Jälkiruoat,  Makeat herkut,  Reseptit

Vadelma-salmiakkihillo

En ole koskaan ollut säilöjätyyppiä. Meillä ei ole keitelty syksyn sadosta mehuja ja hilloja, pakastinta ei täytetä kuin ehkä satunnaisilla mansikkalaatikoilla ja olen tainnut vain kerran säilöä jotain pikkelöityä purkkiin. Älkää ymmärtäkö väärin, olisi hienoa säilöä oman pihan sato talven varalle ja keitellä hilloja ja mehuja pitkin kesää. Nyt siihen onkin itse asiassa tainnut tulla muutos.

Kaikki alkoi eräästä kakkureseptistä, johon kuului hillon tekeminen itse. Vadelmahilloa keitellessäni huomasin miten helppo homma se onkaan ja tunsin itseni hieman tyhmäksi. Miksen ole aiemmin tajunnut miten helppoa hillon tekeminen on itse? Eihän siihen mene kuin hetki ja hommaan tarvitaan oikeastaan vain marjoja tai hedelmiä sekä hillosokeria. Omatekemästä hillosta saa sitä paitsi tehtyä juuri sellaista kuin haluaa. Makeutta voi säädellä itse ja makuvaihtoehtoja on lukemattomia.

vadelmasalmiakkihillo-9

Vadelmahilloa kakkua varten keitellessäni aloin jo miettiä muita makuvaihtoehtoja. Ajatukset lennähtivät melko korkeisiin sfääreihin kun innostuin miettimään hieman erikoisempiakin makuyhdistelmiä. Entäpä jos vadelmahilloon yhdistäisi salmiakkia? Nam, se olisi varmasti hyvää ja sopisi hyvin vaikkapa lettujen kaveriksi. Koska hillontekohomma on tosiaan yllättävän helppoa päätin ryhtyä sanoista tekoihin ja pian liedellämme pulputti vadelma-salmiakkihillo.

Vadelmahilloon kuuluu siemenien tuoma hieman rakeinen rakenne ja halusimme lisätä hilloomme vielä lisää sattumia pienien salmiakkipalojen muodossa. Niinpä pilkoimme hillon joukkoon pehmeitä salmiakkikarkkeja, joita kauhoimme pienen pussillisen mukaamme kaupan irtokarkkihyllystä. Lopputulos oli lempeästi salmiakilta maistuva vadelmahillo, johon salmiakki toi mukavaa pientä suolaisuutta, niin ettei hillo ollut lainkaan liian makeaa.

vadelmasalmiakkihillo-6

Paistoimme hillomme kaveriksi lettuja ja pidimme kesäiset lettukestit latomalla lautaselle lettuja, hilloa, jäätelöä sekä vadelmaa. Maistelimme lettujen ja hillon kanssa muutamaa erimakuista jäätelöä ja ihan heittämällä parhaiten annokseen sopi salmiakkijäätelö. Yhdistelmä oli niin herkullinen, että yllätyimme ihan ja kehuimme makuyhdistelmää kilpaa. Salmiakkijäätelö korosti hillon salmiakkista makua, mutta ei jyrännyt vadelmaa alleen.

Pehmeämmän makuinen yhdistelmä syntyi käyttämällä annoksessa perinteistä vaniljajäätelöä ja myös vadelmajäätelö on kokeilemisen arvoinen. Lakritsijäätelökin toimii hyvin ollen hieman lempeämpi kuin salmiakkijäätelö. Kun letut loppuivat, söimme hilloa pelkän jäätelön kaverina ja seuraavana aamuna voi hemmotella itseään sipaisemalla loput hillot paahtoleivän päälle tai croissantin väliin. Myös skonssien kaverina sekä murotaikinasta tehdyn piirakan täytteenä vadelma-salmiakkihillo on verraton.

vadelmasalmiakkihillo-2

Vadelma-salmiakkihillo

– 400 g vadelmaa
– 200 g hillosokeria
– 50 g pehmeitä salmiakkikarkkeja

Pilko salmiakit pieniksi paloiksi. Kiehauta kattilassa vadelmat ja hillosokeri. Keitä seosta vartin verran keskilämmöllä ja sekoittele välillä. Lisää hilloon sitten salmiakkipalat.

Ota kattila pois liedeltä ja sekoita hetki niin että salmiakit pehmenevät hieman ja osa niiden mausta liukenee kuumaan hilloon. Kaada hillo purkkiin ja anna jäähtyä. Nauti hillo lettujen ja jäätelön kera, anna purkillinen sitä lahjaksi, sipaise hilloa paahtoleivälle, croissantin väliin tai tarjoile sitä osana iltapäiväteetä skonssien kanssa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vadelma-salmiakkihillo