiin, mutta jäin silti hetkeksi ihailemaan appelsiinipuita.

Kun saavuimme puiston reunalla sijaitsevalle näköalapaikalle huokaisin syvään. Edessäni avautui koko Rooma kauniina ja rauhallisena auringon paistaessa sen katoille, kirkontorneihin ja hiljaa virtaavan Tiberin pinnalle. Näky on kaunis ja niin rakas. Minun Roomani.

Ihailimme maisemaa pitkään ja mieleni valtasi ihana levollisuus. Hengailimme siinä kaiteella hiljaa, bongailimme tuttuja nähtävyyksiä ja otimme kuvia. Mietimme hieman seuraavien tuntien suunnitelmaa ja päätimme ottaa ihan iisisti, katsoa vielä muutaman nähtävyyden ja tehdä mitä huvittaa. Gelatoakin pitää saada. Se olkoon tärkein tavoitteemme. Kuinka helppoa elämä voikaan toisinaan olla!

Kommentit pois päältä artikkelissa Lempihetkeni Roomassa