Italia,  Lucca,  Toscana,  Ulkomaat,  Yleinen

Lucca, Toscana

Ikiaikaiset muurit kätkevät sisäänsä aamupäivän hiljaisuudessa uinuvan kaupungin. Roomalaiseen asemakaavaan rakennetun kadun kujilla kulkee turisteja, paikalliset istuvat puistonpenkillä ja aukiolle rakennetaan esiintymislavaa. Muun muassa Robbie Williams esiintyy kesän aikana Luccassa järjestettävillä musiikkifestareilla.

Vielä on kuitenkin hiljaista. Kiipeämme kaupunkia ympäröivälle muurille ja katsomme, kuinka lenkkeilijät kipittävät ohi ja pyöräilijät ajavat muurin päällä kulkevalla leveällä kadulla. Kaikkialla on hämmentävän hiljaista. Jopa pieneltä aukiolta lähtevät Ferrarit lipuvat ohi pitäen vain pientä matalaa murinaa.

Ferrari-ajelulle olisi eittämättä hienoa osallistua. Kolme Ferraria on parkissa pienellä aukiolla, josta ne lähtevät yksitellen ajamaan innostunut turisti kyydissään. Isot ja pienet pojat pörräävät punaisten autojen ympärillä ja kehotan Henkkaakin odottamaan kaikessa rauhassa kolmannen Ferrarin paluuta, jotta hän saa otettua kuvan kaikista punaisista kaunottarista vierekkäin.

Minä kävelen sillä aikaa muurille ja katselen alas aukeavaa maisemaa. Tasaista nurmikenttää ja jykevää muuria, jonka jokaista reunustaa koristaa eri puulaji. Kaupungin puolella kohoaa kirkon torni ja vaivun hetkeksi ajatuksiini miettien millaista täällä on ollut silloin muinoin, kun etruskit perustivat kaupungin.

Muureilla ympäröity Lucca on ollut aikoinaan itsenäinen kaupunkivaltio. Kun vanhoja muureja ei enää tarvittu sotilaskäyttöön, tehtiin niistä kävelykatu, jota pitkin paikalliset ja turistit kulkevat yhä edelleen pyörillä tai kävellen. Mekin kävelimme muuria pitkin pienen tovin ja nautimme sen hiljaisesta rauhallisuudesta.

Leveää muurin päällä kulkevaa katua on käytetty myös autokilpailuissa ja leikittelen ajatuksella, että aukion Ferrarit ottaisivat parin kierroksen kilpailun muurin ympäri. Sitä olisi hauska katsoa. Ferrarit kuitenkin valuvat äänettömästi alas kadulle ja murahtavat makeasti mennessään. Me astumme myös alas muurilta ja teemme pienen kävelykierroksen kaupungin kaduilla.

Lucca on hyvin viehättävä ja hämmentävän hiljainen. Kaupungissa on turisteja, mutta jotenkin he katoavat sokkeloisille kaduille ja saamme kulkea kaikessa rauhassa keskenämme.

Tänne suosittelen tekemään ainakin päiväretken jos olet jossain lähistöllä. Käy Luccassa vaikkapa Pisan reissun yhteydessä. Pisasta Luccaan ajaa vajaassa puolessa tunnissa ja me ainakin pidimme rauhallisesta Luccasta paljon enemmän kuin turistien kansoittamasta yliarvostetusta Pisasta. Vaikka toki Pisakin on kaltevine torneineen käymisen arvoinen.

Kommentit pois päältä artikkelissa Lucca, Toscana