Espanja,  Madrid,  Ulkomaat,  Yleinen

Hotel 7 Islas, Madrid

Madridiin on laskeutunut jo pimeys kun saavumme kaupunkiin. Taksi jättää meidät Gran Vian sivukadulle, jossa on yllättävän hiljaista etenkin jos vertaa Gran Vialla virtaavaan ihmispaljouteen. Illallisaika on käsillä ja muutama iloinen seurue valuu ohi. On perjantai-ilta ja meilläkin on aikeena suunnata pian tapasbaariin iltapalalle. Ensin tsekkaamme kuitenkin hotellimme.

Hotel 7 Islas vakuuttaa heti sijainnillaan. Hiljainen katu saa kiitosta, mutta sijainti keskellä kaikkea vain muutaman askeleen päässä Gran Vialta on silti oivallinen. Täältä on helppo kävellä Madridin keskeisille mestoille. Idässä sijaitseva Retiro-puisto on kävelymatkan päässä, samoin kaupungin toisella laidalla kohoava Kuninkaallinen palatsi. Lähes kaikki muu oleellinen sijaitsee näiden kahden nähtävyyden rajaaman alueen välissä, joten hotellin sijainti puiston ja palatsin puolivälissä on mitä mainioin.

hotel7islas-9

hotel7islas-10-2

hotel7islas-11-2

Kiitämme taksikuskia ja nappaamme matkalaukkumme. Kävelemme hotellin aulaan, joka näyttää hyvällä tavalla sisustamattomalta, mutta samalla kuitenkin tyylikkäältä ja trendikkäältä. Vastaanottotiskinä toimiva pitkä pöytä vaikuttaa siltä, että se on vaan heitetty paikalleen, mutta lähempi tarkastelu vakuuttaa kaiken olevan nerokkaasti suunniteltua.

Johdot on piilotettu pöydän jalkoja pitkin, valaistus on tarkkaan harkittu ja aulassa olevat wc:n ovet ovat ehkä tyylikkäimmät koskaan näkemäni. Ne ovat samaan aikaan sekä hyvin esillä että sulautuneet miljööseen täydellisesti. Lattiaan maalatut merkit kertovat, että spoteilla valaistun seinän takaa löytyvät wc:t. Ilman lattian merkkejä näyttäisi siltä kuin tässä olisi vain kauniisti valaistu seinä.

hotellimadrid-1

hotellimadrid-1-2

hotellimadrid-2

Hotelliin kirjautuminen sujuu nopeasti hyvää englantia puhuvan ystävällisen vastaanottovirkailijan avulla. Suuntaamme hissillä mukavan hämärään käytävään ja avaamme oven huoneeseemme. Ensivaikutelma on erittäin tilava ja samalla tavalla eleetön ja harkittu kuin hotellin aulakin. Sängynpäätynä toimiva säleikkö ja sängylle heitetyt raitapeitot tuovat mieleen erämaan ja heppatyttö näkee niissä myös hieman tallin tunnelmaa.

Kylpyhuoneen marmorille kontrastia antavat puukepeistä tehdyt paperi- ja pyyhetelineet. Eteisestä ja kylpyhuoneesta löytyvät naulakot kuvastavat pieniä käsiä ja jalkoja. En ole varma onko näky suloinen vai kammottava. Näyttää kuin kädet ja jalat tulisivat seinän läpi.

hotel7islas-1

hotelli-1

hotel7islas-2

hotel7islas-7

Kylpyhuoneesta löytyvä amme on siisti ja kutsuva, mikä ei aina ole hotelleissa itsestäänselvyys. Herkullisen tuoksuiset kosmetiikkapurkit sopivat sisustukseen hyvin ja alamme haaveilla rentouttavasta kylvystä jonakin iltana.

Jätämme tavaramme huoneeseen ja suuntaamme takaisin aulaan. Katselemme vielä hieman sisustuselementtejä ja aulabaaria, joka näyttää hyvin houkuttelevalta. Tähän voisimme jäädä joku ilta yömyssylle, ajattelemme ääneen, mutta todellisuudessa aie jää vain ajatukseksi kun nautimme yömyssymme mieluummin kaupungin terasseilla.

hotel7islas-10

hotel7islas-8-2

hotel7islas-9-2

Tapasbaarissa nautitun illallisen jälkeen suuntaamme takaisin tilavaan hotellihuoneeseemme, jossa nukun kuin tukki, vaikka Henkka kertoo viikonlopun juhlijoiden pitäneen muutaman kerran älämölöä kadulla. Seuraavina öinä kun pahin univelka on kuitattu minäkin havahdun pari kertaa kadun ääniin, joten ihan herkkäunisille emme tätä hotellia suosittele, vaikka katu onkin verrattain hiljainen ja rauhallinen. Se kadunkulmassa seissyt prostituoitukin näytti ystävälliseltä.

Kun saan aamulla pääni ylös tyynystä koittaa jokaisen hotelliyöpymisen kohokohta: Aamiainen! Hissi veisi suoraan aamiaiselle, mutta kävelemme aulan kautta portaat alas aamiaissaliin, sillä portaikko on todella kaunis ja bloggaajien täytyy saada kuvata se. Seinällä kiipeilee vehreä vesiaihe ja portaita koristavat kaakelit sekä saviruukut. Ihanan seesteinen tila. Tästä minä pidän.

hotel7islas-2-2

hotel7islas-3-2

Itse aamiainen on katettu kauniisti esiin yksinkertaisen simppeliin aamiaistilaan. Hedelmät on aseteltu kauniisti tarjolle, paikallinen marmeladi nököttää siisteissä riveissä kuutioittain ja saatavilla on kaikkea myslistä ja jogurtista muniin ja pekoniin.

Meidän katseemme kiinnittyy kulhossa olevaan tomaattiseen kastikkeeseen, jota tarjoilija kehottaa levittämään leivän päälle ja latomaan sitten ilmakuivattua kinkkua päälle. Kuulemma paikallinen tapa, joten tottahan toki me kokeilemme sitä.

hotel7islas-4-2

hotel7islas-6-2

hotel7islas-7-2

Espanjalainen tomaatti-kinkkuleipä on niin herkullista, että sitä pitää saada jokaisena aamuna. Hotelliaamiaisilla pitäisi mielestäni aina olla tällaisia paikallisia erikoisuuksia.

Muutkin aamiaisherkut ovat mieleemme. Ainoat miinukset tulevat naurettavan pienistä juomalaseista sekä kahviautomaatin cappuccinosta, joka muistuttaa enemmän kaakaota kuin kahvia. Henkilökunta on kautta linjan ystävällistä ja pidämme hotellistamme kovasti. Lähtiessämme kolmen hyvin nukutun yön jälkeen kohti kotia, toteamme hotellivalintamme olleen nappisuoritus. Tätä suosittelemme ilolla muillekin.

hotelli-2

hotel7islas-6

hotel7islas-1-2

2 kommenttia