Tallinna,  Ulkomaat,  Viro,  Yleinen

4 vinkkiä Tallinnan Telliskiveen

Tallinnan vanhakaupunki on ihana, mutta nykyään yhä useampi turisti suuntaa myös junaradan toisella puolella sijaitsevaan Telliskiveen eikä suotta. Näyttäytyyhän Telliskivessä aivan toisenlainen Tallinna. Rähjäisen ja harmaan ulkomuodon takaa löytyy sympaattinen kaupunginosa, jossa etenkin ruokamatkailija löytää todellisia helmiä. Me listasimme Telliskiven lempparimme tähän postaukseen. Ne voi kaikki kiertää saman päivän aikana ja suosittelen tekemään sen samassa järjestyksessä kuin paikat on tässä esitelty, lähinnä siksi että viinibaari Shvips aukeaa vasta klo 18.00.

Balti Jaama Turg
Kopli 1

Aloita toukokuussa 2017 uudistuneena auenneelta Balti Jaama Turg -torilta, jossa voit ostaa tuliaisiksi niin ruokaa, astioita, koruja kuin vaatteitakin ja nautiskella välipalaa tai vähän isommankin aterian jossakin torin ruokapaikoissa. Kauppahallifanien ykköspaikka, vaikkei tämä voitakaan esimerkiksi lemppariamme Madridin Mercado de San Miguelia.

Peatus
Telliskivi 62

Balti Jaama Turgin viereen on noussut katuruokaa tarjoilevia ravintoloita, joista voi ostaa vaikkapa fish & chips -annoksen. Hauskin ravintoloista on ehdottomasti vanhaan junavaunuun rakennettu Peatus, jonka terassilla me nautiskelimme kahvit, mutta myös ruokaa ja viiniä on saatavilla. Vaikka jäisitkin terassille käy ihmeessä kurkkaamassa sisätilat.

F-Hoone
Telliskivi 60

F-Hoone lienee monelle Tallinnan matkaajalle tuttu ja meidänkin vierailujen aikana se on ollut täynnä suomalaisia. Cocktailit ovat hyviä, samoin tyttöjen kanssa jakamamme antipastolautanen enkä ole kuullut pahaa sanaa muistakaan paikan sapuskoista. Sen sijaan hidasta palvelua on moitittu ja siinä olisi minunkin mielestäni parantamisen varaa. Täytyy toki sanoa palvelun olevan ystävällistä sitten kun sitä onnistuu saamaan.

Shvips
Telliskivi 51i

Shvipsin viinibaarista saa viinin lisäksi herkullisia juustoja ja leikkeleitä. Kaikesta näkee, että paikkaa pidetään pystyssä suurella sydämellä. Lämmin suositus siis Shvipsille! Me innostuimme baarin viinivalikoimasta niin, että otimme alkuperäisen suunnitelman vastaisesti toisetkin lasilliset. Tämä tapahtui osin myös sen takia, että juusto- ja leikkelelautanen oli niin runsas, että tarvitsimme lisää juotavaa sen kaveriksi. Siltikään emme meinanneet jaksaa syödä herkkuja loppuun ja sekös kulinaristia harmitti.

Onko Telliskivi sinulle jo tuttu? Mikä siellä on lempipaikkasi? Oletko onnistunut saamaan F-Hoonesta nopeaa palvelua?

Kommentit pois päältä artikkelissa 4 vinkkiä Tallinnan Telliskiveen