Kalat ja merenelävät,  Reseptit,  Yleinen

Sinisimpukat valkoviinissä

Juhlin viimeisimpiä syntymäpäiviäni ihan vaan kotosalla Henkan kanssa möllöttäen. Korkkasimme viinipullon ja söimme hyvää ruokaa. Alun perin tarkoituksena oli hakea take away -sushia ja juoda valkkaria, mutta suunnitelmat paisuivat, valkkari vaihtui shampanjaan ja sushialkupalan jälkeen teimme vielä pääruoaksi ison vadillisen sinisimpukoita. Oli muuten mahtava menuvalinta kun ottaa huomioon, että olin tuolloin jo raskaana tietämättä sitä kuitenkaan vielä itse. Sushia ja shampanjaa, jep jep. Jäi muuten viimeiseksi kerraksi yhdeksään kuukauteen, sillä molemmathan ovat möhömahojen kiellettyjen ruokien (ja juomien) listalla.

Ihastuimme sinisimpukoihin ihan viimeistään viime kesänä häämatkallamme Italiassa. Nautimme herkullisia simpukoita ensin Cinque Terren upeissa maisemissa ja uudestaan vielä Toscanan rannikolla Lido di Camaioressa. Olen aina pitänyt simpukoista, mutta Italiassa rakastuin niihin. Sinisimpukoiden kanssa oli hauska askarrella rantaravintolassa auringonlaskun aikaan. Dippasimme välillä vaaleaa leipää herkulliseen liemeen, kaadoimme lasiin lisää kylmää valkoviiniä ja jatkoimme merenelävillä herkuttelua. Nam, näitä täytyy tehdä kotonakin! Ja niinhän me myös teimme.

Sinisimpukat valkoviinissä

– 2 kg sinisimpukoita
– 4 banaanisalottisipulia (tai 8 tavallista salottisipulia), tällä määrällä sipulia on reippaasti, voit myös puolittaa määrän
– puolikas valkosipuli
– iso nokare voita
– pullo valkoviiniä
– 3 dl vettä
– suolaa, valkopippuria ja cayannepippuria
– vaaleaa leipää

Pilko sipulit ja kuullota niitä kattilan pohjalla voissa. Valitse mahdollisimman iso ja laakea kattila. Kattilassa pitää olla myös kansi, sitä tarvitaan kypsennysvaiheessa.

Harjaa simpukat puhtaaksi veden alla. Tarkista samalla että kaikki kaverit elävät vielä. Jos ne ovat kiinni niin hyvä. Jos simpukankuori on auki, kopauta sitä pöytään. Jos simpukka menee kiinni, on kaveri vielä hengissä ja kelpaa syötäväksi. Heitä siis tässä vaiheessa pois simpukat, jotka ovat auki eivätkä sulkeudu pöytään kopauttaessa. Ne kaverit ovat nimittäin dööd ennen aikojaan etkä halua syödä niitä.

Kun sipulit ovat muuttuneet läpikuultaviksi lisää kattilaan valkoviini ja vesi. Mausta suolalla, valkopippurilla ja cayannepippurilla ja lämmitä kiehuvaksi.

Kippaa sitten simpukat nesteeseen ja laita kattilankansi kiinni. Simpukat kypsyvät nopeasti vain muutamassa minuutissa. Heilauta kattilaa niin että simpukat pyörähtävät kattilassa ja odota, että ne aukeavat. Kun suurin osa simpukoista on auki, on ruoka valmis tarjottavaksi.

Kippaa simpukat liemineen isoon kulhoon ja leikkaa vaaleaa leipää kaveriksi. Sitä on kiva dipata liemeen. Jos simpukka on kypsentämisen jälkeen visusti kiinni (tällaisia tapauksia on aina), älä syö sitä. Sillä ei ole nimittäin kaikki kunnossa, eikä kuoren avaaminen väkisin ole muutenkaan kivaa puuhaa. Herkuttele siis vain auki olevat yksilöt. Ruokajuomaksi sopii parhaiten kylmä valkoviini.