Kotimaa,  Perhematkailu,  Yleinen

Pikkubloggaajan ensimmäinen matka

Pikkubloggaaja oli 11 kuukauden ikäinen kun hän aloitti matkabloggaajan uransa. Pikkuisen ensimmäinen reissu suuntautui turvallisesti kotimaahan oman auton kyydissä, joten emme osanneet juurikaan jännittää matkaa etukäteen, vaikka toki suunnittelin sekä itse reissun että pakkaamiset huolella etukäteen. Kaikki kyläily-, juhla- ja ravintolareissut olivat sujuneet tähän asti niin hyvin, että uskoimme perustyytyväisen vauvamme olevan hyvää matkaseuraa.

Juuri ennen reissua pieni sairastui elämänsä ensimmäiseen kunnon flunssaan ja samaan aikaan alkoi pilkottaa myös ensimmäinen hammas alaleuassa. Se meinasi aluksi vähän hermostuttaa, mutta päätimme, että hyvin se menee, aina pääsee takaisin kotiin ja toisaalta samahan se missä pieni sairastaa etenkin kun kotimaassa ollaan. Asenne ratkaisee, samoin se, otammeko lääkettä yöksi vai emme (otamme!).

Niinpä lähdimme toiveikkain mielin matkaan. Pieni hymyili turvaistuimessaan ja reissumieli oli korkealla. Kantoreppu pääsi heti ensimmäisenä päivänä tositoimiin kun suuntasimme korpivaellukselle. Aluksi kantorepussa kulkeminen nauratti lasta, sitten nukutti ja pian pieni veteli sikeitä keskellä korpea turvallisesti kantorepussa isänsä sylissä.

Ensimmäisenä iltana emme antaneet pikkuiselle flunssalääkettä, mikä oli virhe, sillä noin tunnin päästä nukahtamisesta hän heräsi huutamaan eikä sille meinannut tulla loppua. Raukka oli aivan väsynyt ja kipeä eikä suostunut ottamaan lääkettä ennen kuin pitkältä tuntuneen ajan kuluttua, kun huijasimme lusikan suuhun. Sitä odotellessa oli vanhemmillakin mennyt hermo ja päätimme, että seuraavana iltana annamme lääkkeen suosiolla jo ennen nukahtamista, oli lapsi kipeän oloinen tai ei.

Pikkubloggaaja on ollut helppo vauva ja hän itkee vain kun joku on oikeasti huonosti. Siksi puolen tunnin huuto keskellä yötä sai meidät hermostumaan ja pelkäsimme vauvan olevan tosi kipeä. Onneksi meitä tervehti aamulla koko loppuyön hyvin nukkunut iloinen tyttö, joka oli selvästi jo oma itsensä. Itkua ei tullut koko reissun aikana enää kuin kerran yliväsyneenä autossa ja pari kertaa kun tyhjensimme imuvempaimella flunssaisen tytön räkäistä nenää. Se ei selvästikään ollut mukavaa puuhaa, mutta välttämätöntä, jotta hengitys kulki yönkin aikana.

Ravintolavierailut sujuivat hyvin vaikka emme kikkailleet ruokailujamme esimerkiksi lapsen päiväuniaikaan kuin vain kerran, kun söimme blogiyhteistyönä sovitun kolmen ruokalajin illallisen Hangossa. Venytimme pikkubloggaajan päiväunia tuolloin hieman ja syötimme hänet tukkoon ennen omaa illallistamme ja niin pikkuinen nukkui tyytyväisenä rattaissaan koko ruokailun ajan. Jes! Huonomminkin olisi voinut käydä.

Muuten menimme ravintolaan silloin kun oli nälkä ja pikkubloggaaja viihtyi rattaissaan tai syöttötuolissa. Ruoan odotteluajan hän hengaili usein jommankumman sylissä ravintolaa kierrellen ja sen ihmeitä tohkeissaan osoitellen. Naapuripöydistä vilkuteltiin ja hymyiltiin vauvalle eikä kukaan vaikuttanut lapsen läsnäolosta häiriintyneeltä. Kuulipa pikkuinen jo ensimmäisen ”Ciao bella!” tervehdyksensäkin erään italialaisen herrasmiehen suusta.

Vaippahommat sujuivat yllättäen parhaiten auton takapenkillä, mutta myös hotellin sängyllä tai yleisten vessojen hoitotasoilla homma saatiin onnistumaan, joskin sängyllä lapsi olisi halunnut telmiä ja ryömiä menemään ja välillä vaippahommat hoidettiinkin niin, että toinen roikotti lasta kainaloiden alta ilmassa kun toinen vaihtoi vaipan. Nipa ei tullut onneksi kylään, vaikka olin ihan varma että ylläreitä tulee.

Ensimmäistä yötä lukuun ottamatta yöt menivät hyvin ja jokaisesta majapaikastamme löytyi lapselle oma sänky. Ensimmäisenä yönäkin uni maistui kunhan olimme saaneet lääkkeen annettua eikä pikkuinen häiriintynyt edes minun yöllisestä yskästäni tai Turussa hotellin käytävillä yöllä hilluneesta poikaporukasta. Onni on hyvin nukkuva lapsi.

Hauskinta oli ehkä huomata mikä lasta kiinnostaa eniten. Toki perinteinen keinu, johon menimme aina keinumaan sellaisen nähdessämme oli kiva, samoin lelukauppa, josta ostimme hauskan soivan lelun. Myös eläimet kiinnostivat odotetusti, mutta sitten oli liuta erikoisempia kiinnostuksen kohteita, kuten ravintolan kaukosäädin (tämä oli toisaalta helppo arvata sillä säätimet kiinnostavat kotonakin) ja valokatkaisin. Parhaita leluja olivat tyhjät maitotölkit ja korkit, samoin äidin rannekorut ja turvaistuimen hihna.

Riemukkaimmat kiljahdukset koettiin parvekkeen ikkunan eteen siirretyssä matkasängyssä, jossa pääsi telmimään ja katselemaan välillä maisemia. Ikkunan taakse ilmestynyt isi oli myös ihan parasta ja ravintoloissa kiinnosti eniten naapuripöytien vanhemmat sedät. Ehkä pikkubloggaaja näki heissä läheiseksi muodostuneen ukin?

Kaiken kaikkiaan reissu meni hyvin ja parasta oli nähdä lapsen riemu kaikesta mitä hän reissun aikana koki ja näki. Annamme mielellämme lapselle lisää matkakokemuksia jatkossakin ja onnistuneen reissun innoittamina aloimme suunnitella seuraavaa reissua heti kotiin palattuamme.

Parhaat vinkkimme lapsen kanssa matkustamiseen on se, ettei kannata stressata turhasta ja ettei kannata tehdä liian tiukkaa ja joustamatonta aikataulua. Meillä oli blogiyhteistyökuvioiden takia aika paljon sovittuja vierailuja eri paikoissa, mutta olin varoitellut kaikkia etukäteen siitä, että meillä on vauva mukana ja hän saattaa järjestää pieniä viivästyksiä. Olin myös ottanut jo aikatauluja suunnitellessani huomioon, että tarvitsemme lapsen kanssa enemmän aikaa kuin kahdestaan matkustaessamme.

Asenne ratkaisee paljon ja stressaaminen on turhaa. Moni asiakaspalvelija on itsekin vanhempi ja ymmärtää lapsen tarpeet. Jos joku ei ymmärrä, se on hänen häpeänsä. Pikkubloggaaja huomioitiin erinomaisesti kaikkialla missä kävimme, mistä olin jopa hieman yllättynyt. Olin varautunut siihen, että jossain saattaa tulla sanomista lähinnä muiden asiakkaiden osalta, mutta yhtäkään nyrpeää naamaa ei näkynyt.

Muita vinkkejä, jotka toimivat meillä:

– Pakkaa mukaan maissinaksuja. Jos mikään muu ei kiinnosta, naksu kiinnostaa aina ja isi ja äiti saa syödä rauhassa.
– Pakkaa vauvalle riittävästi vaatteita ja ruokaa, mutta älä liioittele. Etenkin kotimaassa kaikkea on helppo ostaa reissustakin.
– Kotimaan kesälomamatkallamme parhaat tarvikkeet olivat hellehattu, sadetta ja tuulta pitävä takki, helposti puettava ja riisuttava pitkähihainen paita sekä auton ikkunoihin kiinnitettävät häikäisysuojat. Sekä ne naksut.
– Jos lapsi on kipeä, anna lääkettä.
– Jos on helle, pillimukista on kätevä antaa vesihuikkia tarvittaessa.
– Mene lapsen ehdoilla, mutta toisaalta älä anna lapsen rajoittaa liikaa omia tekemisiäsi. Me saunoimme niin, että pikkubloggaaja näki meidät ollessaan rattaissa oven raossa höyryhengittelemässä. Paljussa saimme rentoutua rauhassa pienen torkkuessa vieressä rattaissaan. SUP-lautailukaan ei ollut ongelma kun suppailimme vuorotellen ja korpivaelluksella pieni kulki tyytyväisenä kantorepussa. Älä tee asioista liian vaikeita. Kokeile mikä toimii ja mikä ei. Yleensä kaikki toimii. Jos ei toimi niin tulipahan kokeiltua.

Pikkubloggaajan ensimmäinen reissu oli tosiaan vasta 11 kuukauden iässä, mutta olen varma että hän olisi viihtynyt nuorempanakin hyvin mukana reissuilla. Jos olisin imettänyt pidempään kuin 2 kuukautta, olisi pikkubloggaaja ollut mukanamme ainakin Madridissa, jossa kävimme kahdestaan kun vauva oli kolme kuukautta vanha. Korviketta syövä vauva oli kuitenkin helpompi jättää turvalliseen ja tuttuun paikkaan hoitoon etenkin kun olimme rankan sairastamiskierteeni jäljiltä aivan rikki. Loma tuli tarpeeseen eikä ole itsekästä ottaa välillä aikaa myös itselleen ja parisuhteelle. Hyvinvoivat vanhemmat ovat parhaat vanhemmat. Vaikka vauvan kanssa reissaamista ei pidä pelätä, olemme myös sitä mieltä, että välillä on hyvä tehdä pieniä reissuja myös kahdestaan pariskuntana.

Miten teidän perheen matkat ovat sujuneet? Kuinka pienen kanssa olette olleet reissussa? Jaa ihmeessä kommenttiboksiin parhaat vinkit, kommellukset ja ihanimmat muistot lasten kanssa reissaamisesta. Vertaistukea ja kannustusta ei ole koskaan liikaa!