Leivät,  Naposteltavat,  Reseptit,  Yleinen

Kesäisen piknikin helpot kevätsipuli-ruispalat

Toukokuinen hääpäivämme valkeni aurinkoisena. Kesäinen sää suorastaan kutsui ulos lounaalle ja mehän tottelimme kutsuhuutoa pakkaamalla itsemme autoon ja ajamalla järven rantaan. Vihreä nurmikko houkutteli piknikille, mutta näin isolla raskausmahalla ei enää istuta piknik-viltin päälle (tai ehkä vielä istutaan, mutta ylös siitä ei pääse), joten nautimme lounaan terassilla pöydän ääressä.

Jälkkärijäätelön nautimme kuitenkin joenrannan vehreydessä kävellen ja haaveilimme tulevan kesän piknikeistä. Kun vauva on tullut maailmaan voimme suunnata tänne koko pienen perheemme voimin yhtä kauniina kesäpäivänä kuin tänään on. Evääksi otetaan jotain helppoa, hyvää ja kesän makuista.

kevätsipuliruispalat-2
luonto-2

Piknik-ajatuksesta inspiroituneena aloin tietenkin jo suunnitella innoissani kesäretkien eväitä. Vauva-arjessa helpot mutta herkulliset reseptit tulevat tarpeen. Kaupasta voi hakea mansikoita, jäätelökiskalta pehmiksen, mutta jotain suolaistakin pitää olla. Jossain vaiheessa ajatus lennähti lätäkön taakse USA:han ja heidän bageleihinsa.

USA:ssa perinteisin bageleiden täyte lienee lohi, tuorejuusto, punasipuli ja kapris. Muokkasin yhdistelmää hieman Suomen kesään paremmin sopivaksi vaihtamalla höttöisen bagelin ehtaan ruisleipään, vaihtamalla punasipulin lempeämpään kevätsipuliin, jonka maun tuplasin käyttämällä maustamattoman tuorejuuston sijaan kevätsipulin makuista tuorejuustoa. Kaprikset sekaan, levite purkkiin ja ruisleivät, rapeat salaatinlehdet sekä lohi mukaan piknik-koriin. Ruisleivät voi toki myös täyttää kotona valmiiksi ja kääräistä ne eväspussiin.

kevätsipuliruispalat-4
Kevätsipuli-ruispalat

6 annosta

    – 6 pientä ruisleipää
    – 100 g kevätsipulin makuista tuorejuustoa
    – kevätsipuli varsineen
    – 2 rkl kapriksia
    – 6 jääsalaatin lehteä
    – 6 siivua kylmäsavulohta

Huuhtele ja pilko kevätsipuli pieneksi silpuksi. Sekoita silppu tuorejuustoon yhdessä kapriksien kanssa. Sekoita kunnolla niin että seoksesta tulee hieman juoksevampaa. Näin se on helpompi levittää leivän väliin.

Pese salaatinlehdet ja kokoa sitten leivät. Laita kunkin ruisleivän väliin siivu kylmäsavulohta, reilu nokare kevätsipuli-tuorejuustoseosta ja rapea salaatinlehti. Pakkaa valmiit leivät eväspussiin.

Voit myös pakata tuorejuustoseoksen ja muut täytteet erilliseen astioihin ja täyttää leivät vasta piknikillä. Tuorejuustoseos toimii myös hyvänä dippinä.

luonto-3

4 kommenttia