Liharuoat,  Reseptit

Koko ateria yhdessä vuoassa – Lihapullavuoka

Höpöttelin Instagramissamme aikoja sitten siitä, minkälainen minä haluan olla vanhuksena ja kysyin samaa ihanan aktiivisilta Instagram-seuraajiltamme. Sain hauskoja vastauksia ja jatkoin vanhuudesta haaveilua vielä lisää. Ihan totta, vanhuudestakin voi haaveilla, vaikka en haluakaan sen koittavan vielä pitkään aikaan.

Minusta tulee vanhana italialainen mummo ja Henkasta vastaavasti italialainen pappa. Kokoonnumme puistoon pelaamaan ja tapaamaan mummo- ja pappaystäviämme. Italiasta matkaamme myös muun muassa Ranskaan pelaamaan ystävien kanssa petanquea. Naukkailen salaa caffe correttoa ja halutessani jotain väkevämpääkin, sillä eihän vanhana ole enää mitään väliä mitä juo. Kirstu kutsuu kuitenkin pian.

Huonolla säällä häärään keittiössä ja pyörittelen muun muassa lihapullia. Koska olen vanha, mutta en sairas, teen lihapullavuokaa, sillä en jaksa tiskata. Lihapullavuokaharjoitukset on jo aloitettu ja vaikkei tämä nyt ihan italialainen resepti olekaan, on ruoka niin herkullinen, että taidan ottaa sen repertuaariini jo nyt. Resepti löytyi Maku-lehdestä numero 1/17 ja kaikki muu tarvittava löytyi jo kotoa paitsi jauheliha ja appelsiinit. Eipä tarvitse Henkankaan kuljettaa pappatunturillaan liian painavaa ostoskassia.

lihapullavuoka-2

Lihapullavuoka
4-5 annosta

– 2,5 dl basmatiriisiä
– 2 appelsiinia
– 400 g tomaattimurskaa (mulla oli yrteillä maustettua)
– 1 lihaliemikuutio
– 2 rkl balsamiviinietikkaa
– 2 tl sokeria
– 1 tl suolaa
– kuivattuja yrttejä kuten timjamia ja oreganoa
– 400 g jauhelihaa
– cayannepippuria
– paprikajauhetta
– suolaa ja pippuria
– persiljaa

Kippaa riisi uunivuokaan ja purista appelsiinien mehu päälle. Lisää vuokaan myös tomaattimurska, lihaliemikuutio murennettuna, balsamiviinietikka, sokeri, suola ja kuivatut yrtit. Sekoita.

Lisää jauhelihan sekaan cayannepippuria, paprikajauhetta, suolaa ja pippuria. Mausteita saa olla reilusti, tosin cayannepippurin kanssa kannattaa olla varovainen jos ei pidä tulisesta ruoasta. Sekoita mausteet hyvin jauhelihan sekaan ja pyörittele lihasta sitten palloja, jotka asetellaan vuokaan päällimmäiseksi.

Laita vuoka 225-asteiseen uuniin 20 minuutiksi, laske sitten lämpöä 150-asteeseen ja anna olla vielä toiset 20 minuuttia uunissa. Viimeistele valmis ruoka persiljasilpulla.

Millainen sinusta tulee vanhana? Oletko testannut jo lihapullavuokaa tai muita yhden vuoan ruokia?

lihapullavuoka-5

Kommentit pois päältä artikkelissa Koko ateria yhdessä vuoassa – Lihapullavuoka