Joulu,  Kalat ja merenelävät

Sillikaviaari

“Joulu on pilalla!”, oli yksi ensimmäisiä ajatuksia vuosi sitten, kun mieli kävi läpi myllerrystä kahden viivan ilmestyttyä raskaustestiin. Minä, jonka mielestä parasta joulussa on graavilohi, mäti, homejuustot ja punaviini, jouduin ajattelemaan jouluherkut ihan uusiksi. Kävimme läpi perinteisiä joulupöydän herkkuja kun innostuin. Silliä saa syödä raskaanakin! Tänä vuonna meillä todellakin syödään silliä, siitä minä päätin pitää huolen.

Silli on aina kuulunut lemppareihini, mutta viime jouluna muiden herkkujen oltua vauvamahan takia pannassa, ihastuin silliin entistä syvemmin. Silli sellaisenaan perunan ja smetanan kanssa on helpoin herkku toteuttaa ja todella hyvää niinkin, mutta joulun kunniaksi sillistä voi väkertää hieman monimutkaisempiakin herkkuja, kuten vaikkapa sillikaviaaria, jossa maistuu sillin lisäksi punasipuli ja tilli. Pehmeyttä makuun tuovat smetana sekä keitetty kananmuna. Tänä vuonna ruisnapin päältä tarjoiltu sillikaviaari koristellaan myös kirjolohenmädillä.

sillikaviaaria-5

sillikaviaaria-3

Sillikaviaari

– 150 g sillifileitä
– 2 kananmunaa
– 1 punasipuli
– 120 g smetanaa
– 1 rkl dijon-sinappia
– ripaus sokeria
– kourallinen hienonnettua tilliä
– ruissipsejä tai ruisleipää
– kirjolohenmätiä

Jos käytät reseptiin perinteistä sillifileetä liota sitä pari tuntia vedessä liian suolaisuuden tasoittamiseksi. Keitä kananmunat koviksi ja pilko sipuli hienoksi.

Pilko sitten myös silli ja hienonna kananmunat. Sekoita silli, kananmuna, sipuli ja smetana keskenään. Mausta dijon-sinapilla, ripauksella sokeria sekä kourallisella hienonnettua tilliä.

Tarjoile sillikaviaari ruissipsien tai ruisleivän kanssa. Koristele halutessasi kirjolohenmädillä ja tillillä.

sillikaviaaria-4

2 kommenttia

    • Martina

      Pitäähän joka joulu olla jonkun herkuttelut pilalla. Eihän siitä muuten mitään tule. 😀 No ei vaan, kyllähän jotkut maistelee kiellettyjä herkkuja raskaanakin tai sitten voi ottaa sen siltä kannalta, että tutustuu uusiin joulun makuihin. Sellaisiin, joita saa syödä. Mä ihastuin viime jouluna ihan uudella tavalla silliin ja kinkkuleipiin. Ja jaksoin kerrankin syödä myös laatikoita!